Kenet laittaisitte eläkkeelle ja samalla poistaisitte sopeutuseläkkeen?

Aika monta ei niin järjen jättiläistä voisi siirtää sivuun päättäjistä ja päättämiseen vaikuttavista.
Jännää, miten villeillä, mutta kauaskantoisilla ajatuksilla ja aatteilla voi vaikuttaa elämiin heikentävästi.
Vilma
32302
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

En nyt ihan käsittänyt kysymystä, mutta sopeutumiseläke on jo sinänsä hölmöä. Mihin kansanedustajan pitää sopeutua luottamustehtävänsä jälkeen?

Jos ei töitä löydy tehtävänsä jälkeen, niin työkkäriin jonottamaan kuten normaali kansakin. Itse olisin viime kesänä päässyt hautuumaalle haravoimaan. Sitten ajattelin tarkemmin ja kieltäydyin.

Mielummin joku vähävarainen nuori hommiin, kuin muutenkin pärjäävä työkyvyttömyys eläkeläinen. Sitäpaitsi TYÖKYVYTÖN!

Jotkut ihmiset ovat tosin kummastelleet miten voin olla työkyvytön, kun en makaa halvaantuneena letkuissa. Prosentit kuitenkin riittävät, kun minulla on paljon ulospäin näkymätöntä vikaa toisen silmän halvauksen lisäksi. Muun muassa muisti ja tasapaino, sekä motoriikka on melko lailla tuhoutuneet.
Tietäjät tietää mistä kirjoitan.

>simiti<

Äänestä

Olen samaa mieltä, että hakemaan töitä kuten äänestäjänsäkin. Pysyisi jokin nöyryys sentään heillä edustajilla.
Mikä rahan hukka, kun eräskin kokkare on 15 v nostanut sopeutusrahaa ja kansa tietää.
Ei mitään häpyä.
Missä onkaan pyörinyt maailmalla kuin joku kuriiri.
Vilma

Äänestä
  • Ben syssövitsi on oikeasti ansainnut eläkkeensä, kun teki niin pitkän uran edustajana. Vaikka en kannatakkaan hänen ideologiaa, niin tekee kuitenkin yhtä pitkän uran, kuin normaaliurat.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ben syssövitsi on oikeasti ansainnut eläkkeensä, kun teki niin pitkän uran edustajana. Vaikka en kannatakkaan hänen ideologiaa, niin tekee kuitenkin yhtä pitkän uran, kuin normaaliurat.

    >simiti<

    Samoin. Arvostan häntä vaikka aatteeni on toinen suureksi osaksi.
    Välillä hän on niin erimielinen kanssani, mutta päästän nauttimaan ansaittua eläkettä.
    Vilma

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ben syssövitsi on oikeasti ansainnut eläkkeensä, kun teki niin pitkän uran edustajana. Vaikka en kannatakkaan hänen ideologiaa, niin tekee kuitenkin yhtä pitkän uran, kuin normaaliurat.

    >simiti<

    Kovvoo hommoo juoda kahvia valtion piikkiin 55 vuotta ja polttoon

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Samoin. Arvostan häntä vaikka aatteeni on toinen suureksi osaksi.
    Välillä hän on niin erimielinen kanssani, mutta päästän nauttimaan ansaittua eläkettä.
    Vilma

    Tytti Tuppuraista vähän alkanut seuraamaan sen aiemman episodin jälkeen ja hänestä alkanut näkymään asioita, jotka eivät niin mieleen? Uskon, että hän voisi olla Suvi Lindenin kaltainen peluri, kun jää politiikasta aikanaan pois? Käytös oli aika ylireakoivaa ja kärjistävää, mut sellaisiahan taitavat monet tuolla politiikan parissa olla? Ei minusta hyvä piirre ihmisessä.

    Äänestä

Petteri pärjää säästöillään kyllä.
Helmasin ja Rit

Äänestä

Meillä on toistaiseksi vaaleja, joissa äänestetään sitä jonka haluaa itseään edustavan. Sitten on muita, jotka voivat edustaa muita. Ei ole minun asiani määrätä heitä eläkkeelle, vaikka olisivat miten pölhöjä, koska pölhöilläkin kuuluu olla edustajansa. Joten en ala tuollaista miettimään kenen pitäisi päästä eläkkeelle.

Äänestä

Palkkaus viroissa määräytyy vaativuuden, pätevyyden, kokemuksen, palvelusvuosien jne. Tämä on minusta ihan oikeaa perustetta.
Se, mikä kullekin on kelvollinen palkka ei ole pelkästään työ vaan se, mihin sitä tarvitaan.
Jos hankittavan asunnon hinta toisaalla on 80.000 € ja suuremmissa kaupungeissa jopa 400.000 € ja enemmänkin, täytyy palkankin taata maksukykyä.
Miten muuten voi perhettä perustaa, jollei ole kotipesää v. 2026.
> 1000 € vuokraa johtaa p****reiän kokoisesta tupakeittiöasunnosta rikastuttaa sijoittajaa/rakennuttajaa eikä ole kiva.
Vilma

Äänestä

Ei kai he mitään eläkkeitä tarvi, poliitikit. Kortistoon kuten muutkin tai katuvosuksi jollei muuten pärjää.

1Äänestä
  • Tarvitsee ja kunnon liksan. Millaisessa jamassa ja ahdingossa Suomi olisikaan, jos esimerkiksi palstalaiset olisivat ohjaimissa kysyn vaan

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tarvitsee ja kunnon liksan. Millaisessa jamassa ja ahdingossa Suomi olisikaan, jos esimerkiksi palstalaiset olisivat ohjaimissa kysyn vaan

    Yhtä huonossa, kun nytkin. Ei sillä rahalla päätöksiä tehdä, vaan järjellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tarvitsee ja kunnon liksan. Millaisessa jamassa ja ahdingossa Suomi olisikaan, jos esimerkiksi palstalaiset olisivat ohjaimissa kysyn vaan

    Huomattavasti paremmassa, jos voisin päättää asioista.
    Vilma

    Äänestä

Petteri on sitä mieltä, että sota toimii hyvin.
Käyttääkö hän julkista?
Eikös eduskunnalla oke ihan oma monipuolinen terveydenhoito.
Jäävi kommentoimaan.
Voisi loppukaudeksi siirtyä varhaiselle.
Vil a

Äänestä

po. sote toimii hyvin...
Vilma

Äänestä

En ketään, ei ole minun asia.

Äänestä
  • En olettanutkaan, että olisi kenenkään täällä kirjoittava asia.
    Todellisuus on toista.
    Otin tämän vasta-ajatteluksi, kun 200 ihmistä on turvannut oman elämänsä, mutta kansa voi huonosti.
    Vilma
    Ymmärsitkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En olettanutkaan, että olisi kenenkään täällä kirjoittava asia.
    Todellisuus on toista.
    Otin tämän vasta-ajatteluksi, kun 200 ihmistä on turvannut oman elämänsä, mutta kansa voi huonosti.
    Vilma
    Ymmärsitkö?

    Voi kateus taas, kun on 200 hyvin toimeentulevaa vaaleilla tehtäviinsä äänestettyä ihmistä Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voi kateus taas, kun on 200 hyvin toimeentulevaa vaaleilla tehtäviinsä äänestettyä ihmistä Suomessa.

    Ei ole missään nimessä kyse kateudesta.
    Kaikenlaisia kortteja heitellään, kun sanat ja ajatukset loppuvat.
    Käytä aivojasi.
    Vilma

    Äänestä

Ei mihinkään eläkkeelle, mutta Orpo saisi mennä Woltti-kuskiksi.

Äänestä
  • Mustaa makkaraa jääkiekkomatseihin laukussa.
    Mielikuva. Tuulessa, tuiskussa ja pyryssä.
    Vilma

    Äänestä

DEMARIT palauttaisivat tuon sopeutusrahan uudelleen jos se nyt poistettaisiin

Äänestä

Tuo on nykyään nimeltään sopeutumisraha, ei sopeutumiseläke.
Heinäkuussa 2025 sopeutumisrahaa nosti yhteensä
24 entistä kansanedustajaa.

Linkissä on hieman vanhentunutta tietoa (22.5.2025), mutta tuosta saa jo kuvan, kuka entisistä kansanedustajista nostaa ilmaista rahaa. Linkin lopussa on nimetty sopeutumisrahan saajat puolueittain.
"Yhdelle ex-kansanedustajalle maksetaan lähes 7 000 e/kk työttömyystukea "
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d0ef1041-77c9-4a31-b27c-c3c3db56f2fc

Äänestä

Listan ennätyksen (?) tehnyt on nauttinut 15 vuodessa 900.000 €.
Samaan aikaan moni laskee senttejä.
Vil a

Äänestä

MTV3 voisi ulkoistaa Iivanin. Käytös huonoa. Ilmeisesti omasta mielestä nerokas.
Ah. Ei ole.
Vilma

Äänestä
  • Eikö vasemmistolaista miellytä, kun ainoa toimittaja joka ei ole äärivasemmistolainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Eikö vasemmistolaista miellytä, kun ainoa toimittaja joka ei ole äärivasemmistolainen?

    En minä tiedä, mikä hänen puoluepoliittinen kantansa on.
    Kommenteista päätellen voisi ajatella, että persu.
    Luulee olevansa enemmän kuin on. Piste.
    Vilma

    Äänestä

Rahtarin tiimaripiinarin.

Äänestä

Tytti joutaisi eläkkeelle kiusaamasta avustajia.

1Äänestä
  • En yhtään pidä hänen äänestään. Ikävää rääkymistä.
    Sehän ei anna asialle enempää painoarvoa.
    Vilma

    Äänestä

  • Sekin oli puhdasta valhetta ja STT joutumassa persutoimittajineen vastuuseen.

    >simiti<

    Äänestä

Päättäjille tulee tehdä samat sosiaaliset päätökset mitä kansalle jota he edustavat.
Tietysti näin, muutenhan he eivät edusta kansaansa?

Kansanedustajille voi suoda työnsä jälkeen liiton rahat täytenä 2 kuukaudeksi, ja sen jälkeen alennetaan maksettua summaa -20 %.
Mennään omien päätösten mukaisesti, eikös niin?

AV

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aika monta ei niin järjen jättiläistä voisi siirtää sivuun päättäjistä ja päättämiseen vaikuttavista.
Jännää, miten villeillä, mutta kauaskantoisilla ajatuksilla ja aatteilla voi vaikuttaa elämiin heikentävästi.
Vilma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu