Suomalaiset Trumpin kannattajat ihmetyttävät

On jotenkin hämentävää että tällä täysin fasistisella hallinnolla on omat kannattajansa Suomessakin. Jopa ihan korkealla tasolla. Ollaanko Suomessa sitouduttu demokratiaan näiden taholta miten tiukasti?
11162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuskinpa sitoutuvat. Tahot, jotka vaalien jälkeen kehottavat ihmisiä pitämään suut supussa voittajan toteuttaessa politiikkaansa tuntuvat ajattelevan demokratian olevan enemmistönvaltaa ja unohtavan, että demokratiaan kuuluu myös vähemmistöjen huomioiminen ja oikeusvaltion asettavan rajat demokratiallekin. Heikko oikeusvaltio yhdistettynä demokratiaan tarkoittaisi varmaankin enemmistön mielivaltaa.

Kuinka vahvasti autoritaariset tahot ylipäätään voivat sitoutua demokratiaan ja oikeusvaltioon? Nämä kun nimenomaan asettavat rajoja vallankäytölle. Autoritaarit pyrkivät nimenomaan keskitettämään valtaa. Esimerkiksi Yleen, ammattiliittoihin ja järjestöihin kohdistettuja leikkauksia tai toimintaedellytysten heikennyksiä kannattaisi tulkita juuri tästä näkökulmasta. Kyseiset tahot ovat olennainen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Kun vaikkapa ammattiliittojen valtaa kavennetaan, minne se valta valuu? Mututuntumalla väitän, että valtaa kasautuu kansanedustuslaitokselle, käytännössä puolueille, samaan aikaan kun äänestysaktiivisuus etenkin nuorten keskuudessa on aika alhaista.

Itse olen huolissani koko demokraattisesta yhteiskunnasta. Puolueilla ei ole esittää visioita tulevaisuudesta, uutta yhteiskuntasopimusta ei siksi saada muotoiltua vanhan jo rapistuessa, äänestysaktiivisuuden laskiessa valtaa käyttävät puolueiden eliitti vähemmistön äänillä ja entistä useammin runnomalla. Onko se enää demokratiaa?

Äänestä

Persut kannattavat trumppailua

Äänestä
  • Tietysti.

    Äänestä

  • Paskavalhetta!

    Äänestä

Päivän otsikot..Trumpp raivoaa,huutaa uhkaa,valehtelee ym...

Voi tätä mediaa,,,voiko BBC lisäksi vajota näin alas! Voi ainakin Suomessa!

Äänestä

Liberaalit Eurooppalaiset arvot ovat hyvin vieraita itselleni. Kannatan perinteisiä konservatiivisia arvoja mitä Yhdysvallat edustaa.

Äänestä

Ehkä taipumus pedofiliaan yhdistää heitä?

Äänestä
  • Haista paska. Tuomitsemme jyrästi pedarit

    Äänestä

Suomessa on Qanon väkeä heidän teorian mukaan trump ja putin taistelee ovat siis samalla puolella salasissa tuneleissa syvällä valtioissan asuvia glaabalistisi weffilsiä friimasonnien raappareita vastaan jotka johtaa koko maailmaa ja jotka myyvät ja syövät lapsia syvällä salasissa tunneli valtioisssan nämä on niitä jotka fanittaa trumpia.

Äänestä

Persut ovat uskollisia Trumpille. Kuolemaan asti,

Äänestä

Totta! Mutta samalla tavoin sairaita ovat venäjämieliset putinatsit Suomessa ja muualla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On jotenkin hämentävää että tällä täysin fasistisella hallinnolla on omat kannattajansa Suomessakin. Jopa ihan korkealla tasolla. Ollaanko Suomessa sitouduttu demokratiaan näiden taholta miten tiukasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu