Minä en ymmärrä sitä miksi ihmisen pitäisi tunnustaa syntinsä Jumalalle tai jollekin seurakunnan pastorille jolle ne eivät kuulu millään lailla. En ole missään vaiheessa rukoillut Jumalalta syntien anteeksi antamista saati pyytänyt häntä tulemaan elämääni. Olin toki lukenut Raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta ja eräänä päivänä ääni sisälläni ilmoitti minulle tahtonsa ja siitä lähtien olen ollut vahvasti uskossa. Yksin armosta, Jumala kutsui minut luokseen. Ihmisen ja Jumalan välinen suhde on kuitenkin henkilökohtainen ja uskoon voi tulla myös paikassa missä Jumalan sanaa opetetaan väärin. Siksi kaikki seurakunnat ovat hyviä.
Syntien tunnustaminen ja Jumalan armo
Anonyymi-ap
389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös se jumalan reppana tiedä muutenkin. Vai eikö se olekaan kaikivaltias kyylä.
Toisten synnit ne tulee tietää ja niistä herjata.
Minkä evankeliumin otit vastaa?
1. Korinttilaiskirje 15:1-4 FB38
[1] Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte [2] ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. [3] Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, [4] ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
Evankeliumin sisällöstä ei nykyään puhuta juuri mitään, vaikka Paavali, Kristuksen Hengessä varoittaa asiasta:
Galatalaiskirje 1:6-9 FB38
[6] Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, [7] joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. [8] Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. [9] Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
2. Korinttilaiskirje 11:4-6 FB38
[4] Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. [5] Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi. [6] Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa; olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa asioissa.