Sari Essayah puolusteli ruoan hinnan nostoa, käsittämätöntä

Eihän tätä nykyistä hallitusta voi mitenkään enää ymmärtää. Kun ei enää hoideta KANSAN asioita ja pärjäämistä.
Eduskunnan Kyselytunnilla eilen (12.2.2026) ministeri Sari Essayah piti oikein ennalta harjoitellun ja valmistellun puheen , kuinka on" tasa-arvoisempaa" kaikille ruoan tuottajille nostaa edullisemmat K-ja S-ryhmien omat merkit (veroilla tms keinoin) lähemmäksi muita vastaavia kallistuotteita.
Mutta kun vähävaraiset elää just niiden avulla edes jotenkuten. Ministerin palkoilla voi toki porhaltaa suoraan Kauppahallin liha-ja kalatiskeille. Niin on hämärtynyt jopa kristillisten asenteet.
8117
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä puolustella hinnan nousua, kun lokilla elää.

1Äänestä

Eipä sillä kansanedustajille väliä ole, minkä hintaista ruoan, sähkön tai veden hinta on, kun itsellään on varaa maksaa ne. Mitäpä väliä vähävaraisella?

2Äänestä

Minä olen pysytellyt lähinnä kauppojen omissa halpamerkeissä. Onhan niiden hinnoissa nyt sentään eroa tavallisiin tuotteisiin. Enkä voi tajuta, miten KD-puolue ei kristillisen näkemyksensä mukaan enää näe köyhyyttä ympärillään vaan pysyttelee visusti hallituksen leirissä.

Äänestä
  • Onkohan Sari edes uskis vai uskovaisten, lähinnä seurakunnan mannekiini, kun on julkkis kyseessä? Olihan Matti Nykänenkin välillä uskovainen, kuten myös Mika Myllylä.

    Äänestä

meinaahan ne eläkkeetkin jättää 6 kk tauolle, ei se uutta ole kun heillä itsellään rahaa on..
mutta tässä on vaaransa kiusata köyhiä.
joillakin köyhillä ei välttämättä ole enää mitään menetettävää ja se voi johtaa kauheisiin asioihin.
toivotaan että näin ei käy mutta suomessa on aika paljon köyhiä joita nöyryytetään tällä tavoin lisää.
miettisin kahdesti köyhien sadistista kiusaamista.

1Äänestä
  • päivän paras kommentti!

    Äänestä

Voiko kävelijältä odottaa muuta? Aina saanut rahaa valtiolta ja on ahne lehmä tämä ”J”

1Äänestä

Ja ne sopeutuseläkkeet.
Miksei se eläkeläisten vihaaja Atte Harjanne (vihreät) puutu sopeutuseläkkeisiin ???

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eihän tätä nykyistä hallitusta voi mitenkään enää ymmärtää. Kun ei enää hoideta KANSAN asioita ja pärjäämistä.
Eduskunnan Kyselytunnilla eilen (12.2.2026) ministeri Sari Essayah piti oikein ennalta harjoitellun ja valmistellun puheen , kuinka on" tasa-arvoisempaa" kaikille ruoan tuottajille nostaa edullisemmat K-ja S-ryhmien omat merkit (veroilla tms keinoin) lähemmäksi muita vastaavia kallistuotteita.
Mutta kun vähävaraiset elää just niiden avulla edes jotenkuten. Ministerin palkoilla voi toki porhaltaa suoraan Kauppahallin liha-ja kalatiskeille. Niin on hämärtynyt jopa kristillisten asenteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu