Työttömät "pakolaiset" naapurina

Asun alueella, jonne on nyt muuttanut paljon myös muslimeja. Alue on nopeasti muuttunut sontaisemmaksi. Roskakatokset ovat kuin kaatopaikkoja. Kaikki mahdollinen ja mahdotonkin kannetaan sängyistä lähtien roskakatokseen. Kakarat jos vievät roskia, eivät jaksa edes roskikselle saakka kävellä vaan nakkaavat ulko-ovesta roskat pihalle. Naapuri hoitaa ne siitä perille sitten kun ei viitsi katsella. Pyöräsuojista on tullut muslimi kakaroiden hengailu paikka

Pyöriin kohdistunut ilkivalta on nyt lisääntynyt siihen pisteeseen että kukaan ei enää säilytä pyöräänsä suojassa vaan pyöriä säilytetään kotona. Pyöräsuojat ovat saastaiset, roskia ja mitä lie paskaa nurkat täynnä. Samalta näyttää varastokopit. Saunassa käymisen ajatuskin puistattaa. Ihmeellinen muslimimusiikin pimputus häiritsee lähes joka ilta. Rappukäytävä haisee halvalle hajuvedelle ja suitsukkeille. Haju on niin karmea että se tulee jopa oaan asuntoon saakka.

Parveketta ei uskalla kesäisin edes avata koska sama löyhkä tulee myös sieltä. En ymmärrä miten joku voi edes haistella tuota hajua taukoamatta. Onko niiden ominaishaju niin kamala että sitä pitää peittää noin vahvasti vai miksi pitää kärytä. Ovia paiskotaan jatkuvasti niin että rappukäytävä kaikuu ja ihmeellinen älämölö aina kun rapussa liikutaan. Lapset itkee tuntitolkulla päivittäin. Mukavaa kulttuurien rikkautta tosiaan.

Tykkään asuin alueestani koska lähellä luontoa. Ihanat asunnot ja palvelutkin lähellä. Nyt vaan on mitta niin täysi että pitäkööt muslimit omat vouhotuksensa, ei jaksa enää katsella ja muutan pois. Jos riittäis rahkeet, muuttaisin koko maasta helvetin kuuseen.

Hävettää olla suomalainen nykyään.
058
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asun alueella, jonne on nyt muuttanut paljon myös muslimeja. Alue on nopeasti muuttunut sontaisemmaksi. Roskakatokset ovat kuin kaatopaikkoja. Kaikki mahdollinen ja mahdotonkin kannetaan sängyistä lähtien roskakatokseen. Kakarat jos vievät roskia, eivät jaksa edes roskikselle saakka kävellä vaan nakkaavat ulko-ovesta roskat pihalle. Naapuri hoitaa ne siitä perille sitten kun ei viitsi katsella. Pyöräsuojista on tullut muslimi kakaroiden hengailu paikka

Pyöriin kohdistunut ilkivalta on nyt lisääntynyt siihen pisteeseen että kukaan ei enää säilytä pyöräänsä suojassa vaan pyöriä säilytetään kotona. Pyöräsuojat ovat saastaiset, roskia ja mitä lie paskaa nurkat täynnä. Samalta näyttää varastokopit. Saunassa käymisen ajatuskin puistattaa. Ihmeellinen muslimimusiikin pimputus häiritsee lähes joka ilta. Rappukäytävä haisee halvalle hajuvedelle ja suitsukkeille. Haju on niin karmea että se tulee jopa oaan asuntoon saakka.

Parveketta ei uskalla kesäisin edes avata koska sama löyhkä tulee myös sieltä. En ymmärrä miten joku voi edes haistella tuota hajua taukoamatta. Onko niiden ominaishaju niin kamala että sitä pitää peittää noin vahvasti vai miksi pitää kärytä. Ovia paiskotaan jatkuvasti niin että rappukäytävä kaikuu ja ihmeellinen älämölö aina kun rapussa liikutaan. Lapset itkee tuntitolkulla päivittäin. Mukavaa kulttuurien rikkautta tosiaan.

Tykkään asuin alueestani koska lähellä luontoa. Ihanat asunnot ja palvelutkin lähellä. Nyt vaan on mitta niin täysi että pitäkööt muslimit omat vouhotuksensa, ei jaksa enää katsella ja muutan pois. Jos riittäis rahkeet, muuttaisin koko maasta helvetin kuuseen.

Hävettää olla suomalainen nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu