Kuukauden kesti onnea. Rakastuttiin nopeasti ja totaalisesti. Juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Rakastelu oli ihanaa ja harrastettiin sitä koko ajan. Tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Sitten yhtäkkiä ihanan aamun jälkeen mies muuttuu oudoksi ja sanoo, että tunteensa eivät ole muuttuneet, mutta ahdistaa. Ei usko pystyvänsä seurustelemaan. Kaksi päivää aikaisemmin sanoi rakastavansa paljon ja mietti, pystyykö hän tarjoamaan minulle mitä haluan ja sanoin, että tämä on juuri sitä mitä tarvitsen ja toivon. Mies on kiltti ja ihana. Sovittiin, että otetaan aikaa ja katsotaan. Lomat alkavat kummallakin pian ja olemme menossa eri paikkoihin. Mutta koskee niin vietävästi!!! Miten ihmeessä voi kaikki muuttua kuin silmän räpäyksestä? Uskon ja tiedän miehen tarkoittaneen kaikkea mitä hän on minulle sanonut. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Antaa aikaa? Tuntuu, että sydän pakahtuu ikävästä ja tuskasta.
Miksi?
Myra
6734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
joo tälläistä on rakkaus nykypäivänä ei kestä kuin hetken on vaikee sanoo mikä on nyky ihmisillä kun ei pysytä yhdessä enään,ei sun auta kuin odottaa mitä tapahtuu vaikee antaa parempaa neuvoa.
HääHÄää paskasäkä!!!!111
Vähän kuin omasta elämästä. Mies oli sitoutumiskammoinen, mutta itse kun niin välitin kaverista, jatkoin vaikka tilanne repi mua.
Vähitellen sen huomasi että ei tämä näinkään voi jatkua. Nostin kissan pöydälle eilen ja niinpä erottiin. Vaikkei se kestänyt kymmentä kuukautta pitempään, niin sattuuhan se silti.
Mietipä alistutko elämään miehen ehdoilla vai teetkö omat ratkaisusi.
Niin, kumpikin oli innoissaan, tuntui, että mieheni enemmänkin rakastunut minuun, vaikka minäkin koko pienestä sydämestäni. Mieheni suunnitteli juttuja, syksyllä reissuun jne. En varmasti ole painostanut ja koskaan aikaisemmin ei mies puhunut, että mikään vaivaisi, vaan olí erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Siksi kaikki tulikin niin shokkina. Aikaa... Vaikka jokainen päivä tuntuu todella pitkältä, niin ei kai tässä ole vaihtoehtoja...
Älä ole tyhmä,tietenkin toinen nainen kuvioissa.
Toi on jotenki tuttu tunne, tosin mä olen se osapuoli et on aika hidastaa. Ja ei se ole niinkään että kyseessä olisi joku toinen nainen. Vaan yksinkertaisesti syy on minussa.
Uskon että olette ehtineet jutustella kaikenlaista tänä aikana kun olette tunteneet. Mulla yksi syy on se et mun kokemukset naisista on vaan niin huonoja (huom. en halua yleistää, mutta on vaan ollut huono tuuri... kai?), että en halua taas käydä läpi sitä hyljätyksi tulemisen tunnetta, ja sitä että on joskus tullut petetyksi. On jossain määrin vaikea luottaa siihen toiseen, vaikka kaikki olisikin muuten ihan kunnossa eikä olisi mitään syytä edes epäillä. Se on vaan niin että aika parantaa haavat, eikä hyppy seuraavaan suhteeseen, tai karkuun juokseminen niitä kipeitä muistoja. Ne on ennemmin tai myöhemmin käytävä itse läpi.
Ota ihan rauhallisesti ja anna miehellesi aikaa ainakin, kertoa lisää itsestäsi. Kysy itseltäsi, mitä sä olisit valmis antamaan tämän yksilön puolesta, tarviitko sä häntä? On se tietty niinkin et kissapöydälle jossain vaiheessa, mulla se hetki tulee tänään, ja jännittää ihan törkeesti. Nykyään vaan ihmiset kutsuu Raukkaudeksi ihastumista. Joku viisas on sanonut että ensin mennään naimisiin, ja sitten vasta rakastutaan... Toivon sulle parasta!