arabialainen totuus..

kun taas keskustelu ottaa tulta niin tässä muutamia huomioita, Suomalainen nainen on ehkäpä suoruudessaan ja rehellisyydessään helpohko "saalis" etelän miehelle. Jos me menemme kauppaan tuotteissa on hinta ja tiedät että jos on halpaa niin laatu ei välttämättä ole hyvä, mutta ihmissuhteissa olemme me suomalaiset myös hieman sinisilmäisiä, etelässä tingataan innokkaasti ja harjoitellaan totuuden kiertämistä jo pienestä pitäen ja kun tälläinen "basaarirakkaus" kohtaa rehellisyyteen tottuneen suomineidon niin se on menoa..tingataan, luvataan kahdeksan kaunista ja yhdeksän hyvää, väsytetään väsymättä, kierretään toista verbaalisesti rullalle, etsitään toisesta heikkoa kohtaa ja isketään kun toinen on totaalisen hämmentynyt..kauniita sanoja voi myös käyttää väärin ja seksiä saadakseen "sutki" etelänmies on valmis tunnustamaan mitä vaan , sokerikuorruttamaan kaiken sanomansa imeläksi siirapiksi vain päästäkseen itse hunajalähteelle.Kaiken kauniin jälkeen "prinsessa" on saatu nurin ja se siitä..kiinnostus on jo mennyt mutta pahin on vielä edessä.. nyt prinssi huomaakin että prinsessa onkin täysin rakastunut ja että hyötyä voi vielä muutenkin esim:rahallisesti tai yleisemminkin maastamuutto aikeissa, prinsessa kutsuu erämaan sheikin kotosuomeen ja odottaa että prinssi kohtelee häntä vieläkin kuin kukkaa kämmenellä no lapsi tehdään ja mies saa oleskeluluvan.. kas kummaa kiinostus naista kohtaan viilenee koskapa tunteet eivät prinssillä olleetkaan aivan rehelliset mutta prinssin puolesta voi vain sanoa että hän toimii niinkuin basaarissa toimitaan, hämää, lupailee ja sumuttaa. Suomalainen jos jotain sanoo esim: minä rakastan sinua, se tulee varmasti sydämestä mutta jostakin toisesta kulttuurista tuleva voi käyttää kaikenlaisia "rakkausvaloja" aivan yhtä kepeästi kuin tilaa mac donaldsista kerrospurilaisen. Suomineidon puolesta taasen voi sanoa että mistä ihmeestä hän voisi sen tietää että sanoja voi käyttää myös hämäämiseen koskapa suomessa kiintymyksestä ilmaistaan vasta sitten kun se on totta, siinä on meidän heikko kohtamme olemme aivan liian rehellisiä, valitettavasti..no hyvää kesää kaikille niin kaljamahoille kuin patjoille..
172806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lapsellinen teinin yritys olla vitsikäs..
Minun tuntemistä arbimiehistä ei kukaan muuten käy mäkkärissä, se on ylikansallinen jenkkifirma, eikä kovin suosittu paikka heidän keskuudessaan.

Suomalaisten rehellisyys on pelkkä menneen ajan klisee, ei pidä paikkaansa enää. Samalaisia valehtelijoita löytyy täältä kuin muualtakin.

Mutta kuka sinne basaariin käski sun mennä huijattavaksi? :D

Äänestä
  • Katsoppas esim: asematunnelin mäkkäriä, siellä istuvista ehkäpä 60-70 prosenttia on "arbimiehiä" ja minulla on aivan hyviä kokemuksia suomalaisista ihmisistä niin naisista kuin miehistä mutta myös huonojakin. kyse ei todellakaan ollut siitä vaan erilaisesta kommunikointityylistä johon kuuluu puolitotuudet ja kirkassilmäinen "myyntipuhe" muutenkin sehän on sinun ongelmasi jos ystäviäsi ovat nuo lorvailevat arbimiehet..

    Äänestä

  • reilu hemmo kirjoitti:

    Katsoppas esim: asematunnelin mäkkäriä, siellä istuvista ehkäpä 60-70 prosenttia on "arbimiehiä" ja minulla on aivan hyviä kokemuksia suomalaisista ihmisistä niin naisista kuin miehistä mutta myös huonojakin. kyse ei todellakaan ollut siitä vaan erilaisesta kommunikointityylistä johon kuuluu puolitotuudet ja kirkassilmäinen "myyntipuhe" muutenkin sehän on sinun ongelmasi jos ystäviäsi ovat nuo lorvailevat arbimiehet..

    sinne aseman mäkkäriin,siellä istuvat valtaväestönä somalit jotka eivät todellakaan ole arabeja,tiedoksi vaan

    Äänestä

Muuten kivan vaivalla tehty teksti (käytä ens kerral muuten kappalejakoa, niin useampi jaksaa lukea), mutta onko mieleesi tosiaan tullut, että suomalaisetkin valehtelee, eikä vain tosiaan miehet, myös allekirjoittanut (ja muutenkin ehkä naiset tosiaan enemmän kuin miehet, joten kyllä järkevät tummien kanssa toimeen tulee, kun osaa alunperinkin valkata kaikkien monien huijarien joukosta aidoimman...).

Äänestä
  • No sieltähän se tuli: valita huijarien joukosta aidoimman? ehkäpä se kusetus onnistui parhaiten kun sitä ei edes heti huomaa?

    Äänestä

  • reilu hemmo kirjoitti:

    No sieltähän se tuli: valita huijarien joukosta aidoimman? ehkäpä se kusetus onnistui parhaiten kun sitä ei edes heti huomaa?

    No, huonot sanavalinnat (kuulosti muuten tosiaan romantisoinnilta: "monien huijarien joukosta löytyi aito kulta, ah!!"). Siis pointti oli, että pitää mielessä huijaamiset ja valkkaa sen, joka näyttää vähiten huijarilta, mutta pitää sitäkin huijarina ja pitää sitten hauskaa... jeahjeah.

    Äänestä

Niinpä, sinähän tosiaan "tiedät" kaiken muiden ihmisten elämästä. Jatka vaan samaan malliin niin ehkä pääset vielä vaikkapa UVI:lle töihin. Eihän siellä kai muuta tarvita kuin hyvää mielikuvitusta ja tarinointikykyä ja nehän sinä jo näemmä hallitsetkin :)

Äänestä
  • Mistäs sinä nyt noin katkera olet? eikö mahmud ole päässyt suomeen? höpö höpö puhe onnistuu ja sinä olet myyty, mutta UVI:ssä katsotaan vissiin muutakin kuin kauniita ruskeita silmiä?

    Äänestä

  • reilu hemmo kirjoitti:

    Mistäs sinä nyt noin katkera olet? eikö mahmud ole päässyt suomeen? höpö höpö puhe onnistuu ja sinä olet myyty, mutta UVI:ssä katsotaan vissiin muutakin kuin kauniita ruskeita silmiä?

    ole katkera. Mistäs sinä niin päättelet? Perin koomistahan tämä on kun täällä jotkut kuvittelevat tietävänsä kaiken toisten ihmisten elämistä. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia UVI:n kanssa asioidessani, mutta noilla "tiedoillanne" sinä ja kumppanisi olisitte varmasti hyvin hyödyllisiä työntekijöitä sinne. Tai sitten ette :)

    Äänestä

ehkä etelän mies onkin vain helppo saalis suomalaiselle naiselle.jopa naiset (iik!!!)haluavat seksiä ihan vaan seksin vuoksi ja nuo tinkaamiset sekä verbaaliset kiertämiset sunmuut ovat vain hassu pikku mauste,jolle jälkeenpäin(tai itse sokerikuorrutuksen hetkellä)on hauska naureskella.en ainakaan pidä itseäni saaliina yhdellekään miehelle(missä harlekiinikirjoissa oikein elät?),vaan täysin tasavertaisena toimijana,niin seksin saralla,kuin muillakin.ja p.s.moni nainen hankkii nykyään lapsen ilman parisuhdetta.eli mieheltä otetaan vain siemen,ja sitten jätetään nyyhkimään perään.kieroa,vai mitä...

Äänestä

Mutta suomipojat on minua kusettaneet kaikista pahiten. Ne nimenomaan hokee mitä vaan että pääseevät pesälle.
Ulkomaalaisten ei tartte höpöttää, ne on niin seksikkäitä että halut tulee ilman löpinöitä...

Äänestä
  • Siinäpä taas klassinen suomalainen bimbo. :-D Vetää rennosta maailman 3 miljardia ulkomaista miestä samaan nippuun...

    Äänestä

  • Tosiasia: Lähi-idästä tulevat tyypit ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa nainen ei ole paljon minkään arvoinen. Kun pienestä lähtien tämä järjestelmä on ollut ympärillä, sitä on vaikea muuttaa.

    Tosiasia: Suomalaiset miehet ovat kasvaneet tasa-arvoisemmassa länsimaassa, mutta silti suomalaisista kuten muistakin länsimaalaisista löytyy rutkasti raiskaajia ja pedofiilejä.

    Tästä voimme päätellä:
    -Jotkin miehet vain ovat paskoja
    -Suomimiehet ja muut eritoten, sillä sinunkin päästäsi löytyy vain veli-Muhammedin tasoista vouhkaamista ("jos ämmään on ulkomaalainen koskenut, se on pilalla" vertaa tätä kunniamurha-ajatuksiin...), ja sinä sentään olet kasvanut aika fiksussa maassa... häpeä.

    Äänestä

  • neito kirjoitti:

    Tosiasia: Lähi-idästä tulevat tyypit ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa nainen ei ole paljon minkään arvoinen. Kun pienestä lähtien tämä järjestelmä on ollut ympärillä, sitä on vaikea muuttaa.

    Tosiasia: Suomalaiset miehet ovat kasvaneet tasa-arvoisemmassa länsimaassa, mutta silti suomalaisista kuten muistakin länsimaalaisista löytyy rutkasti raiskaajia ja pedofiilejä.

    Tästä voimme päätellä:
    -Jotkin miehet vain ovat paskoja
    -Suomimiehet ja muut eritoten, sillä sinunkin päästäsi löytyy vain veli-Muhammedin tasoista vouhkaamista ("jos ämmään on ulkomaalainen koskenut, se on pilalla" vertaa tätä kunniamurha-ajatuksiin...), ja sinä sentään olet kasvanut aika fiksussa maassa... häpeä.

    Koska olen väittänyt, että "jos ämmään on ulkomaalainen koskenut, se on pilalla vertaa tätä kunniamurha-ajatuksiin..." ???!! Kyllä Suomestakin valitetavasti löytyy myös raiskaajia, mutta tietyn kansallisuuden omaavílla on taipumus syyllistyä raiskauksiin moninkertaisella todennäköisyydellä (ihan tilastoitu juttu) kuin suomalaisella. Häpeäisit tuollainen raiskaajien puolustelija varsinkin kun niiden uhrit ovat usein vielä lapsia!

    Äänestä

Ja sinähän kaikki totuudet tiedät, vai?
En jaksanut lukea koko sepustusta, mutta hemmopaha unohtaa suomalaisukkojen tahi-, venakko-yms maksulliset naiset.
Ja tosirakkaudesta silloin lienee kysymys?

Äänestä
  • Lueppa ensi kerralla koko "sepustus" ja sitten kommentoi. Ja niinhän se on, suomalainen mies maksaa rakkaudestaan rahalla mutta nainen luulee höpinöiden olevan rakkautta ja roudaa fellahin tänne suomeen ja pykää vielä sen kanssa pennun ja avioero seuraa 90 prosentissa liittoja.. kumpikohan se on se tyhmä? no joka tapauksessa veronmaksaja kärsii..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


reilu hemmo kirjoitti:

kun taas keskustelu ottaa tulta niin tässä muutamia huomioita, Suomalainen nainen on ehkäpä suoruudessaan ja rehellisyydessään helpohko "saalis" etelän miehelle. Jos me menemme kauppaan tuotteissa on hinta ja tiedät että jos on halpaa niin laatu ei välttämättä ole hyvä, mutta ihmissuhteissa olemme me suomalaiset myös hieman sinisilmäisiä, etelässä tingataan innokkaasti ja harjoitellaan totuuden kiertämistä jo pienestä pitäen ja kun tälläinen "basaarirakkaus" kohtaa rehellisyyteen tottuneen suomineidon niin se on menoa..tingataan, luvataan kahdeksan kaunista ja yhdeksän hyvää, väsytetään väsymättä, kierretään toista verbaalisesti rullalle, etsitään toisesta heikkoa kohtaa ja isketään kun toinen on totaalisen hämmentynyt..kauniita sanoja voi myös käyttää väärin ja seksiä saadakseen "sutki" etelänmies on valmis tunnustamaan mitä vaan , sokerikuorruttamaan kaiken sanomansa imeläksi siirapiksi vain päästäkseen itse hunajalähteelle.Kaiken kauniin jälkeen "prinsessa" on saatu nurin ja se siitä..kiinnostus on jo mennyt mutta pahin on vielä edessä.. nyt prinssi huomaakin että prinsessa onkin täysin rakastunut ja että hyötyä voi vielä muutenkin esim:rahallisesti tai yleisemminkin maastamuutto aikeissa, prinsessa kutsuu erämaan sheikin kotosuomeen ja odottaa että prinssi kohtelee häntä vieläkin kuin kukkaa kämmenellä no lapsi tehdään ja mies saa oleskeluluvan.. kas kummaa kiinostus naista kohtaan viilenee koskapa tunteet eivät prinssillä olleetkaan aivan rehelliset mutta prinssin puolesta voi vain sanoa että hän toimii niinkuin basaarissa toimitaan, hämää, lupailee ja sumuttaa. Suomalainen jos jotain sanoo esim: minä rakastan sinua, se tulee varmasti sydämestä mutta jostakin toisesta kulttuurista tuleva voi käyttää kaikenlaisia "rakkausvaloja" aivan yhtä kepeästi kuin tilaa mac donaldsista kerrospurilaisen. Suomineidon puolesta taasen voi sanoa että mistä ihmeestä hän voisi sen tietää että sanoja voi käyttää myös hämäämiseen koskapa suomessa kiintymyksestä ilmaistaan vasta sitten kun se on totta, siinä on meidän heikko kohtamme olemme aivan liian rehellisiä, valitettavasti..no hyvää kesää kaikille niin kaljamahoille kuin patjoille..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu