Kehitysmaalaisuus ja izlam - mahdoton yhtälö integraatiolle

Kumma että näin yksinkertaista asiaa ei vaan ymmärretä, on jopa puolueita jotka eivät tajua sitä.

Ja kun sitä ei ymmärretä, niin keksitään tekosyitä epäonnistuneelle integraatiolle. Päivittäin kuulemme milloin minkäkin poliittisen tahon sepustuksia epäonnistuneesta integraatiosta. Selityksiä löytyy kaupunkisuunnittelusta, yhteiskuntarakenteista ja kaikkien selitysten äidistä: rasismista. Kantaväestön rasismista. Ja sen päälle pumpataan lisää rahaa integraatioon ja kuvitellaan, että asia muuttuisi - ei muutu.

Sillä kyse on puhtaasti islamista joka ei voi sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan, yksittäinen muslimi voi, mutta islam ei voi. Ja tämä siksi, että islam ei ole pelkkä uskonto vaan laki, sharia-laki.

Yksinkertaista.
37190
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ruotsi näyttää mallia kuinka käy.

Äänestä

Yhdessäkään maassa, joka on ottanut kehitysmaista tulleita tulijoita vastaan suuret määrät, integraatio ei ole onnistut millään tasolla, vaan voidaan puhua suuresta epäonnistumisen jatkumosta.

Äänestä
  • Jep. Esimerkiksi koko Yhdysvaltain liittovaltio on aikanaan perustettukin matujen voimin ja alkuperäisasukkaat syrjäytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jep. Esimerkiksi koko Yhdysvaltain liittovaltio on aikanaan perustettukin matujen voimin ja alkuperäisasukkaat syrjäytetty.

    Mutta ei muslimien voimin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mutta ei muslimien voimin.

    Ai alkuperäisasukkaita saa potkia kunhan on oikeassa uskossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ai alkuperäisasukkaita saa potkia kunhan on oikeassa uskossa?

    Heikot sortuu aina.

    Äänestä

Tampereella on eräs talo, jonka seinässä on kahdentoista islamilaisen miehen nimet. Taistelivat talvi- ja jatkosodissa Suomen joukoissa.

Äänestä
  • Jatkosodassa islamilaisia oli Suomea puolustamassa n. 200 kpl.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jatkosodassa islamilaisia oli Suomea puolustamassa n. 200 kpl.

    Olivat tataareita, ei lähi-itäläisiä.

    Tataarit on ihan eri juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olivat tataareita, ei lähi-itäläisiä.

    Tataarit on ihan eri juttu.

    Jep, tataarit tuli tänne aikana jolloin ilmaista rahaa ei saanut, oli pakko sopeutua ja tehdä töitä.

    1Äänestä

  • Mitä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mitä sitten?

    Sitä sitten, ettei islam näköjään ole se juurisyy kaikelle sille mitä väitetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olivat tataareita, ei lähi-itäläisiä.

    Tataarit on ihan eri juttu.

    Tataarit ovatkin ihan eri rotua.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tataarit ovatkin ihan eri rotua.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tataarit ovatkin ihan eri rotua.

    Nyt siis muuttui avauksen uskontokysymyksestä rotukysymykseksi :)

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Nyt siis muuttui avauksen uskontokysymyksestä rotukysymykseksi :)

    He ovat täysin erilaisia kuin esim. lähi-itäläiset muslimit.

    Äänestä

Kristinuskolla ei periaatteessa ole ongelmaa olla valtiosta erillään, kuten se monessa maassa on, mutta islamilla tätä mahdollisuutta ei edes ole olemassa. Islam itsessään on kuin valtio, kalifaatti tai ummah, niin kuin ne sanovat.

Äänestä
  • Islam on väkivaltainen ideologia.

    1Äänestä

  • Yhdysvallathan on nykyisellään hieno esimerkki siitä kuinka kristinuskoa suorastaan pakotetaan ihmisten kurkuista alas, halusivat ihmiset sitä tai eivät.

    Äänestä

Islam ei sopeudu, se on faktaa.

1Äänestä
  • Persut eivät sopeudu!

    Äänestä

  • Islamilaiset tataarit ovat sopeutuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persut eivät sopeudu!

    Ota mt-lääkkees punikki.

    Äänestä

Tämän kaiken pohjalla on juuri se kauhistuttava virheajatus, että islam voidaan sekularisoida samalla tavalla kuin kristinusko. Sitä ei ole tapahtunut missään koko islamin olemassaolon aikana 1400-vuoteen, joten miksi se nyt yhtäkkiä tapahtuisi jossain.

Äänestä
  • Sekulaareja muslimeja on maailmalla enemmän kuin sekulaareja suomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sekulaareja muslimeja on maailmalla enemmän kuin sekulaareja suomalaisia.

    Sinä et tiedä mitään.

    Äänestä

Täyttä asiaa on avaus.

Äänestä

Muslimeita ei pitäisi päästää länsimaihin.

Äänestä
  • Mitä aiot tehdä asialle?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä aiot tehdä asialle?

    Vaikka en pidä Trumpista, niin se taitaa sentään tyhjentää maan laittomista oleilijosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Vaikka en pidä Trumpista, niin se taitaa sentään tyhjentää maan laittomista oleilijosta.

    Ai tappamalla valkoihoisia pohjoisen Minnesotalaisia samalla kun maan eteläosavaltioissa laittomia on kymmenkertaiset määrät?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä aiot tehdä asialle?

    Miksi sinä haluat tänne muslimeita?

    Äänestä

Hesa on jo menetetty.

Äänestä

Vain tataarimainen, sivistynyt islam voidaan hyväksyä. Muut ohjattava ulos tai kehitysmaalainen kultin harjoitus on kiellettävä.

Äänestä

Koraani kehottaa tappamaan eriuskoisia, joten mikä tässä on niin vaikeatajuista?

Äänestä

Islam on epäjumalan palvontaa ja lähtökohtaisesti kriminaalia. Sitä levitetään väkivalloin, kuoleman uhalla. Lukemattomat muslimien tekemät hirveät rikokset ovat selkeä todiste islamin mielipuolisuudesta.

Äänestä

olihan selvää että alku asukaita, tuodaan ubaaniin ympäristöön muodon vuoksi,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kumma että näin yksinkertaista asiaa ei vaan ymmärretä, on jopa puolueita jotka eivät tajua sitä.

Ja kun sitä ei ymmärretä, niin keksitään tekosyitä epäonnistuneelle integraatiolle. Päivittäin kuulemme milloin minkäkin poliittisen tahon sepustuksia epäonnistuneesta integraatiosta. Selityksiä löytyy kaupunkisuunnittelusta, yhteiskuntarakenteista ja kaikkien selitysten äidistä: rasismista. Kantaväestön rasismista. Ja sen päälle pumpataan lisää rahaa integraatioon ja kuvitellaan, että asia muuttuisi - ei muutu.

Sillä kyse on puhtaasti islamista joka ei voi sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan, yksittäinen muslimi voi, mutta islam ei voi. Ja tämä siksi, että islam ei ole pelkkä uskonto vaan laki, sharia-laki.

Yksinkertaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu