Kaunis

heti aamulla mietin jo tulevaa päivällistä ja valitsin itselleni tavallista tukevamman aamiaisen, millä menisin illan ravintolaan asti. En söisi välillä mitään. Halusin olla nälkäinen istahtaessani pöytään.

Oli epämukava se ajatus, että joko tyrkkisin haarukalla annosta ja nojaisin ruokahaluttomana poskeen kämmenellä, tai että hotkisin annoksen alas kuin koira ja nuolisin vielä lautasen. Tämä tällainen ei tullut kysymykseen.

Päivä sujui mukavasti, enkä tullut kurkistelleeksi jääkaappiin.

Illan tullen olin ajoissa perillä. Meillä oli pöytävaraus.

Tarjoilija opasti minut pöytäämme ja valitsin tuolin, josta maisemat eivät avautuneet niin hyvin kuin vapaaksi jääneestä. En koskenut mihinkään pöydällä, vaan soitin ja kerroin, että olin perillä ja että paikalla oli jo mukavasti asiakkaita. Hän oli tulossa.

Kauneus saapui ravintolaan vartin kuluttua. Hän lipui pöytäin lomitse omalle paikalleen ja tervehdimme toisiamme sydämellisesti. Kauneus istahti alas ja kävi läpi kaikki paikalla olijat. Tarjoilija tuli paikalle hänen jäljessänsä.

Tilasimme pitkän neuvottelun jälkeen aperitiivit.

Kauneuden ruokaliina tipahti lattialle. Tarjoilija nosti sen ylös ja sanoi tuovansa uuden.

Heti tarjoilijan käännyttyä toimittamaan asiaa, pöydältä putosi veitsi lattialle. Tarjoilija poimi senkin ylös ja kertoi tuovansa pöytään puhtaan.

Tätä jatkui niin kauan kunnes ajattelin tarjoilijaparan menettävän hermonsa. Onneksi hän oli ammattilainen ja ymmärsi jotain kauneuden päälle.


(hihitystä)
9160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mjoo


Mulla oli kyllä tarkoituksena kirjoittaa käynnistäni Valkoisessa talossa, mutta tämä nyt meni jotenkin näin.

En tiedä syytä.


(naurua)

Äänestä
  • Ai, olisin kuvitellut että floridaan mieluummin, Pam Bondin asuinsijoille :)

    Äänestä

Kuninkaat pistetään poskeen käsin.

Äänestä
  • Indeed I do agreed.


    Joo. Ei kahta sanaa poikittain suhteessa kommenttiisi.

    Tai ehkä sittenkin ruksi päälle ja paperiroskiin.


    (naurua)

    Äänestä

  • Kuningas


    Kaikissa saduissa kuninkaan hovissa on narri. Narrilla on jonkinlainen erityisasema suhteessa muihin hännystelijöihin ja intrigisteihin.

    Kissanomistajana ymmärrän tämän erittäin hyvin, mutta sitä että Valkoisessa talossa kuningas on itse narri - ja kuningas.

    Ei mene tajuntaan.


    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kuningas


    Kaikissa saduissa kuninkaan hovissa on narri. Narrilla on jonkinlainen erityisasema suhteessa muihin hännystelijöihin ja intrigisteihin.

    Kissanomistajana ymmärrän tämän erittäin hyvin, mutta sitä että Valkoisessa talossa kuningas on itse narri - ja kuningas.

    Ei mene tajuntaan.


    (hirn)

    Demokratia


    Demokratian ongelma on inhimillinen. Kun kymmenen republikaania äänestää kuivassa kaivossa olevansa maan päällä virkistävän lähteen äärellä, niin he ovat oikeassa.


    (hihitystä)

    Äänestä

  • Nyt kyllä palstaäijä vaikuttaa enemmän sessuaaliselta Vantasialta tämä shakkipelisi. Omalla tavallaan harmiton ei varmaan osannut taaskaan ottaa tätä nyanssia huomioon, vaikka tarinallisuuksia riittää muuten ”kiitettävästi” aiheen suhteen peräkammaristaan peräisin pikantilla netflixtodellisuudella höystettynä ku montun eltaantunut höyräri. TT

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nyt kyllä palstaäijä vaikuttaa enemmän sessuaaliselta Vantasialta tämä shakkipelisi. Omalla tavallaan harmiton ei varmaan osannut taaskaan ottaa tätä nyanssia huomioon, vaikka tarinallisuuksia riittää muuten ”kiitettävästi” aiheen suhteen peräkammaristaan peräisin pikantilla netflixtodellisuudella höystettynä ku montun eltaantunut höyräri. TT

    Näin. Tulikohan asia varmasti ny selväksi? Minulla on syytä olettaa. Öllölän möllölä tulkoon ikuisena kakkosena perässä

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Näin. Tulikohan asia varmasti ny selväksi? Minulla on syytä olettaa. Öllölän möllölä tulkoon ikuisena kakkosena perässä

    Mjaa


    En nyt saa tolkkua tästä lainkaan. Siis mitä tässä tapahtuu?

    Minä nostin vain kissan pöydälle ja kamala meteli päällä.


    (naurua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

heti aamulla mietin jo tulevaa päivällistä ja valitsin itselleni tavallista tukevamman aamiaisen, millä menisin illan ravintolaan asti. En söisi välillä mitään. Halusin olla nälkäinen istahtaessani pöytään.

Oli epämukava se ajatus, että joko tyrkkisin haarukalla annosta ja nojaisin ruokahaluttomana poskeen kämmenellä, tai että hotkisin annoksen alas kuin koira ja nuolisin vielä lautasen. Tämä tällainen ei tullut kysymykseen.

Päivä sujui mukavasti, enkä tullut kurkistelleeksi jääkaappiin.

Illan tullen olin ajoissa perillä. Meillä oli pöytävaraus.

Tarjoilija opasti minut pöytäämme ja valitsin tuolin, josta maisemat eivät avautuneet niin hyvin kuin vapaaksi jääneestä. En koskenut mihinkään pöydällä, vaan soitin ja kerroin, että olin perillä ja että paikalla oli jo mukavasti asiakkaita. Hän oli tulossa.

Kauneus saapui ravintolaan vartin kuluttua. Hän lipui pöytäin lomitse omalle paikalleen ja tervehdimme toisiamme sydämellisesti. Kauneus istahti alas ja kävi läpi kaikki paikalla olijat. Tarjoilija tuli paikalle hänen jäljessänsä.

Tilasimme pitkän neuvottelun jälkeen aperitiivit.

Kauneuden ruokaliina tipahti lattialle. Tarjoilija nosti sen ylös ja sanoi tuovansa uuden.

Heti tarjoilijan käännyttyä toimittamaan asiaa, pöydältä putosi veitsi lattialle. Tarjoilija poimi senkin ylös ja kertoi tuovansa pöytään puhtaan.

Tätä jatkui niin kauan kunnes ajattelin tarjoilijaparan menettävän hermonsa. Onneksi hän oli ammattilainen ja ymmärsi jotain kauneuden päälle.


(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu