Kauhua ja uuden odottelua

kiinnostanut penninvertaa: ai, sä sit läksit ja jätit sen..siinä kaikki. Juhla-ajat on juhla-aikoja kun ei tartte pelätä onko se nyt ja ei kai se nyt.
Rahaa saa käyttää ihan miten haluaa, vaikka repiä vessanpönttöön.
Jos ei huvita siivota, niin ei siivoa. Semmosta meininkiä, ja telkkarista saat kattoa just tasan sen mitä ite haluut ja radiosta kans, vaikka hilpeätä hanurimusiikkia himppakarnevaaleilla, ei lennä seinään radio, ei.
JOO, näi.

Minä erosin "täydellisestä" liitosta, kestänyt 25v. Vuoden sanoin joka päivä, kun kotiini tulin, onneksi täällä ei ole kukaan. Enää minun ei tarvinnut katsoa samaa tv-ohjelmaa, keittää kahvia, kun joku halusi, mennä nukkumaan, kun ei nukuttanut, matkustaa lomalle jonkun valitsemaan paikkaan, ai niin kerran sain valita auton värin, siis minun kauppakassini. Olimme molemmat menestyneitä, ei väkivaltaa, ei alkoholiongelmaa, sain lahjoja, kalliitakin, seksi tosin sujui saman kaavan ja hänen tahtonsa mukaan.
En ole sinkku vaan eronnut, kahden lapsen äiti ja nautin siitä, että voin hoitaa työni ylitöinäkin, ilman, että joku ilmoittaa sen olevan organisoimisen puutetta. Jos asennoituu siten, että on yksinäinen, ellei sängyssä ole toista, niin sitten elo on varmaan kurjaa. Minä nautin elämästäni ja en kuitenkaan sano, ei koskaan, ei tällä hetkellä, mutta ehkä vuosien kuluttua tai sitten ei.

olen minäkin... kuukausi sitten kävin allekirjoittamassa toisen paperin. Oikeasti tämä on ihan kauheaa kun syyllistää itteänsä... On mulla aihettakin. Syytä on tiedän sen. Mutta on toisessakin. Välillä vaan sitä yrittää laittaa syitä pinoon ja miettiä kumman pino on isompi... Kyllä se minun on. Meillä oli pitkä suhde ja useampi lapsi. Oli meillä mustasukkaisuutta, jonki asteista fyysistä väkivältaa ja henkistäväkivaltaa sitäki enemmä... toisen puolelta. Useamman vuoden hypättiin terapioissa ja yritettiin saada liitto kestämään. Jatkuvien lupausten pettäminen ja paremman odottelu uuvutti.... Koin olevani vain näyttelykoira ja koira myös siinä mielessä että asiat piti hoitua niinkuin hän halusi. Sitten tuli päivä jolloin tutustuin erääseen mieheen ja siitä kehittyi sellaista mitä ei olisi saanut...mä tiedän... Rakastuin, petin ja jatkoin suhdetta. Välillä rukoilin, että unohdan toisen ja yritän liiton eteen tehdä tosissani kaikkeni, mutta...taas sain pettyä. Samat ongelmat vain jatkui. Nyt sitten olen yksinhuoltaja. Olen onnellinen juuri noista samoista asioista kuin edellisetki. En ole ikävöinyt miestäni sillälailla että haluaisin hänet viereeni. En. Ainoastaan juhlapyhien aikoihin ja kun on jäänyt kesän perinteiset sukulaisiin tehdyt reissut nyt tekemättä. En tiedä kuinka jaksan elää sen syyllisyyden kanssa että olen tehnyt toiselle noin.... Raskasta on. Enkä ole sitä myöntänyt että olisin edes jotain tehnyt. Toisen kanssa meillä ei ole tulevaisuuden suunnitelmia. Minä elän nyt omaa vaikeaa aikaani ja toivon, että tämä tästä helpottuisi. Kyllä meille olisi näin käynyt ennenpitkää kuitenki.... Olin jo ihan piipussa ennen tuota toista enkä jaksanut uskoa parempaan huomiseen. Nytkin on vaikea siihen uskoa, mutta....ei tarvi ainakaan pelätä toista, eikä sitä että tekee jotain väärin....

kirjoitus osui minuun täysin tunne on juuri tommonen tosin en ole iloinen enkä työhön sitoutunut töissä kylläkin käyn.odotan jospa aika parantaisi haavat yksinäisiä hetkiä tulee paljon ja välillä todella tuntuu ettei mistään tule mitään. ei ole aikaa eikä oikein halujakaan etsiä uutta ja parempaa elämää . toivottavasti jokaisella oma elämä muuttuu hyväksi jollain tapaa.En osaa muuta kuin toivoa.

Meillä on ero sisällä. Aion vaatia puolet omaisuudestamme. Kuinka minun täytyy toimia. Mieheni yrittää kaiken keinoin lähteä antamatta mitään. Meilläkin on pitka avioliitto takana, yli kymmenen vuotta. Miehelläni on uusi nainen, joka pakottaa sitä eromaan.
Meillä on omistusasunto ja mä vaatin siitä ainakin puolet. Mieheni uskoo, että pääsee lähtemään mitään jakamatta.
Kun avioeropäätös tulee voimaan, kysytäänkö sitten myös omaisuudesta? Täytyykö minun jostakin muualta hakea pesänselvittäjä? Kuinka mä saan taattuksi, että saan asua kotona siihen asti kunnes omaisuus on selvitetty ja minulle on löytynyt uusi asunto?