Olipas apulaispormestari Jaakko Mustakalliolla, vihreille tyypilliseen tapaan, taas hakemalla haettua rasismia esittämässään esimerkissä, miksi Tampere hänen mielestään tarvitsee rasismista ilmoittamisen kanavan.
Hänen esimerkissään huivipäiselle tytölle oli ehdotettu lähihoitajan opintoja lukion sijaan. ”Sinänsä en tarkoita, että lähihoitajan koulutuksessakaan olisi mitään vikaa”. 😂😂 ”Hyvä” korjaus Jaakko! 🥴
Ei tullut rasismi-innossaan huomioineeksi sitä, että tämä huivipäinen koululainen on saattanut olla kielitaidoiltaan niin huono, että ei pääse lukiota läpi ja toimisi lähinnä tulppana ja hidasteena opetuksessa, kuten pääkaupunkiseudulla tänä päivänä on.
Lähihoitajan opiskeluunkin tarvitaan suomenkieltä, koska hoitaja on vastuussa ihmishengistä eli siinä kohtaa mentiin ohjauksessa pieleen. Tämä tietenkin vain oletus, että kielitaito oli syynä.
Eiköhän Jaakko ne ohjaajat näe niistä koulunumeroista kokeissa ja todistuksissa, että mihin oppilasta kannattaa ohjata. Myös koulussa käyttäytyminen kertoo paljon. Joten älä sinä ohjaile ketään lukioon, kun et tiedä on siihen lahjoja.
Mikä sinullle Jaakko riittäisi, että se ei olisi mielestäsi rasismia? Ehdotetaan niitä lääkäriopintoihin suuntautumista lukion jälkeen, vaikka kielitaito olisi heikko?
On muuten alunperinkin rasistista suomalaisia kohtaan, päästää kielitaidottomat läpi kokeista ja antaa heille tutkinnot, vaikka heillä ei ole vaadittavia taitoja.

Vastaukset 22
Vanhimmat
DDR-tyylinen kommunismi etnee Tampereella
Tamperelaiset saavat mitä tilasivat. Demari arvomaailmaa kerrakseen! Ei voi kuin nauraa ainakin sen vartin.
Hirveää! Rasismi ei ole laissa kiellettyä.
Itse asiassa on. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen
Rasismi itsessään ei.
Jos oot erimieltä, etsi se lainkohta.
Myös syrjintä on kielletty
Nyt voi ilmoittaa rasistimamut, jotka harjoittavat rasismia suomalaista kansanryhmää vastaan. Lisäksi he ovat harjoittaneet rasistista väkivaltaa suomalaisia naisia ja tyttöjä kohtaan, poliisin tilastojen mukaan.
Onko tuo Mustakallio Bile-Ilmarin apupoika?
Joku kun näkee Mustakallion kaupungilla niin tulee turpaan vetokilpilu.
Varmaan joku homokaveri.
Rautakansleri Ilmari Nurminen on paljastanut kovat otteensa kaikkia erimieltä olevia kohtaan. Sama linja jatkuu, homokaveri on pantu (ehkä jopa kirjaimellisesti) laatimaan ilmiantolinja väärää mieltä olevista.
Persut jaksaa öyhöttää tästä asiasta koska tietävät että se koskee vain persuja ja kaikki tietävät erittäin hyvin miksi.
Kommunismia
Tampere uppoaa.
Tyhmät äänestivät demareita ja vihreitä
Kun huivitytön haluamaan parempaan lukioon pääsemiseksi pitäisi olla reilusti yli yhdeksän keskiarvo niin ehkä opintojen ohjaajan ehdotus lähihoitajan koulutuksesta oli ihan kohdallaan.
Tampere pilasi oman maineensa ihan itse. Näkee, että aivottomat on johdossa🤣
Jonkun ne on sinne täytynyt äänestää.
Hyvä osoitus siitä, että homous on mielisairaus.
Saako sinne tehdä ilmiantoja myös kantasuomalaiset, jotka kokevat mamujen rasismia?
Kantasuimalainen on Ilmarin empatia taulukossöa viimeisenä.
Sen vuoksi se avataan, jotta mamujen rasistiset raiskaukset ja seksuaalinen ahdistelu loppuu.