Haluaisin kuulla joko palstan karkilla ja 5000 /vrk kcal:lla laihduttaja on saanut kroppaansa veitsenterävät vatsalihakset? Siitä on muutama vuosi aikaa kun ne oli tilauksessa ja kyse oli kolmen viimeisen kilon pudotuksesta. Ainakaan vuonna 2023 ei lihaksia ollut vielä pihtimittauksen mukaan. Ensimmäisen kerran vatsalihakset mainittiin 2019. Kun tiedustelin asiasta vuonna 2023 minua uhattiin silmien kaivamisella ja kirveellä. En ole uskaltanut tänne sen jälkeen kirjoitella.
Olisiko kirjoittajan verensokeri jo tasaantunut, tai lääkitys kohdallaan sen verran että voi taas palata tähän polttavaan ja tärkeään keskustelunaiheeseen? Moni laihduttaja saisi tärkeää infoa asiasta. Näköjään henkilö on aktiivinen palstalla mutta veitsenterävistä vatsalihaksista ei ole enää mainintaa.
Veitsenterävät vatsalihakset
Anonyymi-ap
0
144
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731939Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661219- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu21978- 89695
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa107679Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 57629
- 58580