Turvetta riitti Suomessa ei tarvinut maksaa jätteestä Italialaisille
Onko Italian jäte puhtaampaa polttaa kuin mitä oli Turve
Anonyymi-ap
56360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Voi olla että Italian mafia laittaa jätteen sekaan myös ruumiita hävitettäväksi. Kukaanhan niitä ei tarkasta.
Älä🤯
Sellaista se vasemmiston ilmaston pelastus on. Paskataan suomi jätteillä.
Italia maksaa miljoonia kun Suomi ottaa jätettä
Siinähän ne tosiaan katoaa Mutta että Suomalaisten verorahoilla kuskataan roskaa Suomeen tuntuu hullulta eikö tosiaan muuta keinoa ole
Italiasta tuotavan jätteen poltosta maksetaan polttolaitokselle. Rahti maksetaan.
Italia maksaa kustannukset.
Jäte on pakko polttaa, turvetta ei ole mikään pakko polttaa, se voi olla suossa.
Saattaahan jätteessä olla enemmän supermyrkkyjä, jotka sitten laskeutuvat kaupunkialueille. Jossaqin vaiheessa ihmetellään kun väki sairastuu.
Jätteitä ei polteta muissa laitoksissa, kuin siihen tarkoitukseen rakennetuissa polttolaitoksissa. Useimmiten nämä ovat leijukerrospolttoon perustuvia ratkaisuja.
Polttolämpötila on korkea, lämpötilan jakaantuminen polttotapahtumassa on tasainen.
Savukaasut puhdistetaan.
Ei hätää, suomikin on suossa pysyvästi.
Juurikin noin.
Palaako varmasti patterit, elohopeat, muut ongelmajätteet näissä laitoksissa?
..maksetaan , maksetaan ... mutta kuka maksaa ? Ensiksi maksaa se italiaano kun pussi haetaan , seuraava maksaja onkin sitten tämä lämpöyhtiö koska ituhippimme ovat suuressa viisaudessaan purkaneet ja poistaneet vesivoimaa sekä kotimaisia polttoaineita käyttäviä laitoksia ja kieltäneet turpeen polton , se kun on kotimaista ja olisi työllistänyt juuri siellä syrjemmässä ... ja viime kädessä täällä lämpöpatterin vieressä istuvalta peritään se raha jota Italia ei muuten maksa , kyllä ne sen verran kauppamiehiä olivat ettei nyt energiaa ilmaiseksi .. on niillä tieto täkäläisestä ilmastosta minkä todistaa myös se että pienempienkin taajamien lumenaurausurakoista menee siivu Alppien eteläpuolelle ..
...miten se Joulupukki , muistiko käydä Teillä , olitteko ollut kilttejä ?
Missä savukaasut puhdistetaan 100 %. Kerro polttolaitos.
Onneksi polttavat etelä-suomessa :)
Valtaosa Italiasta Suomeen tuotavasta jätteestä on peräisin alueilta, joilla mafian rooli jätebisneksessä on vahva. Tämä selviää Ylen Italiasta saamista tiedoista.
Suomessa viranomaisilla ei kuitenkaan ole tarkkaa kokonaiskuvaa siitä, mistä päin Italiaa jätteet tarkalleen tulevat. Lähtöalue on kiinnostava siksi, että laiton jätehuolto on ollut osissa Italiaa järjestäytyneen rikollisuuden käsissä vuosikymmeniä, ja riskit ulottuvat myös kansainvälisiin jätesiirtoihin.
Jätteen tuonti Italiasta on seurausta maan jäteongelmista ja toisaalta energiantuotannon tarpeista Suomessa. Täällä lämpövoimalat kaipaavat lisää poltettavaa jätettä. Viime vuonna jätettä tuli Italiasta Suomeen 2 760 täyteen lastatun rekan verran. Kahdessa vuodessa kasvu on ollut valtava: 116 000 prosenttia.
Suurin osa jätteestä tulee ongelma-alueilta
Noin kaksi kolmasosaa Suomeen tulevasta jätteestä on peräisin Campaniasta ja Sisiliasta. Tämä käy ilmi ISPRA:n eli Italian ympäristönsuojelun ja -tutkimuksen keskusviraston Ylelle toimittamista tiedoista.
Molemmat alueet ovat olleet otsikoissa, koska alueelliset mafiaryhmät ovat vuosikymmenten ajan sekaantuneet jätteiden käsittelyyn. Campaniassa laittomasta jätteenpoltosta tunnetulla alueella on epävirallinen nimi: Terra dei fuochi, Tulien maa.
Jätekasa tien laidalla Italiassa, ohi ajaa auto.
Napolin ympäristössä laittomia jätekasoja löytyy usein teiden varsilta. Kuva: YLE
Terra dei fuochin alueella on havaittu selkeä yhteys laittoman jätteenkäsittelyn ja syöpätapausten lisääntymisen välillä. Myös maaperä ja pohjavedet ovat paikoin saastuneet .
Jäteongelman ulottuvuuksia käsitellään Ylen tuoreessa Ulkolinja-dokumentissa Italian myrkytetty maa, jossa ohjaaja Pertti Pesonen selvittää, miten laiton jätteenkäsittely ja mafian kontrolloima toiminta ovat vaikuttaneet paikallisten elämään Napolin seudulla.
Italian myrkytetty maa
52 min
Suomessa kansainväliset jätesiirrot ovat tarkasti säädeltyjä. Sekä lähtö- että vastaanottajamaan viranomaiset tarkistavat siirron laillisuuden ja jäte-erien sisällön. Luvat jätesiirtoihin myöntää ympäristökeskus Syke. Syken lisäksi Tulli ja poliisi valvovat jätteiden kansainvälisiä siirtoja.
Vaikka järjestelmä on tarkasti valvottu, kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jätebisnes on altis väärinkäytöksille ja rikollisuudelle. Tämän on todennut myös Suomessa Keskusrikospoliisi.
Ilta-auringossa näkyy tumma savupatsas.
Napolin alueella laittomia jätteitä hävitetään usein polttamalla. Aluella on epävirallinen nimi Terra dei Fuochi, Tulien maa. Kuva: Manuel Dorati/NurPhoto/Shutterstock/All Over Press
Riski siitä, että Italiasta tuotavaan jätteeseen voi lähtöalueella liittyä järjestäytynyt rikollisuus, on tiedossa, sanoo Syken ylitarkastaja Katri Lautala. Hänen vastuualueenaan on kansainväliset jätesiirrot ja niihin liittyvät lupaprosessit.
Emme tiedä yritysten taustalla vaikuttavista toimijoista
– Riskiä ei voi koskaan täysin sulkea pois, mutta emme tiedä yritysten taustalla vaikuttavista toimijoista. Myönnämme asianmukaisten hakemusten perusteella luvat siirtoihin. Muilla valvontaviranomaisilla on tästä varmasti oma käsityksensä, Lautala sanoo.
Tullissa arvioidaan että on epätodennäköistä, ettei yksikään Suomeen päätyvä jätekuorma liittyisi italialaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
– Ei voida poissulkea, ettei sellaista tapahtuisi. Jos tällaista havaittaisiin niin se johtaisi selvitykseen, ja arviointiin onko tapahtunut rikosta. Tällaisia tapauksia ei ole toistaiseksi tullut vastaan, Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen sanoo.
Jätteitä tuova Geminor sanoo tiedostavansa Italian jätteisiin liittyvän riskin
– Valitettavasti jätealan rikollisuus on haaste osassa Eurooppaa, ja esimerkiksi Sisiliassa ongelmat ovat yleisempiä kuin monilla muilla alueilla, toteaa johtaja Håvard Framnes Geminorista.
Geminorilla on toimintaa yli kymmenessä EU:n maassa ja se tuo polttokelpoista jätettä myös Suomeen. Yhtiön italialaiset yhteistyökumppanit sijaitsevat Campaniassa, Sisiliassa ja Calabriassa, eli alueilla, joissa järjestäytyneellä rikollisuudella on ollut vahva vaikutusvalta.
Olemme kohdanneet Italiassa yrityksiä, joiden epäilimme harjoittavan laitonta toimintaa
Framnesin mukaan yhtiö tekee yhteistyötä vain jos kumppani on niin sanotulla valkoisella listalla, jolle pääsevät ne, joiden taustat Italian viranomaiset ovat tarkastaneet.
– Olemme kohdanneet Italiassa yrityksiä, joiden epäilimme harjoittavan laitonta toimintaa, emmekä siksi ole ryhtyneet yhteistyöhön niiden kanssa. Vaikka täyttä varmuutta ei voi koskaan antaa, minimoimme riskit
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi tammikuussa 2025, että Italia on epäonnistunut täysin jäteongelman hallinnassa Campanian alueella. Tuomiossa todettiin Italian jätejärjestelmässä olevan vakavia ja pitkäaikaisia puutteita, joka on johtanut laajamittaiseen laittomaan kaatopaikkatoimintaan ja jätteiden polttamiseen.
Ympäristöriskit siirtyvät vastaanottajamaihi
9-vuotias Antonio kuoli outoon syöpään – Myrkkyjätteet ovat Italian mafialle valtava bisnes, eikä valtio juuri puutu siihen
Äiti epäilee lapsensa kuolleen myrkkyjätteisiin ja vaatii Euroopan unionia toimimaan.
Joo,hyvä huomio.Olis turve ja hiilikattiloille nytkin tarvetta kun vihreän siirtymän ropellit lepää jäässä tyhjän panttina.
Miksi polttaa uusiutumatonta turvetta kun voi polttaa uusiutuvia jätteitä?
Oiskohan mahdollista että jätteensekaan laitettaisiin ongelmajätettäkin pääsisi ainakin helposti eroon noita ei tosiaan pengota
Varmasti on seassa elohopeaa ym.
Suomessa ei ole roskaa riittävästi, kun pitää mafian paskat tuoda Suomeen
Intiassa on jätevuoret. Suomi voisi ostaa, kuljettaa, ja polttaa. Paksu tuhkakerros peittäisi maamme.
Venäjällä myös.
Ei ole!
Mutta keskusta halus kieltää turpeen, ja nyt jätteenkin.
Mitä aattelivat tilalle?
Aurinkokennoja jotka ei nyt tuota, vai tuulimyllyjä jotka ei nyt pyöri?
Haketta käytetään turpeen tilalla.
Ai keskustako se olikin joka torppasi maaseutua työllistävän turpeennoston ja polton?.
Paska on ehtymätön ja uusiutuva luonnonvara. Mitä enemmän sen parempi. Siihen voi vaikka hukkua, mutta ei hätää.
Sen voi kuivattaa ja sitten polttaa uunissa. Palaa hyvin.
Italialainen roskapussi on uusiutuva luonnonvara, turve ei ole uusiutuva luonnonvara. Koittakaa jo persut se ymmärtää!
Terveisin, viherdemari
Ruotsissa on uusiutuva,, ja kuudessa muussa eu maassa.
Ja turve työllisti suomalaisia
...siis ... "viherdemarin" mielestä se turve ei siis olekaan kasvikuntaan kuuluvaa ...
ja kannattaa ennemmin maksaa ulkomaalaisille kuin suomalaisille , myllymaakarit ovat ihmiskunnan hyväntekijöitä rahastaessaan pakkasella toimimattomilla tekeleillään ..ja tuo puoluekanta sanoo että puunpoltto saunankiukaassa on itsestä --keleestä mutta lento Gambiaan tai viikonlopuksi Välimerelle on saavutettu etu ?
Hehtaarilta tulee 4 m3 uutta turvetta joka vuosi.
Lento Gambiaan on ekoteko. Persun lento eduskunnasta myös...te persut ette ymmärrä monimutkaisia asioita.
Se uusiutuvuus Ruotsissa on vain poliittinen mielipide.
Uusiutuvuudella ei ole mitään merkitystä turpeen käytössä.
Turpeen käyttö on erittäin saastuttavaa. Siksi turvetta ei juuri käytetä.
Neljä kuutiota on aika vähän.
Paljonko muodostuu uutta öljyä vuodessa?
Ydinjätejunat ovat saksassa olleet jo vuosia suomeen luoliin tulossa . Odottavat vain kuka Sipilän / Kataisen tapainen raha ahne olisi lahjottavissa ?
Joku merkkelin tapainen akka kun antaa käskyn ,tehä otatte!
Suomen nöösi pojat tekevät niin kuin käsketään..muuten ei ole asiaa EU kahvipöytiin,
kiva kuviin,kokoustaa.. ja pian joku irma kalevi äänestää.,,eduskuntaan nää uunot!
Miks ei niiden voisi antaa tullakin kunhan maksavat riittävästi ,Suomen kallioperä on vahva ,kestää hyvin säteilyä eikä vuoda pinnalle sitä...
Luolien kuivuus pitää vaan varmistaa etteivät täyty vedestä...
Mutta Uniper annettiin ilmaiseksi .
UNIPER pörssi arvo n 20miljaardia.
Pörssiarvo ei mittaa oikeaa arvoa.
Oikeasti Uniperin käypä arvo on edelleen negatiivinen. Pitää ottaa huomioon Uniperin velvoitteet Saksan valtiolle.
Jos italialaisen roskan poltto on niin kannattavaa Suomessa, niin miksi italiaanot eivät polta omaa jätettään Italiassa, saisivat lämpöä ja energiaa.
Tässä on jotain todella hämärää taustalla.
Eivät juuri tarvitse lisää lämpöä Italiassa.
Italiassa ei ole riittävästi sellaisia polttolaitoksia, joissa jätettä voitaisiin polttaa.
Suomessa sellaisia on rakennettu.
Jätteen poltto siihen soveltuvassa laitoksessa ei ole erityisen halpaa, lisäksi tulee kuljetuskulut.
Pääsääntöisesti kehittyneitten maiden jätteitä on kuljetettu alikehittyneihin maihin, maihin joissa on korruptoitunut hallinto.
Vaikka jätteenpoltossa osa myrkyistä ja raskasmetalleista saataisiinkin talteen filttereillä, ne filtterit ovatkin sitten huippumyrkyllistä jätettä, joka todennäköisesti Suomessa haudataankin maahan, kuten asbestijätteetkin.
On siinä tuleville sukupolville ihmettelemistä.
Suomessa sitten vuosikymmenten päästä paikalle rakennetaan asuintaloja, kuten Helsingin Myllypuroon ja Turun Kupittaalle.
Italialainen jäte on uusiutuvaa, turve ja puu ei.
Puuko ei ole uusiutuvaa? Nuoreen metsään nousee valtava pusikko jos sitä ei raivaa useaan kertaan. Kotitalousjäte sisältää paljon muoveja jotka ovat fossiilisia (tehty öljystä saatavista aineista).
Suomesta viedään ongelmajätteitä kuten elektroniikka ulkomaille kierrätettäväksi ja tuodaan haisevaa paskaa tilalle.
Se on sitä vaihtotaloutta kuten Neuvostoliiton aikaan. Alkaa yhä enemmän kokoomuksen politiikka muistuttamaan näistä kulta-ajoista
Ei kai sillä puhtaudella ole merkitystä, kun voimalassa on tehokkaat suodattimet ja puhdistimet.
On järkevämpää polttaa jätteitä, jotka muuten kertyisivät vuoriksi, kuin tuhota luonnollisia biotooppeja käryyttääkseen ne ilmaan.
Kustannukset on toki hyvä jakaa oikein, ja toimivasti.
Aika erikoista on se, että matkailijoiden ei ole lupa tuoda jotain ruokaa, pelkona tautien leviäminen. Mutta sitten tuodaan jätettä, jonka joukossa voi olla vaikka minkälaisia taudinaiheuttajia, ja ne leviävät vapaasti ympäristöön.
Öljyhän on poltettavaksi tuodun muovijätteen raaka-aine, joten voidaan todeta suomalaisten lämmittävän fossiilisella polttoaineella. Eikö muuten niihin turpeenpolttolaitoksiin saisi sellaisia suodattimia, jotka muovinpolttolaitoksissa estävät myrkkyjen leviämisen?
Kannattaisiko kovilla pakkaskausilla lopettaa jätteen kierrätys ja polttaa kaikki sekajätteenä.
Oleellinen ero ekologian klannalta on siinä, että jätettä tulee ihmisen toiminnan seurauksena ja se pitää muutoinkin jotenkin poistaa.
Parempi se on ekologian kannalta polttaa lämpöenergiaksi kuin antaa maatua ja päästellä kasvihuonekaasut maatuessaan ilman mitään hyötyä niistä.
Tällaista menoa Suomessa kun kokoomus pääsee valtaan. Sopii hyvin kokkareiden toimiin kun ovat itse mafiajärjestö EKn kanssa. Mafian veriraha on sitä parempaa rahantuloa
Miksi Suomi on alkanut joksikin jätteiden loppusijoituspaikaksi? Tänne skipataan Euroopan pa*kat ja ydinjätteet, miksi EU ei vaadi jokaista maata rakentamaan omille jätteilleen käsittelylaitoksia!
Maksaako Suomi hunajaa Italialle että saa jätettä poltettavaksi?
Mafian lonkerot ovat tulleet Suomenkin politiikkaan. Kokoomus tämänkin bisneksen takana