Suomen valtiosta saadaan velaton sormia napsauttamalla

Kun pakkosiirretään työeläkevarat valtiolle, joka sitten maksaa niillä pois velkarästit. Samalla lopetetaan työeläkkeiden maksaminen, ja siirretään se porukka Kelan eläkkeille.

Työeläkevarat olivat viime vuoden lopussa 290 miljarda euroa, eli noin 100 miljardia euroa suuremmat kuin valtion kokonaisvelka.

https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/

Mikäli joku alkaa inisemään vastaan, menettää myös samalla oikeutensaa ulista Suomen valtion velasta. Se on turpa kiinni ikuisiksi ajoiksi tämän aiheen tiimoilta.

Jatkakaa.
52362
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Kommarimatikkaa?

Koska ne työeläkefirmojen ns. purskurirahastot myös tuottaa muutaman miljardin per vuosi. Joten jos ne realisoidaan, siitä aiheutuis sit valtiolle muutaman miljardin euron uus menoerä kun ne puuttuvat miljardit pitäis kikkailla jostain.

Äänestä
  • Ei tarvitse kikkailla yhtään mitään, koska koko pyramidihuijaus lakkautetaan. Palkansaajille jää rahaa lisää kulluttamiseen melkein 30 miljardia euroa vuodessa. Se räjäyttää Suomen talouden kasvuun ja alkaa ruokkimaan itse itseään.

    Valtiolle taas tulee säästöjä itse järjestelmän alasasjosta 7 miljardia euroa vuodessa, ja kun huomioidaan lisäksi poistuvat 3 miljardin euron korkomenot, niin valtiolle syntyy säästöä noin 10 miljardia euroa joka vuosi.

    Ja kas kummaa. Suomi on velaton, eikä maksanut penniäkään.

    Te olette vain hallintoalamaiset niin tyhmiä, ettette ymmärrä kuinka teitä kusetetaan koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei tarvitse kikkailla yhtään mitään, koska koko pyramidihuijaus lakkautetaan. Palkansaajille jää rahaa lisää kulluttamiseen melkein 30 miljardia euroa vuodessa. Se räjäyttää Suomen talouden kasvuun ja alkaa ruokkimaan itse itseään.

    Valtiolle taas tulee säästöjä itse järjestelmän alasasjosta 7 miljardia euroa vuodessa, ja kun huomioidaan lisäksi poistuvat 3 miljardin euron korkomenot, niin valtiolle syntyy säästöä noin 10 miljardia euroa joka vuosi.

    Ja kas kummaa. Suomi on velaton, eikä maksanut penniäkään.

    Te olette vain hallintoalamaiset niin tyhmiä, ettette ymmärrä kuinka teitä kusetetaan koko ajan.

    Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?
    Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?

    Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?
    Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?

    Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta.

    "Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?"

    Kyllä.

    "Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?"

    Olen itse duunari, enkä tule kyseisestä pyramidihuijauksesta koskaan hyöytymään, vaan tällä hetkellä palkkasummastani varastetaan noin 1/4.

    Ne ovat minun rahoja, jotka kuuluvat minulle.

    "Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta."

    Eri mieltä ovat vain työeläkeloiset, jotka tuhlaavat meidän palkansaajien rahoja.

    Tälle tehdään nyt loppu, ja tuleville sukupolville jätetään velaton Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    naps!! alottaja kaasukammioon..

    ja kokoomus kaivoslaki pois!!

    Suomella on maailman rikkain kaivosrikkaus Lapissa 8000 000 miljoonaa eur

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    naps!! alottaja kaasukammioon..

    ja kokoomus kaivoslaki pois!!

    Suomella on maailman rikkain kaivosrikkaus Lapissa 8000 000 miljoonaa eur

    "Mikäli joku alkaa inisemään vastaan, menettää myös samalla oikeutensaa ulista Suomen valtion velasta. Se on turpa kiinni ikuisiksi ajoiksi tämän aiheen tiimoilta."

    No sinulla ei ole enää oikeuttaa inistä valtion velasta, koska aloit kapinoimaan muutosta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?"

    Kyllä.

    "Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?"

    Olen itse duunari, enkä tule kyseisestä pyramidihuijauksesta koskaan hyöytymään, vaan tällä hetkellä palkkasummastani varastetaan noin 1/4.

    Ne ovat minun rahoja, jotka kuuluvat minulle.

    "Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta."

    Eri mieltä ovat vain työeläkeloiset, jotka tuhlaavat meidän palkansaajien rahoja.

    Tälle tehdään nyt loppu, ja tuleville sukupolville jätetään velaton Suomi.

    Öö!?

    Eli oot työeläkejärjestelmää ajamassa alas, mutta sen järjestelmän alasajaminen ei sit muka vaikuta sun työeläkkeisiis sen pätkän vertaa, jostain erinomasesta syystä!?

    Mitä sä oot vetäny?

    3Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Öö!?

    Eli oot työeläkejärjestelmää ajamassa alas, mutta sen järjestelmän alasajaminen ei sit muka vaikuta sun työeläkkeisiis sen pätkän vertaa, jostain erinomasesta syystä!?

    Mitä sä oot vetäny?

    Specsavers?

    "Olen itse duunari, enkä tule kyseisestä pyramidihuijauksesta koskaan hyöytymään, vaan tällä hetkellä palkkasummastani varastetaan noin 1/4."

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?
    Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?

    Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta.

    Jos työeläkevarannot lakkautettaisiin, niin miljardit jaettaisiin indeksikorotuksin tietysti eläkkeellä oleville könttäsummana eli palautettaisiin vuosikymmenten ajan maksetut rahat niiden omistajille. Ei niitä varasteta valtion velkojen maksuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?
    Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?

    Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta.

    Nämä lakkoiluillaan ovat heikentäneet Suomen kilpailukykyä valtavasti.

    Vassuaate on sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Nämä lakkoiluillaan ovat heikentäneet Suomen kilpailukykyä valtavasti.

    Vassuaate on sellainen.

    Vassuaate lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti mutta ei pysty antamaan niitä koska raha ei puussa kasva. Se pitää ensin tehdä se raha kovalla työllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Jaa jaa. että meinasit lakkautta koko työeläkejärjestelmän vai?"

    Kyllä.

    "Ootko kysässy yhdenkään duunarin tai ammattiyhdistyspampun mielipidettä asiaan?"

    Olen itse duunari, enkä tule kyseisestä pyramidihuijauksesta koskaan hyöytymään, vaan tällä hetkellä palkkasummastani varastetaan noin 1/4.

    Ne ovat minun rahoja, jotka kuuluvat minulle.

    "Voi olla et ovat jokseenkin eri mieltä asiasta."

    Eri mieltä ovat vain työeläkeloiset, jotka tuhlaavat meidän palkansaajien rahoja.

    Tälle tehdään nyt loppu, ja tuleville sukupolville jätetään velaton Suomi.

    JA paskat sulta mitään varastetaan, ei ainakaan 1/4 osaa palkasta! ET varmasti ole edes työssä kun tuollaisia väität, tel-maksut ei ole noin suuria joten sinä VALEHTELET!!

    EIKÄ OLE MITÄÄN TYÖELÄKELOISIA!!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    JA paskat sulta mitään varastetaan, ei ainakaan 1/4 osaa palkasta! ET varmasti ole edes työssä kun tuollaisia väität, tel-maksut ei ole noin suuria joten sinä VALEHTELET!!

    EIKÄ OLE MITÄÄN TYÖELÄKELOISIA!!

    Lopeta keuhkoaminen. Yksityisellä puolella varastetaan työntekijän palkkasummasta noin neljäsosa työeläkeloisille. Se on palkansaajilta ryövättyä rahaa.

    Työeläkeloinen on pahimman sortin rikollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Lopeta keuhkoaminen. Yksityisellä puolella varastetaan työntekijän palkkasummasta noin neljäsosa työeläkeloisille. Se on palkansaajilta ryövättyä rahaa.

    Työeläkeloinen on pahimman sortin rikollinen.

    Minä en tässä ole se joka on keuhkonnut vaan sinä! Työeläkeloisia ei ole edes olemassakaan ja on törkeää haukkua eläkeläisiä rikollisiksi!!! Eikä tasan ole kukaan varastanut mitään, saati että 1/4 osaa palkasta, olen itse ollut yksityisellä töissä eikä siellä mennyt kuin murto-osa TEL-maksuja joten lopeta se valheiden suoltaminen tai pääset pian poliisin juttusille, mokomakin valepukki!!

    Äänestä

En päile hetkeäkään, etteivätkö nämä nykyiset, maailmanpoliittista sankaruutta hinnalla millä hyvänsä tavoittelevat suomalaispoliitikot tuhlaisi vielä suomalaisten eläkesäästöjäkin maailman tuuliin.

Äänestä
  • IMF hoitaa sen puolestamme, jos emme ajoissa itse korjaa tuota vuosikymmenten virhettä, joka nyt kostautuu hulluina korkomenoina.

    Äänestä

Oletko valmis ostamaan työeläkeyhtiöiden osakesijoitukset? Mainitsemasi arvo on vain laskennallinen todellisen hinnan paljastuessa vasta ostohetkellä kuin missä tahansa huutokaupassa.

Äänestä
  • Valtio päättää kuinka ne rahaksi muuttaa.

    Ja nyt olet siis sitä mieltä, että kyseiset sijoitukset ovatkin arvottomia.

    Mistä teitä änkyröitä sikiää?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Valtio päättää kuinka ne rahaksi muuttaa.

    Ja nyt olet siis sitä mieltä, että kyseiset sijoitukset ovatkin arvottomia.

    Mistä teitä änkyröitä sikiää?

    Kerroin vain, miten eläkesijoitukset realisoidaan pörssimaailmassa - myyjän on löydettävä ostaja tai paperit jäävät käsiin. Mitkä tahot ovat sinun mielestäsi ostajia tässä tapauksessa? Työeläkeyhtiöt olisivat myyjiä. Valtiolla ei ole rahaa ostaa ottamatta lisää velkaa. Lisävelkaan tarvitaan EU:n suostumus.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitä se velka olikaan?

    Eli mielestäsi sijoitukset ovat arvottomia, mutta velka ainoastaan arvokasta. Ok.

    Lue tämä, hitaasti, ja yritä ymmärtää lukemasi:
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001625500.html

    " – Englannin valtiolla oli Napoleonin sotien jälkeen äärimmäisen suuri velka. Sitä ei ole maksettu vielä pois.

    Englannin talous on kasvanut Napoleonin jälkeen monikymmenkertaiseksi.

    – Napoleonin aikainen velka on aivan mitätön raha nykyään."

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    >>>Englannin talous on kasvanut Napoleonin jälkeen monikymmenkertaiseksi.

    Samalla napoleonin taktiikalla :
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17580857/britannian-talous-romahduspisteessa-

    T. haans.sea

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitä se velka olikaan?

    Eli mielestäsi sijoitukset ovat arvottomia, mutta velka ainoastaan arvokasta. Ok.

    Lue tämä, hitaasti, ja yritä ymmärtää lukemasi:
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001625500.html

    " – Englannin valtiolla oli Napoleonin sotien jälkeen äärimmäisen suuri velka. Sitä ei ole maksettu vielä pois.

    Englannin talous on kasvanut Napoleonin jälkeen monikymmenkertaiseksi.

    – Napoleonin aikainen velka on aivan mitätön raha nykyään."

    Sinun mielestäsi sijoitukset ovat arvottomia, mutta minun mielestäni ne ovat pörssissä olevia arvopapereita. Niiden päivän arvo paljastuu vasta myyntihetkellä. Työeläkeyhtiöt myyvät sijoituksiaan päivittäin ja tekevät uusia sijoituksia.

    Rahaa maksaa työeläkkeet ei ole ilman palkkojen sivukuluja työeläkevakuutusmaksuja ja sijoitusten tuottoja. Toki työeläkkeistä voidaan luopua, mutta sitten eläkeläiset täytyy siirtää valtion (Kelan) perusturvalle, tonnin takuueläkkeelle kuukaudessa.

    Nykyisessä talousjärjestelmässä kaikki raha on velkaa ylikansallisilta pörssipankeilta. Velat kuitataan uusilla veloilla. Valtiot maksavat korkoa ottamistaan veloista. Suomi on yksi tulosyksikkö muiden valtioiden ohessa. Sijoittajat pyörittävät yrityksiä verovaroilla.

    Äänestä

Kun pakkosiirretään työeläkevarat valtiolle, joka sitten maksaa niillä pois velkarästit. Samalla lopetetaan työeläkkeiden maksaminen,
se tappaa vanhukset, se on sitä trump-vapautta jolla ei ole moraalisia pidäkkeitä.

1Äänestä

Olisi liian helppo ratkaisu. Suomessa pitää asiat tehdä vaikeasti. Sillä tavalla työllistetään byrokraatteja.

Äänestä

Suomessa yksityisomaisuudella on omaisuudensuoja

Äänestä
  • Siinä tapauksessahan meidän palkansaajien rahoja ei saa varastaa työeläkeloisille.

    Hyvä että otit asian esille.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Siinä tapauksessahan meidän palkansaajien rahoja ei saa varastaa työeläkeloisille.

    Hyvä että otit asian esille.

    EI OLE MITÄÄN TYÖELÄKELOISIA, SINÄ SEN SIJAAN OLET SE LOINEN!! EIKÄ SINULTA MITÄÄN VARASTETA!!

    Äänestä

Näin pitää tehdä.

Äänestä

Älä unta näe, kaikki rahat Zelenskille.

Äänestä

Aivan samoin sormia napsauttamalla Suomesta saadaan velaton kun sosialisoidaan metsäyhtiöt, Neste ja Fortum. Vastikkeetta tietenkin.

1Äänestä

Suomen valtiosta saadaan velaton 10 vuodessa kun lopetetaan tulijoiden ylläpito, ja luodaan raha itse eikä lainata sitä ulkomailta ja makseta 5 miljardia euroa pelkkiä korkoja vuodessa.

1Äänestä

Puuttumatta sosialisoinnin perustuslainvastaisuuteen, niin pari pointtia:

1. Ongelma on VELKAANTUMINEN ja sen vauhti eikä velka sinällään. Jos velka saataisiin jollan mielikuvituksella taikatempulla nollattua, niin valtiontalouden alijäämä / velkaantuminen (6% BKT:stä) jatkuisi ja todennäköisesti kiihtyisi, kun paine hidastaa velan kasvamista pienenisi

2. Työeläkejärjestelmän omituisuus on juuri noiden eläkerahastojen loputon kasvattaminen. Käytännössä siis pumppaamme eläkemaksuilla miljarditolkulla rahaa pois kulutukesta ja investoinneista, jotta ne voidaan sijoittaa yleensä Suomen ulkopuolelle. Miksi?

Suomen "kriisissä oleva" eläkejärjestelmä tuotti 2024 ylijäämää vajaa 20 miljardia. Vuonna 2025 ylijäämä oli liki 16 miljardia.
Pelkästään kahden viimeisen vuoden aikana eläkejärjestelmään on imettu 35 MILJARDIA euroa, joita EI TARVITTU eläkkeiden maksamiseen.

Palkansaajien maksama osuus eläkemaksusta on vajaa 8 miljardia euroa vuodessa.
JOS palkansaajien elämaksut lopetettaisiin ja korotettaisiin veroja vastaavasti EIKÄ muutettaisi eläkejärjestelmää tai eläkkeitä mitenkään muuten, niin:
1. Valtio saisi 8 miljardia lisää verovaroja.
2. Työeläkerahastojen kasvu HIDASTUISI, mutta edelleenkään järjestelmä ei olisi alijäämäinen.
Koko seuraavan hallituskauden tasapainotustavoite olisi hoidettu yhdellä päätöksellä.

Äänestä
  • Palkansaajien työeläkemaksut olivat viime vuonna 28,8 miljardia euroa. Suurimmalla osalla aloista summa on noin 1/4 koko palkkasummasta, jonka verran työntekijä työnantajalle aiheuttaa kustannuksia.

    Touhussa ei ole järjenhiventäkään. Ei voi olla yksi rälssi, joka on aina saamapuolella, ja toiset pelkkiä maksajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Palkansaajien työeläkemaksut olivat viime vuonna 28,8 miljardia euroa. Suurimmalla osalla aloista summa on noin 1/4 koko palkkasummasta, jonka verran työntekijä työnantajalle aiheuttaa kustannuksia.

    Touhussa ei ole järjenhiventäkään. Ei voi olla yksi rälssi, joka on aina saamapuolella, ja toiset pelkkiä maksajia.

    Et tunne järjestelmää.

    Työntekijöiden palkasta pidätettiin n. 8 miljarida työeläkemaksuja vuonna 2025.

    Työelkäkemaksu 7,15 % palkasta, jos työntekijä oli alle 53-vuotias tai yli 62-vuotias
    Se on 8,65 % palkasta, jos työntekijä oli 53–62-vuotias. Kun ottaa huomioon työntekijöiden ikäjakauman keskiarvo on jossain 7,5%. Loput maksaa työnanataja.

    Työntekijän maksu voitaisiin lopettaa ja palkkaveroa vastaavasti kiristää, jolloin valtiontalouden tasapaino paranisi n. 8 miljardia vuodessa. Tämä ei mitenkään murentaisi työeläkejärjestelmää. Ainoastaan nykyisten 290 miljardin työeläkerahastojen kasvu hidastuisi.

    Miksi työeläkejärjestelmän tavoite on kasvattaa työeläkerahastoja taivaaseen saakka?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Et tunne järjestelmää.

    Työntekijöiden palkasta pidätettiin n. 8 miljarida työeläkemaksuja vuonna 2025.

    Työelkäkemaksu 7,15 % palkasta, jos työntekijä oli alle 53-vuotias tai yli 62-vuotias
    Se on 8,65 % palkasta, jos työntekijä oli 53–62-vuotias. Kun ottaa huomioon työntekijöiden ikäjakauman keskiarvo on jossain 7,5%. Loput maksaa työnanataja.

    Työntekijän maksu voitaisiin lopettaa ja palkkaveroa vastaavasti kiristää, jolloin valtiontalouden tasapaino paranisi n. 8 miljardia vuodessa. Tämä ei mitenkään murentaisi työeläkejärjestelmää. Ainoastaan nykyisten 290 miljardin työeläkerahastojen kasvu hidastuisi.

    Miksi työeläkejärjestelmän tavoite on kasvattaa työeläkerahastoja taivaaseen saakka?

    Palkansaajien työeläkemaksut olivat viime vuonna 28,8 miljardia euroa. Suurimmalla osalla aloista summa on noin 1/4 koko palkkasummasta, jonka verran työntekijä työnantajalle aiheuttaa kustannuksia.

    Työnantaja maksaa koko palkkasumman, josta noin neljäosa anastetaan suoraan työeläkehimmeliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tuo 28.8 mijardian on palkansaajien ja työnantajien maksama summa YHTEENSÄ.

    Suomen palkkakustannukset ovat muita pohjoismaita alemmat ja esimerkiksi Ruotsissa tai Virossa sivukuluprosentti on korkeampi kuin Suomessa. Suomessa sivukuluja ovat työeläkemaksu (TyEL) n. 25,5 %, sairausvakuutusmaksu n. 1,5 % ja työttömyysvakuutusmaksu, joka vaihtelee 0,2–0,8 %. Yhteensä n. 27% . Virossa on sosiaalivero 33 % (käytännössä eläke- ja sairausvakuus) ja työttömyysvakuutus 0,8 %, eli yhteensä 34%.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Sekoilet nyt kyllä huolella. Työnantaja maksaa koko palkkasumman.

    Äänestä

Koronkiskurit kuolisivat nälkään. Sitäkö sää haluat? Nälkäkuolemia.

Äänestä

Millä sinä alottaja aiot elää, kerjäämälläkö? Et ole töissä, joten mitä sinulle jää enemmän käteen?

Äänestä

LOPETA TUO AJOJAHTISI TYÖELÄKELÄISIÄ KOHTAAN! TYÖELÄKKEET ON ITSE ANSAITTUA TULOA!! JOKAINEN OIKEASTI TYÖSSÄKÄYNYT ON AIKOINAAN MAKSANUT TEL-MAKSUJA JA SITEN ANSAINNUT ELÄKKEENSÄ!!

Äänestä

Ketkä ovat niitä eläkerahaston varoja keränneet ja rakentaneet hyvinvointivaltion? Nämä nykyiset putkiaivot luulevat pääsevänsä perinnönjaolle, kun ei osata edes hoitaa omaa taloutta. Tuhlatkaa vaan kaikki kerätyt varat ja myykää kaikki omistukset, niin sitten olemme konkurssikypsiä, kun seuraava lama iskee ja se iskee varmasti. Siihen tietoon ei yliopistoa tarvitse käydä. Raukkamaisuus on pandemia vaiheessa tässä maassa eikä sitä voi ymmärtää ketkä tällaisia ihmisiä on synnyttänyt. Toivottavasti muistatte sitten oman sikamaisuutenne, kun itse tulette eläkeikään, ai niin,ne eläkerahat ovat syöty jo etukäteen, eikä varmaan kela ole enää elossa.

Äänestä

Oleskelu- eli takuueläkkeet tulee muuttaa ruuan jakeluksi. Ei rahaa tule oleskelusta ja maleskelusta maksaa.

Äänestä

On se vaan harmi kun avaajan toive ei voi toteutua, senkin mokoma kiusanhenkiä ja ärsyttäjä.
Eikö hölmöllä ole muuta tekemistä kuin yrittää härnätä?

Äänestä

Työeläkejräjestelmän voisi korjata niin, että se ei kerää enempää rahaa kuin mitä se tarvitsee eläkkeiden maksuun.Viime vuosina 12 kuukaudessa on kerätty se, mitä tarvitaan 18 kuukaudessa.

Äänestä
  • Juu, ei noita työeläkerahastoja ole muissa maissa ja hyvin pärjäävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Juu, ei noita työeläkerahastoja ole muissa maissa ja hyvin pärjäävät.

    Ei rahastoihin tarvitsisi koskea.
    Riittää että lopetettaisiin niiden rajaton kasvattaminen. Eläkejärjestelmän ylijäämä on rahaa, joka otetaan pois kansantaloudesta, vaikka sitä ei tarvita eläkkeiden maksamiseen.

    Äänestä

Työ eläkevarat ovat ihmisten maksamia varoja. Osa palkkaa menee eläke rahastoon. Miten eläkeläiset tulis toimeen ilman eläkkeitä, jotka on itse maksaneet., lopetetaan samalla palkanmaksu kaikilta.

Äänestä
  • Juu, jos työeläkkeiden maksaminen lopetetaan, niin silloin myös palkasta perittävä eläkemaksu pitää lopettaa ja palkansaaja saa sen omaan käyttöön.
    En ole töissä, mutta näin asia on.

    Äänestä

Tuletko kyyläämään jokausen luokse. Lahjoita itse koko omaisuus ja eläkevarasi ja palkat valtiolle.

Äänestä

Äkkiä ne olisi tuhlattu, vaikka ukrainaa tukemalla. Missään tapauksessa niitä ei muuhun käytettäisi.

Äänestä

Suomen valtion suuren velkamäärän (192,75 mrd. € tammikuussa 2026) hoitaminen ja vähentäminen vaatii pitkäjänteisiä toimenpiteitä. Valtionvelan hallinnan keskeisiä keinoja ovat:
Valtion velanhallinta
Valtion velanhallinta
Sopeutustoimet: Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on korostanut, että sopeutuksia (sopeutusohjelmia) on jatkettava, kunnes velkataakka alkaa supistua.
Menosäästöt ja tulojen lisääminen: Velkaantuminen jatkuu, ja vuonna 2025 velkaa otetaan lisää 17,8 miljardia euroa. Taloutta on tasapainotettava julkisia menoja leikkaamalla tai tuloja lisäämällä.
Kasvun tukeminen: Talouskasvun edistäminen on avainasemassa, jotta velka-suhde suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) ei kasva. Vuoden 2024 lopussa velka oli 61,2 % BKT:sta.
Velanhallinta: Valtio hoitaa velkaansa hallitsemalla korkosalkkuja ja sijoittajasuhteita, sillä suuri osa velasta on instituutiosijoittajilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun pakkosiirretään työeläkevarat valtiolle, joka sitten maksaa niillä pois velkarästit. Samalla lopetetaan työeläkkeiden maksaminen, ja siirretään se porukka Kelan eläkkeille.

Työeläkevarat olivat viime vuoden lopussa 290 miljarda euroa, eli noin 100 miljardia euroa suuremmat kuin valtion kokonaisvelka.

https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/

Mikäli joku alkaa inisemään vastaan, menettää myös samalla oikeutensaa ulista Suomen valtion velasta. Se on turpa kiinni ikuisiksi ajoiksi tämän aiheen tiimoilta.

Jatkakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu