Tsaarinaikainen perinne ei kelpaa 2020- ja -30-luvulle

Ihmisten yhdenvertainen kohtelu ei toteudu, kun ihmiset asetetaan eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Tällöin myöskään uskonnon ja katsomuksen vapaus ei toteudu täysimääräisesti. Näin rikotaan perustuslain 6. ja 11. pykäliä perusoikeuksista. Tsaarinaikainen perinne ei ole siihen hyväksyttävä peruste.

Vaikka piispat julistavat, että valtio ja kirkko erotettiin jo 1860-luvulla, tämä Venäjän vallan aikainen asiaintila ei kelpaa enää itsenäisen Suomen 2020- ja 2030-luvulle.

Kirkon ja valtion suhteen uudelleenjärjestelyihin on aiheellista ryhtyä heti 2027 eduskuntavaalien jälkeen. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/hallitusohjelmatavoitteet-2027/
55943
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Tampereellahan tehtiin taulukko asiasta !

Äänestä
  • Mikä taulukko?

    Äänestä

Mitä niinku pitäisi tehdä?

Äänestä
  • Pitää äänestää ehdokasta, jonka tietää kannattavan kirkon ja valtion eroa. Niitä on joka puolueessa.

    Äänestä

  • Ramavit kirjoitti:

    Pitää äänestää ehdokasta, jonka tietää kannattavan kirkon ja valtion eroa. Niitä on joka puolueessa.

    Halla-aho?

    Äänestä

Huhtikuussa 2027 on eduskuntavaalit. Kun ehdokkaat on asetettu, jokainen voi kysellä ehdokkailta heidän kantaansa tähänkin asiaan.

Äänestä
  • Voit lähettää tuon muutosehdotusluettelon jo nyt kansanedustajille. Suurin osa on myös ehdolla seuraavissa vaaleisssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voit lähettää tuon muutosehdotusluettelon jo nyt kansanedustajille. Suurin osa on myös ehdolla seuraavissa vaaleisssa.

    Rohkeasti vaan. Ei ne pure?

    Äänestä

On ristiriitaista, että kun lain tarkoitus on pääsääntöisesti turvata heikomman asema vahvempaa vastaan (kuluttaja vs. suuren kauppaketjut, työntekijä vs. työnantaja, yksittäinen kansalainen vs. viranomainen jne), niin uskontokuntien kohdalla valtio suosii ja ataa perusteettomia etuoikeuksia Suomen suurimmalle ja vauraimmalle uskontokunnalle ja pienemmillä uskontokunnilla ei samoja oikeuksia ole.

Vaatimus valtion ja kirkon aidosta ja täydellisestä erottamisesta on siksi perusteltu ja oikea.

Äänestä

Vapaa-ajattelijat vaativat uskonnonvapauden toteuttamista täysimääräisesti Suomessa, mikä edellyttäisi yhden (tai kahden) uskontokunnan tsaarinaikaisten etuoikeuksien lakkauttamista.

https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/hallitusohjelmatavoitteet-2027/
"Vapaa-ajattelijain liitto esittää evankelis-luterilaisen kirkon tsaarinaikaista etuoikeuksista luopumista puolueille lähettämissään hallitusohjelmatavoitteissa. Alla olevassa kannanotossa erotetaan pidempää valmistelua edellyttävät ja nopeasti toteutettavat uudistukset."

Äänestä
  • Ikävä kyllä ainuttakaan puoluetta sitten demareiden puoluekokouksen vuonna 1903 Forssassa ei ole kiinnostanut kirkon ja valtion ero.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ikävä kyllä ainuttakaan puoluetta sitten demareiden puoluekokouksen vuonna 1903 Forssassa ei ole kiinnostanut kirkon ja valtion ero.

    On totta, että suomalaisessa puoluekentässä kirkon ja valtion eron kysymys on ollut pitkään marginaalissa, vaikka se nousi näkyvästi esiin jo SDP:n Forssan puoluekokouksessa vuonna 1903. Sen jälkeen suhtautuminen on vaihdellut, mutta yksikään suuri puolue ei ole tehnyt siitä keskeistä poliittista tavoitettaan.

    🧭 Miten puolueet ovat suhtautuneet kirkon ja valtion suhteeseen?

    - Historiallinen erityisasema — Suomen evankelis‑luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on edelleen lainsäädännössä erityisasema, ja niitä on kutsuttu valtiokirkoiksi tai kansankirkoiksi. Tämä asema on säilynyt, vaikka uskonnonvapauslaki koskee kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia.
    - Uskonnonvapauden kehitys — Uskonnonvapauslaki täytti hiljattain 100 vuotta, ja sen ympärille on syntynyt uutta tutkimusta, joka tarkastelee kirkon ja valtion rajapintoja. Tämä kertoo siitä, että aihetta tutkitaan, mutta poliittinen tahto rakenteiden muuttamiseen on ollut vähäistä.
    - Puolueiden kirkkosuhteet — Vuonna 2012 tehdyssä laajassa haastattelukokonaisuudessa eri puolueiden edustajat kuvasivat suhteitaan kirkkoon. Vaikka näkemykset vaihtelivat, yksikään puolue ei tuolloin ajanut aktiivisesti kirkon ja valtion eroa. Keskustelu keskittyi enemmän yhteistyön muotoihin kuin erottamiseen.

    🔍 Miksi asia ei ole edennyt?

    - Kirkon vahva historiallinen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on tehnyt siitä poliittisesti varovaisen aiheen.
    - Laaja mutta matalan intensiteetin kannatus erottamiselle ei ole kanavoitunut puolueiden strategisiin tavoitteisiin.
    - Käytännön vaikutusten epäselvyys (verotus, hautaustoimi, väestökirjanpito) on tehnyt poliitikoista varovaisia avaamaan kokonaisuutta.
    - Kirkon yhteiskunnallinen rooli esimerkiksi sosiaali- ja kriisityössä on nähty puolueissa hyödyllisenä, mikä on vähentänyt halua muuttaa järjestelmää.

    🧩 Mitä tämä kertoo suomalaisesta politiikasta?

    Kysymys ei ole niinkään siitä, etteikö puolueissa olisi yksittäisiä kannattajia erottamiselle, vaan siitä, että asia ei ole noussut poliittiseksi prioriteetiksi. Se on tyypillinen esimerkki aiheesta, jossa yhteiskunnallinen muutos tapahtuu hitaasti, ellei jokin ulkoinen tekijä pakota rakenteelliseen uudelleenarviointiin.

    Haluaisitko tarkastella, miten eri puolueet nykyään perustelevat kantaansa kirkon erityisasemaan?

    Äänestä

  • Muutama yksityiskohtacon siis vielä hoitamatta.

    Äänestä

vain 18v voi liittyä , ei niin että kun sinut joku on kastanut 😠

Äänestä

Se, että Suomessa on de facto valtionkirkko vuonna 2026 on häpeä. Suomi on ollut demokratian edelläkävijä, kun myönsi ensimmäisenä yleisen ja yhteläisen äänioikeuden sekä vaalikelpoisuuden, mutta kahden kirkon asema on jäänyt häpeätahrana järjestelmäämme.

Äänestä
  • Kaikilla muutama häpeätahra on. Kirkkoon ei ole pakko kuulua. Valtio tarvitsee vielä kirkon palveluita jos aloitettaisiin vainajien hautaamisesta, järjestetään se uudelleen pois kirkolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikilla muutama häpeätahra on. Kirkkoon ei ole pakko kuulua. Valtio tarvitsee vielä kirkon palveluita jos aloitettaisiin vainajien hautaamisesta, järjestetään se uudelleen pois kirkolta.

    Valtiolla ei ole mitään syytä palvella kirkkoa, eikä se tarvitse tältä mitään palvelua, jota ei jokin muukin voi tuottaa. Kaksi eri väestörekisteriä on vain turhaa byrokratiaa. Kirkonkirjat, kuten muidenkin kerhojen jäsenrekisterit, ovat niiden omia asioita. Kirkon jäsenmaksun pakkoperinnän järjestäminen on epätasa-arvoa, eikä kuulu valtion tehtäviin. Se, että siitä luopuminen toisi kirkolle ison ongelman, on kirkon ongelma ei perustelu sen jatkamiselle. Hautausmaiden kunnallistamisessa (esim.) jonkinlainen ongelma on se, että ne ovat lähes poikkeuksetta kirkon omistamalla kiinteistöllä ja uusien sekulaarien hautausmaiden perustamiseen ei ole oikein perusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Valtiolla ei ole mitään syytä palvella kirkkoa, eikä se tarvitse tältä mitään palvelua, jota ei jokin muukin voi tuottaa. Kaksi eri väestörekisteriä on vain turhaa byrokratiaa. Kirkonkirjat, kuten muidenkin kerhojen jäsenrekisterit, ovat niiden omia asioita. Kirkon jäsenmaksun pakkoperinnän järjestäminen on epätasa-arvoa, eikä kuulu valtion tehtäviin. Se, että siitä luopuminen toisi kirkolle ison ongelman, on kirkon ongelma ei perustelu sen jatkamiselle. Hautausmaiden kunnallistamisessa (esim.) jonkinlainen ongelma on se, että ne ovat lähes poikkeuksetta kirkon omistamalla kiinteistöllä ja uusien sekulaarien hautausmaiden perustamiseen ei ole oikein perusteita.

    Hautaustoimessa valtio maksaa kirkolle että hautausmaat pidetään kunnossa, haudat kaivetaan. Sehän on valtion päätettävissä mistä ostetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikilla muutama häpeätahra on. Kirkkoon ei ole pakko kuulua. Valtio tarvitsee vielä kirkon palveluita jos aloitettaisiin vainajien hautaamisesta, järjestetään se uudelleen pois kirkolta.

    Kuinka monta kertaa kirkko on jo rahastanut näillä "yhteiskunnallisilla velvollisuuksillaan"? Kun kunta ja seurakunta erotettiin kirkolle jäi valtavat maa- ja metsäomaisuudet, koska kirkolla oli "yhteiskunnallisia velvollisuuksia". Samoin sille jäi verotusoikeus. Nyt valtio maksaa kirkolle erikseen hautuumaiden hoidosta ja edelleen kirkolla on verotussoikeus. Miksi? Eikö korvaus hautaustoimen hoitamisesta ole korvaus hautaustoimen hoitamisesta. Mistä korvauksena on verotusoikeus?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuinka monta kertaa kirkko on jo rahastanut näillä "yhteiskunnallisilla velvollisuuksillaan"? Kun kunta ja seurakunta erotettiin kirkolle jäi valtavat maa- ja metsäomaisuudet, koska kirkolla oli "yhteiskunnallisia velvollisuuksia". Samoin sille jäi verotusoikeus. Nyt valtio maksaa kirkolle erikseen hautuumaiden hoidosta ja edelleen kirkolla on verotussoikeus. Miksi? Eikö korvaus hautaustoimen hoitamisesta ole korvaus hautaustoimen hoitamisesta. Mistä korvauksena on verotusoikeus?

    Valtio päättää mistä ostaa palvelun jos tuntuu kalliilta valitsee toisen firman. Niinhän sinäkin teet kun tilaat esim. auton huollon. Voisit tilata myös omaisesi hautauksen kirkko ei olisi ainoa.

    Äänestä

Hah,,kuka tykkää lähisuhdeväkivalloista tykkää myös lopusta väkivallasta. Ei tule selitellä.

Äänestä

Muutoksen aikaansaaminen edellyttää lisääntyvää tukea Vapaa-ajattelijoille.

Äänestä
  • Täältä katsomaan: vapaa-ajattelijat.fi sekä /va-lehti

    Äänestä

Eiköhän aletaan porukalla aktivoitumaan.

Äänestä
  • Niin! Onhan tämä häpeällistä.

    Äänestä

Kyllä kelpaa. T. Kirkkoherra

Äänestä

Satuttavasti sanottu.

Äänestä

Ei muuta ku liittymään vapaa-ajattelijoihin.

Äänestä

Taitaa hävettää.

Äänestä

Liity purkutalkoisiin.

Äänestä

Tie Paratiisiin on se mitä Raamatussa on sanottu, annaanteeksi itsellesi ja niille jotka ovat sinua vastaan rikkoneet, näin on kirjoitettu.
2026 on hyvin elillainen vuosi kautta historjan, jotain tapahtuu ja se on isoa ja mullistavaa koska Raamatun merkit osoittavat sen mutta ei vuotta.
Youtubessa on paljon ihmisten, lasten ja aikuisten tarinoita unista mitä tuleman pitää.
Minä en tulevaa pelkää enkä kuolemaa koska Jeesukselle olen elämäni antanut.
Luopukaa vihasta ja ottakaa rakkaus vihan sijaa sisällenne koska se on vapauttava tunne ja kun pyytää aidosti koko sydämestä rukouksessa Jeesukselta syntejä anteeksi se vapauttaa mielen ja kun pyytää uskoon tuloa se vapauttaa mielen ja ruumiin.
T:Marko.L Porista

Äänestä

Protestit kansanedustajille. Lähetä kokeeksi.

Äänestä

Ajattelun lisäksi toimintaa.

Äänestä

Naurut piispoille. Njet haradoo.

Äänestä

Lähetä nuo tavoitteet uusille eduskuntavaaliehdokkaille ja kansanedustajillekin.

Äänestä

No mutta kun piispoille kelpaa...

Äänestä
  • Soromnoo-meininki ei kelpaa kansalle.

    Äänestä

  • Lähetetään itse kukin nä.ä ainakin yhdelle ehdokkaalle.

    Äänestä

Onko lapseni vielä kirkon häsen? Saatko hoidettua efon nyt kesällä? Näin hän voi päästä uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon.

Äänestä

Vaikka 1800-loppupuolelka tapahtui hyviä asioita (suomen kielen asema, oma raha, oma armeijaosasto, kansakouluasetus) kirkon ja valtion suhde on tarpeen saada 2020-luvulle.

Äänestä
  • Käytännössä tähtäin on 2030-luvulle. Mutta 2027 eduskuntavaaleilla on tärkeä merkitys.

    Äänestä

Eroa kirkosta. Erottakaa lapsennekin. Siirtäkää koulun uskonnosta eeteehen.

Äänestä

Tämä hyvä. Tavoitteita dduskuntaehdokkaille.

Äänestä

Kirkko ja valtio erotettava.

Äänestä

Nyt kaikki: viestiä kansanedustajaehdokkaille.

Äänestä

Olemme erottaneet omalta paikkakunnalta kaikki . Kirkosta.
Iso kamppanja eli tehoisku.

Äänestä

Jokainen voi lähettää kansanedustajaehdokkaille näitä vaatimuksia.

Äänestä

Tällä viikolla isoin teko on erottaa lapsi kirkosta ja siirtää hänet koulun uskonnosta elämänkatsomustiedon opetukseen.

Täältä lomake: eroakirkosta.fi
Voit esitäyttää ja tulostaa ja allekirjoittaa taikka tulostaa blanko omakkeen ja täyttää kynällä kokonaan.

Lomake pitää allekirjoittaa ja postittaa ta viedä Digi-ja väestötietoviraston toimipaikkaan.

Äänestä

Juu ei.

Äänestä

Aletaan lähettää viestejä eduskuntavaaliehdokkaille.

Tekoäly tietää monen ehdokkaan sähköpostiosoitteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisten yhdenvertainen kohtelu ei toteudu, kun ihmiset asetetaan eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Tällöin myöskään uskonnon ja katsomuksen vapaus ei toteudu täysimääräisesti. Näin rikotaan perustuslain 6. ja 11. pykäliä perusoikeuksista. Tsaarinaikainen perinne ei ole siihen hyväksyttävä peruste.

Vaikka piispat julistavat, että valtio ja kirkko erotettiin jo 1860-luvulla, tämä Venäjän vallan aikainen asiaintila ei kelpaa enää itsenäisen Suomen 2020- ja 2030-luvulle.

Kirkon ja valtion suhteen uudelleenjärjestelyihin on aiheellista ryhtyä heti 2027 eduskuntavaalien jälkeen. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/hallitusohjelmatavoitteet-2027/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu