Ihanan helppo ja yksinkertainen!
Sekoita kolme munaa ja n 3 dl turkkilaista jogurttia. (Yleensä munaa kohti 1 dl jugurttia) Sekoita keskenään. Ei tarvitse vatkata sen kummemmin.
Lisää sopiva määrä jauhoja, että seos paksunee mutta jää kuitenkin valuvaksi. Jauhoina seosta esim pofiberiä, psylliumia ja jotain muuta,esim soijajauhoja tai lupiinijauhoja, tai pellavansiemenjauhoa, summan mutkassa. Mitä sattuu olemaan. Näihin sekoita myös 1 TL leivinjauhoa ja suolaa. Taikinan teossa menee 5 min ja paisossa 10 min. Teen monesti aamuisin ja on herkkua juuston ja kinkun kanssa.
Muuta ei tarvita, ei rasvaa eikä nestettä, esim vettä. Vettä joskus olen lisännyt jos vahingossa tulee liika paksu taikina. Levitä valuva taikina pellille ja paista 200 astetta n 10 min.
Sopii wrapiksi, tortillaksi ja pizzapohjaksi, ihanan ohut. Myös voikkarina käy. Monesti käytän osan leipänä ja osan pellistä pizzana. Pohja on taipuisa ja pehmeä.
Jos kuivaa, tulee keksejä. Kuivuu ihan pöydällä. Leikkaa pehmeänä ruuduiksi.
Monet vannoo nyt raejuustoleivän nimeen. Eli munia ja raejuustoa sekoittimella muusiksi ja mausteita mukaan ja pellille ja uuniin. Helppoa ja on proteiinit siinä ilman turhia hiilareita. Ei ole kuitua kyllä kuten tuo jauholeipä.
Esim 2 munaa 200 g
raejuustoa, merisuolaa, pippuria valkosipulijauhetta
Ihan parhaat ketokarppaus ohjeet ja on gluteenittomia, sopii keliaakikollekin ja laihduttajille.
Muistan kun karppauksesta alettiin puhua niin oli se mantelijauholeipä. En tykännyt. Ei ollut oikein muita sopivia jauhoja mutta nyt tarjonta on lisääntynyt. Ei sovi minusta leipään, pikemmin kakkuihin. Esim tukee hyvät Runebergin tortut ja kahvikakut, suklaajakut jne keksit.
Leipä- ja pizzapohja karppaajalle
5
197
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Ei toimi
- Anonyymi00002
Varsinkin pizzapohjana tosi hyvä. Ohut ja pysy koossa hyvin. Raejuustoleipää en ole tehnyt mutta raejuustopannari on tuttu. Muuten sama kuin tuo leipä mutta tulee kermaa tai maitoa ja jauhoja sekä kardemummaa yms mausteita. Pannarin kera marjoja ja kermavaahtoa 😋 Makeutuksena karppisokeria jos tykkää.
- Anonyymi00003
Syökää paremmin. Tuo on ihan mössöä. Karppaus ei ole aidosti tuollaista että vedetään kaikenmaailman höpö höpö juttuja. Keskittykää ravinnon laatuun.
- Anonyymi00004
Pohja vaikuttaa hyvältältä,ja tuossa on paljon proteenia.
Kyllä tuollakin ruualla pystyy hyvin laihduttamaan.- Anonyymi00005
Erittäin hyvin, koska ei ole nimeksikään hiilaria ja on todella ohuen ohut.
Taikinassa on kananmunaa ja kananmunan ravinto!!! Tuhannesti parempi kuin joku tyhjä vehnäjauho. Myös kuitua on enemmän kuin vehnäjauhossa.
Ja tämä ei vaadi kuin vähän työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510