Viimeaikaisten tapausten vuoksi olen ihmetellyt, että millainen nainen ei ole muka yhtään imarreltu miesten huomiosta ja pikku flirtistä? Valittaa ja nostaa metelin. Onko sellainen umpilesbo?
Sanokaas viisaammat yksi asia
Anonyymi-ap
390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ajat muuttuvat. Sosiaalisessa kontekstissa pitää olla tarkka.
On tilanteita, niinkuin baareissa tns. jonne tälläydytään ja toivotaankin saatavan huomiota, runtuu varmaan hyvältä, jos sanoo naiselle, että onpa sulla kauniit silmät. tms neutraalia. Tai sitten ei. Älykkö voi kokea senkin loukkaavaksi ja haluaa olla aktiivinen aloitteen teossa.
Kyllä aiemminkin iholle käyvät miehet tuntuivat loukkaavilta ja heille nyrpisteltiin. Ei ollut vielä rikollista.
Pikkuflirttiä voi koittaa, mutta jos ei saa vastakaikua, kannatta jättää sikseen. Tai jos huomaa, että vastapuoli kiusaantuu, vaivaantuu tai vastaa epäkohteliaasti.
Työpaikalla jos sanot naiselle, että keittäisitkö mulle kahvia, sen kanssa kannatta olla tarkkana.
Kyllä me kaikki ihmiset haluamme tulla huomioiduiksi ja kohdelluiksi kunnioittavasti.
Seksijutuilla voi kai aloittaa vain parinhakuun soveltuvissa paikoissa, ei työpaikalla.