Kaikenkaikkiaan YV on TVO:n petosta

Erään lukemani väitteen oikaisu:

"Ydinvoima ei ole idealismia vaan realismia. Se on tähän saakka tunnetuista massaenergian tuottajista saasteettominta. "

Nimität siis saasteettomaksi sitä, että uraaninlouhinta tuhoaa uusiutumattomia luonnonvaroja, jotka kaikenhuipuksi muutetaan supervaaralliseksi jätteeksi.

Vaikka esim. jälleenkäsittelylaitos Sellafield Englannissa tuhoaa Irlannin ja Norjan kalavesiä radioaktiivisilla päästöillään.

Negatiivisuutta on siis liikaa ydinvoimaa kohtaan.

Polttoainekin tuodaan ulkomailta, jonka hintaa on pakko nostaa ajanmyötä, koska polttoaine tehdään uusiutumattomista luonnonvaroista.

Ydinvoima on TVO:n petosta, josta hyötyy ainoastaan heidän myyntijohtajansa, ei kukaan muu, koska ydinvoimala ei ole kenenkään muun mielestä pakollinen. Ulkomaalaisetkin ihmettelevät suomalaisten uutta houruilua, miten tämä uusi äänestys on edes mahdollinen, näin metsäisessä maassa, biovoimaloiden luvatussa maassa.

Katse on parempi suunnata saasteettomiin vesi, tuuli, puu, aurinko jne. vaihtoehtoihin sekä maakaasun tuontiin, mikä parempi vaihtoehto kuin uraanin ja muiden ydinvoimalatarvikkeiden tuonti enenevästi kallistuvaan hintaan.
11329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

HeSa 25.2.2002,s.A8"Työpaikan lehtipuupöly tarkkaan analyysiin"

"Suomessa altistuu työssään puupölylle 50 000 ihmistä. Euroopan unioni on
luokitellut lehtipuupölyn syöpävaaralliseksi, koska sen on
havaittu altistavan vaaralliselle nenäsyövälle. Syövän kehittymisaika on
20-40 vuotta. Havupuupölyn ei ole toistaiseksi havaittu
altistavan nenäsyövälle."

Miten sä voi väittää puun polttoakaan saasteettomaksi, kun sen
on Ympäristön suojelun kirjassakin todettu sen savukaasujen
saastuttavan johtuen sen sisältämistä karsinogeenisista
yhdisteistä (polyaromaattiset hiilivedyt).

Äänestä
  • Jotain suodattimia lisää, jos se sillä.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Jotain suodattimia lisää, jos se sillä.

    että ihmiset suostuu suodattamaan savusaunan
    savun ? JA jos piipun nokkaan, maksaa tuhansia,
    tukkii vedon..

    Savuton savusauna. hehee...

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    että ihmiset suostuu suodattamaan savusaunan
    savun ? JA jos piipun nokkaan, maksaa tuhansia,
    tukkii vedon..

    Savuton savusauna. hehee...

    Näköjään voi tuo tyhmyys viisaankin miehen päähän iskeä kyntensä.

    Äänestä

> Nimität siis saasteettomaksi sitä, että
> uraaninlouhinta tuhoaa uusiutumattomia
> luonnonvaroja, jotka kaikenhuipuksi muutetaan
> supervaaralliseksi jätteeksi.

Kuka nimittää?
KAIKKI louhinta tuhoaa uusiutumattomia luonnonvaroja. Sinun logiikkasi mukaan alumiinin, raudan, kuparin, kullan, jne. louhinta pitäisi kaiketi myös kieltää?!?
Ei ydinjäte ole mitään supervaarallista eikä sillä väliäkään vaikka olisikaan kun sitä ei päästetä luontoon.

> Vaikka esim. jälleenkäsittelylaitos Sellafield
> Englannissa tuhoaa Irlannin ja Norjan kalavesiä
> radioaktiivisilla päästöillään.

TUHOAA? Paskat. Päästöt ovat niin mitättömät että niillä ei ole muuta terveysvaikutusta kuin hysteerikkojen hätääntyminen. Jos muuta väität niin kaivappa tarkkaa tietoa kiitos, esim. paljonko säteilymäärä vedessä Norjan edustalla on korkeampi ja paljonko on terveydelle haitallinen säteilymäärä.

> Polttoainekin tuodaan ulkomailta, jonka hintaa
> on pakko nostaa ajanmyötä, koska polttoaine
> tehdään uusiutumattomista luonnonvaroista.

Sama pätee mm. maakaasuun, rautaan, kupariin, kultaan, jne. jne. Eikö rautaa, kuparia, kultaa jne. pitäisi sitäkään tuoda Suomeen kun senkin hinta nousee ehkä valovuosien päästä?!?

Ydinvoima todennäköisesti korvaantuu 50-100 vuoden sisällä fuusiovoimalla tai antimateriavoimalla ja jos ei korvaannu niin...no, sitten JOSKUS kun uraanin hinta pikkuhiljaa alkaa nousemaan, SITTEN esim. tuulivoima tai puuenergia tulee kannattavammaksi ja siihen kannattaa ehkä siirtyä jos ympäristöongelmat voitetaan.

> Ydinvoima on TVO:n petosta, josta hyötyy
> ainoastaan heidän myyntijohtajansa, ei kukaan
> muu, koska ydinvoimala ei ole kenenkään muun
> mielestä pakollinen.

HAHAHHHAHAAH! Ei se kenenkään mielestä varmaan ole pakollinen. Ei minunkaan mielestäni. Se vain on PARAS OLEMASSA OLEVISTA VAIHTOEHDOISTA.

> Ulkomaalaisetkin
> ihmettelevät suomalaisten uutta houruilua,
> miten tämä uusi äänestys on edes mahdollinen,
> näin metsäisessä maassa, biovoimaloiden
> luvatussa maassa.

Ihanko totta? USA, Englanti, Ranska, Venäjä, Etelä-Korea, Japani, Taiwan, jne. jne. jotka ovat ottamassa käyttöön tai suunnittelevat lisäydinvoimaa, hekö muka ihmettelevät?

> Katse on parempi suunnata saasteettomiin vesi,

Vesivoimaa ei saada enää lisää Suomessa koska (suojelemattomia) koskia ei ole. Hyvä niin koska luonnonkoskien patoaminen on eettisesti arveluttavaa.

> tuuli,

Kallis, epävarma, vaatisi rannikoiden rakentamista täyteen tuulivoimaa.

> puu,

Hyvä lisä paikalliseen sähkön ja lämmöntuotantoon. Ei ihmelääke mutta hyvä lisä.

> aurinko

Kallis, epäluotettava ja vaatisi VALTAVAN alueen täyttämistä aurinkokennoilla.

> maakaasun tuontiin,

Fossiilinen polttoainen. Normaaleillakin hukkavuodoilla merkittävät kasvihuonekaasuvaikutukset, polttaessa syntyy hiilidioksidia. Kallis. Suomessa on vain yksi kaasuvoimalaitos jota ei ole käytetty juuri lainkaan koska se on niin pirun kallista. Tekee riippuvaiseksi yhdestä tuottajasta (Venäjä) koska Norja ei ole kaasua tuomassa.

> uraanin ja muiden ydinvoimalatarvikkeiden
> tuonti enenevästi kallistuvaan hintaan.

Kallistuvaan hintaan? HETKONEN!!! Katsos mitä öljyn=maakaasun maailmanmarkkinahinnalle on tapahtunut! Noussut täysin ennalta arvaamattomasti ja paljon. Uraania voidaan varastoida helposti vuosikausien tarve joten nopeita hinnanmuutoksia ei tapahdu. Suomi voisi vaikka itse kaivaa oman uraaninsa ja jalostaa sen jos tarvetta olisi ja siltikin ydinvoima olisi edullisempaa kuin maakaasu, puusta tai tuuli/aurinkoenergiasta nyt puhumattakaan!

Äänestä
  • Sanon vain, että on se sääli ettei tuo ydinvoimankannatuksesi lisää aivosolujesi määrää.

    Jos kirjoittaja sanoo, että Irlannin meri ja Itämeri ovat maailman saastuneimpia vesiä ja antaa linkit, niin et sinä voi mitenkään kumota tosiseikkoja sanalla: paska.

    Äänestä

  • Aapeli kirjoitti:

    Sanon vain, että on se sääli ettei tuo ydinvoimankannatuksesi lisää aivosolujesi määrää.

    Jos kirjoittaja sanoo, että Irlannin meri ja Itämeri ovat maailman saastuneimpia vesiä ja antaa linkit, niin et sinä voi mitenkään kumota tosiseikkoja sanalla: paska.

    Jos hänen väitteensä siitä että Irlannin ja Norjan rannikot ovat terveydelle haitallisissa määrin saastuneita radioaktiivisuudesta jonka ihminen on aiheuttanut, niin sitten...HÄNEN OLISI SYYTÄ KAIVAA JOSTAKIN ESILLE MITEN PALJON SIELLÄ ON SITÄ RADIOAKTIIVISUUTTA JA PALJONKO SITÄ PITÄISI OLLA JOTTA SE OLISI TERVEYDELLE HAITALLISTA!

    Sitähän hän väittää. Hän väittää että Sellafieldistä johtuen Irlannissa ja Norjassa vaarantuu terveys (vaikka vain kalojen). Sitä hän ei ole osoittanut todeksi. Siispä hän puhuu suoraan sanottuna paskaa.

    Luuletko tosiaan että pikkuriikkinenpiikkinenripas jotakin radioaktiivista ainetta ympäristössä on vaarallista tai haitallista? Jos luulet, olet pahan säteilyhysterian ja tietämättömyyden uhri. Säteilyä on joka paikassa. Sinussakin. Eikä se ole vaarallista tai edes haitallista. Aivan kuten mikä tahansa asia, liika on liikaa. Tuoremehuakin voi juoda jonkin verran ilman mitään haittaa...mutta kyllä saat hengen lähtemään jos tarpeeksi juot! Sama juttu säteilyssäkin. Pienet määrät eivät ole haitaksi, päinvastoin, vain suuret annokset ovat haitallisia.

    Ja NIMENOMAAN niitä suuria annoksia EI OLE syntynyt Sellafieldin seurauksena mereen. Jos kirjoittaja muuta väittää niin kaivakoot lähteitä. TODISTAKOOT VÄITTEENSÄ! Ei linkki ole mikään todiste, ottakoot suorat lainaukset ja ilmoittakoot niiden lähteet.

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    Et sinäkään suoria lainauksia rupea esittämään, kyllä ASIALLINEN JA ASIAN TODISTAVA LINKKI ON AIVAN RIITTÄVÄ TODISTE.
    Olet todellakin rasittava tyyppi.
    Sinähän karkoitit täältä palstan alkuaikoina kaikki asialliset fiksut keskustelijat.

    Minä vain olen urhoollisesti kestänyt sinua siksi, että tämä asia on tärkeämpi kuin sinun tyhmyytesi.

    Äänestä

  • Huomenna hyvästi kirjoitti:

    MINKÄ HELVETIN ASIAN TODISTA LINKKI?!? HÄH? Mitä helvettiä se muka "todistaa"? Ei mitään.

    SE TODISTAISI, ETTÄ KAIVAISITTE JOSTAIN SELVILLE PALJONKO SÄTEILYÄ ON VAIKKAPA NORJAN RANNIKOLLA JA PALJONKO SITÄ PITÄISI OLLA JOTTA SIITÄ OLISI EDES JOTAKIN HAITTAA!!!

    SE on se asia mikä on olennaista ja joka osoittaa esittämänne väitteet Sellafieldin jälleenkäsittelylaitoksen ympäristövaikutuksista joko oikeiksi tai vääriksi.

    Mutta sitä ette ole tehneet. Tiedän siihen hyvän syyn: Sellafieldin jälleenkäsittelylaitos EI ole aiheuttanut sellaisia päästöjä mereen joista olisi jotakin haittaa luonnolle tai ihmisille.

    JOS KUVITTELET NIMITTÄIN ETTÄ RIPAUSKIN SÄTEILYÄ ON VAARALLISTA, SINUN OLISI SYYTÄ MENNÄ TAKAISIN PERUSKOULUN PENKILLE TAI EDES IHAN OIKEASTI LUKEA MITÄ SIELLÄ STUK:N SIVUILLA SANOTAAN! ANNOSKOKO RATKAISEE!!!

    Kukaan ei voi varmuudella sanoa mitään annoskoosta.
    Pitkäaikainen radioaktiivisuudelle altistuminen vaikka se olisi pienikin, on aina vaarallista.

    Ja eri ihmiset sietävät eri paljon myrkkyjä.

    Lopeta uhoaminen, se on ohi nyt.

    Äänestä

  • Ohi on! kirjoitti:

    > Kukaan ei voi varmuudella sanoa mitään
    > annoskoosta.

    Kyllä voi. Kaivahan vaikka YK:n tietokantoja tai IAEA:n tai vaikkapa STUK:n julkaisuja.

    > Pitkäaikainen radioaktiivisuudelle altistuminen
    > vaikka se olisi pienikin, on aina vaarallista.

    Ei ole. Jos olisi, Guaraparissa ja Iranin tietyissä osissa, samoin kuin Intiassa tietyissä paikoin kaikki elävä olisi jo kauan sitten kuollut tai ainakin olisi hyvin sairasta. Esim. Guaraparissa voi saada jopa 400mSv/vuodessa säteilyä (noin 100-kertainen annos suomalaisiin nähden!), eikä mitään terveyshaittoja ole todettu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

Erään lukemani väitteen oikaisu:

"Ydinvoima ei ole idealismia vaan realismia. Se on tähän saakka tunnetuista massaenergian tuottajista saasteettominta. "

Nimität siis saasteettomaksi sitä, että uraaninlouhinta tuhoaa uusiutumattomia luonnonvaroja, jotka kaikenhuipuksi muutetaan supervaaralliseksi jätteeksi.

Vaikka esim. jälleenkäsittelylaitos Sellafield Englannissa tuhoaa Irlannin ja Norjan kalavesiä radioaktiivisilla päästöillään.

Negatiivisuutta on siis liikaa ydinvoimaa kohtaan.

Polttoainekin tuodaan ulkomailta, jonka hintaa on pakko nostaa ajanmyötä, koska polttoaine tehdään uusiutumattomista luonnonvaroista.

Ydinvoima on TVO:n petosta, josta hyötyy ainoastaan heidän myyntijohtajansa, ei kukaan muu, koska ydinvoimala ei ole kenenkään muun mielestä pakollinen. Ulkomaalaisetkin ihmettelevät suomalaisten uutta houruilua, miten tämä uusi äänestys on edes mahdollinen, näin metsäisessä maassa, biovoimaloiden luvatussa maassa.

Katse on parempi suunnata saasteettomiin vesi, tuuli, puu, aurinko jne. vaihtoehtoihin sekä maakaasun tuontiin, mikä parempi vaihtoehto kuin uraanin ja muiden ydinvoimalatarvikkeiden tuonti enenevästi kallistuvaan hintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu