Vasemmalla ei tiedetä, miten bensan hinta muodostuu.

Kopioikaa tämä vaikka vessan seinälle, niin voitte paskaa likisteIIessänne kerrata sitä.

Bensan, esim. 95E, hinta muodostuu näin:

> Raakaöljyn hankinta: osuus hinnasta n. 25–30% (maailmanmarkkinahinta).
> Jalostus ja biopolttoaineet: noin 10–15% (jalostamokulut ja jakeluvelvoite).
> Kuljetus ja logistiikka: n. 3–5%​
> Jakelumarginaalit: noin 5–7% (jakelijat ja huoltoasemat).​
> Valmisteverot (energiavero ja CO2-vero): noin 35–40% (yht. n. 0,75 €/l).
> Arvonlisävero (24%): noin 20–25% (lasketaan verollisesta pohjan hinnasta).

Lisäksi hintaan lisätään veroihin, marginaaleihin yms. lisättynä päästökauppa, huoltovarmuusmaksut jne.

Kun olette kirjoittanut tämän seinään, kirjoittakaa sen alle seuraava kysymys:

"Kuinka tyhmiä me vasemmistoIaiset olemme, että uskomme persujen "luvanneen" euron bensaa?"

Vaikka olen yleensä hyvin skeptinen sen suhteen, että vasemmmistolainen kykenisi oppimaan ja kehittymään, on silti mahdollista, että näillä opeilla se neljäskin synapsi saa pientä kipinää. Jos näin tapahtuu, voi ajatella positiivisesti, että kolmella synapsilla kituuttava vasemmistoIainen ei ehkä sittenkään ole menetetty tapaus.

☝️😏
25269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Vassareita ei faktat kiinnosta ainoastaan se miten saadaan ihmiset kärsimään

1Äänestä
  • Muisttatko, miten Sanna Marin sentään kykeni heiluttelemaan bensan maailmanmarkkina hintoja?

    Äänestä

Jos bensan kustannus nousee,
jakelun hinta nousee. Ja päinvastoin. .

Kaikissa tapauksissa bensan hinta on nimimissä:
saatanan kallista.

Suljetaan koko kylä.

Äänestä

Trump vetäisi aloittajan paskaviisastelut samantien aloittajatrollin omiin housuihin.
Venäjä saa myydä öljyä Intiaan, pian myös muuallekin, siksi bensanhinta tulee halpenemaan maailmanlaajuisesti lähiaikoina.
Pyykkää mr. pers-efekti vaan niitä omia housujasi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ymmärrän, että sinua korpeaa niin ettei veri kierrä. Eihän se nyt takuulla hyvältä tunnu, että vetelen teitä mennen tullen aamupalaksi kölin alta ja sitten lounaaksi servaan ja illalliseksi jauhotan.

    Mutta... kysehän avauksessa on siitä, että te vasemman laidan rahjustajat ette tiedä miten bensan muodostuu, jonka vuoksi myös pakollisen persuvastaisuuden retoriikkakin on kuin piirtelisi ulosteella hymiöitä seiniin. Kuten esim. "persut lupas euron pensaa öyöööhhh!!" Ts. Trump ei liity siihen mitenkään, ei Venäjä, eikä lntia. Se vaan on aina yhtä outoa, miten te rahjustajat ette kykene hallitsemaan korvien välissänne kimpoilevia ajatuksia ja muodostamaan niistä mitään aiheisiin liittyviä johdonmukaisuuksia. Ja mitä tulee tuohon raivoamiseesi, niin ajatuksesi housujen pyykkäämisestä syntyi varmasti kokemusasiantuntijuuden pohjalta. Vai mitä, paskahousu?

    ☝️😏

    Äänestä

  • Aloittaja

    Erittäin hyvä ja iskevä oli Peltokankaan mainos. Ja ennen kaikkea se oli faktinen. Ja niin kävikin, että bensanhinnan korottajat äänestettiin oppositioon. Tilastodata kertoo paljon: https://ibb.co/ynVn6qdN

    ☝️😏👌

    Äänestä

  • Taatusti !

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Bensan hinta on korkeampi nyt kuin silloin, koska persut, hyisssssattana!!! Peltokangas on persujen terävimpiä, jopa voidaan pitää korpin tasoisena, mutta ei aivan. Korppi on älykäs lintu, persu ei ole lintu,eikä älykäs. Sinäkin olet hintti.

    Äänestä

https://yle.fi/a/74-20066909

Muuten, polttoaineen ALV on nyt 25,5 %. Copy pastella koppaamaan tekstiisi tuli tietysti virhe, kun et sinä pöljänä tuotakaan huomannut!

Äänestä
  • https://yle.fi/a/74-20050819

    No nyt sitä on kansa ihmeissään. Kalliiksi tulee työmatkat...eikä persujen 4 sentin veroalekikkailulla ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ooops pahoittelut virheestä. "24" on niin vielä niin vahvasti lihasmuistissa, että se tulee huomaamatta. Virheitä saattaa joskus tulla, kun kirjoittelen yleensä ulkomuistista. En siis harrasta copypastea muutenkin kuin esim. lainauksissa. Tällä joutoalustalla en ole niin tarkka verratuna esim. äXään ja muihin normaaleihin keskustelualustoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72b7f938-5d6b-492a-9a67-95078a454b5b

    Hehhehhehhehhe...märkäkorvapojjjaat sitä oikein touhuaa omiaan.

    No saa kai persutkin, jos Marinin tytötkin sai, jotka petti vappusatas-lupauksensa lopullisesti koska "Nyt ei ole varaa". Juuri sitä ennen kun ottivat yli 30 mrd uutta velkaa, kun ei ollut varaa. :)

    Vai onko kommarit sitä mieltä että valtion verotuloja tulisi entisestään vähentää tässä taloustilanteessa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72b7f938-5d6b-492a-9a67-95078a454b5b

    Hehhehhehhehhe...märkäkorvapojjjaat sitä oikein touhuaa omiaan.

    Hehhhehehhehehehe vasemmistovammaiIija yrittää päteä....

    "– Ei aloitteista äänestetty. Niiden hylkäys oli yksimielinen. Äänestys koski vihreiden lausumaehdotusta ”autoilun verotuksen uudistamiseksi”, ts. korottamiseksi. Sitä te vasemmistopuolueet puolsitte, ja sen me kaadoimme äänin 120–62, Vigelius sanoi."

    Kumoahan tämä, Iuteenhuokaus, jos pystyt.

    ☝️😂

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    https://yle.fi/a/74-20050819

    No nyt sitä on kansa ihmeissään. Kalliiksi tulee työmatkat...eikä persujen 4 sentin veroalekikkailulla ole mitään merkitystä.

    "Tässä muutoksessa kyse on energian hintojen nousun vuoksi tehdystä tilapäisestä korotuksesta, joka nyt päättyy."

    No kuinkas tilapäinen tää Marinin vihertyttöjen fossiilisille polttoaineille myönnetty "väliaikainen tuki" olis pitänyt olla, jos sille ei enää ole varsinaisesti tarvetta kun polttoaineiden hinnat on jo tulleet alas mukavasti? Yhtä kauan kuin demarien väliaikainen autovero, vai?

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Ooops pahoittelut virheestä. "24" on niin vielä niin vahvasti lihasmuistissa, että se tulee huomaamatta. Virheitä saattaa joskus tulla, kun kirjoittelen yleensä ulkomuistista. En siis harrasta copypastea muutenkin kuin esim. lainauksissa. Tällä joutoalustalla en ole niin tarkka verratuna esim. äXään ja muihin normaaleihin keskustelualustoihin.

    Mikset pysy poissa. Taitaa elämäsi olla eri palstoilla pyörimistä,joka suorastaan säälittää.

    Äänestä

Polttoaineiden hinnat määräytyvät maailmantalouden ja teollisuusyritysten mukaisesti. Verotuksesta päättää Hallitus ja Eduskunta. Bensan hinta on likimain sama Ruotsissa. Venäjällä se lienee halpaa.

Verorahoilla rahoitetaan terveydenhoitoa, koulutusta, tiestöä, liikennettä, jne.

Mitähän aloittaja ehdottaa tilalle?

Äänestä
  • Persun öyhötyksille vain nauretaan. Ihan päivittäin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ehdottaa? Minkä tilalle? Aloitushan koskee vasemmistoIaisten tietämättömyyttä ja tietämättömyyden vaikutusta räyhäretoriikkaan.

    "Polttoaineiden hinnat määräytyvät maailmantalouden ja teollisuusyritysten mukaisesti. Verotuksesta päättää Hallitus ja Eduskunta. "

    Turhaa toistoa, koska se oli jo kuvattu aloituksessa:

    > Raakaöljyn hankinta: osuus hinnasta n. 25–30% (maailmanmarkkinahinta).
    > Jalostus ja biopolttoaineet: noin 10–15% (jalostamokulut ja jakeluvelvoite).
    > Kuljetus ja logistiikka: n. 3–5%​
    > Jakelumarginaalit: noin 5–7% (jakelijat ja huoltoasemat).​
    > Valmisteverot (energiavero ja CO2-vero): noin 35–40% (yht. n. 0,75 €/l).
    > Arvonlisävero ( ̶2̶4̶ 25,5%): noin 20–25% (lasketaan verollisesta pohjan hinnasta).

    unohdit persujen osuuden, se on yksi euro. Persut ovat tuhonneet Suomen, ovat Suomen syöpä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00017 kirjoitti:

    unohdit persujen osuuden, se on yksi euro. Persut ovat tuhonneet Suomen, ovat Suomen syöpä.

    Pakollista uIinaa, kun et muuhun pysty.

    Äänestä

Tieteellisesti on tutkittu ja todettu, että bensan hinta määräytyy Orpon hallituksen mukaan sillä Marinin hallituksen oli tarkoitus korottaa bensiinin hintaa hyväosaisilta kokkareilta, mutta palauttaa bensaveron rahaa tilille (Harakka) vähäosaisille demareille.

Mitä enemmän vähäosainen olisi ostanut sossulta saamillaan rahoilla bensiiniä, sen enemmän hänelle olisi palautettu rahaa tilille. Mitä enemmän hän olisi siis tuhlannut, sen enemmän tilille olisi tullut rahaa.

Äänestä

Höpsis! Meillä duunareilla on ihan tarkka tieto miten öljyä jalostetaan, ja miten hinta muodostuu. Suurin osa kannattaa demareita ja vasemmistoliittoa, jotkut on jopa persuja, mutta hekin tietävät.

Äänestä

Ainakin persut nosti pumppuhinnat taivaisiin. Ihan hyvä, ei fossiiliromuilla pidäkään ajella!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Mr.Perfect kirjoitti:

Kopioikaa tämä vaikka vessan seinälle, niin voitte paskaa likisteIIessänne kerrata sitä.

Bensan, esim. 95E, hinta muodostuu näin:

> Raakaöljyn hankinta: osuus hinnasta n. 25–30% (maailmanmarkkinahinta).
> Jalostus ja biopolttoaineet: noin 10–15% (jalostamokulut ja jakeluvelvoite).
> Kuljetus ja logistiikka: n. 3–5%​
> Jakelumarginaalit: noin 5–7% (jakelijat ja huoltoasemat).​
> Valmisteverot (energiavero ja CO2-vero): noin 35–40% (yht. n. 0,75 €/l).
> Arvonlisävero (24%): noin 20–25% (lasketaan verollisesta pohjan hinnasta).

Lisäksi hintaan lisätään veroihin, marginaaleihin yms. lisättynä päästökauppa, huoltovarmuusmaksut jne.

Kun olette kirjoittanut tämän seinään, kirjoittakaa sen alle seuraava kysymys:

"Kuinka tyhmiä me vasemmistoIaiset olemme, että uskomme persujen "luvanneen" euron bensaa?"

Vaikka olen yleensä hyvin skeptinen sen suhteen, että vasemmmistolainen kykenisi oppimaan ja kehittymään, on silti mahdollista, että näillä opeilla se neljäskin synapsi saa pientä kipinää. Jos näin tapahtuu, voi ajatella positiivisesti, että kolmella synapsilla kituuttava vasemmistoIainen ei ehkä sittenkään ole menetetty tapaus.

☝️😏

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu