Tämä menee kyllä huumorin piikkiin, koska muuta sijoituspaikkaa ei tälle ole.
Olen häärännyt keittiöissä koko aikuiselämäni. Tunnen osaavani jutut. Yhtään tulipaloa ei ole taustalla ja ruokailijat ovat vuolaasti esitelmöineet, kuinka hyvin he ovat perillä kohdanneestaan tasosta.
Mutta.
En ole kuuna päivänä kokannut jauhelihakastiketta.
Siis olin aivan pihalla, mitä tulisi tehdä. Jouduin vilkaisemaan ohjeet netistä.
(hihitystä)
Olen häärännyt keittiöissä koko aikuiselämäni. Tunnen osaavani jutut. Yhtään tulipaloa ei ole taustalla ja ruokailijat ovat vuolaasti esitelmöineet, kuinka hyvin he ovat perillä kohdanneestaan tasosta.
Mutta.
En ole kuuna päivänä kokannut jauhelihakastiketta.
Siis olin aivan pihalla, mitä tulisi tehdä. Jouduin vilkaisemaan ohjeet netistä.
(hihitystä)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Marinaa
Löytämäni resepti oli hyvin yksinkertainen. Kun katselee yksinkertaista reseptiä edessään, niin tuntee olevansa varsin yksinkertainen.
Ja kun yksinkertaisen reseptin jokainen laini on itsestäänselvyys, niin nolous astuu ovesta sisään ja ilkkuu.
Milloin viimeksi jääkaapissani on ollut palasiksi jauhettua lehmää?
Ei koskaan.
Eli piti käväistä kaupassa.
Asiakas on aina oikeassa, sanotaan.
(naurua)
Tähän kommentoin, että olen nykyisin hyvin tyytyväinen valurautapannuni tarttumattomuuteen, sillä jätin sen viikoksi rypsiöljykylpyyn ja sitten kuumensin sen savuavaksi asti (pellavaöljy olisi ilmeisesti parempaa, mutta ei ollut sellaista (syömäkelpoista) hyllyssä).
Teflonit ja muut ovat humpuukia, sillä valurauta on paras mitä on olemassa.
Kyllä. Kun miehellä on tarpeeksi iso, paksu ja painava ja hyvin rasvapoltettu valurautapannu, niin sillä tulee parempi jauhelihakastike vaikka ilman jauhelihaa. Ja vaikka ei olisi tomaatteja tai sipulia, niin hyvä tulee jo sillä että veitsi on kunnon terässä. Naisista ei keittiössä ole mihinkään, ei ainakaan yhtä terävän viiltävään cast ironiaan.
Mjoo
Lyön vetoa, että tämän valtakunnan naiset eivät tällä hetkellä katsele espanjalaisia saippuasarjoja, vaan tutkivat tämän keskustelun sanoja salaperäistä mielihyvää tuntien.
Kapteeni Lorenz on pidätetty jonkin vehkeilyn vuoksi.
(hihitystä)
Schaub Lorenz teki aikoinaan radioita ja meiläkin oli tuollainen.
https://finna.fi/Record/museovirasto.2A538B97D29794C36A154A7B9C2DE6D6
Erikoisuutena oli, että se toimi myös autoradiona, sillä sen pohjassa oli autoon kiinnitettävään kehikkoon sopivat liittimet (varsinaset autoradiot olivat muinoin erittäin harvinaisia).
Ymmärrän huolenne, mutta täällä myös tutkitaan miten evästetilat voivat muuttua ulkoruokintatiloiksi 😬
Elä Funeau oo milläskään, et meni huumoriks. Emmääkään osaa muuta ku puujalkahuumorii, niiku sää. Ja sehä ei oikein naurata.
Jos puujalkahuumori ei muutoin toimi, niin sitä pitää auttaa kainalosauvoilla.
Tunnettu kainalosauvajuttu on teeveeohjelma, jossa on taustaäänessä naurunpyrskähdyksiä kehnoissa paikoissa. Funeau harrastaa samaa mutta kirjallisesti. Ensin lausuu puujalkavitsin ja sitten kertoo, että se oli naurettava.
Entinen pappi ei harrastanut huumoria vaan täyttä asiaa. Oli saarnan laitaan kirjoittanut: "Perustelut tässä kohtaa heikot. Muista huutaa."