Iranin alkanut iskea Israelin poliittisen johdon lähipiiriin. Ohjusisku tappoi Benjamin Netanjahun kotiin ja tappoi hänen veljensä. Isku tähtäsi myös Netanjahun tappamiseen. Tiettävästi hän ei ole kuollut.
BREAKING: Iranin ohjusisku tappanut Netanjahun veljen!
Anonyymi-ap
14208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
BBC:n mukaan myös Ben Gvir on kuollut mutta Israel yrittää valehdella että olisi kuollut muka auto-onnettomuudessa.
Sitä saa, mitä tilaa!!!!!! Israel on kaivanut verta nenästään kaiken aikaa, joten perästä kuuluu, sanoi torventekijä!!
Israel taatusti yrittää peitellä syyn miten Ben Gvir kuoli.
Netanjahu itse todennäköisemmin bunkkerissa. Tosin Israelissa on ohjusiskuissa löydetty kuolleita myös bunkkereista.
Israel saa nyt maksaa rikoksistaan.
Jos pommittaa ydinpommeilla koko OIsraelin, pikkuvaltion pois kokonaan maan ytasalle, kaikki kuolevast
Usa voisi ja todennäköisesti iskee minuteman iskulla israeliin.
Semmoisia ketkuja nekin on, suuttuvat.
Useimmilla israelilaisilla on kaksi passia eli he voisivat alkaa palata takaisin synnyinseudulleen Usaan ja Eurooppaan.
Niin. Askenasijuutalaisethan eivät ole hebrealaisia vaan eurooppalaisten käännynnäisten jälkeläisiä. Tämä on selvitetty DNA-tutkimuksiila. Koko Israelin valtion perusta on rakentunut valheelle että he palasivat "isien maille".
Iranissa Ajatollahain käskystä neitsyet raiskattava ennen teloitusta jotta eivät pääsr paratiisiin.
Netanahjus 911 oli kotoisin Luettuasta. Kaikki pahimmat roistot esitellään T toimesta. Oikea nimi oli Milosevits.
Bushit oli muuten Saksasta ja nimi oli Scherff alkujaan.
Netanahjus ottivat 6 matkalaukkua lika pyykkiämukaansa ulkomaan matkoille ja pesettivät ne isännillään. Että tuollaista sakkia ne on. Psykoja kasaareja.
Ohjusisku tuhosi Ben Gvirin talon. BBC:n mukaan Israel selittää Ben Gvirin kuolleen auto-onnettomuudessa.
Ben Gvir on ollut poliittinen kiihkoilija, pahempi jopa kuin veljensä mikä kertoo jo aika paljon.
Omituista kirjoittelua, tulee vähän surullinen mieli ja säälin tunne kirjoittelijaa kohtaan.
Iranilaiset ovat tuhansia vuosi vanha kansakunta. USA ei ole.
Pitäisi ymmärtää, mihin ryhtyy
https://www.youtube.com/watch?v=uki4lrLzRaU