Suvi Lindénillä 5 366 päivän putki
Entisten kansanedustajien tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettua rahaa viime vuonna saaneista SDP:n Marjaana Koskinen on nostanut etuutta kaikkein pisimpään – yhtäjaksoisesti huhtikuusta 2011 alkaen. Eduskunnan vapaaehtoisesti jättänyt Koskinen toimi kansanedustajana vuosina 1995–2011. 64-vuotias Koskinen on ammatiltaan sosiaalityöntekijä.
Euromääräisesti eniten sopeutumisrahaa ja sitä edeltänyttä sopeutumiseläkettä on maksettu varmasti kokoomuksen entiselle ministerille Suvi Lindénille, 63. Lindén on nostanut yli 5 000 euron suuruista etuutta yhtäjaksoisesti kesäkuusta 2011 lähtien.
Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1995–2011 toiminut Lindén aloitti etuuden nostamisen pudottuaan eduskunnasta, ja on saanut rahaa tililleen keskeytyksettä 5 366 päivän ajan.
Maaliskuuhun 2019 asti etuus maksettiin Lindénille sopeutumiseläkkeen nimellä, ja huhtikuusta 2019 alkaen sopeutumisrahan nimellä. Sopeutumiseläkkeet lakkautettiin keväällä 2019. Tilalle tuli sopeutumisraha, jota voi saada 1–3 vuotta. Eläkkeessä tätä määräaikaa ei ollut, ja sitä oli mahdollista saada 65-vuotiaaksi saakka – riippumatta siitä, milloin sen nostamisen oli aloittanut
Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Anonyymi-ap
7
292
Vastaukset
- Anonyymi00001
Taitaa olla sun putki vielä pitempi, laita korkki kiinni 👍
- Anonyymi00002
Melkoinen suojatyöpaikka tuo eduskunta.
Tuolla korvauksella ei ilmeisesti ole tarvetta edes hakea työtä, mihin "köyhälistö" on velvoitettu karenssin uhalla. - Anonyymi00003
Kyllä ne kehtaavat
- Anonyymi00006
Ei.mitään rääpyä kermaperseillä.
- Anonyymi00004
Perk...! Nää pitäis periä takaisin korkojen kaa.ja joka on keksinyt tämän pitäisi vangita. Saat..a,itselleen ilmaista tuloa vaan keksivät.ai että ottaa pattiin tällänen touhu.
- Anonyymi00005
Pitää sen suvinkin pärjätä ettei tuu näläkä. Ja silkkiä nyt riittää.
- Anonyymi00007
Vaikuttaa lähinnä laillistetulta mafialta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3073015Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492033- 1191806
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261729Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661359
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233