Törkeä maanpetos vai Törkeä valtiopetos?

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä

aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka
muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeästä valtiopetoksesta tuomitaan vähintään neljäksi vuodeksi vankeuteen tai elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Valtiopetos on törkeä, jos

rikoksentekijänä on Tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen taikka muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen

ja rikos on kokonaisuutena törkeä.

Valtiopetoksen valmistelu on rikos, jossa ryhdytään valtiopetoksen tekemiseksi yhteydenpitoon vieraan vallan tai sen asiamiehen kanssa, hankitaan aseita, ampumatarvikkeita tai muita vastaavia esineitä, koulutetaan ihmisiä aseiden käyttöön taikka kootaan tai varustetaan väkeä. Myös sellainen henkilö, joka perustaa yhteenliittymän valtiosäännön väkivaltaiseksi muuttamiseksi, toimii siinä johtavassa asemassa tai, tietoisena yhteenliittymän tarkoituksesta, antaa sille merkittävää taloudellista tukea, syyllistyy valtiopetoksen valmisteluun. Rangaistus on 4 kuukaudesta 4 vuoteen vankeutta.

Suomen poliittinen johto on liittänyt maan Euroopan Unioniin ja NATOon joka on vienyt Suomelta itsenäisyyden ja asettanut sen vieraiden valtioiden määräysvallan alaiseksi, sekä aiheuttanut maalle eksistentiaalisen uhan julistautumalla Venäjän viholliseksi. Tuomalla Suomeen amerikkalaisia sotilastukikohtia.

Hallinnon toimet ovat myös tehneet suurta haittaa Suomen taloudelle, yhteiskuntajäjestelmälle, terveydenhuollolle, sananvapaudelle ja tasa-arvoisuudelle.
11179
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Petos olisi jos ei valmistuttaisi parhaaksi katsomalla tavalla Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen.

3Äänestä
  • Ensin se oli puolustuvoimien kehittäminen. Sitten isäntämaasopimus. Sitten nato-jäsenyys. Sitten DCA-sopimus. Kaikkia näitä leimaa väittämät, että ilman niitä Suomi ei ole turvassa ja hetken päästä todetaan, ettei ne riitäkään. Ja nyt sen lopullisen turvan takaa ydinase? Mennäänkö vanhan kaavan mukaan siihen, ettei ydinaseet riitäkään, vaan Suomi on turvassa vasta sitten, kun Moskovasta tehdään kimalteleva aavikko?

    2Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Ensin se oli puolustuvoimien kehittäminen. Sitten isäntämaasopimus. Sitten nato-jäsenyys. Sitten DCA-sopimus. Kaikkia näitä leimaa väittämät, että ilman niitä Suomi ei ole turvassa ja hetken päästä todetaan, ettei ne riitäkään. Ja nyt sen lopullisen turvan takaa ydinase? Mennäänkö vanhan kaavan mukaan siihen, ettei ydinaseet riitäkään, vaan Suomi on turvassa vasta sitten, kun Moskovasta tehdään kimalteleva aavikko?

    No sehän tuli sieltä kuin Anon suusta.

    Herää kysymys, mikä maa on erittäin sotaisa ja kaivaa verta nenästään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jos Suomi olisi pysynyt itsenäisenä, sotilaallisesti puolueettomana maan, me saisimme nyt Venäjältä halpaa energiaa, kävisimme kauppaa Venän kanssa, eikä meillä olisi mitään pelkoa Venäjän sotilaallisista toimista Suomea vastaan, koska Suomessa ei kiduteta, raiskata ja murhata tuhansittain venäläisperäistä vähemmistöä, kuten Ukraina teki CIA:n juonien innoittamana.

    1Äänestä

  • Filosofian_fakiiri kirjoitti:

    No nythän tänne varsinainen fakiiri saatiinkin. 😃

    Tietysti tämä saattaa olla vain huimaa parodiaa...

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Ensin se oli puolustuvoimien kehittäminen. Sitten isäntämaasopimus. Sitten nato-jäsenyys. Sitten DCA-sopimus. Kaikkia näitä leimaa väittämät, että ilman niitä Suomi ei ole turvassa ja hetken päästä todetaan, ettei ne riitäkään. Ja nyt sen lopullisen turvan takaa ydinase? Mennäänkö vanhan kaavan mukaan siihen, ettei ydinaseet riitäkään, vaan Suomi on turvassa vasta sitten, kun Moskovasta tehdään kimalteleva aavikko?

    Huomaatko, että tämä että "ne ei riitäkään" liittyy siihen, että Venäjällä ei yli neljän vuoden suursodan aikana ole ilmennyt pienimpiäkään haluja lopettaa hyökkäystään ja painua Helvettiin Ukrainasta?

    Kun naapuri tieten tahtoen vaikuttaa vuosi vuodelta suuremmalta perkeleeltä, on asiaan tietenkin reagoitava yhä vahvemmin.

    Itse en ole tämän ydinaseitten rajoitetun sallimisen kannalla enkä sitä vastaan, kun kukaan ei voi tietää, kumpi tulisi olemaan aikaa paremmin kestävä vaihtoehto. Ymmärrän sekä vastustajia että kannattajia, mutta normaalin järjen mukaan putinatsien raivo tietenkin indikoisi siitä että hallituksen päätös on 🆗.

    1Äänestä

Nyt ne yrittää saada säteileviä murha-aseita Suomen maaperälle mutta valehtelee että ei niitä tänne tuotaisi.

2Äänestä
  • Aloittaja

    Eivätkö suomalaiset pöljäkkeet osaa ajatella sitä, että sodan lietsominen Venäjää vastaan tuhoaisi koko Suomen paljaaksi tonttimaaksi?

    Äänestä

Kyllä te anolaiset ryzzänkätyrit maanpettureita olette, siitä ei ole pienintäkään epäselvyyttä. Kremlin sontaa levittämällä ei Suomessa kannatusta kerätä, vaan pysytte täysin marginaalisena pelleporukkana.

Äänestä
  • Jos Suomi alkaa toimia ohi parlamentarismin samalla tavoin kuin Putin ja Trump, niin tottakai sääntöperäinen maailmanjärjestys hajoaa ja aseet (ydinaseet) kalisevat ja olemme lähempänä kolmatta maailmansotaa koska sodanlietsojat toimivat salassa, kuten kokoomus, pyrkien tuhoamaan rippeetkin kansanvallasta ja parlamentarismin yhteisestä päätäntävallasta. Kun kysymys ei ole kriisitilanteesta, niin miten puolustelisit neljän värisuoran toimintaa?

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Filosofian_fakiiri kirjoitti:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä

aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka
muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeästä valtiopetoksesta tuomitaan vähintään neljäksi vuodeksi vankeuteen tai elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Valtiopetos on törkeä, jos

rikoksentekijänä on Tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen taikka muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen

ja rikos on kokonaisuutena törkeä.

Valtiopetoksen valmistelu on rikos, jossa ryhdytään valtiopetoksen tekemiseksi yhteydenpitoon vieraan vallan tai sen asiamiehen kanssa, hankitaan aseita, ampumatarvikkeita tai muita vastaavia esineitä, koulutetaan ihmisiä aseiden käyttöön taikka kootaan tai varustetaan väkeä. Myös sellainen henkilö, joka perustaa yhteenliittymän valtiosäännön väkivaltaiseksi muuttamiseksi, toimii siinä johtavassa asemassa tai, tietoisena yhteenliittymän tarkoituksesta, antaa sille merkittävää taloudellista tukea, syyllistyy valtiopetoksen valmisteluun. Rangaistus on 4 kuukaudesta 4 vuoteen vankeutta.

Suomen poliittinen johto on liittänyt maan Euroopan Unioniin ja NATOon joka on vienyt Suomelta itsenäisyyden ja asettanut sen vieraiden valtioiden määräysvallan alaiseksi, sekä aiheuttanut maalle eksistentiaalisen uhan julistautumalla Venäjän viholliseksi. Tuomalla Suomeen amerikkalaisia sotilastukikohtia.

Hallinnon toimet ovat myös tehneet suurta haittaa Suomen taloudelle, yhteiskuntajäjestelmälle, terveydenhuollolle, sananvapaudelle ja tasa-arvoisuudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu