Ripari kasvattaa markkinaosuuttaan

Anonyymi-ap

Protu ei kasva. Pikemminkin pienenee, koska valtio poistanee tukensa niiltä. Valtio vähentänee myös äärivasemmistolaisen Demokraattisen sivistysliiton tukemista ja tästä seuraa, ettei DSL enää voi tukea protua.

Ei olisi Protun kannattanut laskea avustusrahojen varaan. Kirkko pyörittää ripareita omalla rahallaan eikä valtion tukipolitiikan muutos vaikuta siihen. Tämä johtaa siihen, että ritareiden markkinaosuus kasvaa.

Lisäksi nuoret ovat yhä kiinnostuneempia ripareista ja senkin takia protu menettää osuutta.

22

291

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Paitsi että rippikoulun markkinaosuus on laskenut.

      • Anonyymi00002

        Suhteessa protuun se tulee nousemaan, kunhan epäoikeudenmukainen valtiollinen Protun suosiminen loppuu.

      • Anonyymi00003

        Vaparit pelästyivät tätä ketjua niin, että perustivat omansa. Kirjoitin sinne seuraavasti ( ja ilmoitin, että jatkokeskustelu tapahtuu tässä ketjussa):

        Islamin leviäminen on jälleen teidän märkä uni.

        Protun markkinaosuus tippuu, kunhan yhdenvertaisuutta polkeva valtiontuki protulle lakkaa. Riparin markkinaosuus siihen nähden pienenee. Te vaparit lohduttaudutte sillä, että islam leviää ja siksi riparia käy ikäluokasta harvempi.

        Jälleen näkyy, että teille mikä tahansa on parempi kuin kirkko. Myös islam kelpaa teille.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Korjaus: piti sanoa, että riparin markkinaosuus protuun nähden kasvaa.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Vaparit pelästyivät tätä ketjua niin, että perustivat omansa. Kirjoitin sinne seuraavasti ( ja ilmoitin, että jatkokeskustelu tapahtuu tässä ketjussa):

        Islamin leviäminen on jälleen teidän märkä uni.

        Protun markkinaosuus tippuu, kunhan yhdenvertaisuutta polkeva valtiontuki protulle lakkaa. Riparin markkinaosuus siihen nähden pienenee. Te vaparit lohduttaudutte sillä, että islam leviää ja siksi riparia käy ikäluokasta harvempi.

        Jälleen näkyy, että teille mikä tahansa on parempi kuin kirkko. Myös islam kelpaa teille.

        Se, että vaparit komppaavat islamia, on ennenkin havaittu: https://keskustelu.suomi24.fi/t/19288010/vaparit-kannattavat-islamin-leviamista

      • Anonyymi00006

    • Anonyymi00007

      Jori urputtaa toisessa ketjussa, että Protu on laajentunut. Heh. Minä puhuin tulevaisuudesta, kunhan epäoikeudenmukainen Protun valtiollinen suosinta loppuu. Sitten Protun markkinaosuus leikkautuu. Jori tahallaan välttelee ilmeistä tulevaisuudenskenaariota ja väistää menneisyyteen. Vaparit elävät menneisyydessä.

      • Anonyymi00008

        Ei vieläkään uskallusta keskustella täällä. Vapareilla vissiin jo löysät housussa.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Ei vieläkään uskallusta keskustella täällä. Vapareilla vissiin jo löysät housussa.

        Erotkaa vapareista

    • Anonyymi00009

      Erotkaa vapareista

    • Anonyymi00011

      Protu alas!

      • Anonyymi00012

        Kannatan

    • Anonyymi00013

      Protu tulee tuhoutumaan tämän maailman myrskyissä ja melskeissä.
      Protu ei anna nuorille kestäviä elämänarvoja.

      • Anonyymi00014

        Protussa saunakin on valjastettu pervoiluun

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Protussa saunakin on valjastettu pervoiluun

        Hyi

    • Anonyymi00016

      Protu sai taas valtion buustausta pitkälti toistasataa tuhatta. Luultavasti viimeisen kerran.

    • Anonyymi00018

      Erkki on kiertänyt maailmaa tosi pitkään iästään huolimatta.

    • Anonyymi00020

      Protu loppuu. Ja hyvä niin.

    • Anonyymi00021

      Ensi vuonna protu menettää kaiken valtiontukensa ja ripari kasvattaa osuuttaan taas

    • Anonyymi00022

      Riparit ovat parempia kuin protu

    • Anonyymi00023

      Hyvä. Ripari on turvallinen ja asiallinen vaihtoehto verrattuna protuun

      • Anonyymi00024

        Kyllä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1289
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1059
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      808
    4. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      31
      796
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      782
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      724
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      46
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      61
      581
    Aihe