Kuten kaikille haarakiilallisille onkin jo selvinnyt, niin lapsuudestani puuttui kaikki empaattisuus ja rakkaus, jota muissa perheissä kylvettiin yllin kyllin.
Katselin isäni ja äitini alkoholin väärinkäyttöä aina varhaiseeen aikuisikään asti. Mukaan kuuluivat myös äidin ja siskojen pieksemiset. Isä halveksi kaikkia naisia maan päällä. Kääntyi varmaan haudassaan, kun Halosesta tuli presidentti.
Isän kuoleman jälkeen äitini elo muuttui aina vain sotkuisemmaksi. Miehet vaihtuivat samaan tahtiin kossupullojen kanssa.
Päätin, että minusta ei koskaan tule sellaista. Lähdin opiskelemaan yliopistoon lukion jälkeen ja opiskeluaikana löytyi maailman suloisin ja siveellisin tyttö rinnalle. Hän oli ensimmäiseni ja minä hänelle ensimmäinen mies.
Elämä kukoisti. Saimme kaksi lasta ja talo rakennettiin myös jossain välissä. Kaikki näytti niin seesteiseltä. Päätin hieman jatkokouluttautua ja harrastuksiakin oli kertynyt ihan mukavasti kavereiden kanssa. Yhtäkkiä huomasin, että vaimo ei olekaan aina valmiina kotona minulle laittamassa ruokaa ja valmiina kaikkeen muuhunkin. Mitä ihmettä?
Miten kukaan luojan luoma nainen voi jättää minut? En ymmärrä. Olen miehistä täydellinen. Kukaan ei voi saada parempaa miestä kuin minä. VIHAAN KAIKKIA NAISIA. Ymmärtäkää nyt jo, ettei minua jätetä. Se ei ole totta, että olisin lyönyt vaimoani. Hän vaan väittää niin. Siksi en saa tavata lapsiakaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Luuletko, että kukaan sinua sympatiseeraa edellisten kirjoituksiesi jälkeen. Painu koloosi nuolemaan haavojasi.
Nyt se alkaa kerjätä sympatiaa hyödyttömiltä ja aivottomilta tyhjennysreijiltä.
olekaan täydellinen, siellä oli kirotusvire, aiai alkaa ote lipsua kun tulee lapsuus mieleen.
Niin, kukaan ei ole täydellinen, ei edes JoJo Panssarimies.
Kirjoituksesi on aivan luotettava, kunpa olisi totta.
ELI TÄRKEIN tässä alussa.
Jos tunnet naisvihaa, yritä poistaa sitä ja uskoa että kaikki naiset eivät ole vihattavia.
(aika myös parantaa haavoja, kunhan kestäisit siihen asti)
Mene puhumaan lääkärillesi ongelmastasi, pyydä päästä psykologin keskusteluun.
Tai ryhdy asumaan aivan tavallisen naisen luona, jolla on jo lapset tehty.
Kerro ongelmasi ja et lupaa pitkää rakkautta, lupaat olla vain toistaiseksi ja lupaat olla hänelle luottamuksen arvoinen.
Kertomuksesi sopii kaverini tarinaan täysin.
Tiedän kodista vain sen että he elivät köyhästi.
Koko kesän pojalla oli samat vaatteet, lähes aina nahkaiset shortsit.
Oli huippuälykäs ja hyvä muisti.
Valmistui silloin Suomen nuorimmaksi maisteriksi.
Hän avioitui ja meni naimisiin onnellisena.
Ja tarinan kohokohta, joku avioliitossa oleva nainen vietteli hänet.
Kun tapaus tuli julki, pojalta lähti korkea-arvoinen työpaikka ja asunto ja tietysti vaimokin lähti.
Tämä viettelevä nainen oli naimisissa jonkun korkea-arvoisen miehen kanssa jolla oli vaikutusvaltaa.
Hänellä tuli suuri suru ja viha naisia kohtaa.
Hän alkoi käyttää alkoholia ja hakeutui sellaiseen seuraan.
Kerran pojan ollessa 30v. tuli pikkukaupunkiin korkea-arvoisia vieraita Japanista.
Pikkukaupungissa ei ollut valmiuksia heitä vastaanottaa.
Silloin tämä laitapuolen kaveri pyydettiin auttamaan.
Häntä koulutettiin, hän oppi kaiken parissa viikossa.
Hänet puettiin ja hän onnistui työssään hyvin.
-Kun työ oli ohi hän palasi laitapuolen kulkijaksi ja kuoli alle 40 v.
Vielä voisin kertoa hänen taidoistaan vähän.
Kesäisin kun oli lehdissä kesätoimittajia, hän meni kertomaan perättömiä juttuja ja toimittajat uskoivat ja kirjoittivat lehtiin.
Kuten jo kaikki palstaa hiemankin seuranneet ovat havainneet, en kirjoittele lapsuuksistani tai vanhemmistani. Ne eivät kuulu tänne. Sensijaan kirjoitan naisen harjoittamasta kieroudesta ja vihamielisyydestä yhteiskuntaa kohtaan. Myös tuon surkean feikin kirjoitusasusta havaitsee tarkkaavainen lukija heti, ettei se voi olla AITOA JoJoa.
Oli miten oli, antaa surkean feikkipaskan pelleillä, koska se kuvittelee saavansa minut siten nöyristettyä. Ei onnistu feikkipaska.
Te muut lukijat: Opetelkaa erottamaan feikkipaska AIDOSTA tai muuten näitä juttuja saa olla aina oikomassa.
HANKI ELÄMÄ HOMO!
.........
Taisi liipata tosi läheltä suuttumuksesta päätellen.