Kertoi että Obaman kaudella neuvoteltu sopimus oli kuin "laillinen tie Iranille hankkia ydinase". TASAN PÄINVASTOIN. Ydinvalvontasopimus oli täysin toimiva ja kaikkien osapuolten kiittämä, mukaan lukien IAEA, ja se oli Trump joka repi sen ekalla kaudellaan, pelkästään siksi että se oli Obaman aikaansaannos. Täytyy olla täysin asiaa tuntematon jos nielaisee Trumpin skeidan.
Todellinen emävale jopa Trumpilta
Anonyymi-ap
20169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sen kannattajat uskoo kaiken mitä sen suusta purskahtaa.
Kuten Luterilaisuuspalstalla Trumpia Vapahtajanaan pitävät aitolaiset uskovaiset.
Miltähän jenkkien kenraaleista mahtaa tuntua kun istuvat kuuntelemassa kuinka ylipäällikkö puhuu täyttä roskaa?
Niitähän nielijöitä Amerikan maalla riittää
Iran oli valmistautumassa rakentamaan kilven, jonka suojissa se olisi voinut rakentaa niin monta ydinasetta kuin olisi halunnut. Idea Trumpin hyökkäyksessä on tuhota Iranin ohjusvarastot, laukaisualustat, droonit ja tehtaat sekä laivasto.
Sillä mikäli Iran olisi saanut rauhassa jatkaa droonien ja ohjusten valmistusta, se olisi ollut uhka koko maailmantaloudelle, sillä olisi ollut niin paljon arsenaalia, ettei edes USA olisi mahtanut mitään koska uhkana oli että Iran tuhoaa hetkessä kaikki lähialueet ja lopulta käyttää ydinasetta USAa vastaan, se kun oli hihhulin unelma.
USA jos kukaan osaa arvioida uhkat.
Vai oikein "kilven"? Minkämoisesta kilvestä oli kysymys? Kerro ihmeessä lisää, niin me kaikki saamme tietää.
Kun on tarpeeksi ballistisia aseita, paholainen voi määrätä muita. Taidat olla tyhmä kun kaikki pitää vääntää rautalangasta.
Minä toivon, että Iran pystyisi tuhoamaan kaikki USA:n tukikohdat Lähi-idässä.
Kusipää-Trumpettia hatuttaisi niin, että verisuoni katkeaisi päässä.
Trumpilla on semmoinen shidaksen kosketus, kaiken mihin koskee, muttuu 💩💩
Trumpin omaisuus useita miljardeja, on se tyhmä.
Koko hallinto on kaikesta päätellen vajoamassa samanlaiseen sekasortoon kuin Trumpin edellisellä kaudella.
Ei tyhmä vaan roisto. Korruptio täysin monumentaalista, ei koskaan ennen nähty USA:n historiassa.
Tunnetaan jatkossa historiassa suurena korrutorina.
Olisiko jonkun muun valtion asialla? Valtion , joka alkaa I:llä tai V:llä.
Trumpin mielestä kaikki on Obaman syytä. Ihan sama retoriikka kuin Suomen persuilla, heillä vain kohde on Marin.
Ei pelkästään Obaman, vaan Bidenin. Ja vielä Hillaryn.
Ydinasekehittelysyy panee miettimään. Joko Iran paljastaa sen valmistamisen mahdottomuuden tai sitten se on kehittämässä todella toimivanydinaseen, jota muilla on pelkkää fiktiota. Muuten ei voi käsittää asiaa.
Trumpin haukkumassa sopimuksessa oli kaikki mahdolliset valvontamekanismit olemassa ja käytössä, kunnes Herra Trump tuli ja totesi että ""Ei hyvä". Ja tässä sitä sitten ollaan. Vain koska Obama sen sai aikaan, yhdessä puolen tusinan valtion kanssa. Obama paha, Biden huono, näin johdetaan Amerikan Yhdysvaltoja 2026.
Todistamme Yhdysvaltain historian häpeällisintä ajanjaksoa, tässä ja nyt.
Iran ja Afganistan ovat hienoja maita. Naiset ei käy koulua eivätkä käy töissä. Eivät liiku kodin ulkopuolella kuin säkitettynä vartijan seurassa. Eivät edes puhu julkisilla paikoilla. Tämän hienon aatteen leviämisen esteenä on vain USA.