Venäjä rakentaa uutta sotilasvoimaa Suomen rajoille

Ei tarvi pelätä jos muutaman tankin saavat rajalle...hyvää harjoitusta Suomen dronejoukoille.
Muutenkin Venäjällä kestää vähintään 50 v varustautuminen, ei ole neukkutavaraa enää tallissa.


Venäjä rakentaa uusia tankkeja, mutta niitä ei näy Ukrainassa. Voisivatko ne ilmestyä Suomen rajoille?

Venäjä on kiihdyttämässä asevoimiensa rakentamista Suomen rajan takana.

Tämä käy ilmi muun muassa Puolustusvoimien sotilastiedustelun tuoreesta julkisesta katsauksesta vuodelle 2026.

Ylen äskettäin julkaisemien satelliittikuvien perusteella Venäjä on aloittanut syksyllä kunnostustyöt vanhassa varuskunnassa Petroskoissa, ja paikallismedian mukaan alueelle suunnitellaan myös uusia asevoimien rakennusprojekteja.

Petroskoissa sijaitsee Karjalaan perustetun Venäjän uuden 44. armeijakunnan päämaja ja kalustovarikoita, joiden rakennustöistä IS kertoi viime keväänä.

Omaa varuskuntaa joukoilla ei vielä ole, sillä ne sotivat Ukrainassa – mutta uuden varuskunnan nousua osataan nyt odottaa.

Suomen rajan tuntuman suurimmat varuskunnat Kamenka, Alakurtti ja Petsamo saattavat saada näin ollen jatkoa Petroskoin suunnalla.

Oheisessa kartassa on lueteltu Venäjän nykyiset joukko-osastot Suomen lähialueella sekä havaitut kohteet, joissa rakennetaan uutta.

koko juttu
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011792928.html
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mistähän ne saa väkeä sinne?

Viekö ne raivoavat kansalaiset etulinjaan????

Reutovissa Moskovan alueella eläimissä leviää rabies eli raivotauti. Taudin leviämisen vuoksi yksi rakennus kaupungissa on määrätty karanteeniin, The Moscow Times kertoo. Aluehallinto on kieltänyt tapahtumat, joiden vuoksi samassa paikassa on paljon eläimiä. Kielletty on myös villieläinten pyydystäminen eläintarhoihin.

Tammikuussa niin ikään Moskovan alueella sijaitsevassa Odintsovon kaupungissa havaittiin raivotautia. Tartunnat olivat tuolloin peräisin kuolleesta ketusta, jota koirat olivat purreet ja saaneet tartunnan.

Myös viime vuoden lopussa Moskovan alueella havaittiin raivotautitapauksia, The Moscow Times kertoo.

Rabies on tappava aivotulehdus, jonka aiheuttaja on hermohakuinen lyssavirus, kertoo THL. Se voi tarttua nisäkkäästä ihmiseen. Ihmisen tartunnanlähteenä on yleisimmin koiran purema. Ihmisen tautia kutsutaan vesikauhuksi kun taas eläimen tautia raivotaudiksi.

Terveyskirjaston mukaan ihmisille ei ole tehokasta hoitoa rabiekseen, vaan se johtaa lähes aina kuolemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei tarvi pelätä jos muutaman tankin saavat rajalle...hyvää harjoitusta Suomen dronejoukoille.
Muutenkin Venäjällä kestää vähintään 50 v varustautuminen, ei ole neukkutavaraa enää tallissa.


Venäjä rakentaa uusia tankkeja, mutta niitä ei näy Ukrainassa. Voisivatko ne ilmestyä Suomen rajoille?

Venäjä on kiihdyttämässä asevoimiensa rakentamista Suomen rajan takana.

Tämä käy ilmi muun muassa Puolustusvoimien sotilastiedustelun tuoreesta julkisesta katsauksesta vuodelle 2026.

Ylen äskettäin julkaisemien satelliittikuvien perusteella Venäjä on aloittanut syksyllä kunnostustyöt vanhassa varuskunnassa Petroskoissa, ja paikallismedian mukaan alueelle suunnitellaan myös uusia asevoimien rakennusprojekteja.

Petroskoissa sijaitsee Karjalaan perustetun Venäjän uuden 44. armeijakunnan päämaja ja kalustovarikoita, joiden rakennustöistä IS kertoi viime keväänä.

Omaa varuskuntaa joukoilla ei vielä ole, sillä ne sotivat Ukrainassa – mutta uuden varuskunnan nousua osataan nyt odottaa.

Suomen rajan tuntuman suurimmat varuskunnat Kamenka, Alakurtti ja Petsamo saattavat saada näin ollen jatkoa Petroskoin suunnalla.

Oheisessa kartassa on lueteltu Venäjän nykyiset joukko-osastot Suomen lähialueella sekä havaitut kohteet, joissa rakennetaan uutta.

koko juttu
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011792928.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu