Emotionaalisesti vähäeleisenä vietetyn yön jälkeen heräsin kalpeanharmaaseen aamuun, jonka ainoat värit tulvivat olohuoneeseen televisiosta. Oli käynnissä jonkinlainen konflikti. Suljin television.
Olen kuin raitiovaunu, joka on pompannut pois raiteilta ja sitä tyhjennettiin matkustajista. Kaikilla oli paljon sanottavaa ja kuvattavaa. Kokemus oli yhteinen, harvinainen ja yllättävä.
Itsevarmuuteni oli saanut kolhun. Käteni vapisivat, kun avasin hammastahnatuubin ja pursotin perustuoksua harjalle. Näytin aivan räjähtäneelle. Ennen niin kaunis pyjama roikkui päällä ja sen sisällä ei tuntunut olevan mitään.
Istuuduin pöntölle ja kuuntelin hammasharjan surinaa, kun se hioi palikoita aina samalla systeemillä. Sama kaava: ensin takaa ja sitten edestä. Hammaslanka oli loppu. Tiesin että se oli loppu, mutta toisinaan elin kuin viimeistä päivää, enkä välittänyt.
Riisuin housut pois ja istahdin takaisin pöntölle. Tällä kertaa sen kita joutui kuuntelemaan, kun pimeydessä virtasi yön aikana kantajaansa muodostunut virtsa. Muuta ei tullut. Minulle oli kasvanut lisäksi sänki ja polvessani oli mustelma. Olinko kontannut, kyselin ja niputin hiukseni. En jaksaisi niitä pestä.
Loukkauksen jälkimainingit ovat kauaskantoiset. Kaikki ulkonäkööni liittyvä kritiikki saa ajan saatossa myrskyn mittasuhteet. Minua voi kutsua tyhmäksi, haukkua sekopääksi ja emotionaalisesti omituiseksi, mutta ulkonäköni on jätettävä rauhaan. Ja miksi?
Ulkonäköni ei periaatteessa ole omaa omaisuuttani. Tämä on hieman kummallinen väite, mietin ja riisuuduin kokonaan. Avasin suihkun. Ulkonäköni on muille ihmisille tarkoitettu, mietin ja odotin veden lämpenemistä. En itse näe ulkonäköäni julkisilla paikoilla. Näen muiden.
Joten ulkonäköni on muiden ongelma, ei minun. Jos minulle sanotaan, että vaikutan aneemiselta, niin todellisuudessa havainnon tekijä kärsii laimeudestani, en välttämättä minä. Ei ole merkitystä sillä, pitääkö havainto paikkansa vai ei. Tulos on sama: Olen liikauttanut jotain.
Joku taho on pyrkinyt sisään sellaisille tasoille, joihin käsiksi ei muutoin voi päästä. Hän on yrittänyt sisääni silmieni kautta, ei mistään reiästä.
Se oli kyllä toimiva temppu.
(hihitystä)

Vastaukset 17
Vanhimmat
Inhimillinen vastareaktio
Kun ihmistä tölväisee, joka on mielestäni täysin luonnollista, vaikkakin turhaa, niin mainitsemallani kauaskantoisuudella on pitkät lonkerot.
Pieni väre vetten päällä tällä puolella rantaa kasvaa vastarannalle ehdittyään hyökyaalloksi.
Minusta kirjoittamisen ydin on jossain tässä.
Aivan merkityksettömät seikat ihmiselämässä ovat niitä avautuvia ovia, portteja ja maailmoja.
Eivät suuret suuntaviivat ja sanat ole sellaisia.
Mitättömistä tekijöistä syntyvät suuret kuvat siitä mitä olemme.
(hirn)
Hillitön
Minulla on vuotava haava.
Se vuotaa kimallusta valottomaan huoneilmaan. Sain haavan lapsuuteni lopussa. Haava ei ole kivulias, muttei myöskään parannettavissa, koska se ei ole perinteinen haava.
Ihmiset ovat yrittäneet puhua sille, hoitaa sitä ja auttaa sitä, mutta kaikki yritykset ovat olleet turhia. Loukkaamalla minua se aina avautuu ja alkaa taas valtoimenaan vuotaa.
Kykenin itse hillitsemään sitä loukkaamalla muita. Tein näin vuosia. Näin kasvoja, joiden ilmeet olivat niin kaukana heistä itsestään, etten enää tunnistanut heitä. Olin sanoillani lyönyt heiltä ilmeen tiehensä, ja jäljellä oli vain valahtanut tyrmistys. Ilme on kammottava. En halua nähdä sellaisia kasvoja. Ne eivät enää olleet ihmisen kasvot.
Sitten vuoto loppui.
Vain alkaakseen uudelleen.
Paras haavanhoitokeino, jonka olen itse keksinyt, kehitellyt ja saattanut toteen, on kaksoiselämä. Kaksoiselämä on sitä että seuraat itseäsi ulkopuolisena pari askelta jäljessä ja katselet omia tekemisiäsi.
Et ryntää hahmon edelle, vaan kuljet kiltisti jäljessä. Seuraat mitä se kulloinkin keksii tehdä ja kuinka itseään tuoda esiin. Se et ole sinä. Sinä olet viisaampi kuin se.
Se vuotaa, mutta sinä et.
(hihitystä)
Pahus
Taas tämä La Promesa ilmestyi ruutuun.
Nyt on valitettavasti keskityttävä ihmissuhdekiemuroihin ja emotionaalisiin pullahduksiin.
(hihitystä)
Onneksi se loppui.
Järkyttävän masokistisen piinaavaa on seurata montaa dialogia pätkittynä toistensa lomiin ja eläytyä niihin kaikkiin.
Vähän kuin aikamatkailua hienoissa puitteissa.
Mitä itse olen Espanjaa kolunnut, niin kuva on varsin toisenlainen. Oikeastaan mitään samaa ei ole tunnistettavissa kuin puheiden tempo.
Sanatkin ovat aivan vääriä.
(naurua)
Aneeminen minä
Taisin juuri oivaltaa miksi minua kiinnostaa tämä tällainen tanssi sanojen ja tilanteiden ja tunteiden kanssa.
Tämä tällainen on ilmiselvästi vastakohtani.
Asiaa pitää tarkastella huolellisesti ja tehdä tulosten perusteella hätiköityjä johtopäätöksiä.
(hihitystä)
Hätiköity johtopäätös
La Promesa on varsin suljettu keskusteluyhteisö, jossa kasvot vaihtuvat tuskin koskaan.
Meneillään on parisuhteiden erilaisia tiloja: alkamisia, niiden ruusutarhoja ja päättymisiä. Myös jälkipyykkiä pestää koko ajan. Lisäksi on muuta vehkeilyä ja juonittelua. Niin kuin aina.
Mainoksia ei ole, eli kolmannen osapuolen katkoja.
Mitä tällaisesta tulee mieleen?
(reps)
Kyllähän tuo kuulostaa yliopistolta työyhteisönä. 🤔
🦄
Sijoitus
Mietin äsken, että sopisinko johonkin saippuasarjasta vielä puuttuvaan rooliin.
Ajatus kuljetti minut välittömästi tämän sarjan ytimeen. Tästä saippuasarjasta puuttuu jotain oleellista. Tämä pysyy yhä tällaisena monikerroksisena kartanoteoksena, jossa mennään ja tullaan niin ettei perässä ehdi pysyä.
Jotain puuttuu.
(hihitystä)
Mää tielän, mitä siintä puuttuu, tolkku.
Nim!
Nyt tajusin mikä se rooli oli jota hain!
Fancysta menosta puuttuu kotieläin.
Talossa ei ole kissaa.
(naurua)
Mjoo
Vastaus istuu tuossa pöydällä edessäni, kun minä naputtelen näitä.
Tosiaan. Yleiseen hälinään ja sekoiluun voisi asettaa muutaman hetken mittaisia leikkauksia jostain lojuvasta katista, jolla olisi tasapainottava vaikutus.
Kissa olisi kaikkien rakastama, mutta se vain nuolisi käpäläänsä ja viis veisaisi.
(hihitystä)
Toinen saippuaan piristävä idea olisi se, että Funeau laskeutuisi pihamaalle herrasväen sekaan ufolla.
Ei liian suuri ufo. Ihan sellainen kakkukuvun kokoinen riittäisi.
Funeaulla olisi galaktiset aurinkolasit päässään.
(naurua)
Mjoo
Tämä on juuri sitä kuuluisaa kuvan taikaa: Jokainen katsoja on mukana seuraamassaan produktiossa, eikä loju jollain kotisohvalla jossain.
Ei mitään kokemaansa voi millään tasolla ymmärtää, kokea, jos ei ole mukana.
Tulisiko minulla olla jonkinlaiset antennit päässä? Niitähän on pantoja päähän vaikka mihin lähtöön ja tarkoitukseen.
Kai nyt antenneillakin saa.
(hirn)
La Promesa
Kesken jäähyväisten pihamaalle laskeutui jokin tuntematon esine. Se näytti aivan lasiselta kakkukuvulta.
Koko perhe katseli sitä hölmistyneenä. Lähtöseremonia oli tauonnut. Matkalaukut putosivat palvelijoiden hansikoiduista käsistä.
- Isä, mikä tuo on?
- Madre de Dios, tämä huudahti.
- Onko se jokin lelu?
- Tee nyt jotain, hyvä mies, äläkä siinä seiso.
- Katsokaa! Kakkukupu aukeaa.
- Tuokaa äkkiä talikko, haulikko ja vesiämpäri! Liikettä!
- Mikä ihme tuo on?
- Näin kerran unta. Tämä saattaa olla uneni. Kaikki oli juuri näin.
- Oletkos hiljaa siinä ja mene isäsi taakse. Se saattaa olla vaarallinen.
- Sehän on ihminen. Mutta ihmiseksi aika pieni.
- Sillähän on antennit päässä. Ei se voi olla ihminen. Se on ehkä avaruusolento.
- Mikä on avaruusolento?
- Avaruusolento on sellainen joka ei asu täällä. Siis täällä maassa.
- Hei! Olkaa hiljaa. Kuuluu jotain piipitystä. Puhuuko se?
- Se yrittää varmaan kommunikoida meidän kanssa. Kuunnelkaa. Mitä se sanoo?
(naurua)
Tämä skene muistuttaa tapaa, joilla patriarkaaliset kulttuurit suhtautuvat siihen, että nuori mies lähestyy nuorta naista. 🤭
🦄
Mjoo
Jouduin perhana umpikujaan.
Mutsi sanoi mulle lähteissäni, että muista ottaa suurennusruuvi mukaan eteisen pöydältä, jotta voisit tasavertaistaa itsesi tapaamiesi tuntemattomien lajien kanssa.
Sellainen ei käy laatuun, että jää heti jalkoihin.
No enhän minä muistanut.
(hihitystä)
Ei sua lähesty kukaan- et ole ketään et mitään- miltä tämä tuntuu näin päin? Sivusta eräs