Itselläni loppui 4 vuotta kestänyt suhde n. 5 vuotta sitten- minut jätettiin. olin 22-vuotias enä ennen tätä suhdetta ollut edes seurustellut kenenkään kanssa.
Kun ero tuli - kun minut jätettiin - koko maailmani romahti. Lopetin työt enkä pystynyt enää nauramaan enkä edes itkemään,tuntui niin pahalta.
Jo muutaman kuukauden päästä erosta päätin näyttää itselleni että olen parempi - aloin kehittää itseäni. Urheilin päivittäin ja tällä tavalla sain edes jotain itseluottamusta. Kuitenkin suru ja kaipaus pysyin syklittäisenä, saattoi olla viikkoja jotka menivät helposti, ja viikkoja jotka olivat sietämättömiä.
Alussa ajattelin etten koskaan voi rakastaa ketään muuta niin paljon...mutta 2 vuotta meni siihen että pystyin rakastamaan edes jotain muuta, mutten niin paljoa.
Kuitenkin ilman eroani en olisi aloittanut vuosikausia kestänyttä urheiluharrastustani, ja ilman eroa kovetuinkin ehkä. Minust ei tullut tunnevammaista, vaan pystyin käsittelenmään tulevat sydänsurut rakkaudessa paljon nopeammin kuin ennen! todellakin jätetyksi tulemiseenkin turtuu niin että se ei todellakaan tunnu enää seuraavilla kerroilla niin pahalta.
4 vuotta meni siihen että rakastuin johonkin vielä enenmmän kuin ensimmäisessä suhteessani. Nyt rakastan enemmmän kuin koskaan ja olen vahva. Ja vaikka minut nyt jätettäisiin, olisin vahvoilla, sillä olen käynyt jo kerran läpi helvetin.
Mutta tiedän sen että juuri SE ensimmäinen pitkä suhde voi tuottaa suunnatonta tuskaa, jos jäät yksin. siihen ei auta kuin aika.
Kun ero tuli - kun minut jätettiin - koko maailmani romahti. Lopetin työt enkä pystynyt enää nauramaan enkä edes itkemään,tuntui niin pahalta.
Jo muutaman kuukauden päästä erosta päätin näyttää itselleni että olen parempi - aloin kehittää itseäni. Urheilin päivittäin ja tällä tavalla sain edes jotain itseluottamusta. Kuitenkin suru ja kaipaus pysyin syklittäisenä, saattoi olla viikkoja jotka menivät helposti, ja viikkoja jotka olivat sietämättömiä.
Alussa ajattelin etten koskaan voi rakastaa ketään muuta niin paljon...mutta 2 vuotta meni siihen että pystyin rakastamaan edes jotain muuta, mutten niin paljoa.
Kuitenkin ilman eroani en olisi aloittanut vuosikausia kestänyttä urheiluharrastustani, ja ilman eroa kovetuinkin ehkä. Minust ei tullut tunnevammaista, vaan pystyin käsittelenmään tulevat sydänsurut rakkaudessa paljon nopeammin kuin ennen! todellakin jätetyksi tulemiseenkin turtuu niin että se ei todellakaan tunnu enää seuraavilla kerroilla niin pahalta.
4 vuotta meni siihen että rakastuin johonkin vielä enenmmän kuin ensimmäisessä suhteessani. Nyt rakastan enemmmän kuin koskaan ja olen vahva. Ja vaikka minut nyt jätettäisiin, olisin vahvoilla, sillä olen käynyt jo kerran läpi helvetin.
Mutta tiedän sen että juuri SE ensimmäinen pitkä suhde voi tuottaa suunnatonta tuskaa, jos jäät yksin. siihen ei auta kuin aika.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoittamasi on ihan totta! Itselläni oli joltain osin sama tilanne. Eron jälkeen meni pari vuotta ennen kuin pystyi taas olemaan "oma rento itsensä". Olen miettinyt samaa: nyt on yksi rankka ero käyty kunnolla läpi, en usko että tulevaisuudessa joudun vastaavan tullessa käymään näin pohjilla, käsittelin eron perinpohjaisesti ja surin suruni. Niin, nyt sen voin myöntää, että minä sosiaalisena ja liikunnallisena pidetty tyyppi olin aika surkeassa kunnossa, vaikka kaverit eivät sitä millään lailla huomanneet. Nyt on paljon helpompaa, aurinkokin paistaa ulkona:) Tsemppiä kaikille!
Ensimmäinen kunnon ero on aina pahin.
Onneksi kaikesta selviää.. jos vain uskoo siihen.
Itseluottamus kasvaa, tiedät että vaikka sattui helvetisti, ei kuolema tullutkaan.
Opit luottamaan itseesi ja huomaat olevasi vahvempi kuin luulitkaan.
Särkyneestä sydämestä voi seurata jotain hyvääkin.
Kauniisti kirjoitettu.Toivon,että kaikki menee sinun kohdalla tulevaisuudessa hyvin.Olet empaattinen ja välittävä ihminen oikeasti.On meitä kilttejäkin olemassa ;)
olet sä masentunut kun kukaan ei käsitä...
voi voi..
Elä vi..n paska..ää miehenä 36v ja ole yksin.. sano sitten että vituttaako elämä? Puhu sitten vasta.