Ja niiden kauppa käy koko ajan huonommin. Viisaat myyvät nyt omansa pois kun niistä vielä saa jotain ennen polttoaineiden päästökaupan käynnistymistä 2 vuoden kuluttua. Osa nyt myynnissä olevista ei tule enää koskaan löytämään uutta omistajaa.
Nettiautossa myynnissä peräti 45.500 polttomoottoriautoa
Anonyymi-ap
18274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eli saman verran kuin 5-10 vuotta sittenkin. Sairas sähköautofanaatikko keksii siis taas tekstioksennusta päästään.
Päästökaupan käynnistyminenkin todennäköisesti perutaan. Eikä sillä ole minkäänlaista merkitystä käytettyjen autojen myyntiin tai muuhunkaan elämään vaikka sairas sähköautofanaatikko muuta kuvittelee. Useimmat ajelevat polttiksilla vielä 2040-luvulla eikä tuo vuosi muuta yhtään mitään.
Meinaatko ajella paljonkin kun bensa maksaa 4€/litra? Ja kymmeniä vuosia?
Ei bensan hinta tuohon nouse ainakaan 20 vuoteen. Sairas sähköautofanaatikko taas keksii epätoivoisesti päästään lukuja. Edelleenkin fakta on, että enemmistö ajelee polttiksilla 2040-luvullakin eikä tämäkään muutos asiaa muuta.
Nopea ennuste
2028 2,4 €/l
2029 2,6 €/l
2030 2,8 €/l
2031 3,0 €/l
2032 3,2 €/l
...
Ei haittaa, kun ja jos vielä rahalla saa. Ei ole pakko ajella paljon, kun ei asu Perä-Hikiällä.
Vuonna 2028
Aha.
Viipurissa tai Arizonassa, käydään tankilla ja piip.
Ei hätää, myin jo omani :-)
Minulla on vuoden 2000 bensalla kulkeva auto. Sitten kun vaihdan toiseen samanlaiseen niin ei tarvitse paljonkaan rahaa. UPEAA MUKAVAA !!!
Vaikka sähköautojen kauppa kasvaa, myydyimpien käytettyjen autojen listan kärjessä on edelleen perinteisiä polttomoottoriautoja, erityisesti bensiinikäyttöisiä perheautoja. Premium-merkkien (BMW, Mercedes, Audi) keskiluokan mallit säilyttävät arvonsa parhaiten.
Suomessa myytiin viime vuonna yli 630000 käytettyä autoa.
Myin jo!
Mutta niiden arvo ei ole käytännössä yhtään laskenut viime vuosina. Päinvastoin, jokin aika sitten käytettyjen polttomoottoriautojen arvot nousivat.
Ja 45 000 autoa on täysin normaali myynnissä olevien polttomoottoriautojen määrä, pikemminkin jopa normaalia vähemmän. Suomessahan myydään yleensä yli 600 000 käytettyä autoa vuodessa, joten tuo 45 000 autoa vastaa ainoastaan noin 3 viikon myyntejä. Toisin sanoen polttomoottoriautot menevät edelleen hyvin myyntiin ja sähköautofanaatikkojen vihjailut käytettyjen polttomoottoriautojen heikosta menekistä on pelkkää paskanjauhantaa ja valehtelua.
Joo, tarjontaa riittää ihan mukavasti ja kovia hintoja pyydetään, eli ei niitä mitenkään epätoivoisesti olla tyrkyttämässä pois.
Myy vielä kun on ostajia!
Myin jo