kuten kunnon porvarin kuuluukin. Omaisuus Marialla kasvanut mukavasti.
Maria Ohisalokin sijoittaa osakkeisiin ja indeksiin
Anonyymi-ap
10171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ohisalo on viisas.
Luulisi Ohisalolla olevan hyvä liksa, ettei tarvitse sijoittaa.
Luottaa hallitukseen, viisasta.
Oma suu on lähinnä.
Sijoittaako aseisiin ja öljyyn ?
On siinä aloittelijalla murheet.
Eikös Ohisalon puoliso sijoittanut tuulivoimaan samaan aikaan kun rouva oli hallituksessa päättämässä tuulivoiman tukemisesta?
Sijoitukset sittemmin myytiin runsain miljoonavoitoin eli käyttivät valtion velkaa ja rahaa sijoitusvipuna omaisuutensa kasvattamiseen. Näin se korruptio pyörii.
Muistan, että aika vähän käsiteltiin tätä mediassa. mutta teki siis myyntivoiton yhtiöllä, jota tuettiin valtion toimesta. Myyntivoittosumma yli 70 miljoonaa veronmaksajien rahoja ja yhtiö kuulemma arvoton ilman valtion tukia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17315442/ohisalon-miehen-firmalle-yli-70-miljoonaa-veronmaksajien-rahoja
Vihreät on kokoomuksen puisto-osasto, eli porvareita hekin.
Tosin minä olen vasemmistoliiton äänestäjä, ja harrastan silti sijoittamista, koska se on sallittu. Mutta hyväksyn sijoituskiellon ja omaisuuden verottamisen pois, kunhan se tehdään kaikille, myös Nalle Vaalruusille.
Niiin, eikös olekin omituista, ettei eduskunnassa ole ollenkaan köyhiä, nälässä riutuvia edustajia? Sellaisia me tarvisimme eduskuntaan ajamaa leipäjonossa seisovien etuja ja pelastamassa leikkikaluttoman lapsen tylsiä päiviä.
Muistakaa ens vuonna äänestää ainoastaan köyhia kansanedustaja ehdokkaita!