Aika paljo menee hiiltä taivaalle Iranissa.

Pitäiskö alkaa taas puulämmittäjiä ja bensa autoilijoita vähä kovistella meillä.Vai mitä mailman pelastaja vihervasemmisto.
693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ois aika kovistella jo. Muistakaa samalla haukkua miehet. Aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa yhteiskuntaan.

Äänestä
  • jokainen hävittäjän lähtö jo kuluttaa ilmastoo enemp kun koko suomen autot vuoden aikana

    Äänestä

Fossiilikapitalistien kuolonkouristus? Jos Trump ei saa Iranin öljyä, se pössyttää sen ilmakehään. Pikavauhtia.

Sääli vaan, että multakin menee tulevaisuus, vaikka lajittelen jätteeni ja kuljen polkupyörällä!
En voi sille mitään. Mutta turha kai on olla vahingoniloinen. Kyllä se koskee puoluekannasta riippumatta meitä ihmisiä. Oikein rikkaat varmaan pystyy elään jossain kuplassa?

Äänestä

Olen eläkedemarina Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä siitä että ihminen aiheuttaa CO2-päästöillään ilmastonmuutoksen ja sille emme mitään voi.

On mielestäni naivia edes kuvitella, että maailmassa, missä jokainen maa, osavaltio, kunta, vallankäyttäjä ja lopulta ihminen ajaa käytännössä vain ja ainoastaan omaa asiaansa, saataisiin aikaan joku sopimus, millä kivihiili-öljy-kaasu-energiasta voitaisiin luopua.

Pelkkää lapsellista päiväunta.

Äänestä

Kannatan silti tuulivoimaa, vaikka se kannattaakin nyt niin huonosti, että ne firmat menee yksi toisensa jälkeen konkurssiin.

Mutta niiden ansiosta sähkö on Suomessa Euroopan halvinta.

Siis juuri nyt, tulevasta en tiedä.

Äänestä

Vihreitä en demarina diggaa, kun niitä kiinnostaa usein enemmän liito-oravan, kuin tavantallaajan tilanne.

Ymmärtänen silti, että he kuvittelevat suojelevansa ihmistä suojelemalla luontoa.
Joka on jo pääosin menetetty.

Kannataisi keskittyä ihmisen selviämiseen.

Ja sen myöntämiseen, että teitä on kohta ehkä 2-3 miljardia, korkeintaan. teitä, koska itse olen silloin jo (ateistina) manan majoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pitäiskö alkaa taas puulämmittäjiä ja bensa autoilijoita vähä kovistella meillä.Vai mitä mailman pelastaja vihervasemmisto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu