Minun lapsuudessa alakouluikäisenä viisi vuotta sitten sain 6-vuotis syntymäpäivälahjana pari käpylehmää ja yhden ranskanpastillin.
Siinä kaikki.
Nykyajan pennut hemmoteltuja. Leikkipuistoja ja suuria herkkutarjoiluja.
Siinä kaikki.
Nykyajan pennut hemmoteltuja. Leikkipuistoja ja suuria herkkutarjoiluja.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mummoni antoi 1960-luvulla minulle syntympäivälahjaksi 1 markan kolikon. Oli hieno.
Sait siis hopeamarkan lahjaksi. Hyvähän se kun on rikas suku.
Kellä on, kellä ei. Aina ei määrä ratkaise laatua.
Nyt antaa verottaja 400 euroa lisämaksua ja happy holiday.
Olethan vieläkin lapsi kun oot 11 v..
Pyydä 12 v lahjaksi mäkkärisynttärit koko koululle ni arvostuksesi nousee silmissä....
Minä en edes tiennyt että synttäreitä voisi juhlia tai saada silloin lahjoja. Ei kukaan muukaan ollut sellaisesta hotkotuksesta tietoisia.
Jos lahaja on noin nuukaa alle 400e ei ole mitään tulemista juhliiin köyhille on omat julat hurstilla.
Kun säästää euron päivässä niin seuraavan vuoden synttärit on kiva järjestää.
Kyllä on nykyajan kakarat pilalle hemmoteltuja verrattuna minun nuoruuteeni. Ennenvanhaan oli kaikki paremmin eikä kukaan inissyt ikinä vaikka koko omaisuus olisi tuhoutunut ja viranomaiset tahallaan kaltoin kohdelleet, päntättiin vaan raamattua ja syytettiin itseämme, kovaa homeista reikäleipää järsittiin verta vuotavilla ikenillämme.
Että pistää niin julmetusti vihaksi kun on niin helppoa nykyään!
Kyllä säkin olit ihan täysi lällerö kakakra toista se oli 1820-luvulla kun ei ollut sun kaltasia vätys lääreitä.
Käpylehmä lapsuus oli ilmeisesti 1800-luvulla.
Ennen lapset olivat tasa-arvoisia. Kenelläkään ei ollut uudempaa ja kalliimpaa kännykkää eikä kalliimpia merkkivaatteita.