Pojaksi haukkuminen

Anonyymi-ap

En tiedä kuuluuko tämä tänne ja onko kiusaamista.
Olen 40 vuotias ja minua sanotaan jatkuvasti pojaksi.
Ensin sanoi työpaikan vanhimmat mutta ovat lopettaneet sen.
Nyt kun meille on otettu uutta väkeä niin he aloittivat sen.
He ovat 20-25 vuotiaita.
He aloittivat sen koska näytän nuoremmalta kuin he ja olen pienempi. He näyttävät taas paljon vanhemmilta. Olen huomannnut että moni nuori näyttää. Heillä (työpaikan nuorilla) on ryppyjä ja huono iho ja he ovat isoja isolla paksulla parralla. Kun sellainen kaksi metriä tulee 175 senttisen viereen niin on siinä pieni ja avuton olo kun se silittää päätä ja sanoo pojaksi. Tai ottaa leuasta kiinni ja sanoo että ei pojalla edes karvat kasva.
Tai sitten kun sellainen sanoo että hae poika sitä tai tätä niin on parempi totella. Ei noista tiedä mitä ne tekee jos ei tottele.

Hävettää että edes vaivaan mieltäni sillä mitä nuoret ajattelee kun ikää kuitenkin minulla on paljon enemmän. Pitäisi kasvattaa kai nahka mutta ei sitä jaksa viikosta ja kuukaudesta toiseen päivittäin.

11

236

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ja pitkätukkia korvis heeboja tytöiksi !

    • Anonyymi00002

      Ole onnellinen,kun olet nuoren näköinen.Papparaiseksi kyllä ehtii vanhempanakin.

    • Anonyymi00003

      Kakaran tasolle olet ainakin henkisesti jäänyt jos tällainen asia menee ihon alle.

      • Anonyymi00005

        Eli kiusaaminen on mielestäsi ihan ok?


    • Anonyymi00004

      erittäin sopimatonta ja asiatonta. Kertoo paljon niistä pilkkaajistasi.
      Kyse ei ole työpaikkahuumorista. Tuollainen ei sovi työpaikalle.
      Etenkin kun siellä ollaan juurikin tekemässä työtä ja tiimityötä.
      Itse en töissä ollessani koskaan pilkannut ketään. Olin työtoveri,

    • Anonyymi00006

      Kerro johdolle

    • Anonyymi00007

      Nauhoita todisteita

    • Anonyymi00008

      Anna samalla mitalla: puhuttele kesätyöntekijöitä kesätyöntykijöinä ja sinua nuorempia junioreina jos pomolle kertominen ei auta ja vanhuksia vanhuksina

      • Anonyymi00012

        Erittäin huono neuvo ja näistähän se työpaikan kriisit johtuvat ja huono ilmapiiri kun aina annetaan takaisin


    • Anonyymi00009

      Zoomereilla on murhaajan ilme.se ei ole soveliasta se tuijottaminen työpaikalla.Heiltä monesti puuttuu ihmistaudot kyn ivat kasvaneet vain luurin äarellä ja vanhemmat ei ottaneet kasvatuksesta vastuuta.Muutenkin zoomerit käyttäytyvät kuin kuninkaat.Millä meriiteillä??

    • Anonyymi00011

      Tuosta asiasta voit mennä keskustelemaan esimiehesi kanssa. TUollainen nimittely, jos sen sellaisena koet, ei ole asiallista ja jos se on toistuvaa ja alentavaa, voi sen laskea työpaikkakiusaamiseksi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2225
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe