Muistan kun sormi oli ihan koukussa. Joku kämmenkalvo juttu se oli. Kuitenkin kirurgi vai vihelteli. Leikkaus tehtiin ihan paikallispuudutuksella. Yht'äkkiä kysyi hoitajalta että miten se peli meni? Sitten jälleen vihelteli ja pilkkoi kättäni.
Sanoi hetken päästä minulle, että tuossa on tommonen syyläkin. Otettaisko se samalla pois? Tuumasin, että samallahan se ilmeisesti poistetaan. Kirurgi jatkoi viheltelyä ja poisti sen syylänkin.
On nuo nykyiset kirurgit hirmu käteviä. Minusta ei olisi moiseen. Pilkotaan ihminen palasiksi ja sitten vihellellen operoidaan. Lopuksi kursitaan kasaan ja lähdetään kahville. Mielestäni moinen vaatii jo luonnetta.
Aikoinaan mönkijäsysteemin jälkeen luin raporttia jossa yksi niistä useista ammattilaisista totesi, että luuydin naula reiteen oli hirmu hankala laittaa paikoilleen, mutta onnistui lopulta, kun käytti voimaa. Onneksi se tehtiin nukutettuna. Itse asiassa neurolääkäri piti minua nukutettuna pari viikkoa, jotta aivot saa levähtää. Hirmu nälkä oli kun heräsin.
>simiti<
Sanoi hetken päästä minulle, että tuossa on tommonen syyläkin. Otettaisko se samalla pois? Tuumasin, että samallahan se ilmeisesti poistetaan. Kirurgi jatkoi viheltelyä ja poisti sen syylänkin.
On nuo nykyiset kirurgit hirmu käteviä. Minusta ei olisi moiseen. Pilkotaan ihminen palasiksi ja sitten vihellellen operoidaan. Lopuksi kursitaan kasaan ja lähdetään kahville. Mielestäni moinen vaatii jo luonnetta.
Aikoinaan mönkijäsysteemin jälkeen luin raporttia jossa yksi niistä useista ammattilaisista totesi, että luuydin naula reiteen oli hirmu hankala laittaa paikoilleen, mutta onnistui lopulta, kun käytti voimaa. Onneksi se tehtiin nukutettuna. Itse asiassa neurolääkäri piti minua nukutettuna pari viikkoa, jotta aivot saa levähtää. Hirmu nälkä oli kun heräsin.
>simiti<
Vastaukset 25
Vanhimmat
Itsekin olin suhteellisen rennossa operaatiossa. Ortopedi ei vihellellyt, mutta rupatteli niitä näitä. Naureskeli, kun sanoin, voiko polveen laittaa rasvanipan, mistä vois vaikka sianihraa ruutata prässillä, jos natisee. Sanoi, että tökätään muovinivel, jos kovin narisee.
Sitten innokkaana näytti operoidun polven, ennenkuin nitoi haavan umpeen. Mä näin vaan verisen avohaavan, mutta ortopedi selitti mitä siellä pitäis näkyä. Siis monitorista näin... muuten oli sermi edessä. Paikallispuudutuksessa tehtiin, että sai osallistua tarinointiin. Yhtään ei koskenut, mutta jotain luuta kun hakkasivat, tuntui kuin kaikkia luita kropassa ois hakattu. Tuntui, mutta ei koskenut. Jännä fiilis.
Voi tuo on niiiin jännä. Keran kirurgi sanoi oho. Se vähän huolestutti.
>simiti<
Minun eturistisiteistä tuli loistavat. Jostain takareidestä nappasivat jänteenpätkän ja punoivat siitä noin 8mm paksun eturistisiteen ja hyvin polvi soittaa.
Kuulemma nyt saa riehkasta kunnolla, ei katkea enää... tekaisivat samalla paremman kuin mutsi ja faija aikoinaan.
Mulla on hammaslääkäri tiedossa ihan lähipäivinä, eilen alkoi kammottava hammassärky, en saanut täksi päiväksi aikaa: 3000mgr Panadolia ja Ibumaxia /vrk, maksimimäärä.
Ei olekaan ollut tarvettakäydä hammaslääkärillä vuosiin.
Juu, monta kertaa. Multa on pöllitty kirurgin toimesta nielurisat, umpilisäke, vasen munanjohdin, sappirakko ja toista kiloa rintaa. Sappirakon tilalle jätti muovisen klipsin. 😡
Ainiin, viisauden hampaat. Ilmankos viisaus pysyy loitolla minusta. 🥲
Härregyyd, sinua on operoitu oikein kunnolla 😳 Miten voikin olla noin, että jonkun kohdalle osuu noin paljon kaikkea..
Pitänee koputtaa puuta, kun minua ei ole vielä koskaan operoitu kirurgin toimesta. Rajuin toimenpide on ollut alapääni kokoon kursiminen synnytyksen jälkeen, mutta se ei tuntunut enää missään kaiken sen kivun jälkeen. Ja onneksi teki kätilö hyvää työtä, niin kokemus oli ihan siedettävä.
Aletheias
Ei siinä kaikki vielä ollut. Endometrioosia on polteltu pariin otteeseen, 2 pysty sektiota tehty ja munuaiskiviä murskattu jytkäsemällå. Mutta varsinaisesti mitään ei viety, vaikka poistettiin noissa toimenpiteissä.
Mä olen tottunut, että mulle kertyy sairauksia ja elän niitten armoilla pitkälti, vaikka luonnekin on niitten myötä sitkistynyt. Ei voi luovuttaa vaikka osuu paskaa ropeliin. Ja joskus tuntuu, että sekö kaikkien sairauksien puhkeamisen syy onkin. Nujertaa mut tyystin. Mutta olen päättänyt olla niitä sitkeempi. 😅
Mukta jäi tyystin alatiesynnytykset kokematta, kun hätäsektiolla tuli eka ja toinen kiireellisellä sektiolla. Kummalakin naoanuorat hurtti kaulaa ja happi ei kulkenut ja olisi hirttäytyneet alateitse saman tien. Keskenmenot on alateitse "synnytetty" polttojen kera.
Tavallaan kun oon tottunut kaikenlaiseen jatkuvaan koetteluun, saatan olla tylyn oloinen toisten vaivoja kohtaan. Kyllä mä niitä emppaan, mutta en mitenkään voivottele, elämä on. Aika helpolla pääsee jos muutaman kerran saa kipeää.
Kaikki on niin suhteellista, jonkun maailma kaatuu muutamaan haittaavaan sairasteluun. Jotkut ei kaadu vaikka sairastaa jatkuvasti ja se tulee vain siitä, että on pakko sopeutua tai luovuttaa. Eikä jaksa ulvoakkaan jatluvasti.
Kuulostaa hurjilta ja pelottaviltakin synnytyksiltä. Ja olet joutunut kokemaan vielä keskenmenojakin 😥 Onneksi sinulla on nyt ihanat lapset, siitä olen todella onnellinen puolestasi ❤️
Ymmärrän, että kaikki tuollainen takuulla koettelee eikä kovin herkästi jaksa kuunnella muiden vaivoista ainakaan jos ne ovat ns pienestä valittelua. Olet kyllä melkoinen sissi, vaikka sisukkuuttasi onkin koeteltu epäreilulla tavalla.
Elämä on tosiaan joskus epäreilua eikä sille pieni ihminen kauheasti mitään voi. Toki voi pienentää esim tiettyjen sairauksien esiintymisen todennäköisyyttä huolehtimalla terveydestään, mutta mitään takuita ei kenelläkään ole ja sairaudet saattavat iskeä meistä kehen tahansa milloin tahansa.
Arvostan terveyttä valtavasti, koska tiedän miten nopeasti asia saattaa muuttua. Olen ollut onnekas terveyden suhteen, mutta olen nähnyt läheltä, miten herkästi koko elämä voi muuttua sairastamisen vuoksi. Eikä vain sairastuneen itsensä vaan koko lähipiirin. Se saattaa olla todella karua, koska pahimmillaan sairaus vie sekä terveyden että perheen toimeentulon.
Aletheias
Oli ne sen verran ikäviä kokemuksia, kuten riskiraskautena koko odotusaika oli stressaavaa. Etten enempää muksuja halunnut edes ajatella. Minun keho on lapsilleni riski ja se jos mikä on raskaana olevan painajaista. Haluat olla turva ja suoja, mutta oletkin riski koska tietyt sairaudet aiheuttaa sen.
Mutta vaikka oon kokenut paljon asioita mitkä joillekin kuulostaa sietämättömiltä, niin asenne auttaa. Se tulee eteen mikä tulee ja asia kerrallaan. 👍
Ei ne loppujen lopuksi ole kuin asioita, mistä selviää tai ei, murehtiminen ei auta eikä pelkääminen. Realiteettiä ei voi kumota. Se vaan katsotaan miten käy.
Juu kun on terve, se on sellainen etu josta kannattaa olla iloinen ja ei pitää itsestään selviönä. Elämä on helpompaa kyllä mitä vähemmän on huomioitavia rajoitteita.
Eikä se ole helppoa aina silloinkaan, voi olla muitakin hankaluuksia kuten ihmiset jotka vaikuttaa elinpiirissä.
Sen takia olen esimerkiksi jyrkästi kiusaamista vastaan. Kun ei se ole ikinä tarpeellista eikä auttanut ketään mutta tuhonnut sitäkin enemmän.
Voin vain kuvitella, miten raskasta on kantaa lasta peläten jatkuvasti, että hänelle tapahtuu jotain. Ihan normiraskauksissakin huoli lapsesta on jatkuvasti läsnä, saati sitten riskiraskauksissa. Se ihan varmasti vaikeuttaa raskaudesta nauttimista.
Minä olin raskauden suhteen onnekas ja se oli minulle upea kokemus. Toivoisin, että jokainen nainen saisi tuon kokemuksen, mutta valitettavasti todella monen kokemus on jotain aivan muuta. Usein kuulee vielä sellaistakin, ettei raskauden aikaisia oireita aina oteta niin tosissaan vaan usein joutuu vaan kestämään, koska "se nyt vain kuuluu raskauteen".
Sinulla on upea asenne vaikeista asioista selviämiseen. Eihän siinä oikein muuta auta, kuin ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja selvitä niistä, miten parhaiten osaa. Elämä yleensä kantaa vaikeidenkin aikojen yli, ja jos saa pidettyä itsestään kiinni myrkyissäkin, niin se on merkki henkisestä vahvuudesta.
Aletheias
Niin olet saanut esimakua mönkijäukon systeemeistä.
>simiti<
Kyllä mäkin osasin nauttiakin siitä, että viimein jo 36 iässä odotan lasta ja hän kehittyy hienosti, kun vaan minun kroppa ei ala tekemään tepposia. Toisen lapsen kihdalla osasin ottaa jo rennommin, vaikka odotusta varjosti niskaturvotus jonka perusteella synnärillä pelättiin downin syndroomaa.
Mäkin sitä pelkäsin, mutta ajattelin että en luovu lapsestani, jos downin syndrooma on. Sen kanssa voi elää. Joku muu kehitysvammavoisi tarkoittaa joidenkin oleellisten elimien puuttumista jne. Silloin lapsi kärsisi. Eikä se taas ole missään määrin tavoitteeni.
Kaikki kokemukset kasvattaa ja muokkaa ihmistä. Olen ajatellut niin, että minulla nämä kamppailut, jollain jotakin muuta ja vaikka tuntuu joskus epäreilulta, niin pyrkii itse olemaan reilu. Elämä koettelee kaikkia ennemmin tai myöhemmin, niin ei tarvita enää ilkeitä ihmisiä pahentamaan oloa. Senkin tiiän kokemuksesta miten raskasta on olla kohde kiusaamiselle. Ja se on kamalimpia juttuja mitä voi kokea, kun se aiheuttaa epäluottamusta ihmisiin. Tulee äkkiä huono kierre ja saa osansa nekin jotka ei ole mitenkään syyllisiä oloon.
Sitä on aina valppaana, jää päälle seloainen tutka ja luotain, että koittaa nähdä heti ihmisen sisimpään mikä se on. Eikä päästää lähelle eikä tunteisiin, jos yhtään tutka piippaa, että tää tyyppi on teeskentelijä tai ilkeä ihminen muille. Mullekin silloin. En halua sellasia ihmisiä elämääni. Jotka tykkää rääkätä muita elollisia.
Mulla kerran otti viisauden hampaan pois ja antoi jälkkäriksi suklaa kiisselä
Mulle kasan särkylääkkeitä. Naama oli ihan mustelmilla, kun Phks hammaskirurgilta tulin. 2 poisti leukaluusta höyläämällä kerrallaan. Ja 2 kertaa kävin, että kaikki 4 on kirurgilla poistettu. Ne kasvoi vinoon leukaluusta, kohti poskea se purupinta.
Mulla on niin pieni leukaluu, ettei mahtuneet suoraan kasvamaan.
Kitarisojen poiston jälkeen sain purkin veturijäätelöä. 😆👍 Olinkohan mä 5 tai 6 silloin. Kasarilla kuitenniin jo elettiin Lahdessa.
Operaatiota ennen annettavat litkut tekevät rennoksi, ties mitä levottomuuksia tulee puhuneeksi.
Pitäisi saada äänite omista jutuista. Olisi varmaan ikimuistoinen.
Vilma
Epäilen vahvasti että erään kerran nukutuksesta herätessäni jotain omiani olin mennyt höpisemään, ainakin läsnäollutta heräämön hoitajaa nauratti hirmuisesti eikä pokka meinannut pysyä jälkeenpäinkään kun kanssani jutteli, lisäksi oli sen näköinen että oli ehtinyt naureskella vedet silmissä pidempäänkin jo :D
Ihailen kyllä ammattikuntaa ja hermojaan.
Koskaan en ole onneksi heidän palvelujaan tarvinnut.
Muori kyllä sanoo, että minussa on mennyt hyvä kirurgi hukkaan.
-keinovaginamies-