Pirteää pakkasiltaa

Mukavan selkeää ja pilvetöntä säätilaa jatkuu aina 20.2.2026 tietämille.
Luvassa pirtsakkaa poskien punoitusta ja pientä pistelyä kasvojen seudulla.

Tähänkin tottuu nopeasti, olisi jo aika saada kunnon pakkaset.
Toivotaan nyt -45 C alittumista, olisi jotain josta tuleville jälkipolville voisi kertoa.

"Toista se oli silloin kun..."

Huimaahan se olisi, käydä puskapissillä mahdollisimman laajassa kaaressa "vettä" heittäen. Kerkeiskö "vedet" jäätyä ennen kun lumeen koskettaisi?! Vai jäätyykö ensin pippeli:)
Olette nähneet varmaan videoita miten kiehuvan kuumaa vettä -30 asteen pakkasessa heitetään ilmaan, ja se ikään kuin tiivistyy ja höyrystyy.

AV
18269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Pakkassäästä tuli mileeni trendikkäät videot joissa joku urhoollinen mies menee metsään kokeilemaan miten pärjää yön pakkasessa.
Joissain videoissa on hauskana pointtina se ettei kaveri juurikaan voi nukkua, kun lisää puita tehtyyn lämmönlähteeseen. Voi olla hengissä vielä aamulla, onnellisena mutta väsyneenä:)

Miten on palstalaisten tieto taito.
Ulkona pakkasta -35 astetta, mitä ottaisitte mukaan yöreissulle metsään jos koko yö tulisi siellä viettää?

AV

Äänestä

-18,7 täällä keelt ulko

Äänestä
  • Se on normaali ulkoilusää.
    Lauantai -Sunnuntai on oletettavasti vähän kylmempi.
    -20 pakkasta on normaali olosuhde, tartteis jo jotain piristävämpää.
    Voisi laittaa jo villasukat jalkaan...

    AV

    Äänestä

ilmaston lämpenermien yietystikin auhetyaa tuulihärveleiden saiipien jäätybmisrä

..

Äänestä
  • Ohjelmassa tai koulutusasteessa suurempia ongelmia mitä itselläni on?

    Mjoo, metsään voisi ottaa myös toisen henkilön, mutta millaisen?

    "Moni pluskoon nainen kertoo kohtaavansa deittailussa yllättävän ja kiusallisen ilmiön: alussa on luvassa romanssi, mutta hetken päästä kumppani paljastaakin todellisen motiivinsa.
    Usein lausahdus on jotakin tyyliin “yleensä tapailen vain laihoja, mutta halusin kokeilla miltä tuntuu ylipainoisen kanssa” — ja silloin kiinnostus katoaa yhtä nopeasti kuin se ilmestyikin."

    Tuskin metsään haluaisi kaverikseen laihan naisen, eihän se paljon kaivattua lämpöä luisena edes tuottaisi:) Joutuisi vielä sitä lämmittämään, ja kuolisi itse hypotermiaan...

    AV

    Äänestä

Metsään mukaan.
Vaatetus tietenkin kerros kerrokselta mahdollisimman hengittävää ja päällimmäiseksi tuulenpitävää.
Päähän norsunvittu. Siis aitonahkainen suojakypärän irroitettava sisävuori!
Villahuivi suun eteen ja nahkasaappaat jalkaan.

Kangas, josta voi rakentaa tuulensuojan tai teltan.
Kevyt lapio. Kirves.
Makuupussi ja alusta.
Trangia, Sinolia ja tuikkukynttilöitä.
Otsalamppu.

Ruokaa!

Pulkka, millä vetää koko hoito puistoon.
Jos haluaa hifistellä, niin moottorikelkka, millä vetää pulkkaa.

1987 oli 45 asteen pakkasia. Kyllä niistäkin selvittiin alkuhämmennyksen jälkeen.
Dieselmoottoreita ei sammutettu tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen kuin vasta helmikuun puolessa välissä jos auto seisoi ulkona.

Mies 65

Äänestä
  • Jokaisessa youtubeen tehdyssä videossa on yksi merkittävä virhe ja se on lämmönlähteen tekemän lämmön poistuminen nukkujan tarpeesta.
    Itse ajattelisin teltan sisäisen kamiinan joka olisi vuorattu kivillä olevan melkoisen hyvän ajatuksen.
    Hehkuttaisi kamiinan kuumaksi ja antaisi sen siirtää lämpöä kiviin. Kivet luovuttavat lämpöä hitaasti, saisi unta edes 2-3 tunniksi ilman jäätymistä? Toivoisi heräävänsä arktisen makuupussin sisällä vain nenän jäätymiseen:)

    Oudointa kunnollisessa makuupussissa on se, että sen sisällä voi nukkua kevyissä vaatteissa.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jokaisessa youtubeen tehdyssä videossa on yksi merkittävä virhe ja se on lämmönlähteen tekemän lämmön poistuminen nukkujan tarpeesta.
    Itse ajattelisin teltan sisäisen kamiinan joka olisi vuorattu kivillä olevan melkoisen hyvän ajatuksen.
    Hehkuttaisi kamiinan kuumaksi ja antaisi sen siirtää lämpöä kiviin. Kivet luovuttavat lämpöä hitaasti, saisi unta edes 2-3 tunniksi ilman jäätymistä? Toivoisi heräävänsä arktisen makuupussin sisällä vain nenän jäätymiseen:)

    Oudointa kunnollisessa makuupussissa on se, että sen sisällä voi nukkua kevyissä vaatteissa.

    AV

    Kyllähän kivikaminassa ideaa on.
    Niiden kivien keräily vaan ei ole kovin palkitsevaa jos vaihtaa paikkaa joka päivä.
    Kyllä varusmiesaikana Rovajärvellä rakennettiin telttakaminan alle ja alaosan ympärille sellainen kivivaippa. Kun olimme paikallaan kuukauden.
    Mutta rakennelma olisi pitänyt korottaa kaminan ylätasanteen korkeudelle, jotta lämpö olisi kiviin kunnolla tarttunut. Ja siihen olisi jo tarvittu laastia!
    Ja arkkitehtoonisesti pyramidin muotoinen kivivaippa olisi vienyt jalkatilaa nukkujilta.

    Jos makuupussiin menee vaatteet yllä, ruumiinlämmön lämmittävä vaikutus laimenee. Untuvaeriste pitää kyllä kylmän ulkopuolella.

    Mies 65

    Äänestä

Minä odotan kovasti kevättä ja kesää 🌞 Rakastan valoa ja lämpöä ja sitä, ettei tarvitse laittaa 16 kerrosta vaatetta, kun lähtee ulos.

Minua ei saisi millään viettämään yötä metsässä näillä pakkasilla. Jos nyt jostain syystä pakko olisi, niin ottaisin mukaan teltan, kamiinan, 6 makuupussia, hyvän lämmöntuottokyvyn omaavan miehen ja paljon ruokaa. Ja kaikki pakolliset tilpehöörit tietty, kuten tulitikut, taskulamppu, kosteuspyyhkeitä jne. Noiden avulla ehkä selviäisin.

Aletheias

Äänestä
  • Tuohon varustelistaan lisäisin kelkan ja koiravaljakon. Jotta tavaramäärän saisi kuljetettua.
    Onhan myös kahden nukuttavia makuupusseja. Silloin riittäisi kolme!

    Mies 65

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tuohon varustelistaan lisäisin kelkan ja koiravaljakon. Jotta tavaramäärän saisi kuljetettua.
    Onhan myös kahden nukuttavia makuupusseja. Silloin riittäisi kolme!

    Mies 65

    Hyvät lisäykset! 😊 Ei tullutkaan mieleen, että kahden nukuttavia makuupusseja on olemassa, sellainenhan olisi juuri kätevä tähän tarkoitukseen.

    Aletheias

    Äänestä

Pakkasilla tulee helposti paleltumisvammoja. Pitää juosta nopeasti paikasta A paikkaan B ja pysyä sisällä. Auton renkaat ovat kuin kuutiot, jotka jyskyttävät tien pintaa mukkelehtien. Hengitys höyrystää silmäripset ja meikit sulavat poskipäille ja kaulus huurrettuu hengitysilmasta ja tunkee kylmät sormensa naamalle, ja paljaat sormet tuntevat pistävän teräksen pureman.

Äänestä

Nämä on ihan lälläreitä nämä etelän / länsi-suomen pakkaset.

Olen nähnyt tänä talvena jo lukeman -44 tallentuneena yön aikana erääseen mittariin. Mutta se oli siellä missä 15-20 astetta pakkasta on tavallista talvea.

-keinovaginamies-

Äänestä
  • Meidän on täällä etelässä tyytyminen mediumiin. Teillä siellä "piirin" sisäpuolella High Level pakkasasteissa on tavaramerkkinne.

    Mies 65

    Äänestä

Ei kovin pirteää. Tapananinani ei oo valittaa. Mutta jo näin pitkään jatkuneet pakkaset aiheutta jo ns kylmän vihoja. Ihme särkyjä lihaksissa. siis oudosti siellä sisässä. en ees tienny, että siekkäkin on hermoja vai mitä haamusärkyä se on. Tänään rupes nenäkin vuotaan verta. oli taas hienoo nenä veressä menee tekeen asennustöitä musiikkiopistolle. Varmaan luuli että olin tapellu.

Ja tänään jääty viemärin tuuletus. Hörppii nyt korvausilmaa lattiakaivosta. Kauhee slurps aina kun vetää vessan.

Äänestä

Lämpötilaero aiheuttaa vetoa. Rakenteiden saumoista tuulee. Vaikka tuntuisikin huoneessa lämpimältä, silti palelee.

Vanhoilla linja-autonkuljettajilla näkee vieläkin hanskan vasemmassa kädessä. Sormet ja niiden nivelet eivät kestä enää vetoa ikkunanrakosista.

Itsellä täytyy aina olla vaatetta yllä. Kesälläkin käy muuten kolotus kaupan kylmäaltaiden ääressä.

Mies 65

Äänestä

Kaunista ja selkeää pakkassäätä on ollut viime päivinä. Mukavaa, kun aurinko paistaa, vaikka pieni menninkäinen sisälläni kaipaa samaan aikaan kelloja taaksepäin ja paluuta pimeään joulun aikaan.

Jos nyt saisi toivoa säästä vielä parempaa, niin nostaisin lämpötilaa tuonne -1 asteen tietämiin. Tuolloin olisi miellyttävin juoksukeli.

-Thinksy

Äänestä

No joo. Vähän reilu -20⁰ on kylmin, mitä mittarista olen katsonut.
Yhdesti lähdin aamuvuoroon ja oli lähes -35⁰. Onneksi oli wanha auto harvalla koneella ja lämmityksessä.
Juuri ja juuri pyörähti vaivalloisesti käyntiin. Jouduin ostamaan uuden akun.

>simiti<

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mukavan selkeää ja pilvetöntä säätilaa jatkuu aina 20.2.2026 tietämille.
Luvassa pirtsakkaa poskien punoitusta ja pientä pistelyä kasvojen seudulla.

Tähänkin tottuu nopeasti, olisi jo aika saada kunnon pakkaset.
Toivotaan nyt -45 C alittumista, olisi jotain josta tuleville jälkipolville voisi kertoa.

"Toista se oli silloin kun..."

Huimaahan se olisi, käydä puskapissillä mahdollisimman laajassa kaaressa "vettä" heittäen. Kerkeiskö "vedet" jäätyä ennen kun lumeen koskettaisi?! Vai jäätyykö ensin pippeli:)
Olette nähneet varmaan videoita miten kiehuvan kuumaa vettä -30 asteen pakkasessa heitetään ilmaan, ja se ikään kuin tiivistyy ja höyrystyy.

AV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu