Aloitin viinan juomisen 42 vuotta sitten

Olin 13-vuotias. Edelleen olen hengissä, vaikken nytkään ajokunnossa.

Ymmärrän tavastani nauttia elämästä aiheuttavan raivonpuuskia eräissä.
110468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Nauti rauhassa, seuraukset tulevat kyllä, ja sitten huomaat tyhmyytesi. Noin teki mm. veljeni, n. 60 tuli kuolema usean elimen toiminnan romahtamisena, johtui pelkästään viinasta. Ei ollut ollenkaan onnellinen maatessaan saraalan sängyllä, millään ei enää kehunut. Monta muutakin ihmistä on osunut vastaavasti kohdalleni.

1Äänestä
  • Kuolema on paskajuttu.

    Kuolinilmoituksista näkee ketkä ovat lopettaneet tupakanpolton.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kuolema on paskajuttu.

    Kuolinilmoituksista näkee ketkä ovat lopettaneet tupakanpolton.

    Joo. Minäkin luin yhden erityisasiantuntijan tekemän vertaistutkimuksen että lähes 95,7 % kuolleista on jo lopettanut tupakanpolton.

    Äänestä

Alaikäisenä aloitit, joten ongelmia elämässä.

Ymmärrän.

Mutta ei tuo nauttimista ole. Ennemminkin ongelmista kärsimistä.

Hae apua.

1Äänestä
  • Aatteleppa ite jos olisi alkanut ryyppäämään vasta kuuskymppisenä. Että mitenkä monta nousuhumalaa irtosuhteineen olisi jäänyt kokematta. Sitähän olisi elämä hukkaan heitetty.

    1Äänestä

Itse juonut nyt 6 vuotta putkeen joka päivä 10 annosta alkoholia, eli pari vahvaa isoa oluttölkkiä ja 20 cl kirkasta

Sopiva määrä kun juo ne tunnin sisällä. Tulee mukava nousuhumala, nukahtaa myöhemmin hyvin ja aamulla hyvä olo.

En ole nähnyt mitää huonoja puolia.

1Äänestä
  • Ja ikää nyt 64 vuotta

    Äänestä

  • Amatööri!

    Äänestä

Tunnetko tarvetta selitellä,
juomistasi?

Oletko aina kännissä?

Olen jotenkin käsittänyt, että ihminen
itse päättää juoda.

Joku juoppo joskus kysyi ”ooksä joku ymmäräjä?”
Vastaus silloin ja nyt: en ole.
En myöskään halua viettää aikaa juopon seurassa.

Väkivaltainen kasvattaja ja juoppo ovat aikalailla sama asiana.
Molemmat valintoja.

1Äänestä
  • En ole aina kännissä. Työnteko haittaa harrastustoimintaa.

    Äänestä

Jaa, että raivonpuuskia, kyllä enemmänkin naurattaa tyhmyytesi.

1Äänestä
  • Kas kun et caps-lock pohjassa paasannut 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kas kun et caps-lock pohjassa paasannut 😂

    Olipa nerokas kommentti.

    Äänestä

Mikä siinä viinassa oikein kiehtoo? Ainakin kun ulkopuolisestä näyttää että ihminen muuttuu aina känniidiootiksi.

1Äänestä
  • Kun pelkää todellisuutta niin on pakko olla kännissä koko ajan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kun pelkää todellisuutta niin on pakko olla kännissä koko ajan.

    Toinen vaihtoehto on ryhtyä persuksi.

    Äänestä

  • No viina on vähän niinkuin vaimo meille peniksellikkäille. Molempia harrastellessa tulee sellai hetkittäinen hyvänolon tunne. Sillä erotuksella et dokaaminen tulee vähän helvetin paljon halvemmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No viina on vähän niinkuin vaimo meille peniksellikkäille. Molempia harrastellessa tulee sellai hetkittäinen hyvänolon tunne. Sillä erotuksella et dokaaminen tulee vähän helvetin paljon halvemmaksi.

    "vähän helvetin paljon"

    Onko tuo sitten neutraali tilanne?

    Äänestä

No jos olet tehnyt sitoumuksia, joista paskahousuna pakenet juomisen varjolla, niin täysin ymmärrettävää. Jos et ole tehnyt sitoumuksia, niin sitten voit hyvillä mielin haistattaa raivoajille paskat, ei kuulu heille.

Äänestä
  • Velaton olen, ja huoleton muutenkin.

    Huolellinen kyllä olen. Yhtäkään päivää en muista olla juomatta alkoholia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Velaton olen, ja huoleton muutenkin.

    Huolellinen kyllä olen. Yhtäkään päivää en muista olla juomatta alkoholia.

    Ymmärsit kyllä itsekin, että tarkoitin ihmisille tehtyjä sitoumuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ymmärsit kyllä itsekin, että tarkoitin ihmisille tehtyjä sitoumuksia.

    Ymmärsin ettei minulla ole paskat housuissa, vaan rykäisen ne klassisesti vesiklosetin pönttöön, tai kesällä mökillä kompostoivaan pyttyjuttuun, jota kerran kaudessa tyhjennellään alakautta. Sieltä ammennettava materiaali on muuten samaa miksi minäkin muutun.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ymmärsin ettei minulla ole paskat housuissa, vaan rykäisen ne klassisesti vesiklosetin pönttöön, tai kesällä mökillä kompostoivaan pyttyjuttuun, jota kerran kaudessa tyhjennellään alakautta. Sieltä ammennettava materiaali on muuten samaa miksi minäkin muutun.

    Ymmärsin että olet tehnyt sitoumuksia, joita pakenet. Jänskä että juuri sellaiset täällä ruikuttelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ymmärsin että olet tehnyt sitoumuksia, joita pakenet. Jänskä että juuri sellaiset täällä ruikuttelee.

    Kirsikat kakusta kuuluu mulle, totesi ruikuttaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ymmärsin että olet tehnyt sitoumuksia, joita pakenet. Jänskä että juuri sellaiset täällä ruikuttelee.

    Mitähän ne mahtavat olla, kun minä en itse niistä ole tietoinen 😂

    Hupskeikkaa, sehän on jo iltapäivä, eli pitää taas ryhtyä rakentamaan uutta humalaa...

    Äänestä

  • Olen mikä olen. En tee itsestäni numeroa, vaan yritän sytyttää vakan pitämällä kynttilää sen alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olen mikä olen. En tee itsestäni numeroa, vaan yritän sytyttää vakan pitämällä kynttilää sen alla.

    Teet juuri itsestäsi numeroa. Enempää ei täällä näköjään saa teille "maailman runtelemille" uhriutujille saa sanoa. Ne ei tykkää musta, byhyy...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Teet juuri itsestäsi numeroa. Enempää ei täällä näköjään saa teille "maailman runtelemille" uhriutujille saa sanoa. Ne ei tykkää musta, byhyy...

    Miksi tarvitset hyväksyntää muilta?

    Etkö riitä itsellesi omana itsenäsi?

    Äänestä

Mielestäni valtion tulisi rakentaa kaltaisillesi toiminnallisille juopoille alkoholinkäyttöhuoneita jokaiseen kaupunkiin, jossa voisitte harjoittaa pahettanne turvallisesti valvotuissa olosuhteissa. Koska olettehan myös yhteiskunnan suurimpia tukipilareita maksaen suunnattomia haittaveroja harrastuksestanne. Toisin kuin noi yhteiskunnan syöpäläiset, narkkarivässykät, jotka ei maksa itsetuhoisesta hedonismistaan pätkän vertaa veroja.

Äänestä
  • Minulla on juomista varten maksettu huoneisto jo valmiina...

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Minulla on juomista varten maksettu huoneisto jo valmiina...

    Turpa tukkoon!
    Ei tää touhu noin toimi, että jos valtio on valmis jotain antamaan kansalaisille takasinpäinkin, että siitä kannattais kieltäytyä! Vuokraa se tila sitten vaikka airbnb kohteena?

    Äänestä

  • Olen joskus miettinyt, kun tuli yli 20 vuotta juotua aika rankasti, että paljonkohan onkaan oikeasti tullut maksettua veroja siitä kaikesta alkoholimäärästä. Vaan eipä tuota ole mahdollista laskea.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Turpa tukkoon!
    Ei tää touhu noin toimi, että jos valtio on valmis jotain antamaan kansalaisille takasinpäinkin, että siitä kannattais kieltäytyä! Vuokraa se tila sitten vaikka airbnb kohteena?

    Enhän minä ryyppyluolaani muiden juoppojen käyttöön luovuta 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Olen joskus miettinyt, kun tuli yli 20 vuotta juotua aika rankasti, että paljonkohan onkaan oikeasti tullut maksettua veroja siitä kaikesta alkoholimäärästä. Vaan eipä tuota ole mahdollista laskea.

    Minä en mokomia laske, koska käärinliinoissa ei ole taskuja.

    Viina ja tupakka tuovat iloa elämään, ja ainahan iloittelu hieman maksaakin.

    Äänestä

Pakkohan se on ryypätä koko ajan jos ei muuhun pysty.

1Äänestä

Saitko innoituksen Rappiolla biisin sanoista?

1Äänestä
  • Isot pojat opettivat. Sillä tavalla taidot siirtyvät sukupolvelta toiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Isot pojat opettivat. Sillä tavalla taidot siirtyvät sukupolvelta toiselle.

    Kannattiko?
    Ota löysin rantein, älä jännitä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kannattiko?
    Ota löysin rantein, älä jännitä.

    Elämä on kannattanut oikein hyvin.

    Kiitos kysymästä 🥂

    1Äänestä

No kun ei todellisuutta kestä, pitää kännätä ja sit jääkin koukkuun brenkkuun. Heh, onpa syytä kehua, hah hah.

Äänestä

Heikkoluonteiset juovat viinaa. Tai tyhmät.

Äänestä

Aloitukseen viitaten;
Yksikään alkoholisti ei nauti ongelmastaan, se on faktaa.
Jos juoppo väittää nauttivansa elämästään, se on valhetta. Juoppo ei vain pysty myöntämään ongelmaansa ja elämänsä kurjuutta.
Mistäkö tiedän ? Olen kärsinyt aikoinaan monta vuotta samasta ongelmasta.

Äänestä
  • Hih. Ei minulla ole ongelmaa. Rahaa tulee enemmän kuin menee ja pystyn nauttimaan elämästä täysin rinnoin.

    Hauskaa tuo kuinka toisten ryyppääminen haittaa heitä, joilla ei ole siihen mahdollisuutta 😂

    Se kateus, se kateus...

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Hih. Ei minulla ole ongelmaa. Rahaa tulee enemmän kuin menee ja pystyn nauttimaan elämästä täysin rinnoin.

    Hauskaa tuo kuinka toisten ryyppääminen haittaa heitä, joilla ei ole siihen mahdollisuutta 😂

    Se kateus, se kateus...

    Mahdollisuus kyllä olisi, miksi ei ?
    Raha ei ratkaise esim. mielenterveyttä, joka väkisinkin menee heikoksi, kun riittävän kauan ryyppää. Itsetunto katoaa, ahdistaa, masentaa, pelottaa, jne. Miten se sosiaalisuus ? Eikö yhtään jännitä ihmisten ilmoilla, kun kuvittelee olevansa huono, epäkelpo ihminen juomisensa takia ?
    Se, että alkaa kehumaan juomisellaan, kertoo juuri siitä, ettei itsekään pidä omasta tilanteestaan.
    Eikä ainakaan minua haittaa kenenkään toisen ryyppääminen, olen omat sairauteni jo juomalla ehtinyt hankkia, muut saavat tehdä ihan mitä itse haluavat.
    Muista nauttia sittenkin, kun tulee haima- tai maksasyövän tuskat, et arvaakaan, kuinka nautinnollista...

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mahdollisuus kyllä olisi, miksi ei ?
    Raha ei ratkaise esim. mielenterveyttä, joka väkisinkin menee heikoksi, kun riittävän kauan ryyppää. Itsetunto katoaa, ahdistaa, masentaa, pelottaa, jne. Miten se sosiaalisuus ? Eikö yhtään jännitä ihmisten ilmoilla, kun kuvittelee olevansa huono, epäkelpo ihminen juomisensa takia ?
    Se, että alkaa kehumaan juomisellaan, kertoo juuri siitä, ettei itsekään pidä omasta tilanteestaan.
    Eikä ainakaan minua haittaa kenenkään toisen ryyppääminen, olen omat sairauteni jo juomalla ehtinyt hankkia, muut saavat tehdä ihan mitä itse haluavat.
    Muista nauttia sittenkin, kun tulee haima- tai maksasyövän tuskat, et arvaakaan, kuinka nautinnollista...

    Heh, paatoksestasi päätellen sinua nimenomaan haittaa muiden ryyppääminen.

    Minä taas suhtaudun elämään vakavasti. Koska on vain yksi elämä, niin miksen nauttisi siitä itse, vaan antaisin muiden määrätä kuinka elää nuhteessa itseään rääkäten?

    Kyllä. En ole uskovainen, vaan realisti. Sen kunniaksi taas känni päälle!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Heh, paatoksestasi päätellen sinua nimenomaan haittaa muiden ryyppääminen.

    Minä taas suhtaudun elämään vakavasti. Koska on vain yksi elämä, niin miksen nauttisi siitä itse, vaan antaisin muiden määrätä kuinka elää nuhteessa itseään rääkäten?

    Kyllä. En ole uskovainen, vaan realisti. Sen kunniaksi taas känni päälle!

    Onnea valinnoillesi, toivottavasti olet itseesi tyytyväinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Onnea valinnoillesi, toivottavasti olet itseesi tyytyväinen.

    Kiitos, kyllä olen tyytyväinen, mutta en missään nimessä täydellinen, vaan näillä mennään eikä valiteta joutavista.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Heh, paatoksestasi päätellen sinua nimenomaan haittaa muiden ryyppääminen.

    Minä taas suhtaudun elämään vakavasti. Koska on vain yksi elämä, niin miksen nauttisi siitä itse, vaan antaisin muiden määrätä kuinka elää nuhteessa itseään rääkäten?

    Kyllä. En ole uskovainen, vaan realisti. Sen kunniaksi taas känni päälle!

    Miksi haittaisi ? Olen omat kiintiöni jo juonut täyteen. Jos joku toinen juo, en minä siitä tule humalaan, en sairastu, en kärsi huonosta itsetunnosta, jne. jne.
    Olen myös aina sanonut, että toipuneena alkoholistina ei ole varaa tuomita yhtään ketään.
    Enkä tuomitsekaan, tehkää mitä teette. Alkoholistit ymmärtää ihan itsekin syyt ja seuraukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Miksi haittaisi ? Olen omat kiintiöni jo juonut täyteen. Jos joku toinen juo, en minä siitä tule humalaan, en sairastu, en kärsi huonosta itsetunnosta, jne. jne.
    Olen myös aina sanonut, että toipuneena alkoholistina ei ole varaa tuomita yhtään ketään.
    Enkä tuomitsekaan, tehkää mitä teette. Alkoholistit ymmärtää ihan itsekin syyt ja seuraukset.

    No minä olen "alkoholisti" hautaan saakka. Käyn myös kusella joka päivä, ja syön.

    Se mitä en tee on uskoa joutavauuksiin. Kun on yksi elämä, niin siitä pitää nauttia.

    Äänestä

Olin sappileikkauksen vuoksi Meilahdessa sairaalassa pari yötä. Huonekaverina noin 50 v maksansiirtopotilas, jolle oli tullut HIEMAN komplikaatioita. En suosittele sitä kohtaloa kenellekään

Äänestä
  • Minä siirrän maksani itseni kanssa tuonpuoleiseen, eli käytännössä mullaksi, jos joku neropatti ei tiimiäni keksi polttaa tuhkaksi.

    Äänestä

  • Juurikin näin. Ainoa se, että alkoholistille harvemmin aletaan edes maksaa vaihtamaan. Ensin on osoitettava, että pystyisi olemaan juomatta viinaa.
    Maksa voi tosin "hajota" muutenkin, kuin alkoholilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Juurikin näin. Ainoa se, että alkoholistille harvemmin aletaan edes maksaa vaihtamaan. Ensin on osoitettava, että pystyisi olemaan juomatta viinaa.
    Maksa voi tosin "hajota" muutenkin, kuin alkoholilla.

    Olen valmis kuolemaan. Siksi tästä ainokaisesta elämästä nautinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Olen valmis kuolemaan. Siksi tästä ainokaisesta elämästä nautinkin.

    Niin, sehän on täysin itsesi päätettävissä, mitä teet. Onnittelut valinnallesi.

    Äänestä

Itse juon vain siksi, että siitä tulee hyvä olo. Täsmäkännit alkuillasta pienehköllä määrällä on parasta.

Äänestä
  • Kännissä on vaan niin saamarin mukavaa. Ainakin minä muutun heti filosofiseksi. Selvin päin olen hiljainen tarkkailija.

    Äänestä

  • Kerrotko millainen hyvä olo siitä tulee ? Miksei sinulla ole selvin päin ollessa hyvä olo, kun kerran haet sitä juomalla ?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kerrotko millainen hyvä olo siitä tulee ? Miksei sinulla ole selvin päin ollessa hyvä olo, kun kerran haet sitä juomalla ?

    Hankala tunnetta on sanoin kuvailla, mutta kokemus sen on osoittanut. Sen takia joka päivä juonkin alkoholia. Työpäivän lopulla sitä jo odottaa päästä sihauttamaan ensimmäisen törpön auki.

    Alkoholi on parasta huumetta. Elämä tulee vasta sen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Hankala tunnetta on sanoin kuvailla, mutta kokemus sen on osoittanut. Sen takia joka päivä juonkin alkoholia. Työpäivän lopulla sitä jo odottaa päästä sihauttamaan ensimmäisen törpön auki.

    Alkoholi on parasta huumetta. Elämä tulee vasta sen jälkeen.

    Sinulla ei sitten varmaan ole koskaan ollut mitään hyvää tai parempaa elämää, jos et paremmasta tiedä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Sinulla ei sitten varmaan ole koskaan ollut mitään hyvää tai parempaa elämää, jos et paremmasta tiedä ?

    Olen elänyt ja elän oikein hyvää elämää. Ystäviä on, ulkomaanmatkoja tulee tehtyä (halpaa juopottelua niissä) säännöllisesti. On kesämökki missä ryypätä ja uistella humalassa moottoriveneellä kesälomalla jne.

    Päivääkään en vaihtaisi pois. Joka päivä on syytä elää täysillä. Joka päivä kannattaa ainakin tissutella, jos ei ehdi juopottelemaan.

    Suosittelen sinullekin pulloon tarttumista. Kun on makuun päässyt, niin ei sitä enää pois vaihda.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Olen elänyt ja elän oikein hyvää elämää. Ystäviä on, ulkomaanmatkoja tulee tehtyä (halpaa juopottelua niissä) säännöllisesti. On kesämökki missä ryypätä ja uistella humalassa moottoriveneellä kesälomalla jne.

    Päivääkään en vaihtaisi pois. Joka päivä on syytä elää täysillä. Joka päivä kannattaa ainakin tissutella, jos ei ehdi juopottelemaan.

    Suosittelen sinullekin pulloon tarttumista. Kun on makuun päässyt, niin ei sitä enää pois vaihda.

    Saahan sitä suositella.
    Aikoinaan join ihan riittävästi, nykyään vähemmän. Itse haluan nauttia elämästä myös selvin päin. Toki se on jokaisen oma valinta, miten sen nautintonsa haluaa, ja saa.
    En juonut koskaan maun takia, vaan humalatilan takia, sekin tässä mainittakoon. Toki nykyään, kun otan vähemmän ja harvoin, haluan myös maistaa, en ainoastaan humaltua.

    Äänestä

Kun on täyttänyt 60 vee, voi tehdä mitä huvittaa. Jos armopiikin saisi vaikka 70-vuotiaana halukkaat, ottaisin. Hienoa elämä takana, kaikki koettu, ei mitään tarvetta kituuttaa, siksi nautin, siis nautin alkoholista

Äänestä

Heroiini on yhtä vaikea huumausaine.

Äänestä
  • Elimistön tuhoutuminen, vieroitusoireet, riippuvaisuus.

    Äänestä

  • Paitsi ettei alkoholi ole huumausaine.
    Alkoholi vaikutta keskushermostoon juuri päinvastoin kuin periaatteessa kaikki huumeet. Huumeet kiihottaa, alkoholi puuduttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Paitsi ettei alkoholi ole huumausaine.
    Alkoholi vaikutta keskushermostoon juuri päinvastoin kuin periaatteessa kaikki huumeet. Huumeet kiihottaa, alkoholi puuduttaa.

    Kokkeli ei myöskään puuduta, eikä viina🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kokkeli ei myöskään puuduta, eikä viina🤪

    Krapulat kiihottavat tappamiseen

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Paitsi ettei alkoholi ole huumausaine.
    Alkoholi vaikutta keskushermostoon juuri päinvastoin kuin periaatteessa kaikki huumeet. Huumeet kiihottaa, alkoholi puuduttaa.

    Ainakin alkoholi tuhoaa hitaasti mutta varmasti pikkuaivot. Sen tietää esim. katkokävelystä, että on pikkuaivoissa tuholainen vieraillut.

    Äänestä

70-luvulla oli levy Richard Money "I'm drinkin alone'.

Oli loistava neuvo

Äänestä
  • Jos on vaikeaa olla yksin, niin silloin on huonossa seurassa.

    Äänestä

Kyllä sitä nuorena kun on kaveriporukoita ja hemmettisti elämää, viinaa kuluu reippaasti. Usein ryypiskely rytmittää koko elämän. Ja rahaahan siihen palaa älyttömästi.

Jos on kunnollinen ammatti ja tulot, niin joutuu varmasti jonkun muijan ansaan, rahaa palaa vieläkin enemmän, ja kaverit on kortilla.

Äänestä
  • Hyi hitto, en kestäisi typeryksiä jossain ravintolassa. Yksin juominen tai vaimon kanssa, musiikin kuuntelu hyvän konjakin ja laitteiston kanssa ihan parasta

    Äänestä

  • ”joutuu varmasti jonkun muijan ansaan”

    Parisuhteet on perseestä.

    Äänestä

  • Ei niitä muijiakaan varmaan alkoholisteille jonoksi asti riitä. Kaikki muijat eivät jaksa elää holistin kanssa, ainakaan kovin pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    ”joutuu varmasti jonkun muijan ansaan”

    Parisuhteet on perseestä.

    Ei kai mihinkään joudu ? Elämä on valintoja. Omat valinnat on tehtävä itse.

    Äänestä

Helppo se on ryyppäämisellä rehvastella niin kauan kuin on vielä suht terve. Voi äkkiä muuttua ääni kellossa, kun lääkäri julistaa tuomion.

Äänestä
  • Ai jos ajatusmaailmassa on että valmis jo lähtemään, saisi lapset mojovat perinnöt aiemmin.

    Äänestä

  • En minä ainakaan käy lääkäreiden luona. Turhaa rahastusta ja omasta puolestani kaikki sote-palvelut voi lakkauttaa. En tarvitse niitä mihinkään ja säästyneet rahat voi vaikka ryypätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Ai jos ajatusmaailmassa on että valmis jo lähtemään, saisi lapset mojovat perinnöt aiemmin.

    Ei voi kehua nauttivansa juomisesta, jos ajatuksena on, että olisi valmis jo lähtemään .
    Jos kerran tykkää elää ja ryypätä, niin eihän silloin halua kiirehtiä pois.
    Olisikohan tuossa pienoinen paradoksi olemassa ?

    Äänestä

Minun ongelma on että ei maistu. Ei viitsi väkisinkään alkaa juomaan.

Äänestä
  • Mites muut huumeet?

    Äänestä

  • Sinulla on hieno ongelma. Itselläni vielä vähän vaiheessa, kun maistuu vielä silloin tällöin, joskin jo paljon harvemmin nykyään.
    Olisi kyllä mukava saavuttaa tuo samainen ongelma, että lakkaisi täysin maistumasta.

    Äänestä

Alkoholistin keskimääräinen elinikä on 24–28 vuotta lyhyempi. Olet jo maalisuoralla. Jatka vain samaa tahtia, ei olla lainkaan vihaisia.

Äänestä
  • Kylläpä tulisi elettyä iäkkääksi, jos en olisi alkoholisti. Jos elinikä noin paljon heittäisi, ja nyt jo ikää riittää, juomisesta huolimatta. No eipä nuo keskimäärät koskekaan kaikkia, kun ovat keskimääriä.

    Äänestä

  • Jatkan toki hyväksi havaitulla linjalla.

    Kippis sullekin.

    Äänestä

Pitäsikö minunkin aloittaa säännöllinen viinan juonti, jotta pääsisin maan päältä nopeammin pois!

Äänestä
  • En tiedä onko tuo mikään syy, mutta suosittelen kuitenkin dokaamista. Se on hemmetin mukavaa puuhaa. Väitän, että vastakkainasettelukin maailmassa vähenisi, jos jokainen olisi kännissä.

    Äänestä

  • Mikä vika maan päällä olemisessa on ? Miksi kiire pois ?

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    En tiedä onko tuo mikään syy, mutta suosittelen kuitenkin dokaamista. Se on hemmetin mukavaa puuhaa. Väitän, että vastakkainasettelukin maailmassa vähenisi, jos jokainen olisi kännissä.

    Valitettavasti känni ei vaan sovi ihan kaikille, ikävä tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Valitettavasti känni ei vaan sovi ihan kaikille, ikävä tosiasia.

    Onhan se niinkin, että joillekin ei rähinäviina sovellu. Itse olen kännissä leppoinen kuin mikä.

    Äänestä

Jos kerta 42 vuotta elelee terveenä minulla on 3 vuotta aikaa aloittaa juopottelu.Ei tätä Suomea selvin päin kestä

Äänestä

Alkoholidementia odottaa

Äänestä
  • No minä en sitä aktiivisesti ala odottamaan, paitsi aktiivisesti ryypiskelemällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    No minä en sitä aktiivisesti ala odottamaan, paitsi aktiivisesti ryypiskelemällä.

    Ei ne omaisetkaan varmaan kovin aktiivisesti , eikä innolla, odota alkoholistin dementiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ei ne omaisetkaan varmaan kovin aktiivisesti , eikä innolla, odota alkoholistin dementiaa.

    Se on heidän oma häpeänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ei ne omaisetkaan varmaan kovin aktiivisesti , eikä innolla, odota alkoholistin dementiaa.

    Nain on välit on mennyt tällaiseen dementikkoon, enkä muuten hoida, enkä katso perään päivääkään.Maatkoon vaikka katuojassa

    Äänestä

Jos ei juo kuin sormustimellisen päivässä niin ei kai tuosta haittakaan ole.

Äänestä
  • Eihän sormustimellisen määrää voi sanoa edes juomiseksi. Se pieni määrähän on nautiskelua.

    Äänestä

Kyllä sitä voikin olla katkera, kun alle 40-kymppisenä saa tappavan syövän, vaikka on noudattanut täysin terveitä elämäntapoja.

Ja sitten katselee kun puistonpenkillä naukkailevat "pojat" harrastavat pahettaan vuodesta vuoteen terveinä ja itseteitoisesti rähisten.

No, ylenpalttisesta ulkoilusta saa roimasti d-vitamiinia, joka pitää terveenä.

1Äänestä
  • Niin, ei ne ole aina ne elämäntavat, jotka tuovat, tai eivät tuo, sairautta tullessaan.
    Jotkut voi elää todella terveellisesti, ja siltikin sairastua vakavasti. Jotkut taas voi elää tosi huonoilla elämäntavoilla, ja kituuttavat silti aika iäkkäiksikin.
    Elämä on vähän kuin arpapeliä, jos ajatellaan.

    Äänestä

Aloittaja, kai ymmärrät että tulevassa kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN kalifatissa elämäntapasi on HARAM!

Äänestä
  • Aloittaja taitaa kuitenkin olla Suomessa. Ymmärrettäköön se.

    Äänestä

Terveys menee kun alkaa käyttämään päihteitä. Huumeet tappaa herkästi (yliannostus) tupakka ja viina lyhentää elinikää ?+ muut vaivat siihen päälle kun tarpeeksi pitkään käyttää. Yrittäkäämme siis kestää elämää selvinpäin.

Äänestä

Tämä on jo kalifaatti.Suomen kalifaatti

Äänestä

Vartu 15- 20 vuotta ja kuolema kulkee jo vierellä.

Äänestä

No hyvä niin. Jos homma on pysynyt nauttimisena ja hauskanpitona sinun ja lähellä si olevien ihmisten kohdalla niin sittenhän tuossa ei ole mitään pahaa tai väärää. Kyllä itsekin olin ekan kerran lukiokaverien kanssa raflassa ala-ikäisenä, eli 17 vuotiaana. Eikä alkoholista ole ikinä tullut mitään ongelmaa itselleni.

Jotkut kukkahattutädit ja -sedät ei tunnu tajuavan sitä, että normaali bilettäminen ja kännissä olokin on aivan eri asia kuin alkoholismi ja alkoholin takia elämänsä sotkeminen. Lähes jokainen on esimerkiksi opiskeluaikana bilettänyt ja ei sen jatkamisessa ole mitään väärää tai pahaa myöhemminkään. se millä on merkitystä on se, että tietää omat rajansa ja vaikka olisi bilettäessä kännissä niin ei anna sen mennä överiksi ja juomiseksi vain juomisen takia. Kun kyse on hauskanpidosta ja elämästä nauttimisesta niin alkoholin käytössä ei ole mitään pahaa tai väärää, eikä ole kännissä olossakaan. Niin kauan kuin itsellä ja muilla ympärillä on kivaa ja hauskaa niin antaa mennä. Sillon alkoholin juominen ja siitä nauttiminen on täysin ok riippumatta siitä tuleeko känniin vai ei. Jos se ei sotke omaa tai muiden elämää eikä aiheuta överiksi menneen juomisen takia riehumista tai vahingon tulemista itselle tai muulle niin ei alkoholin käytössä, bilettämisessä ja kännissä olossa ole mitään pahaa. Pitää vain muistaa, että tarkotus on olla kivaa ja pitää hauskaa ja niin pitää olla muidenkin osalta. Pitää myös muistaa, että kaveria ei jätetä eikä jätetä pulaan, jos kaveri on kännissä. Alkoholi rentouttaa ja tekee bilettämisestä kivaa. Lisäksi kun sitä juo vielä sen takia, että joku alkoholijuoma maistuu itsestä hyvältä niin se tekee vain iloiseksi ja sehän on hyvä asia. Jos homma pysyy hauskanpitona ja nauttimisena niin kaikin puolin, alkoholin käyttöä voi ihan hyvin jatkaa vaikka koko elämän, ei liian pienestä alkaen tietenkään. Hauskanpito pidentää elämääkin ihan varmasti. Ja eihän se hauskuuden ja nautinnon takia alkoholin käyttö ole sellasta mikä terveyttä mihinkään tuhoaisi vaikka olisi kännissä aina välillä enempikin. Se on sitten aivan eri asia, jos alkaa kittaamaan pelkän pakkomielteisen juomisen takia, koska ei pärjää muuten, pitää alkoholilla häivyttää pahaa oloa jne. Ja se ei missään nimessä ole ok, jos sitten homma menee siihen, että öristään dösäpysäkillä arkisin niin hirveässä kaasussa ettei kieli käänny suussa, haistaan kilometrin päähän vanhalle viinalle sekä kuselle ja paskalle ja pesemättömyydelle. Eikä se ole ok, jos pitää vetää pullollinen kossua joka aamu vain selvitäkseen kankkusesta jne ja sama toistuu viikkoja tai kuukausia jne. Tollanen ongelmajuominen on aivan eri asia sitten. Normaali bilettäminen, hauskanpito ja hyvistä alkoholijuomista nauttiminen puolestaan on täysin ok.

Kuten sanoin edellä itsekin olin vasta 17 kun olin jo eräässä pudissa kaverien kanssa. Siitä ei ole koskaan ollut mitään haittaa ja vaikka itsekin opiskelija-aikana biletin usein se ei koskaan karannut mitenkään käsistä vaikka kännissä välillä oltiinkin. Ja ihan yhtälailla käytän alkoholi edelleen. Juon sitä sen takia, että esimerkiksi bisse, lonkku ja siiderit on hyviä, siitä tulee iloinen mieli, se rentouttaa ja vapauttaa sekä yksinkertasesti tekee illoista kivempia monesti. En näe alkoholin käyttö minään hiton mörkönä vaan nautin siitä ja pidän hauskaa. Eikä sitä mikään pakko ole olla edes kännissä mikä ei kuitenkaan tarkota sitä, että pitäs kukkahattutätimäisesti lopettaa yhden jtai parin tuopin jälkeen jne.

Kun pysyy kohtuudessa niin alkoholin juomisessa ja kännissä olossa ei ole mitään pahaa ja kuten sanoin jos siitä tulee iloinen olo ja on kivaa niin se ihan varmasti myös pidentää elämää myös. Eihän nykyään voi juoda lisäksi edes vettä ilman, että siinä on mikromuovia tai jotain muuta vastaavaa paskaa. Väitän kuitenkin, että jos alkoholin juominen tuntuu hyvältä, se tekee iloisksi ja lisää hauskanpitoa ilman mitään negatiivisia överiksi vetämisen seurauksia niin sillon se on paljon enemmän hyväksi kuin mitä mahdollisia haittavaikutuksia alkoholilla voi olla. Haitat koskee lähinnä ammattideekuja, joilla homma ei ole mitään hauskanpitoa nähnytkään.

Äänestä
  • Lisään vielä, että ahdasmieleinen ja tiukkapipoinen kukkahattutäteily ja -setäily sekä höyrypäinen raivoraittius on valtavasti vahingollisempaa mielenterveydelle ja terveydelle yleensäkin verrattuna kohtuudessa pysyvään normaaliin hauskanpitoon ja elämästä nauttimiseen hyvien alkoholijuomien kanssa mukaanlukien se, jos ollaan kännissä niin että itsellä ja muilla on kivaa eikä kenellekään koidu siitä haittaa tai vahinkoa. Se sellanen ahdasmielinen alkoholin kauhistelu ja raivoraittiin alkoholin välttely on paljon vahingollisempaa itselle ja myös muille. Monet kiihkomieliset raivoraittiit tekee kaiken lisäksi muidenkin elämän silkaksi helvetiksi ahdistellessaan ihmisiä, jotka vain pitää hauskaa ja nauttii elämästä alkoholijuomia juodessaan. Uskontohörhöhihhulit on kaikkein pahimpia, yhtenä esimerkkinä tämä yksi naispuolinen poliitikko. Raivoraitis ukskontohihhulointi menee monesti suorastaa nsairaaksi touhuksi kuten on monesti nähty. Sitten tämä hihhuliporukka on megafonien kanssa jeesustelemassa festarien ulkopuolella tai jossain torilla . Karjuvat jumalistaan ja siitä miten alkoholi on saatanasta jne. Tollaset ihmiset ain vainoaa ja häiriköi ihmisiä.

    Äänestä

Pätkä Masa joi joka päivä melkein kaksi pulloa kirkasta. Jätti aina kakkospulloon siivun aamuksi, että pääsi heti työkuntoon.

Äänestä
  • kaksi pulloa kirkasta joka päivä ja sen takia korjaussarjan tarvitseminen menee kyllä jo sinne alkoholismin puolelle.

    Äänestä

Kentsu joi kolmen vartin pullon votkaa lähes joka päivä 10 vuoden ajan. Tais mennä pikku aivot kun ei pystynyt enää kävelemään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin 13-vuotias. Edelleen olen hengissä, vaikken nytkään ajokunnossa.

Ymmärrän tavastani nauttia elämästä aiheuttavan raivonpuuskia eräissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu