Miksi prideily herättää eräissä raivoa?

Ketä se oikeasti haittaa, jos mies pukeutuu kukkakuosiseen leninkiin?

Löysätkää pipoa.
11119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyse on kannustamisesta rikollisuuteen.

Lieksan kaupunginvaltuustossa istuva Keijo Porkka (ps) vertasi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen Pride-liikettä kannattavia ihmisiä eläimiinsekaantumisen ja pedofilian hyväksymiseen.

Äänestä
  • Jopas on onneton vertaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jopas on onneton vertaus.

    Niinpä, onneton sekä sairas vertaus.

    Äänestä

Kun pelkäävät lastensa muuttuvan homoiksi tai pervoiksi.

Kasvattaisivat kakaransa paremmin.

Äänestä

Se. Ei. Vaan. Ole. Oikein.

Niin kuin ei muutkaan uskonnot.

Äänestä
  • Sukupuolisuusasiat, Pride, ym. eivät olekaan uskonto.

    Äänestä

Ihmisiä harmittaa, kun muut ei ole samanlaisia kuin he itse. Mitään erilaista ei hyväksytä. Voi kyllä johtua myös siitä, että ovat kateellisia kun joku uskaltaa olla "erilainen". Eivätkä itse uskalla, kun pelkäävät, mitä muut ajattelevat.
Erilaisuus ei ole tarttuvaa. Nostan hattua heille, jotka uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Se kuvastaa rohkeutta. Vähemmän rohkeat sitten vain kiukuttelevat.

Äänestä
  • Nykyisin erillaisia on nuo jotka uskaltaa sanoa että homous on sairaus ja kolmansienmaiden asukkaat ei ole ihmisiä. Itsekkin arvostan että uskaltavat muista välittämättä olla sellaisia kuin ovat ja sanoa sen.

    Äänestä

Aloituksen tarkoitus oli se että savinainen ois pitänyt canseloida.

Äänestä

Pukeutukoon, kun ei vaan ala pakkohomottamaan muita

Äänestä
  • Näni juuri ihan normi työpaikoillakin yritetään pakottaa työntekiöitä nykään eism. pride kävelyille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ketä se oikeasti haittaa, jos mies pukeutuu kukkakuosiseen leninkiin?

Löysätkää pipoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu