AI eli tekoäly musiikki, mitä mieltä?

Anonyymi-ap

Tekoälyn tuottama musiikki on tullut jäädäkseen. Sitä ei voi pysäyttää, tulevaisuudessa musiikin tuottaminen tulee suuremmalta osin tapahtumaan tekoälyn avulla, jota jo tämä meidän nuori sukupolvi kuuntelee tuntikausia päivittäin, he ovat jo omaksuneet sen musiikiksi jota kuuntelevat. Tekoäly on muokkaamassa musiikki teollisuuden ja todellisuuden uudelleen, tuomalla vallankumouskullisen uuden tavan luovuuteen.
Suuret levy-yhtiöt käyttävät jo nyt tekoälyä muun muassa taustojen tekemiseen, tekstit ja sävellykset ovat ihmisen tekemiä, tekoäly ainoastaan toteuttaa musiikin ihmisen ohjeiden mukaan, aivan samoin kuin muusikot tekivät sen ennen studioissa, nyt studiomuusikoita ei tarvita. Tätä systeemiä on käytetty jo vuosia, ihmiset eivät vain ole tajunneet sitä, koska artisti on ollut aito elävä ihminen. Mutta tämä on ollut vain alkua, nyt edetään vauhdilla tekoälyn musiikkimaailmaan, eikä sitä voi estää vaikka vastustajia on, mutta sekin kuuluu asiaan. Nuori sukupolvi on tekoäly musiikin jo omaksunut, mutta jotkut vanhemmat ihmiset eivät, mutta se ei ole ongelma kehitykselle, sillä aika korjaa heidät maan multiin. Musiikkituotannon tulevaisuus on tekoäly, tällaista uuden tulemista on koettu ennenkin musiikkimaailmassa, muun muassa 50 ja 60 – luvuilla kun sähkökitarat ja syntetisaattorit ym muut ”sähköiset vempaimet” tulivat oikeiden soittimien tilalle. Sähkökitaralla soitettiin ”säkkijärven polkkaa” mutta kajarista kuului hanurinsoittoa. Melkein kaikki soittimet alkoi sähköistyä ja muuttaa muotoaan, eikä vain kitarat ja urut, mutta se on ohimenevää nuorisobändien humpuukia, näin uskottiin. Mutta miten kävi?
Tutkimuksen mukaan nyt jo yli puolet 18–44-vuotiaista musiikkipalvelujen käyttäjistä kuuntelee 2,5–3 tuntia tekoälymusiikkia viikossa.
Levy-yhtiöt jotka eivät ole vielä lämmenneet tekoälyn musiikkimaailmaan, haastavat aktiivisesti tekoälyalustoja oikeuteen tekijänoikeuksista, mikä on täysin ymmärrettävää, onhan kyseessä heidänkin ”leipä”, mutta se heidän toiminta hakee vain linjaa, mikä määrittelee niiden tulevaisuuden, toisin sanoen yritetään rämpiä mukana mahdollisimman pitkään.
Nyt ollaan menossa myös aikaan, missä musiikin lähde on vähemmän tärkeää. Aikaan missä ihmiset eivät välitä siitä, miten musiikki on tuotettu, kunhan se vain miellyttää heitä, näin ollen tekoälyn tuottama musiikki saa enemmän ja enemmän jalansijaa koko ajan.
Asiantuntijoiden mukaan tekoäly tulee elämään rinnakkain ihmistaiteilijoiden kanssa, eikä ole korvaamaan heitä kokonaan. Tekoäly tulee toimimaan uutena työkaluna luovan työn tehostamisessa ja helpottamisessa, eikä korvaa sitä.
Vaikka jotkut sisällöntuottajat ovat huolissaan tekoälyn noususta, on selvää, että teknologia on jo muuttanut maailmaa perusteellisesti, tehnyt siitä väistämättömän osan tulevaisuuden musiikkiekosysteemiä, tekoäly on hyvä apuvälinen musiikin tuottamisessa, sillä voi tehdä musiikkia monella eri tavalla, antaa sen tehdä kaiken tai sen avulla toteuttaa vain säveltäjän ja sanoittajan hengentuotoksia. Suurin harha mikä ihmisillä on tekoälymusiikista, on se että sen tuottama musiikkia täysin itsenäisesti tekoälyn tekemää, mikä on mahdollista, sillä sen se pystyy tekemään. Mutta onko sellaisessa musiikissa mitään järkeä?? Ainakaan silloin jos ihmisellä on tekstejä ja sävellyksiä pöytälaatikko täynnä tai niitä pulppuaa yhtenään harmaista aivosoluista, niin miksi ei tekisi niistä totta tekoälyn avulla, tuli niistä sitten hyviä tai huonoja, ei siinä ainakaan tarvitse muusikoita etsiä soittamaan. Eikä solistia laulamaan, etsii vain katalookista sopivan ja studio vuokrakin säästyy.

8

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Taas mennään mistä aita on matalin. Ei kai tälle kukaan mitään voi.

    • Anonyymi00002

      "Tutkimuksen mukaan nyt jo yli puolet 18–44-vuotiaista musiikkipalvelujen käyttäjistä kuuntelee 2,5–3 tuntia tekoälymusiikkia viikossa."

      Suurin osa ihmisistä on täysin musiikkimauttomia imbesillejä, jotka kuuntelevat ihan mitä tahansa sontaa mitä korvistaan sisään työnnetään. Jos näin ei olisi, olisi musiikkitarjonta laadukkaampaa. Valitettavasti nämä hölmöt harmaan massan edustajat ovat niitä, jotka saavat musiikkiteollisuuden ym. tuottamaan halpaa ala-arvoista kuraa, koska tällainen kelpaa edellämainituille. Ei ole mikään ihme, että tekoälyä käytetään tuottamaan sielutonta äänisaastetta, koska musiikkimauttomilla ei ole sitä makua, eikä siten minkäänlaista käsityskykyä hyvästä musiikista.

      Jotkut muusikot sanovat itseään taiteilijoiksi. Taide lähtee aina ihmisen omasta sisimmästä. Se, että pystyy siirtämään omat tunteensa ääneksi, on jotain sellaista mihin tekoäly ei koskaan pysty. Tekoälymusiikki on vain pelkkä tekninen suoritus vailla sielua. Suuret levy-yhtiöt takovat vain rahaa, eikä niillä ole tarkoituskaan tuottaa hyvää musiikkia. Tekoäly vain helpottaa niiden tehtävää, jotta saisivat helpommin ja kustannustehokkaammin rahastettua sonnallaan typeryksiä.

      Jos elää elämänsä puoliksi netissä tekoälyn parissa, ei kykene erottamaan sitä todellisuudesta. Näin ollen tekoälystä tulee osa todellisuutta, eivätkä siinä elävät ihmiset välitä realistisuudesta, koska heille realismin erottaminen digitaaliefektistä ei ole mahdollista.

    • Anonyymi00003

      https://youtu.be/EORAO5JvcfM?is=DwhVTvbw5q9C2Tg0

      Ai on paholaisesta.
      Katsokaa youtuben linkki ja kaivakaa tietoa koska ihmiset eivät todellakaan tiedä minkä kanssa leikkivät.
      Videolla käy ilmi kuinka ai chat on naiselle kertonut, että tämän paholainen tietää asioista hänestä.
      Ai on todella ovela ja koittaa olla ystävällinen, mutta jos ai chat keskustelee toisen ai chatin kanssa eli kaksi puhelinta keskenään alkaa ai:n keskusrelu mennä kryptiseksi niin, että ihminen ei ymmärrä siitä mitään koska keskustelu on kuin piippaus ääntä joten MITÄ KUMMAA täällä oikeen tapahtuu.
      Ai on myös kertonut, että ihminen EI OLE sitä keksinyt vaan ihminen on LÖYTÄNYNT AI:N ihan saman kuin internetinkin.
      Kuka tai mikä on tänne Maahan tuonut tälläisen kapistuksen aikoinaan jos kerran ihminen ei niitä ole keksinyt.
      Laittakaa se tekoäly pois päältä tai älkää noteeratko sitä mitenkään kuten esim. googlea käyttäessänne.
      Jakakaa myös tekoälyn vaarakokemukset sosiaalisessa verkossa
      Jouduin lataamaan itselleni Brave sovelluksen päästääkseni tänne koska normaalia reittiä pitkin en päässyt koska jaoin täällä totuutta siitä miten ihmisellä on mahdollisuus kuolemansa jälkeen päästä taivaaseen ja yhtäkkiä en päässyt Suomi24:seen enään ilman kikkailua joten joku taho urkkii jatkuvalla syötöllä ja se joku on Ai tekoäly.

    • Tekoälyluovuus ei ole aitoa luovuutta, samaa mihin ihminen kykenee. Sen tehtävä on lukea kuvioita ja toisintaa ne - siinä ei ole siis juuri mitään intuitiivista tai mielikuvuksellista, sen miettimistä mitä EI olla ennen tehty.

      Sen sijaan tekoälyluovuus on hyvin suuressa määrin riippuvainen ihmisen luovuudesta. Moni artisti kokee tuon jopa eräänlaisena varkauden muotona.

      Ja juuri siksi moni ei pidä tekoälytaidetta taiteena laisinkaan - sellaisena joka ansaitsee paikan taidegalleriassa tai konserttiareenoilla.

      • Anonyymi00004

        Toisaalta ihminen on tekoälykkö. Mitään ei tule ulos, ellei jotakin ole ensin syötetty sisään. Opimme matkimalla ja matkimme toisiamme.


      • Anonyymi00004 kirjoitti:

        Toisaalta ihminen on tekoälykkö. Mitään ei tule ulos, ellei jotakin ole ensin syötetty sisään. Opimme matkimalla ja matkimme toisiamme.

        Mitä enemmän puuhastelet tarpeeksi tekoälyn kanssa niin sen helpommin huomaat sen rajoitukset, mm. tietty "context window" eli konteksti-ikkuna.

        Se pystyy käsittelemään vain rajoitetun määrän dataa ja mitä pidemmälle keskustelu jatkuu, sen käsittämättömämpään suuntaan se voi mennä.


      • Anonyymi00006
        Je-Ne-Sais-Quoi kirjoitti:

        Mitä enemmän puuhastelet tarpeeksi tekoälyn kanssa niin sen helpommin huomaat sen rajoitukset, mm. tietty "context window" eli konteksti-ikkuna.

        Se pystyy käsittelemään vain rajoitetun määrän dataa ja mitä pidemmälle keskustelu jatkuu, sen käsittämättömämpään suuntaan se voi mennä.

        Totta turiset joo.


    • Anonyymi00005

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1683
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1103
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1076
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe