Eilen illalla Taivaan ja Maan Väliltä -ohjelmassa minulta kysyttiin: ”Miten kristitty voi säilyttää toivon maailmassa, jossa epävarmuus lisääntyy?”
Minä – niin kuin sinäkin – näemme jatkuvasti uutisia idästä, lännestä ja Lähi-idästä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, Iranin kansannousu, Yhdysvaltojen sotalaivaston kerääntyminen Iranin lähelle, Gazan hauras tulitauko, Suomen heikko taloustilanne ja korkea työttömyysaste ovat kaikki ajankohtaisia huolenaiheita.
Meillä tavallisina ihmisinä ei ole tällaisiin isoihin asioihin juurikaan vaikutusmahdollisuutta. Siitä syntyy hallitsemattomuuden tunne, mikä luo pelkoa ja epävarmuutta tulevasta.
Kuten joku jossain on sanonut: Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Maailma sellaisena kuin sen ympärillämme tunsimme, on murroksessa, jollaista emme ole aiemmin kokeneet.
Miten siis kristitty voi säilyttää toivon maailmassa, jossa epävarmuus lisääntyy?
Ihan ensiksi meidän on kysyttävä: Mikä on kristityn ihmisen toivo? Mikä on sen perustus?
Eilisessä radiolähetyksessä viittasin apostoli Paavalin kirjeeseen Titukselle, jossa ajatus toivosta esiintyy kolmasti:
1. Luvattu toivo – Tiit. 1:2. Kristityn ihmisen toivo perustuu tämän jakeen mukaan lupaukseen iankaikkisen elämän toivosta. Tämä toivo on varma siksi, että lupauksen antaja on itse ”Jumala, joka ei valehtele.”
2. Toivon täyttyminen Kristuksen tullessa – Tiit. 2:13. Tämän luvun parissa edellisessä jakeessa Paavali kirjoittaa, kuinka Jeesuksessa Jumalan armo on ”ilmestynyt” pelastuksesi.
Tämä on viittaus inkarnaatioon ja Jeesuksen ensimmäiseen tulemukseen, jossa pelastus on tullut näkyväksi. Toivon täyttyminen, toteutuminen, tapahtuu jakeen 13 mukaan, kun Jeesus toisen kerran tulee näkyväksi ja ”ilmestyy” kirkkaudessa.
Jeesuksen kahden ilmestymisen / tulemuksen välissä on "nykyinen maailmanaika", kuten Paavali sitä kutsuu, jolle on ominaista juuri kaikkinainen epävarmuus, jota mekin parhaillaan koemme. Jeesuksen kahden ilmestymisen välisenä aikana pelastava armo kasvattaa meitä elämään Jumalan tahdon mukaisesti.
3. Toivo armon kautta – Tiit. 3:7. Tämä on tärkeä jae. Se liittyy ajatukseen jakeessa 3:5, jonka mukaan meitä ei ole pelastettu ”tekemiemme tekojen ansiosta”. Sen sijaan - kuten jakeessa 7 – meidät on vanhurskautettu armosta. Toivo, jonka perillisiä olemme ei perustu omiin tekoihimme, vaan Jumalan armoon. Ajatus on Paavalille ominainen.
Nyt pidä tuolista kiinni.
Kaiken edellä sanotun jälkeen Paavali jatkaa kirjoittamalla:
”TÄMÄ SANA ON VARMA…” (Tiit. 3:8).
Palaan radiolähetyksessä esitettyyn kysymyksen: Miten kristitty voi säilyttää toivon maailmassa, jossa epävarmuus lisääntyy?
VASTAUS: Kiinnittämällä toivonsa (1) sanaan, joka on varma, koska se perustuu lupaukseen, jonka antaja on itse Jumala, joka ei valehtele, ja (2) pelastukseen, joka ei perustu meidän tekoihimme, vaan Jumalan armoon Jeesuksessa, jonka paluun myötä autuas toivomme täyttyy jumalallisen järkähtämättömällä varmuudella!
Toisaalla Paavali liittää epävarmuuden juuri tähän maailmaan kirjoittaessaan Timoteukselle näin:
”Neuvo niitä, jotka tässä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme. Neuvo heitä tekemään hyvää, rikastumaan hyvistä teoista, olemaan anteliaita ja jakamaan omastaan.” (1 Tim. 6:17).
Tämä on osaltaan juuri sitä jumalista eli Jumalan tahdon mukaista elämää, jonka tulisi olla leimallista meille ”nykyisessä maailmanajassa odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä...” (Tiit. 2:12–13).
Me emme siis pane toivoamme tähän maailmaan, tai (Paavalin ilmaisua käyttääkseni) maailmanaikaan, jolle ominaista on lisääntyvä epävarmuus. Me odotamme uutta maailmanaikaa, joka koittaa Herran tulemuksessa!
Kristityn toivo ei passivoi. Se saa aikaan Jumalan tahdon mukaista elämää ja hyviä tekoja, jotka luovat elämään sisältöä ja merkityksellisyyttä. Toivo motivoi. Se antaa sisältöä ja tekee elämästä mielekästä.
Kristityn toivo ei perustu mihinkään epävarmaan. Tutkistele toivon teemaa Raamatustasi Tiituksen kirjeen valossa.
Näitä minun kirjeitäni saa vapaasti jakaa ja käyttää vaikka raamattupiirissä toisten kanssa. Ihan niin kuin Paavalinkin :D vaikken itseäni häneen millään tavalla vertaa muuta kuin, että kirjeitä hänkin lähetti uskoville rohkaisuksi ja kehoitukseksi.
Pidetään pää pystyssä. Ei vaivuta epätoivoon. Herramme tulee!
Siunausta alkaneeseen viikkoosi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.