Kuten Jussi Halla-aho ja Junes Lokka sekä jo edesmennyt Tiina Wiik.
Niinpä ateistit eivät tajua sitäkään, että Raamattu kertoo monikulttuurisuudesta. En tiedä, voisiko sitä kutsua suorastaan monikulttuurisuuden käsikirjaksi. Sekä Vanha että Uusi Testamentti kertoo, miten monet erilaiset kulttuurit elivät ja sotivat rinnakkain vuosituhanten ajan.
Eipä taida ateisteilla olla mitään vastaavaa.
Niinpä ateistit eivät tajua sitäkään, että Raamattu kertoo monikulttuurisuudesta. En tiedä, voisiko sitä kutsua suorastaan monikulttuurisuuden käsikirjaksi. Sekä Vanha että Uusi Testamentti kertoo, miten monet erilaiset kulttuurit elivät ja sotivat rinnakkain vuosituhanten ajan.
Eipä taida ateisteilla olla mitään vastaavaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
”Sekä Vanha että Uusi Testamentti kertoo, miten monet erilaiset kulttuurit elivät ja sotivat rinnakkain vuosituhanten ajan.”
Eivät sotineet rinnakkain vaan keskenään. Raamattu ei ole mikään monikulttuurisuuden käsikirja vaan päin vastoin rasismin käsikirja. Siinähän on jo lähtökohtana se, että oma heimo on oikeassa ja pelastuu, muut ovat väärässä ja menevät helvettiin. Eikä VT:n kansanmurhat, raskaana olevien naisten avaaminen miekalla ja vauvojen pään murskaaminen kallioon ole mitään monikulttuurisuutta.
voi voi miten hyvä vertaus ,Amen!
"Raamattu ei ole mikään monikulttuurisuuden käsikirja vaan päin vastoin rasismin käsikirja."
juutalaiset 🤔olisi luullut heidän sekoittuvan eri väestöihin maissa joissa asuivat ?
Raamattu kieltää juutalaisen menemästä pakanan kanssa naimisiin.
"Eipä taida ateisteilla olla mitään vastaavaa."
No eipä ole, varsinkin siksi, että ateismi ei ole aate eikä uskonto.
Ateismi on käsitys vain jumalien olemassaolon suhteen. Ateistit ovat kuitenkin yleensä sivistyneitä eivätkä vastusta "monikulttuurisuuttakaan". Monikulttuurisuus on tässä lainausmerkeissä, koska käytännössä melkein kaikki maailman maat ovat jossain määrin monikulttuurisia, vaikka joissakin maissa sitä yritetään (turhaan?) vastustaa tai kiistää. Vanhaan "lintukotoon" palaaminen on käytännössä mahdotonta, vaikka kuinka siitä haaveilisi.
Vaikka kyllä "maahanmuuttokriittisimpiä" ovat juuri perussuomalaiset, jotka usein ovat juuri uskovaisia. Sinänsä erikoista, että pitävät "mestarinaan" ateisti Hallista...
eiköhän noista kovin ole tuukka kuru ja hän ei ole ateisti , taidat uskovainen hieman valikoida sanojasi ?
Raamatun mukaan juutalaiset suorittivat etnisiä puhdistuksia ja monia kansanmurhia.
Mitä vikaa siinä mukamas on?
Noudattivat vain Jumalan määräyksiä!!!
Onko Jumala sitten rasisti vai muuten vain epäoikeudenmukainen?
Junes, hihii!
Siinä varsinainen Persu.
Ei päässyt persuihin, tiina olisi hyväksytty vaikka oli radikaalimpi
juneksessa on risteydytty oikein yli puolet suomalaista ja loput berberi italialaista
Ei kannata yleistää. Maahanmuuttovastaisuus korreloi lähinnä puolueeseen, jota kannattaa.
Persut ratsastavat maahanmuuttokritiikillä väestönvaihdolla ja suoranaisella rasismilla. Vaikka mukana on ateistejakin, on uskovia keskimääräistä enemmän.