Kumpi parempi; Maija vilkkumaa vs jonna Tervomaa

Jonnan osa materiasta aika tylsää mutta aika paljon toisaalta kompensoivat niitä puutteita jaakonahon hyvällä kitaransoitolla ja jonnan sielukkailla ja syväulotteisilla teksteillä paikkaavat puutteita mitä tulee joskus kappaleiden tylsyyteen.

On hetkensä toki tervomaalla kuten kappaleet etsii, palvomaan sua, suljettu sydän, yhtä en saa ja rakkauden haudalla(alunperin juicen sävellys).

mut kyl sanoisin että Vilkkumaa vie aika selvän voiton. Hän loi oman tyylin eikä paljoa ole muutellu sitä eikä edes aina kovin paljoa ole mennyt pois omalta mukavuusalueeltaan ja luonut aika paljon samankuuloisia biisejä mut mikäs siinä ei haittaa mua koska konsepti on toimiva.

Maijan räväkät tekstit ja esim kappale ei kosketti aikoinaan isoja massoja ihan koska tarinan vienti ensinnäki biisissä huikea ja myös tarina ylipäänsä.

Punk-asennetta näkynyt myös vuosien aikana maijan teksteissä. Ehkä se johtuu maijan punk-taustasta???
hän vaikutti tarharyhmä -yhtyeesä.

Tottakai intohimoisena musansuurkuluttajana mun piti hommata iso vino pino molempien levyjä ja onhan niitä tullu kuunneltua, etenkin maijan musaa suhteessa aika paljon enemmän kuin tervomaan.

Vilkkumaan tuotannosta nousee minusta esille kaksi tai kolme; meikit ,ketjut ja vyöt ykkösenä, levy ei kakkosena ja kolmosena melkein samalle levelille ei levyn kanssa pääsee kun joet muuttavat suuntaa. Parhaana maijan levynä pidän ensinmainittua. Siinä ei hyvät biisit meinaa loppua koskaan .

Tervomaan tuotannosta nousee esille alkupään levyt enkä tarkoota nyt hänen niitä levyjä jotka 80-luvulla jolloin pikkulapsena esitti lauluja minttu sekä ville jne vaan hänen 90-luvun levyjä tervomaa ja neljä suuntaa.
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jonnan osa materiasta aika tylsää mutta aika paljon toisaalta kompensoivat niitä puutteita jaakonahon hyvällä kitaransoitolla ja jonnan sielukkailla ja syväulotteisilla teksteillä paikkaavat puutteita mitä tulee joskus kappaleiden tylsyyteen.

On hetkensä toki tervomaalla kuten kappaleet etsii, palvomaan sua, suljettu sydän, yhtä en saa ja rakkauden haudalla(alunperin juicen sävellys).

mut kyl sanoisin että Vilkkumaa vie aika selvän voiton. Hän loi oman tyylin eikä paljoa ole muutellu sitä eikä edes aina kovin paljoa ole mennyt pois omalta mukavuusalueeltaan ja luonut aika paljon samankuuloisia biisejä mut mikäs siinä ei haittaa mua koska konsepti on toimiva.

Maijan räväkät tekstit ja esim kappale ei kosketti aikoinaan isoja massoja ihan koska tarinan vienti ensinnäki biisissä huikea ja myös tarina ylipäänsä.

Punk-asennetta näkynyt myös vuosien aikana maijan teksteissä. Ehkä se johtuu maijan punk-taustasta???
hän vaikutti tarharyhmä -yhtyeesä.

Tottakai intohimoisena musansuurkuluttajana mun piti hommata iso vino pino molempien levyjä ja onhan niitä tullu kuunneltua, etenkin maijan musaa suhteessa aika paljon enemmän kuin tervomaan.

Vilkkumaan tuotannosta nousee minusta esille kaksi tai kolme; meikit ,ketjut ja vyöt ykkösenä, levy ei kakkosena ja kolmosena melkein samalle levelille ei levyn kanssa pääsee kun joet muuttavat suuntaa. Parhaana maijan levynä pidän ensinmainittua. Siinä ei hyvät biisit meinaa loppua koskaan .

Tervomaan tuotannosta nousee esille alkupään levyt enkä tarkoota nyt hänen niitä levyjä jotka 80-luvulla jolloin pikkulapsena esitti lauluja minttu sekä ville jne vaan hänen 90-luvun levyjä tervomaa ja neljä suuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu