Miten olette ihmisenä muuttuneet perheväkivallan myötä? Jos olet kokenut väkivaltaa, niin miten se on sinuun vaikuttanut tai miten se on muuttanut sinua esim. tunteet ja ajatukset?
Millainen olo sinulle on tullut kun olet päässyt vapaaksi perheväkivallasta? Itse olen päässyt eroon perheväkivaltahelvetistä....ja haluaisin kuulla muidenkin ajatuksia perheväkivaltahelvetin jälkeisestä uudesta elämästä???
Millainen olo sinulle on tullut kun olet päässyt vapaaksi perheväkivallasta? Itse olen päässyt eroon perheväkivaltahelvetistä....ja haluaisin kuulla muidenkin ajatuksia perheväkivaltahelvetin jälkeisestä uudesta elämästä???
Vastaukset 20
Vanhimmat
erostani on kulunut jo 10 vuotta. Siitä jääneet seuraamukset vaivaavat yhä. En luota kehenkään, en uskalla antautua rakkaudelle. Uskoisin että väkivaltahelvetissä kun elää vuosia niin siitä selviäminen saattaa kestää loputtomiin. Asiasta olen jutellut ja jutellut mitään en ole jättänyt sisälleni mut se seuraa minua varmaan hautaan saakka oli se niin kauheata elämää.
Juuri samanlaisia tuntemuksia on minulla. Vaikka olen löytänyt maailman ihanimman miehen, tuntuu etten osaa antautua hänen rakkaudelleen. Sitä koko ajan on varuillaan jos jotakin tapahtuu. En elä päivääkään, etten muistaisi niitä helvetinmoisia asioita mitä minulle on tapahtunut. Kumma kun en ole seonnut lopullisesti. Kaippa sitä on vielä jonkunverran ollut voimia jaksaa selväjärkisenä. Voimia sinulle Hilkka.....ja anna vielä jonkun näyttää sinulle mitä on rakkaus....unohdat sen helvetin....elä täysillä....nyt kun saa....
Pelkotilat ovat muutamassa vuodessa karisseet. Yksin on hyvä olla. En halua parisuhdetta ainakaan tähän hätään. Ei ole luottamusta ja samalla myös tuntuu, että vaatimustaso on niin korkea, että mahtaako ikinä enää ketään löytyäkään.
Arkea täyttävät lapset ja koira. Ystäviä tapaan harvakseltaan. Nautin olostani, kun saa valvoa ilman, että tulee turpaan, kun pitää valoja tai "metelöi". Saa lukea, koska tykkää. Siivota ja tiskata, koska tykkää. Paino on pudonnut harteilta, kun ei tarvitse pelätä, missä kunnossa ja koska toinen tulee kotiin.
Iiihanaa, kun ei tarvitse soitella poliiseja apuun. Ihanaa, kun voi nauttia olemisesta.
Eikö ole jännä miten sitä ihminen nauttii siitä että saa vain olla. Saa hengittää ilman lupaa. Saa katsoa vaikka telkkaria, ilman että toinen tulee ja potkasee päähän. Pienessä se on ihmisen onni nyt. Ei moni ymmärrä sitä....joka saa olla rauhassa ilman pelkoa..alinomaista jännittämistä ja sekavia ajatuksia. Anna kuitenkin joskus kun olet valmis jonkun näyttää mitä on rakkaus....päästä joku lähellesi...joskus...sitten kun olet itse siihen valmis. Uskon kyllä että se on vaikeaa....niin se oli minullekin. Päätin etten enää ikinä ota miestä itselleni...kukaan ei enää kohtele minua kaltoin...en päästä ketään lähelleni. Toisin kävi löysin miehen, joka itsekkin oli kokenut elämässään kovia....hän ymmärsi minua....uskoo mitä minulle on tapahtunut...pitää minua kuin kukkaa kämmenellä....Kyllä sinäkin vielä koet sen tunteen että olet tärkeä jollekin.....voimia sinulle elämässä.....nauti vain olemisesta....se on parasta mitä ihminen on saanut sen helvetin jälkeen...
monet ymmärtää miksi ei halua sitoutua ehkä koskaan kun elämä on niin ihanaa kun helvetistä on päässy pois.Peloista selviää kun nyt vasta tiedostaa mistä kaikki johtuu.kaikki energia meni selviämiseen hetkestä toiseen väkivallan alla.Tsemppiä!
Heissan kaikki väkivaltaisesta suhteesta eronneet. Minä olen myös eronnut pitkästä avioliittohelvetistä. Löysin vajaan vuoden päästä itselleni ihanan kumppanin. Silti joudun käymään entisen elämän traumoja läpi ja viha nousee pintaan, miksi sitä ei aikaisemmin tajunnut heittää veneestä luonnehäiriöistä tyyppiä. Vieläkään en osaa kyllä vapaasti olla, niin kauan totuin elämään kuin robotti, suorittaen tehtäviä toisensa perään mahdollisimman hyvin, aivan kuin töitä tekemällä ja hiippailemalla olisi väkivalta loppunut. Toivottavasti kaikki väkivaltaiset hakeutuvat hoitoon.
perheväkivalta on minuun sen verran vaikuttanut etten ole (erosta 5v)uutta suhdetta edes uskaltanut aloittaa,pelko rakkauteen ja pettymyksiin-->jos mies onkin väkivaltainen..jne
Olen todella ONNELLINEN,ei tarvitse pelätä enää milloin alkaa alistuminen sanoille,ei tarvitse pelätä milloin lyödään,ei tarvitse elää varpaisillaan jne.
Saa mennä iltaisin omaan aikaan nukkumaan(ennen mies määräsi milloin sai nukkua)
eikä tarvitse pelätä ja odottaa milloin mies tulee ravintolasta ja mikä on hänen olotilansa..jne
OLEN TODELLA ONNELLINEN JA YKSIN =)
ihmisenä olen muuttunut parempaan suuntaa-ennen lähti hymy kasvoiltani,sosiaalinen kanssa käyminen kaikkosi,kaikkosin seurueita ja kaikki tämä ex tähden-olen saanut hymyni takaisin samoin sosiaalisuuteni ja en pelkää ihmismassoja,mutta kaikille hyvää loppukesää =)
vanhempien tapellessa ja yleensä aina humalassa. Kymmenen vuoden ajan yritin kaikella mahdollisella pienen ihmisen sisulla suojella pienempää sisartani ja äitiäni omalta isältäni ja saada perheen elämään normaaliksi (jos sellaista yleensä edes onkaan). Vuosia painajainen jatkui kunnes muutin kotoa pois ja jatkuva ahdistus päättyi. Isäni hakee vieläkin humalassa öisillä puhelinsoitoilla huomiotani, mutten suostu enää heidän välejään setvimään, vaan painan punaista luuria. Vaikka nuo vuodet on harmaan sumun peitossa, eikä juuri hyviä muistoja ensimmäisenä tule mieleen, tiedän niiden opettaneen ainakin sen miten ei pidä rakkaitaan kohdella. Voisin sanoa myös olevani voimakkaampi ihmisenä kuin yksikään lähimmistä ystävistäni, jotka ovat eläneet tavallisen lapsuuden.
Lapsuutesi kokemukset varmasti varjostavat sinua koko elämäsi ajan....ja ihan varmasti olet voimakkaampi ihminen kuin muut ns. normaalit lapsuuden eläneet. Voimia sinulle elämässä...
Luin kyynelsilmin tämän ketjun. Minä elän sitä helvettiä vielä.
Elän niin kaksijakoista elämää, että tuntuu, että pää hajoaa itselläkin kohta. Selvinpäin mies on huomaava, välittävä, ahkera... humalassa kuin hullu hirviö. Ja humalatiloja on nykyisin enemmän ja enemmän ja kestää pidempään.
Tunnen suurta hätää lasteni puolesta, jotka ovat joutuneet kuulemaan kaikenlaista "ojanpohjan kieltä" ja osittain jotain näkemäänkin.
Lukiessani sitä, miten elämä on jatkunut parempana eron jälkeen, tuntui hetken, että ehkä minäkin... On vain ollut niin suuri kynnys lähteä hajoittamaan kotia.
Minustakin on tullut kovin totinen nainen... jos sitä iloa ja hymyä joskus jossain on, ja sais tajuja, että teki oikein.
Toivon teille kaikille enkelin lämmintä siipeä turvaamaan tilaa toipumiselle.
Älä anna miehesi kohdella sinua ja lapsiasi kaltoin. Nosta pää pystyyn ja näytä miehellesi, että et ole hänen arvoinen. Kärsiihän sinun lapsesi teidän tilanteesta. Jos rikot perheesi, annat itsellesi ja lapsellesi elämään valoa kohti uutta ja onnekasta elämää. Älä jää miettimään ja murehtimaan yksin elämäntilannettasi, vaan lähde lastesi kanssa sinne missä on turvallista olla ja ennenkaikkea elää, elää niin että ei tarvitse pelätä.
Voimia sinulle ja lapsillesi....
Enpähän enää luota kehenkään, en usko rakkauteen tai aitoon välittämiseen, paitsi tunteeseen joka on lapsiani kohtaan.
Olen antanut tilanteen jatkua liian kauan, en jaksaisi enää tehdä asialle mitään, sitäpaitsi moni edes usko missä helvetissä kituutan.Kaikki väkivallan muodot on tulleet tutuiksi, henkinen/seksuaalinen ja fyysinen.
Mun mies juo ja on sitä myötä muuttunut jo selvänäkin hirviöksi.En jaksa enää kuin toivoa että hän jäisi juomareissullaan sinne johonkin lopuksi ikää.Paras kun joisi ittensä hengiltä.Julmaa, mutta tältä on alaknut tuntua.
välität lapsistasi lähde ja anna heille turvallinen ja tasapainoinen lapsuus vielä ei ole myöhäistä.
Lähdin itse vastaavasta tilanteesta lasten tähden kuka muu heidän parastaan ajattelee kuin äiti.
Jäin itse 3-lapsen työttömäksi yh-äidiksi ja selvismme silti päivä kerralla rakennettiin lastenkans tasapainoista arkaea jossa ei tarvinnut pelätä. Tänä päivän lapet ovat aikuisia ja ovat tyytyväisiä tekemääni ratkaisuun. Muista että myös sinulla on vastuu minkälaisen elämän annat lapsillesi. Vaikka voimia ei olisi paljon jäljella etene pienin askelin. Turvakoti on aluksi ihan hyvä paikka siellä saa myös tukea ja opastusta. Lähde liikkeelle tee jotain.
Lapseni ovat 17 ja 19, eivät lähde kanssani turvakotiin....
Elää tässä Suomen maassa samalla tavalla ajatteleva kuin minäkin. Joka kerta kun mies johonkin lähtee, ajattelen että parasta olisi kun ei koskaan tulisi takaisin. Toisen kuoleman toivominen on rankkaa, mutta oikeutettua meille, sitä mieltä olen...
Ei ole edelleenkään toinen, se huonompi puolisko kotiutunut.Pitää kaiketi hauskaa, me kotiväkihän ei hauskaa-saati lomaa tarvitakkaan. Saatan kiva jännätä, minä yönä tai päivänä tullaan karmit kaulassa kotia vai yritetäänkö peräti tuoda myötätuntoinen hunnilauma mukana...yritykseksi jää, mikäli minusta kiinni.
On tässä jo hermot viimeisiään vetelemässä, toistaiseksi olen jostain repinyt voimaa suoritella "pakolliset kuviot"...
Synkkä toivomukseni on entistä enemmän voimissaan, paha sanoa, mutta näin on.Ei sitä loputtomiin jaksa, kun paskaa tulee silmille-tilaamatta. Vai itsekkinkö pitäisi heittää hanskat nurkkaan ja alkaa sikailla? Eipä onnistu, vastuuni muistan kuitenkin-olkoonkin lapset isoja, he ovat arvoasteikolla kuitenkin ensimmäiset!
t:Vielä jaksava, hermoromahdusta pelkäävä...
Ja hei, paskaa saa tosiaankin tilaamattakin!
Joo, mulla on taas odotettavissa niitä hemmetin mukavia viikonloppuja, jolloin on jaksettava aamulla kuuden jälkeen alkaa hoidella lapsia, päivä jatkuu siihen saakka kunnes ukko sammuu, ellei käy niin onnellisesti että se lähtis baariin. Muuten joudun valvomaan tuonne klo 01-02 jonka jälkeen ehdin taas nukkua muutaman tunnin koiranunta, ja lapset heräävät sitten taas aamulla aikaisin. Katsos kun mun ei kuulemma tarvi nukkua, kuitenkin olen kuulemma huonoa seuraa kun olen niin helvetin ruma ja läski. Baariin se ei lähde välttämättä koska ei oo rahaa, koska mä kulutan kaikki ja tienaan liian vähän.
Mä olen viisi vuotta kans jostain ihmeestä saanut voimaa jatkaa, mutta nyt pöydälläni on eropaperi, jossa alla oma nimeni ja tämän päivän päiväys. Kirjekuori postimerkkeineen valmiina. Mä taidan olla valmis sanomaan hyvästit perhehelvetille...tiedän sanomattakin ettei se tee erosta helppoa, ehkä saatte iltasanomista lukea kuinka mies tappoi vaimonsa. Mutta maan musta multakin tuntuu helpottavalta tähän elämään verrattuna..
Itse olen kuuden lapsen perheestä ja voin sanoa että kyllä se ehdottomasti on lapsille parempi että äiti lähtee väkivaltaisesta suhteesta. Enemmän ne lapset siitä väkivaltasisessa perheessä elämisestä kärsii. Itse toitotin äidilleni monta vuotta, että lähtään pois ennen kuin oli rohkeutta lähteä. Eikä se helppoa kuuden lapsen yksinhuoltajana ollut! Mutta niinpä sitä vaan selvittiin vaikka pienestä aloitettiin... Ja kaikki lapset on ihan asiallista sakkia. Monesti vaan itseä pelottaa, että toivottavasti veljilleni ei ole periytynyt tuo väkivaltaisuus (isä hakkasi myös yhtä veljeäni, muihin lapsiin ei koskenut). Aika heikoiksi jäi lapsuusmuistot ja aina ensimmäisenä kun lapsuutta muistelen tulee mieleen yksi kerta kun menin väliin kun isä äitiä hakkasi (olin varmaan n.5-6v) ja pienenmpänä olin niin vihainen isälle että suunnittelin jopa monesti tappavani sen. Vasta nyt viime vuosina kun sain itse lapsen isän ja minun välit ovat jotenkin alkaneet parantua. Tai oikeastaan mulla ei ikinä ole sitä isää ollutkaan... en muista että olisi ollut minkäänlaisia kontakteja kotona asuessa...niinkuin sitä ei olisi siellä ollutkaan (paitsi öisin kännissä huutamassa). Kyllä näitä asioita vieläkin paljon miettii ja monesti tulee yöt valvottua ja itkettyä, mutta kyllä se on varmaan jollain tapaa ihmisenä vahvistanut ettei ihan pienistä hetkahda. Kyllä se vaan jäljet ikuisesti jättää ja ikinä en isälle voi anteeksi antaa, vaikka jo väleissä ollaankin.
Meillä faija ei hakknut lapsia, mutta mutsia senkin edestä.Hakkaaminen kyllä pysähtyi aina, kun pomppasin väliin...Noh, vain ja ainostaan se että oon aika hentoinen nainen, on sässätänyt faijan maistamasta omaa lääkettään...tekemisissä ei olla oltu vanhempien eron jälkeen.
Koen itseni vapaaksi ja onnelliseksi, keveäksi ja muistan taas kuka olen. Irrationaalista tai ei, mutta parhaat hetrket koen ruokakaupassa: ei tarvitse enää miettsiä mitä osta jäkäriin ettei mies suutu, voin ostaa mitä haluan.
Olen usein niin onnellinen, että tunnen aivan kuin käveleväni ilmassa, oikeasti. Olen kiva äiti lapsilleni, teen heidän kanssaan juttuja ja sosiaalinen elämä on vilkastunut 300 %.
Jos vielä epäröit, tee se. Se tuntuu aluksi siltä kuin hyppäisit kylmään veteen, mutta lopulta huolmaat vaion kyseleväsi miksi et lähtenyt aiemmin?? Se on ainoa minua piinaava asia. Hakkaajan kanssa 10 v, erosta 2 v ja tunnelma kuin parhaassa nousuhumslassa aina vaan :)