Koska Orpo tekee "sipilät"

Vai tekeekö ollenkaan?

Kaikkonen tekee varovaista oppositiopolitiikkaa, ei lähde höntyilemään vaikka hieman on terävöitynyt puheissaan.

Luulen, että molemmat Antit luottavat ajan kulumiseen ja marinoinnin vaikutukseen ilman radikaaleja ulostuloja. Se vaikuttaa hyvältä taktiikalta. Nämä STT:n höpöhöpö-uutiset SDP:n eduskuntaryhmän sisäisistä ristiriidoista eivät vaikuttaneet lainkaan mielipidetutkimuksissa.

Sipilän hallitushan erosi kuukautta ennen kevään 2019 vaaleja nimellisenä syynä sote-uudistuksen kariutuminen mutta oikeana syynä Keskustan suosion romahtaminen viimeisen hallitusvuoden aikana. Siinä yritettiin viime hetken korjausliikettä mutta vaalin tuloshan oli katatstrofi Keskustalle eikä puolue ole vieläkään täysin toipunut siitä.

Onko olemassa jokin syy, että Orpo vetäisisi käsijarrusta? Olisiko jokin ratkaiseva mielipide-ero? Vai hajoaako hallitus siihen, että RKP pääättäisi erota jolloin hallitus menettäisi enemmistönsä kansanedustajapaikoissa? RKP ja PS ovat olleet monessa asiassa tukkanuottasilla mutta eivät ole päästäneet skismojaan hallituskriisin asteelle.

PS tuntuu luottavan julkisissa lausunnoissaan edelleen voimakkaaseen maahanmuuttovastaisuuteen ja erilaisten tukien leikkaamiseen. Eli normaaliin politiikkaansa. Gallupien mukaan se juna meni jo. Keksiikö se jotain muuta?

Ohessa viimeinen mielipidetutkimus joka hallituspuolueiden kannnalta on korutonta kertomaa.
https://yle.fi/a/74-20210906

12

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Demareiden ja kepun luulisi olevan todella huolestunut siitä, että talouskasvua ei Suomessa saada aikaiseksi, menot kasvaa kovempaa tahtia, kuin menojen leikkaus. Demareiden huvittava höpötys siitä, että säästöjä pitää tehdä muualta, eli niiltä jotka jo nyt rahoittaa Suomen, mutta eivät vahingossakaan esitä mitään taloutta kasvattaa esitystä, ainoastaan uutta jakoa vanhoille ja väheneville yrityksille. Samaan aikaan Sak aloittelee taas lakkoja demareiden kannatuksen nostamiseksi. Suomi uppoaa rakenteellisiin virheisiinsä ja siihen, että osa kansasta odottaa muiden heidät elättävän.

    • Anonyymi00002

      Suomen hyvinvointia ei määritellä valtion budjetissa, vaan kansantalouden kasvussa. Sitä on pahiten jarruttanut demarit ja kepu.

      • Anonyymi00003

        Kuinkas se on oppositiosta käsin mahdollista? Montako kertaa Orpo on sanonut kasvun olevan ihan nurkan takana? Miljarditolkulla sysätty velkarahaa veronalennuksiin ja siitä huolimatta talous vain sakkaa. Tauti vai lääkkeet väärät, kun hoidosta huolimatta potilas uhkaa kuolla?


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kuinkas se on oppositiosta käsin mahdollista? Montako kertaa Orpo on sanonut kasvun olevan ihan nurkan takana? Miljarditolkulla sysätty velkarahaa veronalennuksiin ja siitä huolimatta talous vain sakkaa. Tauti vai lääkkeet väärät, kun hoidosta huolimatta potilas uhkaa kuolla?

        Oppositio on useaan kertaan kertonut, että veroja korotetaan roimasti, kunhan pääsevät hallitukseen ja kaikki leikkaukset perutaan. Eli työttömyyttä on tulossa lisää ja paljon.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Oppositio on useaan kertaan kertonut, että veroja korotetaan roimasti, kunhan pääsevät hallitukseen ja kaikki leikkaukset perutaan. Eli työttömyyttä on tulossa lisää ja paljon.

        Höpö höpö. Perskokkareiden pelottelupuheet ovat taas alkamassa, kuten pelottelivat äänestäjiä ennen vuodeen 2023 parlamenttivaaleja. Halpamaista populismia.


    • Anonyymi00004

      >>ei lähde höntyilemään<<

      Hienon sanan valitsit. Tuota näkee tai kuulee harvoin.

      Aikoinaan äitini käytti samaa sanaa monessa eri yhteydessä. Eräs merkitys koski nuorta naista, joka selvästi jo etsi itselleen seurustelukumppania. Silloin naisen sanottiin olevan hönnyllään.

    • Anonyymi00005

      Eiköhän tapaus Sipilä osoittanut, että hallituksen hajottaminen sisältä päin ei kannata ainakaan pääministeripuolueelle. Vasemmistoliitto ja vihreät ovat apupuolueina siihen joskus onnistuneesti turvautuneet, koska niillä ei lähtökohtaisestikaan ollut suurta vastuuta hallituksessa.

    • Anonyymi00008

      Voi olla, että tämän vuoden syyspuolen gallupit näyttävät suuntaa ja mikäli hallituspuolueiden gallup-mittaukset näyttävät edelleen laskua tapahtuneen, esimerkiksi Kok 15-16% ja PS 11-12% niin paniikkinappula saattaa kutsua.

      Toisaalta tuntuu, että Sdp:n gallupsuosion nousu olisi pysähtynyt tuohon 25% tietämille mutta Vas-liitto olisi kovassa nosteessa kahdessa eri gallupissa.

      Tiedäppä vaikka seuraava hallitus olisi kolmen puolueen hallussa SDP-Keskusta-Vas-liitto. Esimerkiksi
      SDP 26%
      Kesk 17%
      Vas-liitto 13%

      Tällöin hallituksella olisi 56% kannatus ja siihen päälle RKP:n 5% niin ei vihreitä tarvittaisi mukaan ollenkaan.

      • Anonyymi00009

        Kyllä sitä voi pitää melko selkeänä jo nyt


    • Ei taida tehdä sipilöitä siitä päätellen, että ihan nyt vastikään muistaakseni Kepun välikysymyksen yhteydessä nälvi Kepua juuri siitä, että Sipilä lähti karkuun vastuuta, mutta hän ei lähde,

    • Anonyymi00010

      Mut mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

    • Anonyymi00011

      Poistakaa aloitus koska siinä ei ole lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2189
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1665
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe