Tällä viikolla on surehdittu Myllypuron ruoka-avun lakkauttamista. Se, että Suomen ensimmäinen laman aikana perustettu leipäjono päättyy, vastaa keskiluokan asteikolla Stockan Herkun lopettamista.
Myllypuron hätävararikko on myrskyvaroitus siitä, että kauppojen hävikkiin perustuva ruoka-apu on tulossa tiensä päähän. Äkkiseltään voisi kuvitella, että huonot ajat toisivat nostetta ruokajonoille, mutta asia on päinvastoin. Ruoka-apu kukoistaa vain yltäkylläisyydessä.
Satojen ruokakassien jakoja on yhä vaikeampi järjestää, sillä punalappukärryllisten kanssa kassalle jonottamisesta on karissut häpeä vielä nopeammin kuin leipäjonottamisesta. Kauppojen kutistunutta, joskaan ei kadonnutta, ruokahävikkiä ei kustannusten alati kohotessa enää kannata kuljetella keskitettyihin jakopisteisiin.
Ruoka-avun ja ruokahävikin tähtiin kirjoitetulta tuntunut liitto päättyy eroon, jonka repivyys kohdistuu ensisijaisesti elätettäviin mutta koskettaa myös kauppoja, poliitikkoja ja keskiluokkaa.
Päättäjät eivät voi enää sivuuttaa Suomen hyytävää nälkäongelmaa kohdistamalla paria hassua miljoonaa ruoka-avun jakamiseen. Jaettavaa ei nimittäin ole, toisin kuin valtion ja kuntien budjeteissa.
Kaupat taas eivät voi siirtää huomiota valtavasta hävikkiongelmastaan vetoamalla ruoka-apuun. Sen taikasanan on voinut tähän asti huoletta lausua riippumatta siitä, kuinka suuri osa hävikistä todella saavuttaa avustettavat.
Keskiluokan kannattaa jo oman etunsa vuoksi korvata sisäisen turvallisuuden tarkkailu yhteiskuntarauhan puolustamisella. Nälkä oli keskeinen tekijä niin arabikevään kuin kansalaissodankin taustalla.
Yhtenä pontimena Myllypuron leipäjonon perustamiselle oli kauhistus siitä, että ihmiset tonkivat ruokaa kauppojen roskiksista. Kauhistelusta on nyt pyristeltävä irti. Hävikkiterminaalit ovat edelleen tarpeellisia työkaluja teollisuuden hävikin kohdentamisessa. Kaupat sen sijaan ovat hajallaan, joten niiden hävikkikin on syytä jakaa paikallisesti.
Sisäsiistien toimintamallien aika on ohi. Tähän hätään ei löydy tehokkaampia vaihtoehtoja kuin roskisten vapauttaminen lukoista. Ratkaisun avaimet ovat poliitikkojen, kauppojen ja keskiluokan – etenkin asiakasomistajien – käsissä.
Myllypuron hätävararikko on myrskyvaroitus siitä, että kauppojen hävikkiin perustuva ruoka-apu on tulossa tiensä päähän. Äkkiseltään voisi kuvitella, että huonot ajat toisivat nostetta ruokajonoille, mutta asia on päinvastoin. Ruoka-apu kukoistaa vain yltäkylläisyydessä.
Satojen ruokakassien jakoja on yhä vaikeampi järjestää, sillä punalappukärryllisten kanssa kassalle jonottamisesta on karissut häpeä vielä nopeammin kuin leipäjonottamisesta. Kauppojen kutistunutta, joskaan ei kadonnutta, ruokahävikkiä ei kustannusten alati kohotessa enää kannata kuljetella keskitettyihin jakopisteisiin.
Ruoka-avun ja ruokahävikin tähtiin kirjoitetulta tuntunut liitto päättyy eroon, jonka repivyys kohdistuu ensisijaisesti elätettäviin mutta koskettaa myös kauppoja, poliitikkoja ja keskiluokkaa.
Päättäjät eivät voi enää sivuuttaa Suomen hyytävää nälkäongelmaa kohdistamalla paria hassua miljoonaa ruoka-avun jakamiseen. Jaettavaa ei nimittäin ole, toisin kuin valtion ja kuntien budjeteissa.
Kaupat taas eivät voi siirtää huomiota valtavasta hävikkiongelmastaan vetoamalla ruoka-apuun. Sen taikasanan on voinut tähän asti huoletta lausua riippumatta siitä, kuinka suuri osa hävikistä todella saavuttaa avustettavat.
Keskiluokan kannattaa jo oman etunsa vuoksi korvata sisäisen turvallisuuden tarkkailu yhteiskuntarauhan puolustamisella. Nälkä oli keskeinen tekijä niin arabikevään kuin kansalaissodankin taustalla.
Yhtenä pontimena Myllypuron leipäjonon perustamiselle oli kauhistus siitä, että ihmiset tonkivat ruokaa kauppojen roskiksista. Kauhistelusta on nyt pyristeltävä irti. Hävikkiterminaalit ovat edelleen tarpeellisia työkaluja teollisuuden hävikin kohdentamisessa. Kaupat sen sijaan ovat hajallaan, joten niiden hävikkikin on syytä jakaa paikallisesti.
Sisäsiistien toimintamallien aika on ohi. Tähän hätään ei löydy tehokkaampia vaihtoehtoja kuin roskisten vapauttaminen lukoista. Ratkaisun avaimet ovat poliitikkojen, kauppojen ja keskiluokan – etenkin asiakasomistajien – käsissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä on sairas pahoinvointi valtio, ruokajonoissa on ihmisiä jotka on ikänsä tehneet töitä tai eläkkeet ei riitä kohonneiden kulujen noustessa.
Muualta tulleet saavat takuueläkkeet ja päälle vielä toimeentulotuet, eikä tarvitse töistä huolehtia, kun ei opetella Suomen kieltä!
Kuinka hallitus vielä heikentää kantasuomalaisten toimeentuloa. Tässä tulee mieleen että ansaittuihin tuloihin ei saa puuttua. Tosin kyllä tuo toimii ministereille ja järkky rikkaille. HYVÄSTI SUOMI HYVINVOINTIVALTIO
https://velkakello.fi/