Helluntailaisuus: Uudestikaste ei ole pelastuksen ehto

Helluntailaisille uudestikasteopin pitäminen ei ole ansiota tuottava teko eikä myöskään mitään sellaista, mikä tekisi ainoastaan heistä Jumalan valitut, pelastusvarmat.
154612
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 154

Vanhimmat

Juupatijuu. Eiväthän helluntailaiset ole koskaan edes väittäneetkään, että uskovien upotuskaste olisi pelastuksen ehto.

Helluntailaisten mielestä uskoontulo, syntisyytensä tunnustaminen ja syntien anteeksiantaminen Jeesuksen nimessä ja veressä on ainoa pelastuksen ehto.

Uskovien upotuskaste on julkinen suun tunnustus Jeesuksen seuraamisesta hänen teoissaan.

Äänestä

Pakkovauvakastetut ovat "jumalan valittuja"?
😂😂😂😂

Äänestä
  • Luterailaiset ont keskiajalta asti ollut valta sanoa kenen uskonnon harjoittaminen on oikein ja kenen usko on väärää ja kenen kaste on Jumalalle kelpaava. Luterilaisilla on ollut valta tappaa heidän mielensä päätöksellä väärin uskovat.
    Suomessa uskonnonvapaus ollut ollut voimassa vain vähän yli sata vuotta,.
    Helluntaiset ovat olleet vainottuja ja alistettuja, eivätkä he ole kyenneet käsittäämään luterilaisten vallan tunnetta, vaan vuosien saatossa, pala palalta ja oppi opilta helluntaisuus on monilta osin alistunut luterilaisten vaatimuksiin.

    Äänestä

  • Samoin pakkovauvaympärileikatut pojat ovat Jumalan valittua kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Luterailaiset ont keskiajalta asti ollut valta sanoa kenen uskonnon harjoittaminen on oikein ja kenen usko on väärää ja kenen kaste on Jumalalle kelpaava. Luterilaisilla on ollut valta tappaa heidän mielensä päätöksellä väärin uskovat.
    Suomessa uskonnonvapaus ollut ollut voimassa vain vähän yli sata vuotta,.
    Helluntaiset ovat olleet vainottuja ja alistettuja, eivätkä he ole kyenneet käsittäämään luterilaisten vallan tunnetta, vaan vuosien saatossa, pala palalta ja oppi opilta helluntaisuus on monilta osin alistunut luterilaisten vaatimuksiin.

    Kyllä pelastusvarmuus kuuluu kaikille uskoville. Se on selvästi Raamatussa.
    Room 8 : 16
    Henki ITSE todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

    Äänestä

Montako tuli viime sunnuntaina helluntaiseurakunnassa uskoon ?

Äänestä
  • Suomalaisia ei kiinnosta uskoontulemisen asiat, koko kansan moraali on syöksykierteessä ja sen huomaa foorumin sekopäisistä kommenteista.

    Mediat lietsoo jumalatonta menoa aamusta iltaan, siinä raamatun asiat jää takariviin, kaikki muu on in !

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomalaisia ei kiinnosta uskoontulemisen asiat, koko kansan moraali on syöksykierteessä ja sen huomaa foorumin sekopäisistä kommenteista.

    Mediat lietsoo jumalatonta menoa aamusta iltaan, siinä raamatun asiat jää takariviin, kaikki muu on in !

    Ei vaaria kiinnosta, sitä kiinnostaa kalja kuten on nähty

    Äänestä

  • Juupatijuu. Monta tuli.
    Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti.

    Äänestä

Helluntaikaste on upottamista jossa "upotetaan" helluntaiseurakunnan jäseneksi.
Nenästä kannattaa kiinni pitää.

Äänestä

Onko tämä lahkolaisuutta arvioikoon jokainen itse.

Tiedän siitä, koska siinäkin kuulemma kuljetaan "tulitunnelin läpi", jonka koin jo Nokia Missiossa ollessani todella epäraitiiksi ja pelottavaksi toiminnaksi.

Tuo tulitunneli ei ole kristillinen, vaan hinduismiin kuuluva riitti. Siinä mölisevät ja kielillä puhuvat "rukoilijat" nostavat kätensä ja asettuvat molemmin puolin"tulikujaan" ja ihmisiä kulkee läpi heidän käsien alta ja läpikulkijat saavat muka jotain siunauksia siinä.

Äänestä
  • Olkoonpa vaikka kymmenen tuhatta tulitunnelia, niin mitä sinulle kuuluu toisten uskonnon harjjoittaminen! Mene omaan kirkkoosi joogaagan ja juopottelemaan!

    Äänestä

Jeesus kävi Johanneksen parannuksen kasteella.

Helluntaikasteessa ei tunnusteta syntejä ja tehdä parannusta niistä.
Kasteessä liitytään helluntaiseurakuntaan.

Äänestä
  • Pakkovauvakastettujen vauvat tunnustavat syntinsä ennen kastetta.

    Äänestä

Uudestikastajat ovat joko jehovia tai helluntailaisia.

Äänestä

Luterilainen, olekto koskaan kuullut:
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Sinä eikä sinun luterilainen kirkkosi määrää, miten itsekukin tai seurakunta harjoittaa uskontoaan!

Äänestä
  • Aiemmin oli kirkon penkit numeroitu ja pakko siinä oli istua joka pyhä.
    Lutterin kirkko on uskonnollispoliittinen valtio valtiossa systeemi jossa painopiste oli uskovien vainoaminen monin tavoin.
    Kokemusta riittää.

    Äänestä

Helluntailaisuus on ku klux klan-vapaamuurarien (luciferistit) luoma kristinuskon vastainen rinnakkaisuskonto.

Helluntailaisuus ei tunnusta kristinoppia vaan kaikki sen opit ja käytännöt ovat erilaiset, opit pääasiassa jo muinaisten harhaoppien perustuksille rakennettuja. Kun perehtyy helluntailaisuuteen, löytää siitä uusin, lume-"hurskain" selityksin esitettyä, vähintäänkin 20 kristinuskon jo ammoin tuomitsemaa harhaoppia sekä muita uudempiakin.

Areiolaisuus, pelagiolaisuus, gnostilaisuus, nestoriolaisuus... Näihin perustuva teosofia = new age, eli gnostilainen okkultismi, liitettynä monia idän uskontojen ja filosofioiden käytäntöjä kuten esim. buddhalainen taikuus: "onnenkeksit" = nk. mannalaput. Ym. taikuuteen liittyviä toimintoja.

Myös uudestikaste ja kaste yleensäkin perustuu heillä taikuuteen, veden määrään kasteessa. Kristityillä kasteen perustus ei ole itse aineellisessa vedessä ja esim. sen märässä tai veden sijainnissa (kuten Jordanjoessa), ei ihmisen omassa valinnassa tai oletetussa uskon määrässä vaan veteen liitetyssä Jumalan omassa armossa, kutsussa ja sanassa.

Äänestä
  • No nyt tulee pulun tuubaa ja paksua sellaista !

    Mikään pöljä väite ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • Kevään tulo on raskasta aikaa joillekkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No nyt tulee pulun tuubaa ja paksua sellaista !

    Mikään pöljä väite ei pidä paikkaansa.

    Helluntailaisuuspalstan sisältö täyttää rikoksen tunnusmerkit, kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Palstalla Jeesuksen seuraajia ja helluntailaisia panetellaan ja heistä kerrotaan halventavia tarinoita ja heistä kirjoitetaan törkeitä ja ilmiselviä valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No nyt tulee pulun tuubaa ja paksua sellaista !

    Mikään pöljä väite ei pidä paikkaansa.

    Kaikki perustuu faktoihin teidän omien puheidenne ja tekojenne mukaan, joita yritätte pitää mattojenne alla.

    On jo vuosikymmeniä tunnettu tosiasia, että te, jo kertaan tai moneen kertaan saalemeissanne kastellut, Israelin matkoillanne olette uudelleen kastattaneet itseänne mm. Jordanissa.

    Teissä ei mikään ole totta.

    Äänestä

Jeesus sanoo joka ei synny vedestä ja hengestä, ei pääse taivasten valtakuntaa.
Mikä on syntynt hengestä on henkeä, mikä on syntynyt lihasta on lihaa.

Äänestä
  • Helluntailaisten kastevesi ei edusta henkeä vaan pelkkää vettä, eli lihaa. Siksidi teille kristilli en valelukaste kelpaa, sillä teidän uskonne on itse vedessä, sen määrässä, ei vähäiseenkin veteen liittyvässä Jumalan sanassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Helluntailaisten kastevesi ei edusta henkeä vaan pelkkää vettä, eli lihaa. Siksidi teille kristilli en valelukaste kelpaa, sillä teidän uskonne on itse vedessä, sen määrässä, ei vähäiseenkin veteen liittyvässä Jumalan sanassa.

    "Siksi ei teille kristillinen valelukaste kelpaa..."

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Siksi ei teille kristillinen valelukaste kelpaa..."

    Tunge persläpeesi kastevetesi, luterilainen

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tunge persläpeesi kastevetesi, luterilainen

    No niin. Tässä luciferisti-helluntailaisen reaktio kun totuus tuotiin julki. Noin he suhtautuvat kristittyjen kasteeseen.

    Tosiasiassahan persläpeensä saa kastevettä nimenomaan helluntailaisten upotus-"kasteissa".

    Äänestä

Helluntailaisilla ei ole mitään uudestikastamisoppia. Sellainen on vain luterilaisilla, jotka kastavat pakanallisella vauvakasteella.

Äänestä
  • En todellakaan ole kristitty. Kristityt ovat murhaajia ja avionrikkojia ja Jumalaa vihaavia ja homottelijoita ja epäjumalien palvojia. Kristityt joogaavat kirkoissaan ja ennustavat tarot-korteista. Luterilaset ovat kristiytyjä ja Putin myös on kristitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    En todellakaan ole kristitty. Kristityt ovat murhaajia ja avionrikkojia ja Jumalaa vihaavia ja homottelijoita ja epäjumalien palvojia. Kristityt joogaavat kirkoissaan ja ennustavat tarot-korteista. Luterilaset ovat kristiytyjä ja Putin myös on kristitty.

    Oletko juutalainen? Luther, mm. tuntien teidät ja kaikki valheenne, kirjoitti teistä peräti pienen kirjasen!

    Minäkin tunnen kaikki valheenne, rasisminne "aasiakin alempia kristittyjä" kohtaan, ihan henkilökohtaisesti.

    Teette helluntailuciferistien kanssa yhteistyötä kristinuskoisten foorumeilla, koko "kahal"! 🙂

    Äänestä

Uudestikatse👀on sitä, että katsoo toisenkin kerran.👀

Äänestä
  • Kusta simään=luterilainen kaste

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kusta simään=luterilainen kaste

    Helluntailainen ilmoitus kristillisestä kasteesta. Tätä ne Saalemissa opetti "raamattutunneillaan" jo vuosikymmeniä sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Helluntailainen ilmoitus kristillisestä kasteesta. Tätä ne Saalemissa opetti "raamattutunneillaan" jo vuosikymmeniä sitten.

    Totta kai luterilaisen kirkon papit tietävät heidän kasteen sakramentin olevan kusta silmään, eihän he niin tyhmiä ole!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Totta kai luterilaisen kirkon papit tietävät heidän kasteen sakramentin olevan kusta silmään, eihän he niin tyhmiä ole!

    Joo helluntailaisten kaste on sitä mutta luterilaisten kaste on Raamatusta

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Joo helluntailaisten kaste on sitä mutta luterilaisten kaste on Raamatusta

    Ei ole vauvakatse Raamatusta.👀📖

    Äänestä

Luterilainen kaste on äärimmäistä uskonnollista pahuutta. Miljoonat ovat menettäneet henkensä luterilaisten kastekiivailuissa.
Anabaptistien vaino alkoi Sveitsissä vuonna 1527, jolloin Felix Manzista tuli ensimmäinen marttyyri. Hänen polvensa taivutettiin puukepin yli niin, että nilkat saatiin kiinnitettyä selän taakse sidottuihin käsiin. Hänet vietiin veneellä joelle, jonne hänet hukutettiin.

Äänestä
  • V. 1527 luterilainen kirkko oli vielä tuskin syntynyt. Helluntai-luciferisti koulutuksensa mukaan selittää room.k.kirkon teot (nekin vääristellen, sillä uhreja ei ollut "miljoonia") muka luterilaisen kirkon tekemiksi. Valetta on siis myös väite "miljoonista anabaptisteista" Heitä ei koko Euroopassa ollut tuolloin kuin muutama tuhat.

    Tässä edellä nyt helluntaiseurakuntien kristinuskon vastaista opetusta. Tuo kyseinen henkilö on näitä valheitaan aiemminkin täällä levittänyt ja tietää ne valheiksi, sillä myös tosiasiat on tuotu esiin.

    Näettekö itse S:nan vihan? Mennoniitoja ei pidä syyttää tästä, mitä helluntailaiset muka anabaptisteiksi tekeytyneinä heistä ja heidän nimissään puhuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    V. 1527 luterilainen kirkko oli vielä tuskin syntynyt. Helluntai-luciferisti koulutuksensa mukaan selittää room.k.kirkon teot (nekin vääristellen, sillä uhreja ei ollut "miljoonia") muka luterilaisen kirkon tekemiksi. Valetta on siis myös väite "miljoonista anabaptisteista" Heitä ei koko Euroopassa ollut tuolloin kuin muutama tuhat.

    Luterilai8set olette vainonnmet Jeesuksen omia aina 1500-luvulta lähtien. EIKÖ MIKÄÄN PAHUUDEN MÄÄRÄ RIITÄ TEILLE LUTERILAISET?

    Felix Manzin ja Ulrich Zwinglin välinen konflikti
    Vuonna 1525 Zwingli ja Manz erosivat lapsikasteesta. Felix koki sen kompromissiksi roomalaiskatolisten kanssa. Kaupunginvaltuusto asettui Ulrich Zwinglin puolelle. Felix Manzille ja hänen ystävilleen (mukaan lukien Conrad Grebel ja Georg Blaurock) määrättiin peruuttamaan uskonsa ja kastamaan lapsensa.

    Manz ja hänen ystävänsä eivät ainoastaan ​​kieltäytyneet, vaan he pitivät välittömästi kokouksen ja suorittivat aikuisten kasteita, rikoksen, jonka Zürichin kaupunginvaltuusto teki rangaistavaksi hukkumisella kahden kuukauden kuluessa.

    Felix Manz osoittautui kaupunginvaltuuston ja Ulrich Zwinglin vihan ensimmäiseksi uhriksi.

    Felix Manzin marttyyrikuolema
    5. tammikuuta 1527 Felix vietiin vankilasta veneeseen. Matkalla hän ylisti Jumalaa ja saarnasi ihmisille, jotka olivat kokoontuneet katsomaan kuolemaansa.

    Yksi Zwinglin papeista meni mukaan ja yritti edelleen käännyttää häntä. Myös Manzin veli ja äiti olivat siellä ja kehottivat häntä pysymään lujana.

    Vanha piirros anabaptisteista
    Vanha anabaptistin piirros
    (julkinen)
    Hänet laitettiin veneeseen Lammat-joella. Hänen kätensä sidottiin ja hänet pakotettiin kyykistymään. Keppi työnnettiin hänen polviensa taakse ja kyynärpäiden yläpuolelle hänen liikkumattomaksi tekemisekseen, ja hänet vietiin joen keskelle.

    Siellä äitinsä, veljensä ja muiden "uudelleenkastajien" (anabaptistien) huutaessa rohkaisua, hänet heitettiin järveen, mikä oli lopullinen kuolema kasteen kautta.

    Hän ei kauhistunut eikä pelännyt. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Sinun käsiisi, oi Herra, minä annan henkeni."

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Luterilai8set olette vainonnmet Jeesuksen omia aina 1500-luvulta lähtien. EIKÖ MIKÄÄN PAHUUDEN MÄÄRÄ RIITÄ TEILLE LUTERILAISET?

    Luther pysyi ahdistuneen aggressiivisena ja ristiriitaisena miehenä elämänsä loppuun asti. Vaikka hänen ei tiedetä itse suoraan osallistuneen mihinkään väkivaltaisuuteen, hän lietsoi vihaa ja väkivaltaa sumeilemattoman rasististen puheidensa ja kaikkia vihollisia avoimesti demonisoivien tekstiensä kautta
    Luther kumppaneineen luopuivat näennäisestäkään pidättyväisyydestä väkivallan suhteen.
    Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.
    Lutherilla oli suunnilleen yhtä mutkaton ja pragmaattinen suhtautuminen väkivaltaan kuin katolisella kirkolla, jota vastaan itse kapinoi. Väkivalta itsessään ei kuulunut reformaation olennaisiin kiistakysymyksiin. Luther ei juuri problematisoinut väkivaltaa, kunhan sille löytyi myös esivallan kannalta järkevät syyt. Jumala oli monestakin syystä hirvittävän vihainen ja maalliset ruhtinaat olivat Korkeimman vihan palvelijoita, ”Jumalan hirttomiehiä”. Heidän pyhä velvollisuutensa oli käyttää miekkaa Jumalan puolesta. Siksi aseiden siunaaminen on luterilaisessa perinteessä yleensä ollut niin itsestään selvä ja eettisesti ongelmaton asia.
    Maailmallisen miekan ja esivallan tulee tappaa avioliiton rikkoja. Sillä, joka rikkoo avioliittonsa, hän on jo itse erottanut itsensä ja on pidettävä kuolleena miehenä.[
    aikka Luther oli ainakin epäsuorasti itse vastuussa talonpoikaiskapinasta, hän valitsi pysyä itseään suojelevien ruhtinaitten rinnalla, ja vaati heitä vastaan kapinoivan köyhälistön väkivaltaista kukistamista.
    Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi.[4]
    Talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyissä tapettiin noin 100 000 kapinallista. Väestömäärään suhteutettuna se vetää vertoja viime vuosisadan kauheimpiin kansanmurhiin.
    Luther ei luultavasti voinut edes kuvitella elämää ilman pyhitettyä väkivaltaa. Siinä mielessä hän oli täysin aikansa lapsi ja ikivanhan saatanallisen kaaos) voitetaan vain järjestystä palauttavalla hyvällä väkivallalla:

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    V. 1527 luterilainen kirkko oli vielä tuskin syntynyt. Helluntai-luciferisti koulutuksensa mukaan selittää room.k.kirkon teot (nekin vääristellen, sillä uhreja ei ollut "miljoonia") muka luterilaisen kirkon tekemiksi. Valetta on siis myös väite "miljoonista anabaptisteista" Heitä ei koko Euroopassa ollut tuolloin kuin muutama tuhat.

    Tässä edellä nyt helluntaiseurakuntien kristinuskon vastaista opetusta. Tuo kyseinen henkilö on näitä valheitaan aiemminkin täällä levittänyt ja tietää ne valheiksi, sillä myös tosiasiat on tuotu esiin.

    Näettekö itse S:nan vihan? Mennoniitoja ei pidä syyttää tästä, mitä helluntailaiset muka anabaptisteiksi tekeytyneinä heistä ja heidän nimissään puhuvat.

    Luther perusteli anabaptisteille määrättyä kuolemantuomiota hengelliseltä kannalta  neljällä näkökohdalla:  1) Anabaptisteilla ei ole annettavaa Jumalan sanan saarnaviralle; 2) Anabaptisteilla ei ollut tarkasti määriteltyä oppia; 3) Anabaptistit tukahduttavat ”oikean opin” saarnaamisen; 4) Anabaptistit eivät pitäneet tärkeänä noudattaa maallisen hallinnon määräyksiä kieltäytyessään sotapalveluksesta.

    Keisarikunnan valtiopäivät vahvistivat vainoamisen ja kuolemantuomiot mahdollistaneet lait Speyerin valtiopäivillä 1529. Samoilla valtiopäivillä uskonpuhdistusliikkeen puolelle asettuneet ruhtinaskunnat tekivät protestin, jossa ne kieltäytyivät noudattamasta uskonasioissa enää katolisen enemmistän opetusta. (Tästä protestista juontuu nimitys protestantit.) Tuloksena oli päätös, jossa protestanteille annettiin ensimmäistä kertaa virallisesti laillinen oikeus toteuttaa uskonpuhdistusta, eli ”luterilaisuudesta tehtiin sallittu uskonto” katolilaisessa Roomalais-Saksalaisessa Keisarikunnassa.  Päätettiin, että kunkin ruhtinaskunnan uskonto määräytyy ko. hallitsijan uskonnon mukaan.
    Mutta on paradoksaalista, että samalla anabaptistien toiminta kiellettiin kuolemantuomion uhalla. Koska kuolemantuomio koski kaikkia baptisteja, tapahtumaa on pidetty lain varjolla toteutettuna kansanmurhana. Keisari Kaarle V:n allekirjoittamassa laissa käskettiin kaikkia keisarikunnan hallitsijoita ja upseereita ”…että jokainen uudelleen kastettu tai joka kastaa uudelleen,olkoon mies tai nainen, ja ymmärtäväisessä iässä, tuomitaan ja saatetaan luonnollisesta elämästä kuolemaan tulella ja miekalla tai vastaavalla kunkin tapauksen mukaisesti, ilman sitä edeltävää hengellisen tuomarin inkvisitioita”.
    Lisäksi säädettiin, että mikäli joku ei tuo lapsiaan kastettaviksi, hän joutuu tuomituksi saman lain nojalla, ja myös ettei kukaan saa olla ilmiantamatta ketään, joka saattaa yrittää paeta näitä määräyksiä.

    Lutherin hyväksyntä tällemenettelylle ilmenee hänen lausunnoistaan. Hän kirjoitti vuonna 1536:
    ”Se että kapinamielisistä opin uskonkappaleista tulee rangaista miekalla, ei tarvitse lisätodisteita. Loppujen lopuksi, anabaptistit pitävät kiinni opinkappaleista, jotka käsittelevät vauvojen kastamista, perisyntiä, ja inspiraatiota, joilla ei mitään yhteyttä Jumalan Sanaan, ja vastustavat sitä toden teolla. — Maalliset viranomaiset ovat velvoitetut estämään ja peittelemättä rankaisemaan vääristä opeista. — Sillä ajatelkaapa vain, mikä katastrofi seuraisi sitä, että lapsia ei kastettaisi? — Tämän lisäksi anabaptistit eroavat kirkoista — ja he muodostavat omia papinvirkoja ja seurakuntia, mikä on myös vastoin Jumalan käskyä. Tästä kaikesta käy ilmi selvästi, että maallisten viranomaisten pitää määrätä ruumiillinen rangaistus rikkojille –. Myös silloin, kun on kyse pelkästään hengellisestä opinkappaleesta kiinnipitämisestä, kuten vauvojen kastaminen, perisynti, ja tarpeeton erottautuminen, — me päätämme, että itsepäiset lahkolaiset täytyy näissäkin tapauksissa  tappaa.” (Armstrong; Luther: Pamphlet 1536; suomennos.)
    Jälkiä uskonpuhdistajien tuomitsevista lausumista on edelleen luettavissa luterilaisen kristinopin perusteksteistä, Tunnustuskirjoista. Esimerkiksi Augsburgin tunnustuksessa esiintyy useita anabaptistit ankarasti tuomitsevia lausuntoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    V. 1527 luterilainen kirkko oli vielä tuskin syntynyt. Helluntai-luciferisti koulutuksensa mukaan selittää room.k.kirkon teot (nekin vääristellen, sillä uhreja ei ollut "miljoonia") muka luterilaisen kirkon tekemiksi. Valetta on siis myös väite "miljoonista anabaptisteista" Heitä ei koko Euroopassa ollut tuolloin kuin muutama tuhat.

    Tässä edellä nyt helluntaiseurakuntien kristinuskon vastaista opetusta. Tuo kyseinen henkilö on näitä valheitaan aiemminkin täällä levittänyt ja tietää ne valheiksi, sillä myös tosiasiat on tuotu esiin.

    Näettekö itse S:nan vihan? Mennoniitoja ei pidä syyttää tästä, mitä helluntailaiset muka anabaptisteiksi tekeytyneinä heistä ja heidän nimissään puhuvat.

    Luterilaisuus on äärimäistä pahuutta ja äärimmäistä tekopyhyttä ja äärimmäistä valehtelua!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Luterilai8set olette vainonnmet Jeesuksen omia aina 1500-luvulta lähtien. EIKÖ MIKÄÄN PAHUUDEN MÄÄRÄ RIITÄ TEILLE LUTERILAISET?

    Seuraavassa pieni episodi Antwerpenista Hollannista vuodelta 1573, muutamaa vuotta ennen kuin Antwerpen antoi uudelleenkastajille oikeuden vapaasti harjoittaa uskoaan.

    Nuoripari oli päätynyt ratkaisuun käydä kasteella. Heidät vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Mies teloitettiin, mutta vaimo oli raskaana ja hänen teloituksensa päätettiin siirtää niin, että hän voisi ensin synnyttää. Vaimon vastasyntyneelle tyttärelleen kirjoittama kirje on säilynyt puhuttelevana muistutuksena siitä mielettömyydestä, joka tapahtuu, kun ihmisiä väkivalloin yritetään pakottaa yhteen ja samaan uskon ja opin muottiin. Kirje on kirjoitettu muutama päivä ennen äidin teloitusta.

    Rakas lapseni, Jumalan totinen rakkaus vahvistakoon sinua, joka olet vielä niin pieni, ja joka minun on jätettävä tähän syntiseen, pahaan, rumaan maailmaan.

    Kunpa Jumala olisi suonut, että olisin saanut kasvattaa sinut, mutta hänen tahtonsa näyttää olevan toinen. Mutta sellaisenakin se on sopinut isällesi ja minulle. Me olimme liittyneet niin lujasti toisiimme, ettemme olisi mistään hinnasta eronneet toisistamme, ja kuitenkin meidän oli jätettävä toisemme Jumalan tähden. Me saimme elää yhdessä vain puoli vuotta, minkä jälkeen meidät vangittiin, koska etsimme pelastusta sieluillemme. Älä ole häpeissäsi meidän vuoksemme, me kuljimme profeettain ja apostolien tietä. Rakas isäsi todisti verellään, että se on ainoa totuus, ja minäkin toivon osoittavani saman omalla verelläni tietäessäni varmasti, että me tapaamme vielä, vaikka ruumis ja veri jäävät maan päälle.

    Siispä rakas tyttäreni Janneken, älä totuta suutasi saastaisiin puheisiin äläkä rumiin valheisiin; älä juoksentele kaduilla pahojen lasten tavoin, vaan etsi mieluummin käsiisi kirja ja opettele etsimään siitä esiin kaikki, mikä koskee sielusi pelastusta.

    Janneken, karitsaiseni, joka olet vielä niin kovin pieni ja nuori, jätän sinulle tämän kirjeen ja yhden kultaisen realin, joka minulla oli mukanani vankilassa. Minä jätän sen sinulle jäähyväisiksi ja testamentiksi. Lue sitä sitten kun sinulla on ymmärtämystä ja säilytä se koko elämäsi ajan muistona minulta ja isältäsi. Älä häpeä tunnustaa uskoasi, koska se on oikea evankelinen usko.1

    On vaikea olla tuntematta sympa-tiaa, kun lukee tällaisesta tosielämän tragediasta. Voi vain hämmästellä sitä, että vaikka uskonpuhdistus korosti Raamattua ja yksilön henkilökohtaista vastuuta, meni pitkä aika ennen kuin tämä johti uskonnonvapauden kehittymiseen.

    Radikaaliuskonpuhdistuksen perintö

    Radikaaliuskonpuhdistuksen histo-riaan liittyy kaksi yllättävää tosiseikkaa. Toinen on sen laajuus ja marttyyrien suuri määrä. Toinen taas se, että vaikka perinteiset uskonpuhdistuksen valtavirtaa edustavat yhteisöt kuten luterilainen kirkko, reformoidut kirkot tai anglikaaninen kirkko nousivat alueillaan hallitsevaan asemaan, radikaaliuskonpuhdistuksen kannattajia vainottiin paikoin vuosisatoja. Yllättävää on se, että tällä hetkellä radikaaliuskonpuhdistuksen lapsia on enemmän kuin perinteisiä protestantteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Felix Manzin ja Ulrich Zwinglin välinen konflikti
    Vuonna 1525 Zwingli ja Manz erosivat lapsikasteesta. Felix koki sen kompromissiksi roomalaiskatolisten kanssa. Kaupunginvaltuusto asettui Ulrich Zwinglin puolelle. Felix Manzille ja hänen ystävilleen (mukaan lukien Conrad Grebel ja Georg Blaurock) määrättiin peruuttamaan uskonsa ja kastamaan lapsensa.

    Manz ja hänen ystävänsä eivät ainoastaan ​​kieltäytyneet, vaan he pitivät välittömästi kokouksen ja suorittivat aikuisten kasteita, rikoksen, jonka Zürichin kaupunginvaltuusto teki rangaistavaksi hukkumisella kahden kuukauden kuluessa.

    Felix Manz osoittautui kaupunginvaltuuston ja Ulrich Zwinglin vihan ensimmäiseksi uhriksi.

    Felix Manzin marttyyrikuolema
    5. tammikuuta 1527 Felix vietiin vankilasta veneeseen. Matkalla hän ylisti Jumalaa ja saarnasi ihmisille, jotka olivat kokoontuneet katsomaan kuolemaansa.

    Yksi Zwinglin papeista meni mukaan ja yritti edelleen käännyttää häntä. Myös Manzin veli ja äiti olivat siellä ja kehottivat häntä pysymään lujana.

    Vanha piirros anabaptisteista
    Vanha anabaptistin piirros
    (julkinen)
    Hänet laitettiin veneeseen Lammat-joella. Hänen kätensä sidottiin ja hänet pakotettiin kyykistymään. Keppi työnnettiin hänen polviensa taakse ja kyynärpäiden yläpuolelle hänen liikkumattomaksi tekemisekseen, ja hänet vietiin joen keskelle.

    Siellä äitinsä, veljensä ja muiden "uudelleenkastajien" (anabaptistien) huutaessa rohkaisua, hänet heitettiin järveen, mikä oli lopullinen kuolema kasteen kautta.

    Hän ei kauhistunut eikä pelännyt. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Sinun käsiisi, oi Herra, minä annan henkeni."

    Zwingli ei ollut luterilainen vaan kalvinisti. Tiedät tämän hyvin.

    Kuitenkin olette koko huijariuskontonne ajan (n. 120 vuotta), vaikkei teillä ole alkujaan ollut heidän kanssaan mitään tekemistä, pitäneet yhtä juuri kalvinistien kanssa, niin USA:ssa kuin Suomessakin.

    Ette ole anabaptisteja mutta perättömästi ja asiasta valehdellen olette koko Suomessa toimimisenne ajan ratsastaneet heidän siivellään, luoden heistä valheellista mielikuvaa.

    Teilläon kerran paljon vastattavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Taivaassa ei ole yhtä ainoaa helluntaiseurakuntien murhaamaa, muttataivaassa on 50 miljoonaa katolilaisen ja luterilaisen kirkonmurhaamaa martyyyria.

    Zwingli oli reformoitu pakkovauvankastaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Luterilai8set olette vainonnmet Jeesuksen omia aina 1500-luvulta lähtien. EIKÖ MIKÄÄN PAHUUDEN MÄÄRÄ RIITÄ TEILLE LUTERILAISET?

    Te haukutte täällä Jeesuksen omia

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Luterilaisuus on äärimäistä pahuutta ja äärimmäistä tekopyhyttä ja äärimmäistä valehtelua!

    Uudestikastajuus on pahuutta ja uskovien rienaamista

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Taivaassa ei ole yhtä ainoaa helluntaiseurakuntien murhaamaa, muttataivaassa on 50 miljoonaa katolilaisen ja luterilaisen kirkonmurhaamaa martyyyria.

    Taivas on täynnä uudestikastajien murhaamia uskovia.

    Äänestä

Homas Leopold syntyi 15. joulukuuta Skånessa.[1] Leopoldin isä Sigfrid oli muuttanut Saksasta, ja hänen äitinsä oli skotlantilaisen siirtolaisen tytär
Vuonna 1728, kun Leopold oli 35-vuotias ja opiskeli Lundissa, hänet vangittiin radikaalin uskontunnustuksensa vuoksi, koska hän hylkäsi valtionkirkon.[2] Hän pysyi vankina seuraavat 42 vuotta. Leopold vangittiin ensin Bohusin linnoitukseen, sitten Kalmarin linnaan. Vuonna 1741 Leopold siirrettiin Danvikenin sairaalaan.[3] Danvikenissa Leopoldin kerrotaan onnistuneen kasvattamaan pienen seuraajien seurakunnan vanginvartijoidensa kauhistukseksi.[3][4]

Vuonna 1746 Leopold palautettiin Bohusin linnoitukseen, jossa hän lopulta vietti seuraavat 25 vuotta vankeudestaan, pääasiassa eristyssellissä. Hän kuoli siellä 21. helmikuuta 1771 77-vuotiaana.[2]

Joskus hänen luonaan linnassa vieraili luterilaisia ​​pappeja, jotka sanoivat hänelle, että hänet voitaisiin vapauttaa välittömästi, jos hän vain tuomitsisi radikaali-pietistiset uskomuksensa. Hän vastasi aina rauhallisesti, että hän oli luvannut Jeesukselle olla uskollinen loppuun asti.

Äänestä
  • Leopold oli itsekin luterilainen, tätä et kerro. Tietenkin hänen luonaan kävi kirkon pappeja.

    Hän edusti sellaista luterilaisen pietismin radikaalia haaraa, joka toimi kirkkoa vastaan ja joka tuon ajan Ruotsin lainsäädännössä oli rikos.

    Et kerro koko totuutta. Luot pätkityllä tekstilläsi mielikuvaa kuin asia jollain tavoin liittyisi helluntailaisuuteen, joka kuitenkin syntyi Amerikassa vasta 1900-luvulla. Ei liity teihin mitenkään.

    1700-luvulla oli maailma kaikkialla toisenlainen ja lait olivat toiset kuin meillä 2000-luvulla. Luterilainen kirkko ei niitä lakeja säätänyt vaan kunkin maan omat hallitsijat kuten kuningas.

    Hyvin teitä on koulutettu, mutta koska opetuksenne perustuvat herkkäskoisten eksyttämisiin ja ette tunne edes kristinuskoakaan kovin tarkkaan, jäätte auttamatta kiinni valheistanne kun joku aihetta tunteva teidän sepusteluitanne lukee.

    Kaikki omat väittämäni voi tarkistaa historiasta, esim. netistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Leopold oli itsekin luterilainen, tätä et kerro. Tietenkin hänen luonaan kävi kirkon pappeja.

    Puolustat kansanmurhia valhtelemalla törkeästi. Kaikki, mitä kirjoitit, on silkka valhetta Esimerkiksi väitit: "Leopold oli itsekin luterilainen, tätä et kerro"
    SINÄ VALEHTELIT: "hänet vangittiin radikaalin uskontunnustuksensa vuoksi, koska hän hylkäsi valtionkirkon".
    OLET ÄÄRIÄSI MYÖTEN TÄYNNÄ VALHETTA!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Leopold oli itsekin luterilainen, tätä et kerro. Tietenkin hänen luonaan kävi kirkon pappeja.

    Hän edusti sellaista luterilaisen pietismin radikaalia haaraa, joka toimi kirkkoa vastaan ja joka tuon ajan Ruotsin lainsäädännössä oli rikos.

    Et kerro koko totuutta. Luot pätkityllä tekstilläsi mielikuvaa kuin asia jollain tavoin liittyisi helluntailaisuuteen, joka kuitenkin syntyi Amerikassa vasta 1900-luvulla. Ei liity teihin mitenkään.

    1700-luvulla oli maailma kaikkialla toisenlainen ja lait olivat toiset kuin meillä 2000-luvulla. Luterilainen kirkko ei niitä lakeja säätänyt vaan kunkin maan omat hallitsijat kuten kuningas.

    Hyvin teitä on koulutettu, mutta koska opetuksenne perustuvat herkkäskoisten eksyttämisiin ja ette tunne edes kristinuskoakaan kovin tarkkaan, jäätte auttamatta kiinni valheistanne kun joku aihetta tunteva teidän sepusteluitanne lukee.

    Kaikki omat väittämäni voi tarkistaa historiasta, esim. netistä.

    Luterilaiset, olette kaiken aikaa olleet palstalla syytämässä helluntailaisia uudelleenkastajiksi eli anabaptisteiksi. Heti syntynsä alusssa luterilaiset alkoivat murhata anabaptisteja eli uudelleenlkastajia, joiksi haukutte helluntailaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Älä vikise, te haukutte uskovia täällä

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Luterilaiset, olette kaiken aikaa olleet palstalla syytämässä helluntailaisia uudelleenkastajiksi eli anabaptisteiksi. Heti syntynsä alusssa luterilaiset alkoivat murhata anabaptisteja eli uudelleenlkastajia, joiksi haukutte helluntailaisia.

    hellarit on anabaptisteja. Kastatte uudestaan

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Leopold oli itsekin luterilainen, tätä et kerro. Tietenkin hänen luonaan kävi kirkon pappeja.

    Hän edusti sellaista luterilaisen pietismin radikaalia haaraa, joka toimi kirkkoa vastaan ja joka tuon ajan Ruotsin lainsäädännössä oli rikos.

    Et kerro koko totuutta. Luot pätkityllä tekstilläsi mielikuvaa kuin asia jollain tavoin liittyisi helluntailaisuuteen, joka kuitenkin syntyi Amerikassa vasta 1900-luvulla. Ei liity teihin mitenkään.

    1700-luvulla oli maailma kaikkialla toisenlainen ja lait olivat toiset kuin meillä 2000-luvulla. Luterilainen kirkko ei niitä lakeja säätänyt vaan kunkin maan omat hallitsijat kuten kuningas.

    Hyvin teitä on koulutettu, mutta koska opetuksenne perustuvat herkkäskoisten eksyttämisiin ja ette tunne edes kristinuskoakaan kovin tarkkaan, jäätte auttamatta kiinni valheistanne kun joku aihetta tunteva teidän sepusteluitanne lukee.

    Kaikki omat väittämäni voi tarkistaa historiasta, esim. netistä.

    Valhtit päin silmiä puhen tuhannesta anabapatistista. Historian kirjat kumoavat väitteesi: "Määriin Itävallan alueelle, missä kerrotaan pian olleen 12 000 anabaptistia, joista monet olivat kotoisin eri puolilta Etelä-Saksaa."

    Äänestä

Miljoonat luterilaisten murhaamat huutavat kostoa taivaassa:
Thomas Leopold (s. 15. joulukuuta 1693 Kristianstadin lähellä, Skånessa, kuollut 21. helmikuuta 1771 Kungälvissä) oli yksi Ruotsin pietistisen liikkeen profeetoista ja marttyyreista 1700-luvulla. Hän vietti 42 vuotta vankilassa Ruotsin valtionkirkon hylkäämisestä.

Äänestä
  • Huutavat tuskaansa kai kuten ukastajat tekee

    Äänestä

6 LUKU. 6
[3] Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

On myös syytä huomioida Juutalaisten ympärileikkaus joka tehdään 8 vuorokauden ikäiselle poikalapselle.

Äänestä
  • Luterilainen kirkko ei pysty taikatempuilaan kastamaan ketään Kristukseen. Kaste Kristukseen on kaste Hänen kuolemaansa. Kirkko ei Kristus, eikä luterilainen kirkko kuole kasteessa!
    Kirkko ei kuole, eikä kukaan kuole kirkon kanssa,
    Kristus, eikä uskonnon uhrikaan kuole luterilaisen kirkon pakanallisessa rituaalissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Luterilainen kirkko ei pysty taikatempuilaan kastamaan ketään Kristukseen. Kaste Kristukseen on kaste Hänen kuolemaansa. Kirkko ei Kristus, eikä luterilainen kirkko kuole kasteessa!
    Kirkko ei kuole, eikä kukaan kuole kirkon kanssa,
    Kristus, eikä uskonnon uhrikaan kuole luterilaisen kirkon pakanallisessa rituaalissa.

    Ei mutta Jumala kastaa Kristukseen

    Kaste ei ole pakanallinen rituaali

    Äänestä

Vuonna 1526, kärsittyään jonkin aikaa huomattavia vaikeuksia Zürichissä, Hübmaier pakeni Määriin Itävallan alueelle, missä kerrotaan pian olleen 12 000 anabaptistia, joista monet olivat kotoisin eri puolilta Etelä-Saksaa. Hübmaier oli uskovien kasteen vankkumaton puolestapuhuja ja siten anabaptisti. Mutta yhdessä kohdassa hän oli eri mieltä sveitsiläisten veljien kanssa; hän ei kannattanut vastarinnan puutteen oppia. Siksi hänen seuraajiaan kutsuttiin Schwertleriksi saksan miekkaa tarkoittavan sanan mukaan.

Suoritettuaan sankarillisen työn uskonpuhdistajana ja kirjailijana Hübmaier pidätettiin ja vangittiin vuonna 1527. Hän yritti kovasti välttää rovion, mutta turhaan. 10. maaliskuuta 1528 hänet vietiin Wienissä teloitettavaksi. Paikalle saapuessaan hän huusi sveitsinsaksaksi: "Oi armollinen Jumalani, suo minulle armoa suuressa kärsimyksessäni!" Sitten hän pyysi väkijoukkoa antamaan hänelle anteeksi, jos heillä oli jotain häntä vastaan, ja hän puolestaan ​​antoi anteeksi vihollisilleen. Kun tuli kohosi, hän huudahti: "Oi taivaallinen Isäni! Oi armollinen Jumalani!" Kun hänen hiuksensa ja partansa alkoivat palaa, hän huudahti: "Oi Jeesus!" Pian hän oli kuollut. Katsojat ajattelivat, että hänen kärsimyksensä aikana hänen kasvonsa osoittivat enemmän iloa kuin tuskaa. Näin jalo Kristuksen ritari todisti totuudesta. Hübmaierin motto oli: "Jumalallinen totuus on kuolematon." Nykyajan baptistit ovat samaa mieltä Hübmaierin opettamasta totuudesta. Jos hän olisi nähnyt miljoonat uskovat, jotka neljä vuosisataa hänen marttyyrikuolemansa jälkeen iloiten pitävät kiinni vakaumuksista, joiden puolesta hän kuoli, kuinka paljon suurempi hänen ilonsa olisi ollut!

Äänestä

Pilvi todistajia
Heti kun Täufer-seurakunta oli Zürichin puolella, alkoi vaino. Erityisesti johtajat vangittiin vaihtelevia tuomioita, kunnes heidät vietiin teloitettavaksi. On mahdotonta laatia täydellistä luetteloa varhaisista sveitsiläisveljeskunnan marttyyreista, sillä heistä pidettiin vain vähän tietoja. Niiden joukossa, jotka tiedetään teloitetuksi "harhaoppisuutensa" vuoksi, olivat: George Blaurock, Eberli Bolt, Wolfgang Brandhuber, Hans Bröth, Offrus Griessinger, Thomas Herman, Jakob Huter, Jerome Käls, Johannes Krüsi, Eitelhans Langenmantel, Hans Ludi, Michael Sattler, Leonard Schiemer, Hans Schaffer, Hans Leopold Schneider, Leonard Seiler, Wolfgang Uliman ja George Zaunring. Langenmantelin tapaus on melko tyypillinen.

Eitelhans Langenmantel polveutui Augsburgin patriisiperheestä; hänen oma isänsä oli toiminut neljätoista kautta kaupungin pormestarina ja oli myös Schwabenin liiton kapteeni monien vuosien ajan. Vuonna 1527 Langenmantel otti kasteen vastaan ​​ja hänet hyväksyttiin kaupungin anabaptistiseurakuntaan. Ennen vuoden loppua hänet pidätettiin "harhaoppisuudestaan". Merkittävien yhteyksiensä vuoksi hän pääsi helpolla; hänet vangittiin ja karkotettiin lyhyeksi aikaa. Hän näyttää tehneen jonkinlaisen lupauksen vetäytyä anabaptisteista ja tunnustaa lapsikasteen uudelleen. Mutta todellisuudessa hän ei lopulta luopunut perusvakaumuksistaan. 24. huhtikuuta 1528 Schwabenin liiton kapteeni Diebold von Stein -niminen mies pidätti hänet ja laittoi hänet kahleisiin. Muutamaa viikkoa myöhemmin hänet mestattiin – hän istui tuolissaan teloitusta varten kihdin aiheuttaman kivun vuoksi! Langenmantel kirjoitti useita vihkosia, mukaan lukien Isä meidän -rukouksen selityksen ja tutkielman Herran ehtoollisesta, Von Nachtmahl des Herren. Hänen teloituksensa tapahtui 11. toukokuuta 1528, kaksi kuukautta ja päivää Hubmaierin teloituksen jälkeen. Vuoden 1531 loppuun mennessä Tirolin ja Gorizian anabaptistimarttyyrien määrän arvioitiin nousseen yhteensä tuhanteen. Pelkästään tirolilaisessa Kitzbühlissä teloitettiin 68 marttyyria vuodessa.

Äänestä

Kerran viikossa vähintään tulee tämä kasteasia esiin, alkaa jo kyllästyttää. Kaste on kaste ja kerta riittää suoritetaan se sitten lapsena tai aikuisena. Uskovien kaste on uskovien kaste ja se heille suotakoon. Minä olen saanut lapsikasteen ja se riittää minulle. Luterilaisessa kirkossa on puutteensa ja erosin siitä nuorena, en uskonut silloin Jumalaan. Nyt vanhemmalla iällä olen löytänyt uskon Jumalaan ja saanut kokea Jumalan armon ja saanut myös armonlahjoja joista olen hyvin kiitollinen. Vähissä ovat sellaiset vapaiden suuntien seurakunnat jotka hyväksyvät lapsikasteen. Vapaa kirkko taitaa olla yksi harvoja. Uskovien kastetta en koe tarpeellisena joten elellään tässä ilman seurakuntayhteyttä. Näin on hyvä ja näillä mennään eteenpäin. Itse olen mielestäni hyvä esimerkki siitä, ettei ole merkitystä sillä milloin ihminen on kastettu eikä silläkään ole merkitystä mihin seurakuntaan kuuluu.. Ortodoksit ja Roomalaiskatoliset kastavat myös lapsensa miksi täällä haukutaan vain Luterilaisia?
Yksin armosta se kannattaa muistaa. Ei siinä tarvita Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa tai kirkon ympäri kävelyä saati Jumalan äidin palvomista.

Äänestä
  • Sinäkö jumalaton valehteleva luterilainen muka suot uskovillle kasteen. paljon luulet itsestäsi. Suomessa on uskonnonvapaus, eikä kenenkään tarvitse kysyä lupaa luterilaisesta kirkolta uskon harjoittamiseen.
    Luterilaiset eivät vieläkään tiedä ja ymmärrä uskonnonvapauden alkaneen Suomeessa 1923, vaan yhä edelleen luterilaiset kuvittelevat heillä olevan valta määrätä uskon harjoittamisen, luterilaiset näkevät kirkonsa yhä herrakirkkona.

    Äänestä

  • Olet ainoastaan esimerkki luterilaisesta eksytyksesä, et mistään muusta kuin luterilaisesta hevonkukusta!

    Äänestä

  • Mene omalla palstalle kitisemään, ei ole pakko täällä riekkua valehtelemassa!
    OSAATKO LUKEA, HELLUNTAILAISUUTTA KÄSITTELEVÄ PALSTA!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Sinäkö jumalaton valehteleva luterilainen muka suot uskovillle kasteen. paljon luulet itsestäsi. Suomessa on uskonnonvapaus, eikä kenenkään tarvitse kysyä lupaa luterilaisesta kirkolta uskon harjoittamiseen.
    Luterilaiset eivät vieläkään tiedä ja ymmärrä uskonnonvapauden alkaneen Suomeessa 1923, vaan yhä edelleen luterilaiset kuvittelevat heillä olevan valta määrätä uskon harjoittamisen, luterilaiset näkevät kirkonsa yhä herrakirkkona.

    Sinä jumalaton uudestikastaja lopeta vikinä

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Olet ainoastaan esimerkki luterilaisesta eksytyksesä, et mistään muusta kuin luterilaisesta hevonkukusta!

    Olet esimerkki uudestikastajien aivopesemästä pellestä

    Äänestä

Reformaation isät Martti Luther ja Philip Melanchthon antoivat arvovaltansa ja teologisen tukensa vainoille ja väkivallalle puheillaan ja kirjoituksillaan. Dokumentit osoittavat, että Luther ja Melanchthon antoivat useita jyrkkiä ja väkivallan sallivia lausuntoja uudestikastajista. He eivät pelkästään hyväksyneet ihmisten vainoamista ja heihin kohdistettua fyysistä väkivaltaa, vaan jopa kannustivat vallanpitäjiä siihen sekä maallisin että teologisin perustein.

Silloinen maallinen hallinto käytti arvovaltaisten kirkonmiesten tuomitsevia puheita ja kirjallisia lausuntoja hyväksi uudestikastajiin kohdistamansa vainon legitiimeinä perusteluina. Keisarikunnassa laadittiin uskonpuhdistajien tukemana laki, joka mahdollisti vainoamisen ”laillisesti”.

Luther joutui ottamaan kantaa anabaptisteiksi nimitettyjen kristittyjen tappamiseen vuonna 1527. Hän antoi suostumuksensa laille ja kuolemantuomioille, vaikka tapahtumia hänen omien sanojensa mukaan olikin ”kauheaa katsella”.😢😭😭

Äänestä

Lahkoissa ei näytä olevan srk-kuria.

Äänestä

Helluntailahkon pelastusvarmuus lupaukset ovat saatanallista eksytystä käärmeen hengessä.

Äänestä

Jumalan tahtoa voit etsiä myös yöllä. Hyvää yötä.

Äänestä

Luterilaisten suorittamat anabaptistien (uudestaan kastajien) vainot 1500-luvun reformaation aikana olivat laajoja ja väkivaltaisia. Anabaptistit, jotka korostivat uskovien kastetta ja usein kieltäytyivät valtionkirkkoon liittymisestä sekä vannomasta valoja, nähtiin uhkana sekä kirkolliselle että yhteiskunnalliselle järjestykselle. Sekä luterilaiset että katoliset vainosivat heitä, ja heitä tuomittiin kuolemaan, kidutettiin ja karkotettiin luterilaisista saksalaisista osavaltioista.

Äänestä
  • Uudestikastajien viha kristittyjä kohtaan vain kasvaa

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Uudestikastajien viha kristittyjä kohtaan vain kasvaa

    Luterilaisuus on avointa ja kaikkien nähtävillä olevaa Jumalan pilkkaa. Luterilaisten opin mukaan synnit ovat yhä edelleen sovittamatta, ja kirkolle jäi vastuu ihmisen pelastuksesta. Luterilainen kirkko kykenee siihen, mihin Jumalan Poika ei kyennyt, pelastamaan ihmisen. Kasteen armoa julistava kirkko itse asiassa sanoo koko sovituksen ja evankeliumin olevan yhtä tyhjän kanssa. Jumala ei ketään kykene pelastamaan, tämä on kirkon sanoma!

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Uudestikastajuus on jumalanpilkkaa. Uudestikastajat rienaavat täällä Jeesuksen omia

    Kasteen armoa julistava kirkko julistaa Raamatun evankeliumia.

    Äänestä

Näin on asian laita

Äänestä
  • Jeesus ei rukoillut kristittyjen yhteyttä, vaan "jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun". Luterilaisten virallisen opin mukaan usko tulee kolmen kertaa vettä päälakeen sakramentin kautta, ja usko saaminen edellytetään toisten uskoa ja lähes aina myös toisten suostumusta. Jeesus ei rukoillut luterilaisten puolesta, vaan niiden puolesta joiden usko on syntynyt Sanan kuulemisesta.
    Luterilaisen opin mukaisessa uskoon tulossa ei tarvita eikä puhuta kuulemisesta eikä uudesti synnyttävästä evankeliumin Sanasta, vaan luterilaisuudessa maljan vesi antaa kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Jeesus ei rukoillut kristittyjen yhteyttä, vaan "jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun". Luterilaisten virallisen opin mukaan usko tulee kolmen kertaa vettä päälakeen sakramentin kautta, ja usko saaminen edellytetään toisten uskoa ja lähes aina myös toisten suostumusta. Jeesus ei rukoillut luterilaisten puolesta, vaan niiden puolesta joiden usko on syntynyt Sanan kuulemisesta.
    Luterilaisen opin mukaisessa uskoon tulossa ei tarvita eikä puhuta kuulemisesta eikä uudesti synnyttävästä evankeliumin Sanasta, vaan luterilaisuudessa maljan vesi antaa kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan.

    Jeesuksen omien yhteyttä eli kristittyjen yhteyttä. Kristitty tarkoittaa kristuksen seuraajaa

    Usko tulee luterilaisen opin mukaan Jumalan Sanan kautta. Luterilaisuuden opin mukaan ihminen uudestisyntyy vedestä ja hengestä joten mene typerä lässyttäjä inisemään muualle kun et mistään mitään ymmärrä

    Äänestä

Luterilaisuuteen sisältyy aina Jeesuksen omien ja juutalaisten vainoaminen. Oppinsa mukaisesti luterilaiset pääsevät sisälle Jumalan valtakuntaan ns. kasteen kautta. Kasteessaan luterilaiset saavat uskon ja Pyhän Hengen ja kasteen lahjana osan ensimmäiseen ylösnousemukseen.
Mutta mitä Jeesus opetti: Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi...Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
Kastemalja ei ole Jeesus, vaan kastemaljojen ääreltä ja kasteen kautta nouseminen on Herran sanojen mukaan muualta nousemista lammastarhaan. Muualta, myös kastemaljoista Jumalan valtakuntaan nousseet ovat varkaita ja ryöväreitä. Näin ollen luterilaiset ovat Sanan mukaan muualta kuin ovesta lammastarhaan tulleita varkaita ja ryöväreitä.
Sana puhuu varkaista ja ryöväreitä: Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.
Luterilaiset ovat astuneet lammastarhaan tuhoamaan ja tappamaan lampaita.

Äänestä
  • Uudestikastajuuteen kuuluu aina Jeesuksen omien vainoaminen. Kastemalja ei ole Jeesus mutta meidät kastetaan Kristukseen ja hänen ruumiinsa jäseneksi. Tämä on tie Jumalan yhteyteen ja uudestikastajat kieltävät tämän

    Uudestikastajaläsyttäjä on tullut lammastarhaan tappamaan ja vainoamaan Jeesuksen omia

    Äänestä

Anabaptismi on vain katolisen kirkon keksimä pilkkanimi oikean kasteen ottaneista ihmisistä.

Raamattu ei tunne anabaptisteja eikä vauvakastetta.

Äänestä
  • Anabaptismi on nimitys lastenraiskaajista jotka eivät tunne Raamatun kastetta

    Raamaattu ei tunne anabaptismia. Vain uudestikastamista harjoittavat pedot puhuvat vauvakasteesta

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Anabaptismi on nimitys lastenraiskaajista jotka eivät tunne Raamatun kastetta

    Raamaattu ei tunne anabaptismia. Vain uudestikastamista harjoittavat pedot puhuvat vauvakasteesta

    Ja uudestikastajalässyttäjä on juuri sellainen pedo

    Anabaptistit eivät suorita Raamatun mukaisia kasteita

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Ja uudestikastajalässyttäjä on juuri sellainen pedo

    Anabaptistit eivät suorita Raamatun mukaisia kasteita

    En ole kuullut sellaisesta pedoiluista uskovien keskuudessa, mutta mediassa oli kyllä isolla kerrottu moisesta ongelmasta lutterien ns lähetystyössä tapahtuneen!

    Muistit varmaan väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Anabaptismi on nimitys lastenraiskaajista jotka eivät tunne Raamatun kastetta

    Raamaattu ei tunne anabaptismia. Vain uudestikastamista harjoittavat pedot puhuvat vauvakasteesta

    Taas tulee pakkovauvakastettujen "ilosanomaa"!
    Onko heillä mustaraamattu? Ei ole pakkovauvakaste auttanut!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Ja uudestikastajalässyttäjä on juuri sellainen pedo

    Anabaptistit eivät suorita Raamatun mukaisia kasteita

    Pakkovauvakaste tuottaa saastaisia kirjoituksia!

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Pakkovauvakaste tuottaa saastaisia kirjoituksia!

    Useamman kerran kylvetty pedo haluaa vauvoja

    Äänestä

Rauhaa veljet! Minun on kerrotava että kristittyjä vihaava uudestikastajalässytäjä on taas käynyt täällä inisemässä

Kyseinen uudestikastajalässyttäjä haluaa tappaa Jeesukseen uskovia

Äänestä
  • Uudestikastajalässyttäjän missio on haukkua, ja vainota uskovia

    Hänen vihansa vain kasvaa.

    Hänen silmitön tuskansa näkyy siinä miten kopioi aina samoja viestejä sanasta sanaan copypaste-periaatteella. Hänen kaikki argumenttinsa on kumottu ja se saa kyseisen pedon entistä vihaisemmaksi

    Äänestä

  • Mihinkä niitä on haudattu, muistatko ?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Uudestikastajalässyttäjän missio on haukkua, ja vainota uskovia

    Hänen vihansa vain kasvaa.

    Hänen silmitön tuskansa näkyy siinä miten kopioi aina samoja viestejä sanasta sanaan copypaste-periaatteella. Hänen kaikki argumenttinsa on kumottu ja se saa kyseisen pedon entistä vihaisemmaksi

    "silmitön tuska" 😂😂😂
    Tuska on pakkovauvakastetuilla, kun pitää kirjoitella täällä 24/7?

    Äänestä

  • Luterilaiset ovat tappaneet satojatuhansia kristittyjä.
    Juutalaisia 6 miljoonaa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Luterilaiset ovat tappaneet satojatuhansia kristittyjä.
    Juutalaisia 6 miljoonaa!!!

    Marttyyrejä on paljon enemmänn kuin satoja tuhansia. Vuoden 1531 loppuun mennessä Tirolin ja Gorizian anabaptistimarttyyrien määrän arvioitiin nousseen yhteensä tuhanteen. Pelkästään tirolilaisessa Kitzbühlissä teloitettiin 68 marttyyria vuodessa.
    Luterilaiset yritävät peittää verellä tahrittuja käsiään!

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    "silmitön tuska" 😂😂😂
    Tuska on pakkovauvakastetuilla, kun pitää kirjoitella täällä 24/7?

    Useamman kerran kylvetty on tuskissaan ja se vihaa uskovia

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Luterilaiset ovat tappaneet satojatuhansia kristittyjä.
    Juutalaisia 6 miljoonaa!!!

    Uudestikastajien viha uskovia kohtaan vain kasvaa

    Äänestä

Eräät huutavat valtavan raivon vallassa: "vauvaaat, pakkovauvaaat!!!"

Äänestä
  • Sekään ei muuta sitä että uudestikastajien oppi on kumottu

    ei auta tuo jatkuva raivokas huutaminen mitään

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Sekään ei muuta sitä että uudestikastajien oppi on kumottu

    ei auta tuo jatkuva raivokas huutaminen mitään

    Sakastissa on helppo kumota, eikö olekkin !

    Aikoinaan zakastista kuului mahtikäsky että kaula katkeaa jos epäilee etteikö muka aurinko kierrä tapulia!

    Onko yhä voimassa vai miten ?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Sakastissa on helppo kumota, eikö olekkin !

    Aikoinaan zakastista kuului mahtikäsky että kaula katkeaa jos epäilee etteikö muka aurinko kierrä tapulia!

    Onko yhä voimassa vai miten ?

    Pedokääkkää vikisee taas tuskaansa kuten aina

    Kyseessä vaarallinen pedo

    Äänestä

Useimmat suomalaiset ovat ensin syntyneet, siteen on pesty ja kapaloitu!

Vain sakastissa on sekin asia toisinpäin !

Äänestä
  • Uudestisyntyminen tapahtuu pesemällä kuten Paavali opettaa

    Äänestä

Ketjussa huutelevat luterilaiset edustavat itse asiassa alkuperäistä ja peittelemätöntä luterilaisuutta. Jos edes yksi helluntaijohtaja näkisi luterilaisten kommentit, niin ehkä Jumala auttaisi helluntailaisia ja johtajien silmät avautuisit ja helluntailaiset lopettaisivat yhteistyön luterilaisen kirkon kanssa.
Jumala ei koskaan toimi vastoin Sanaansa:
Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Jokaiselle pitäisi olla täysin selvää, etteivät kaikki luterilaiset, yli 60% ,Suomen väestöstä, voi olla Jeesukseen uskovia. Vain pari prosenttia luterilaisista on uskovia.

Äänestä
  • Ketjussa märisevät ukastajat edustavat pahuutta kuten näemme

    On selvää että kaikki uudestikastajat eivät ole uskovia, varsinkaan nämä pakkovauvoista jankkaavat

    Äänestä

Pakkovauvakaste on paha heresia josta muut heresiat poikivat.

Äänestä
  • Mitään pakkovauvakastetta ei ole olemassa

    Useamman kerran kylvetetyt pedot vain jankkaa sellaisesta

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Mitään pakkovauvakastetta ei ole olemassa

    Useamman kerran kylvetetyt pedot vain jankkaa sellaisesta

    Uudesti kastista ei ole, sillä luterilainen kaste ei ole kaste,vaan päälaen kastelun ja loitsujen avulla taivasten valtakuntaan astuminen!

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Uudesti kastista ei ole, sillä luterilainen kaste ei ole kaste,vaan päälaen kastelun ja loitsujen avulla taivasten valtakuntaan astuminen!

    Se on kristillinen ja apostolinen kaste

    Uudestikastajien kaste ei liity Raamattuun mitenkään. Se on vain loitsuja

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Se on kristillinen ja apostolinen kaste

    Uudestikastajien kaste ei liity Raamattuun mitenkään. Se on vain loitsuja

    Mitä loitsuja sisältyy helluntaikasteeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Mitä loitsuja sisältyy helluntaikasteeseen?

    Symboliloitsuja, se ei liity mitenkään Kristuksen työhön

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Symboliloitsuja, se ei liity mitenkään Kristuksen työhön

    Siitä on juuri kyse helluntaikasteessa

    Äänestä

Ekumenian ainoa päämäärä on tuhota Sanan mukainen usko!

Äänestä
  • Sen tavoite on saada kristityt yhteen.

    Äänestä

Pelastusta ei tarvita, koska mikään ei uhkaa. Lopettaisitte kuoleman "ujuttamisen" toisten mieliin. Sen kaltainen vaikuttaminen on rikollista. Kaste on seurakuntien eli uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuria. Kasteessa on kyse jäsenyydestä. Jäsenyyden tarkoituksena ei ole oma tai toisten elämän ehdollistaminen ja vapauden menettäminen. Silloin on ymmärretty jotakin väärin.

Äänestä
  • Kaste on sakramentalistin mielestä elämän ja kuoleman kysymys. Näin ei ole helluntaissa eikä Raamatussa. Kaste on hyvän omantunnon todistus kuulumisesta Jeesukselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kaste on sakramentalistin mielestä elämän ja kuoleman kysymys. Näin ei ole helluntaissa eikä Raamatussa. Kaste on hyvän omantunnon todistus kuulumisesta Jeesukselle.

    Se oli myös Jeesukselle sitä ja Raamtulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kaste on sakramentalistin mielestä elämän ja kuoleman kysymys. Näin ei ole helluntaissa eikä Raamatussa. Kaste on hyvän omantunnon todistus kuulumisesta Jeesukselle.

    Ja jos ei kuulu Jeesukselle, ei ole pelastettu joten kyllähän se on elämän ja kuoleman kysymys

    Äänestä

Mistä löytyy Raamatusta lapsikaste? Olen miettinyt uskoa ja miten uskoon tullaan. Olen huomannut vain kiivasta väittelyjä kasteesta ja siitä kuka on uskovainen. Ympärileikkaus ei ole mielestäni esikuva lapsikasteesta. Miten se soveltuu tyttö vauvoihin?
Hyväksyvätkö hellarit luterilaiset uskovat? Vai eivätkö he kunnioita kuin omiaan?
Tämä kristillinen kenttä on täynnä opin kiivailijoita ja en löydä rakkatta uskovien välillä. Ei ihme että moni kääntää selkänsä uskonasioille.

Äänestä
  • Jeesus on ainoa pelastaja ja ovi taivasten valtakuntaan. Muuta ovea ei ole, näin Raamatun Sana ilmoittaa. Luterilaiset käyvät taivastan valtakuntaan oman kirkkonsa pystyttämästä oven. ns. kasteen kautta. Heidän oppinsa mukaan ei ole pelastusta kirkon viranhaltijan toimittaman kasteen sakramentin ulkopuolella.
    Näin ollen kastekiistoissa ei ole kyse kasteesta, vaan pelastuksesta ja kuka on pelastaja.

    Äänestä

  • Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
    -Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
    -Hoviherra oli herra, aikuinen mies
    -miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
    -Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
    -Kornelius oli sadanpäämies, mies
    -Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
    -Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
    -Krispus oli esimies, aikuinen
    -vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan

    Äänestä

  • Kasteen sakramentti on luterilaisen kirkon olemassa olon perusta.

    Äänestä

  • Lähes kaikki luterilaisen kirkon jäsenet ovat maailman ihmisiä. Omin silmin voi nähdä ja normaalilla järjellä ymmärtää, ettei yli 60% suomalaista voi olla uskossa.

    Äänestä

  • Pitää myös huomioida: Luterilaisuus on herrauskonto!

    Äänestä

  • Sieltä mistä löytyy aikuiskastekin

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
    -Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
    -Hoviherra oli herra, aikuinen mies
    -miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
    -Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
    -Kornelius oli sadanpäämies, mies
    -Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
    -Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
    -Krispus oli esimies, aikuinen
    -vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan

    Ja ulkomaalaisia, Raamattu siis tuntee vain ulkomaalaiskasteen??

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Kasteen sakramentti on luterilaisen kirkon olemassa olon perusta.

    Ja Kristuksen kirkon myös

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Pitää myös huomioida: Luterilaisuus on herrauskonto!

    Kyllä, Jumala on siellä keskiössä

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Ja ulkomaalaisia, Raamattu siis tuntee vain ulkomaalaiskasteen??

    Luterilaisuus on maailman ihmisten äärimmäistä pahuutta ja silkkaa valhetta!
    JOKA IKINEN KERTA, KUN LUTERILAINEN PUHUU OPISTAAN TAI KIRKOSTAAN, HÄN VALEHTELEE!

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Ja Kristuksen kirkon myös

    Luterilaisen kirkon perustus on kasteen sakramentti, kuten totesit. Mutta Kristuksen seurakunnun perustus on Kristus, kuten Raamattu toteaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Luterilaisen kirkon perustus on kasteen sakramentti, kuten totesit. Mutta Kristuksen seurakunnun perustus on Kristus, kuten Raamattu toteaa.

    Kristus tulee sakramenttien kautta joten Kristusta ja sakramentteja ei voi laittaa vastakkain

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Luterilaisuus on maailman ihmisten äärimmäistä pahuutta ja silkkaa valhetta!
    JOKA IKINEN KERTA, KUN LUTERILAINEN PUHUU OPISTAAN TAI KIRKOSTAAN, HÄN VALEHTELEE!

    Uudestikastajuus on äärimmäistä pahuutta ja raivoa Jeesuksen omia kohtaan.

    Ne vain huutaa täällä "pakkovauvaaat!!"

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Ja Kristuksen kirkon myös

    Hyvin sanoit, Kristus asetti sakramentit

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Hyvin sanoit, Kristus asetti sakramentit

    Kristus ei asettanut mitään talismaaneja, ei rukousnauhoja eikä luterilaisia huuhaaopoeja, ne asetti paavit ja kirkonmiehet joita lutterit kumartaa.

    Lukekaa hebr kirje luku 11 ja kertokaa mitä sakramentteja löysitte ok !

    Koko rasmatunkin zastte lukea, ze kestää 84 tuntia seinäpönttöhartaudella!

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Uudestikastajuus on äärimmäistä pahuutta ja raivoa Jeesuksen omia kohtaan.

    Ne vain huutaa täällä "pakkovauvaaat!!"

    Niin varmaan, yölläkö asetti vauvakasteen !

    Koita nukkua nyt ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Uudestikastajuus on äärimmäistä pahuutta ja raivoa Jeesuksen omia kohtaan.

    Ne vain huutaa täällä "pakkovauvaaat!!"

    Ihanko pahuutta, no kuules koitas muistella miksi ihmisiä pakeni euroopasta solkenaan lutterin aikana ja jälkern kerro !

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Kristus ei asettanut mitään talismaaneja, ei rukousnauhoja eikä luterilaisia huuhaaopoeja, ne asetti paavit ja kirkonmiehet joita lutterit kumartaa.

    Lukekaa hebr kirje luku 11 ja kertokaa mitä sakramentteja löysitte ok !

    Koko rasmatunkin zastte lukea, ze kestää 84 tuntia seinäpönttöhartaudella!

    Pedokääkkää vikisee taas eikä sitä kannata uskoa

    Jeesus asetti sakramentit eli kasteen ja ehtoollisen

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Ihanko pahuutta, no kuules koitas muistella miksi ihmisiä pakeni euroopasta solkenaan lutterin aikana ja jälkern kerro !

    Ihan pahuutta ja rippilapsisa hyväksi käyttävä pedokääkkää on siitä hyvä esimerkki

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ihan pahuutta ja rippilapsisa hyväksi käyttävä pedokääkkää on siitä hyvä esimerkki

    Kirkkoherran epäillään juoneen alkoholia rippileirillä Merikarvialla – syytetään nyt virkavelvollisuuden rikkomisesta
    Kirkkoherra Tom Broberg pidätettiin virasta kesäkuisten tapahtumien jälkeen. Hänen epäillään käyttäytyneen asiattomasti ja nauttineen alkoholia rippileirillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Kristus tulee sakramenttien kautta joten Kristusta ja sakramentteja ei voi laittaa vastakkain

    Sakramenttieni kautta tulee ainoastaan väärä kristis!

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Hyvin sanoit, Kristus asetti sakramentit

    Väärä kristus, paavi asetti sakramentit!

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ihan pahuutta ja rippilapsisa hyväksi käyttävä pedokääkkää on siitä hyvä esimerkki

    Sakramentti tarkoittaa salaisuutta: jo englannin kielen sana, secret tai vanha, secrette: salaisuus, ilmaisee selkeästi sakramentti sana merkityksen.
    hänen (portto) otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti". Sakramentti, salaisuudet ovat keskeinen osa katolilais-luterilaista porttokirkkoa. Otsa on keskellä ja näkyvällä paikalla, kuten sakramentit ovat luterilaisessa kirkossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Sakramenttieni kautta tulee ainoastaan väärä kristis!

    Raamatun Jeesus kyllä

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Sakramentti tarkoittaa salaisuutta: jo englannin kielen sana, secret tai vanha, secrette: salaisuus, ilmaisee selkeästi sakramentti sana merkityksen.
    hänen (portto) otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti". Sakramentti, salaisuudet ovat keskeinen osa katolilais-luterilaista porttokirkkoa. Otsa on keskellä ja näkyvällä paikalla, kuten sakramentit ovat luterilaisessa kirkossa.

    Sakramentit on kaste ja ehtoollinen

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Kirkkoherran epäillään juoneen alkoholia rippileirillä Merikarvialla – syytetään nyt virkavelvollisuuden rikkomisesta
    Kirkkoherra Tom Broberg pidätettiin virasta kesäkuisten tapahtumien jälkeen. Hänen epäillään käyttäytyneen asiattomasti ja nauttineen alkoholia rippileirillä.

    Martin muistojuomaa ei lasketa, se on voimallinen sakramentti porukan keskuudessa!

    Luterilainen suomi on asettanut alkon että jo vauvana pelastuneet pääsee hillumaan juovuspöissään ja isoimmassa pelastuksen ilossa kiipeämään jopa tapuliin !

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ihan pahuutta ja rippilapsisa hyväksi käyttävä pedokääkkää on siitä hyvä esimerkki

    No mutta nyt lookisuus on tapulin takana, ei olkiukkonne ole mihinkään paennut, vielä ainakaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Sakramentit on kaste ja ehtoollinen

    Niin on kirkonmiehet sopinert keskenään !

    Jumalalta ei kysytty mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Martin muistojuomaa ei lasketa, se on voimallinen sakramentti porukan keskuudessa!

    Luterilainen suomi on asettanut alkon että jo vauvana pelastuneet pääsee hillumaan juovuspöissään ja isoimmassa pelastuksen ilossa kiipeämään jopa tapuliin !

    Pedokääkkää haluaa vauvoja ja muistojuomia

    Mutta kaste ja ehtoollinen lasketaan

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Mutta kaste ja ehtoollinen lasketaan

    Emmekö lue raamatusta mm,..niin usein kuin te sitä vietätte, tehkää se minun muistokseni...

    Miten tuosta zaadaan jokin salaisuus mysteerio?

    Uskoontulleet ottivat kasteen... mitä mysteeriota siinä on?

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Pedokääkkää haluaa vauvoja ja muistojuomia

    Mutta sinä et halua järkiintyä mitä odotat ?

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Emmekö lue raamatusta mm,..niin usein kuin te sitä vietätte, tehkää se minun muistokseni...

    Miten tuosta zaadaan jokin salaisuus mysteerio?

    Uskoontulleet ottivat kasteen... mitä mysteeriota siinä on?

    Se liittyy siihen ruumiiseen mitä ei typerys tajua

    Miksi he ottivat ja mitä saivat, siinäpä mietittävää

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Mutta sinä et halua järkiintyä mitä odotat ?

    Älä inise

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Helluntailaisille uudestikasteopin pitäminen ei ole ansiota tuottava teko eikä myöskään mitään sellaista, mikä tekisi ainoastaan heistä Jumalan valitut, pelastusvarmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu