Hallitus on onnistuneesti lisännyt työn tarjontaa

Työttömyystilasto näyttää tällä hetkellä hurjalta, kun työttömiksi on tullut valtava määriä uusia työnhakijoita. Syyt ovat moninaiset. Työllisyystilastot eivät näytä lainkaan yhtä huonoilta.
Kun nousukausi tulee, on hyvä, että on paljon reservejä. Työn tarjonnan lisääminen estää työvoimapulan syntymistä ja estää palkkojen holtittoman nousun.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ns tarjonnan taloustieteellä ei saada aikaan kuin armeija työttömiä

Äänestä

Vapaita työpaikkoja ei ole, työttömiä puoli miljoonaa. Suomen kansan ostovoima EU heikoin, korkeimnat verot, maksut ja hinnat.,surkeat palkat . Politikot huutaa miksei kuluteta. Köyhyysrajan alapuolen tulot menee pakollisiin elinkustannuksiin, ilman alkoa ja tupakkaa, ei maksullisia harrastuksia. Lapin eikä etelän lomia, tai kotimaan matkailua. Maalla julkiset ei kulje, ilman omaa autoa ei pääse mihinkään, liian pitkät etäisyydet liikkua muulla tavoin. Lähikauppa 45km. Suuntaansa samoin kaikki palvelut. Kevyen liikenteen väyliä ei ole vaan jäinen ajorata. Matkan varrella ei ole kahviloita, eikä mitään. Hädässä tarpeet tehtävä ojan pohjalle.

Äänestä

Käytännössä näyttää aivan muulta! Suomella on Euroopan ennätys Työttömien määrässä! Valoa ei vielä paljoa näy. Toistaiseksi työttömien määrä on karmea EUROOPAN ENNÄTYS Tämä n totuus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Työttömyystilasto näyttää tällä hetkellä hurjalta, kun työttömiksi on tullut valtava määriä uusia työnhakijoita. Syyt ovat moninaiset. Työllisyystilastot eivät näytä lainkaan yhtä huonoilta.
Kun nousukausi tulee, on hyvä, että on paljon reservejä. Työn tarjonnan lisääminen estää työvoimapulan syntymistä ja estää palkkojen holtittoman nousun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu