Tämä maa on Suomi

Euroviisu viisu on valittu. Hyvä. En arvostele julkisesti voittanutta videota mitenkään, mutta toiseksi tullut kuvaa täydellisesti sen mitä suomalainen kanssa vieläkin on.
Voi myös olla että kansa on hyvin jakautunut. Toisaalta joku +/- 300 tuhatta ääntä viiden miljoonan kansalta ei paljon kerro. Määrä on suunnilleen sama kuin suomalaiset sairaanhoitajat x2,5.
Se on hyvä, näin voi suomalaisena sentään ajatella että UMK on osa junttikansanosaa.
Tämä korostuu juuri nyt kohdallani kun olin mukana Aasiassa reilun viikon ajan ammattimaisen musiikin tekemisessä mukana, vaikka en ole laulaja. Todella hävettäisi paljon jos olisin vienyt sinne suomalaista musiikkia, hävettäisi niin paljon että en menisi paikalle.
Taidan tänään taas kuunnella musiikkia, vaikkapa nykyisen popin eri suuntauksia, todellisten tekijöiden laulamana. .
5167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo ,kun otaa huomioon, että kyseessä laulukilpailu niin ei kovin hyviä laulajia paikalla, mutta seksi myy. Lampeniuksella siitä kokemusta.

Äänestä

UMK:sta on tehty spektaakkeli ja sen vuoksi se kiinnostaa kansaa! Ketä kiinnostaa!
Mutta sen voi ainakin sanoa ettei Suomessa osata tehdä hyviä ja laadukkaita biisejä! Eipä noista kuunneltaviksi ole yhdestäkään! Mutta näköjään kansalle kelpaa mikä hyvänsä kun esittäjä on tarpeeksi seksikäs!!

Äänestä

Pride väritteiset skabat

Äänestä

Uimapuvussa koikkelihtivat, laulu oli sivuseikka. Miksei mies juontajilla ollut uimahousuja?

Äänestä

Tämähän oli täysin poliittisen pelin tulos. Valtaosa Suomen kansasta on sitä mieltä että jos maahan hyökätään niin puollustautua ei saa. Surullista öyhötetään vaan free free Palestiinaa. Täytyy muistaa kuka hyökkäsi Israeliin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroviisu viisu on valittu. Hyvä. En arvostele julkisesti voittanutta videota mitenkään, mutta toiseksi tullut kuvaa täydellisesti sen mitä suomalainen kanssa vieläkin on.
Voi myös olla että kansa on hyvin jakautunut. Toisaalta joku +/- 300 tuhatta ääntä viiden miljoonan kansalta ei paljon kerro. Määrä on suunnilleen sama kuin suomalaiset sairaanhoitajat x2,5.
Se on hyvä, näin voi suomalaisena sentään ajatella että UMK on osa junttikansanosaa.
Tämä korostuu juuri nyt kohdallani kun olin mukana Aasiassa reilun viikon ajan ammattimaisen musiikin tekemisessä mukana, vaikka en ole laulaja. Todella hävettäisi paljon jos olisin vienyt sinne suomalaista musiikkia, hävettäisi niin paljon että en menisi paikalle.
Taidan tänään taas kuunnella musiikkia, vaikkapa nykyisen popin eri suuntauksia, todellisten tekijöiden laulamana. .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu