Uutisissa kerrottiin juuri totuus. 42% työttömistä ei työllisty enää koskaan, huonoa ainesta.
Turha syytellä hallitusta rajusta työttömyydestä
Anonyymi-ap
202907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 202
Vanhimmat
No, jos edes puolet työllistyisi, niin hyvä olisi.
Ei tietenkään kaikki työllisty, se on selvä. Eihän kaikki edes selviydy peruskoulusta.
Aloittaja unohtaa sen enemmistön työttömistä joka kyllä työllistyisi jos töitä olisi.
Sairas kansa.
Kun jaksaisi käydä koulua, siitä tulee eläkekertymää ja sitten eläkkeelle. Jouten elää helpommalla. Ranhi-laasonen toimittaa viinaa kotioville ja huumepoliisin-päälliköt huumeet.
Koulutus on niin huonoa ja ala-arvoista, ei kannata yrittää mitään, kunhan on vaan onnellinen kansalainen.
ps. muistaa kirota islamia. Herrat imaskaat tyhjää loppia ja pusiaan käyttävät kärpäsläppänä.
Putin sulkee indernetin ja pankkikortit.
Minä en ole todellakaan onnellinen ja myönnän sen, OLEN SAATANAN VIHAINEN AKKA! Ja syypää on PORVARIHALLITUS LEIKKAUKSINEEN!
En ihmettele. Harmi vaan ettei pelkkä kansan vihastuminen lopeta tyranniaa. Kansa pitää saada liikkeelle.
༼ つ ◕_◕ ༽つ NYT Hetki lyö.........
𑗆𑂻𑗆𑙡・𑙡・𑙡 🇺🇦🤡 𝕯𝖊𝖆𝖙𝖍
Kauhukabinetista syy on aina muissa. Jos ei edellisessä tai tulevassa hallituksessa, kuluttajissa, mamuissa, Ukrainan sotapakolaisissa, niin sitten kelvottomissa työttömissä. Oikeistolaiset "asiantuntijatahot" vetäisevät herran silinterihatustaan sopivat meriselitykset ja tietenkin ilman tutkimuksia.
"No, jos edes puolet työllistyisi, niin hyvä olisi.
Ei tietenkään kaikki työllisty, se on selvä. Eihän kaikki edes selviydy peruskoulusta."
Se, ettei selviydy peruskoulusta, ei ole mikään este nousta vaikka kansanedustajaksi ja EU-parlamentaarikoksi.
Tämä ei tosin onnistu täysin omin avuin vaan tarvitsee omien avujen tueksi riittävän määrän tolvanoita äänestäjiä.
Tuo on muuten totta. Bergbom persuista ei kauheasti ole koulunpenkkejä kulutellut, silti pääsi edustajaksi. Tynkkynen ei ole valmistunut opinnoistaan silti pyörii meppinä. Laura Huhtasaari kopsasi gradunsa netistä, silti ollut edustajana ja meppinäkin.
Ja pitäähän sitä uskoa hallitusutopiaan, joka lupasi 100 000 uutta työpaikkaa. Ja vielä heikennettiin työehtoja, lanseerattiin potkulaki ja nyt vuoden määräaikainen ilman perusteluja ja aikaisempi porvarihallituksen 6 kk:n koeaika.
Kun näin on madalkettu kaikin tavoin työntekijän palkkaamisen kynnystä, niin luulisi sitä työnantajien palkkaavan, kun Petteri Orpokin sanoi: olemne tehneet kaiken mitä yritykset ja yrittäjät pyysuvät, nyt olisi sitten yrittäjien vuoro lunastaa lupauksensa!
Tais nyt käydä niin, että Petteriä on huijattu. Lisää vain työttömiä. Nythän niistä pääsee eroon ilman mitään vaivaa, potkulaki auttaa.
Hölmöpersut äänestää hölmöjä. Kunhan pystyvät kunnolla viemään hölmöpersua kuin pässiä narussa ja mamukusetuksella ympäri puhumaan.
Niinhän se on, viher-kommunistien ja matujen sisäsiittoiset lapset päästetään armosta läpi, eihän opettajatkaan jaksa katsella idioottipentujen mölisemistä.
Minun onnellisuuden esteinä on taasen sinunkaltaiset kommunistiloiset ja teidän suosikit, maahantunkeutuneet parasiitit.
Miksi ulkomaalaisia työllistetään? Ovatko käyneet peruskoulun?
Näin on. Tony Halme hyvä esimerkki siitä. Liivijengi tuki sopivaa miestä.
Miksi vassut sitten himoaa lisää työttömiä ulkomailta maahan.
Mutta katso aikaisempia hallituksia. He aloittivat tämän rellestyksen pellossa veräjä auki ja nykyinen koittaa saada jotain rotia talouteen.
Talouden alasajo alkoi Kekkosen jälkeen. Siinä on monta hallitusta ehtinyt sotkemaan asiat.
Ihmisten täytyy ymmärtää että joskus tulee stoppi ylivarojen elämiselle. Tämä on luonnonlaki.
Nyt se perimmäinen seinä on tullut vastaan.
Ja koska välinpitämätön kansa ei vaadi uutta kaivoslakia jolla saataisiin talous kuntoon, kärsiköön sitten.
Sellainen on kansa kuin on päättäjät.
Jos kansalla olisi selkärankaa, se vaatisi herroilta uutta kaivoslakia. Sillä häädettäisiin kaikki ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois ja pitäisimme luonnonvarojen tuotot itse. Emme olisi köyhiä eikä kipeitä. Ei tarvitsisi ukkojen ja akkojen olla äkäisiä näillä palstoilla.
Mutta minkäs teet kun ketään ei kiinnosta raha. Ei edes demarit puhu asiasta mitään. Heillä luulisi olevan voimaa masinoida maahan uusi kaivoslaki. Tein aloituksen heidän palstalla, mutta ketään ei kiinnosta.
Mä en edelleenkään ymmärrä "jos töitä olisi". Itse sain kenkää, potkut 56 vuotiaana ja oikeasti olin ihan helvetin iloinen siitä. Viimeiset 20 v ns löyhässä hirressä, joka toinen vuosi yt:t, osuuko kohdalle? No sitten se ilon (?) päivä koitti. Tottakai v***u, mistä rahat lainoihin ja maksuihin. No selvisin työttömyysmaksuilla, mutta kaiken muun saikin unohtaa. Aloin sitten hakemaan töitä, hanttihommista parempiin töihin ja vastauksia ei tullut. Ainoa, mistä tuli vastauksia, oli julkishallinto, niissäkin oli hakijamäärät vähintään 500. Luulisin, että lottovoittokin on helpompi, mutta en lannistunut. Hakemuksia lähti sinne tänne ja mihin keksinkin laittaa ja kuukausien päästä olikin sähköpostia, että tervetuloa haastatteluun. Enhän mä enää muistanut, mitä ja mihin olin hakemuksia laittanut, oli kova homma kahlata satoja läpi.
Niinpä menin sitten haastatteluun ja työ oli sellaista, mitä en iki päivänä ollut tehnyt ja palkkakin oli murto-osa siitä, mitä ennen sain.
Niin sitä opin työn (osa-aikainen), mutta sai painaa täyttä päivää ja palkkakin nousi. Olin oikeasti todella tyytyväinen, mukavat asiakkaat, itsenäinen työ ja hyvä työnantaja. Tykkäsin niin paljon, että jatkoin yli eläkeiän. Eikä tarvinnut töitä tuoda kotia, kuten edellisessä "hienossa" paikassa. Mitä yritän kertoa? Vaatii sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä ja ennenkaikkea sitä, ettei kännykkä saa olla käteen kiinni kasvaneena. Tämä nuoremmille tiedoksi. Aikatauluja pitää noudattaa, sairastumisisista pitää ilmoittaa pomolle, olla luotettava kaikin puolin, käytös hyvä, ulkoinen habitus siisti, oma-aloitteinen ja rehellinen.
Meinaatko että ulkomaalaislle kaivosyhtiöille vain ilmoitetaan että suomi ottaa haltuun kaiken heidän rakentaman ifran. koneet, laitteet, sekä rikastusrakennukset ja hissirakennukset sekä itse kaivostunnelit yms.
Tietenkin sinun logiikkaan sopii myös se että mahdolliset velat joita on otettu kaivosta varten jää ulkomaalaisen yhtiön hoidettavaksi.
Mitäs arvelet, onko ulkomaalaisia sijoittajia tulossa suomeen millekkään alalle?
Tuollainen ryöstö sysäisi suomen kivikaudelle ja pitkiin oikeutaisteluihin.
Vai lyökä suomi pöytään riittävästi rahaa lunastaakseen ulkomaalaiset tekijät pois suomesta?
On vain yksi ongelma.... Zelenskyi Zelenskyi Zelenskyi. ╭∩╮(•̀_·́)╭∩╮
Sukuvika kun suksi ei luista ja työ ei maistu.
Tyhmät äänestivät huijaria ja sivistymättömiä koulunkeskeyttäjiä.
Mitä sinulta on leikattu? eläkkeestäkö?.
Suomessa on olut massa-työttömyys jo 1990- 2026.
Se on osa tulonjako politiikkaa.
Suomea vaivaa jatkuva työpaikkapula ja palkan maksu pula.
Tämä on muiden eturyhmien etu ja valittua, itse tehtyä politiikkaa.
Kuten on sota kiihkokin ja rahan käyttö suurvalta sotiin.
poliitikkomme ovat työntäneet miljardeja e ukrainaan, globalistien ja naton siirtomaasotaan..
- Mutta nyt nato sedille ei kelpaa vastaava siirtomaasoto lähi-idässä ! miksi ei ?
Kyllä yli velka suomi pitäisi olla maailman-poliisina ratkomassa suurvaltasotia,
ja edestaa matkustava poliittinen aasi johdossa, hirnumassa neuvoja..
hopi hopi nyt toimiin !!!
Aha, Putinin trolli taas.
Morjens Igor!
Pelkkää faktaa. Suomi oli vielä 1980-luvulla yksi maailman rikkaimmista maista.
Zele ei käy täysillä!
Elä nyt viitsi.
Hallitus poisti aikuiskoulutustuen, palkkatukityöt jne. Evahan on elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja EK on yksi tämän supertyöttömyyden pääarkkitehdeistä.
Töihinmeno ei ole monimutkaista. Ottaa kassin olalle ja lähtee töihin. Edellinen hallitus yritti tehtailla työttömistä sairaita. Perustivat oikein keskuksen sitä varten. 15 ihmistä työllistyi ja johtaja. Paloi 1,5 miljardia.
Onko sinne töihin pitkäkin matka ?
Mitä valehtelet ei ole olemassa työpaikkoja johon kassi olalle ja menoksi
Niinpä. Ennen muinoin ehkä ollut noin, nykyään pitää löytää ne piilotetut työpaikat ja hakea niihin ja nykyään monet on hakeneet satoihin paikkoihin pääsemättä edes työpaikkahaastatteluun asti. Porukkaa hakenut pilvinpimein kesätyöpaikkoihinkin, jopa korkeakouluja käyneetkin on noita paikkoja hakeneet. Itse hain aikoinaan yhteen uuteen kauppaan töihin, kyseinen kauppa pisti myöhemmin lehteen ilmoituksen, ett hakijoita oli ollut yli tuhat, eivät pystyneet kaikille hakijoille vastaamaan erikseen eli ei työnsaanti ole ollut helppoa ennenkään ja nykyään se on entistä vaikeampaa.
Miksi elät 50-luvulla?
Työttömät tekevät hakemuksia ja kuitenkin kenen tiedän työllistyneen ovat menneet ilman koko hakemusta.Mutta onhan se hyödyllistä kun haetaan työtä ja työnantajat eivät ehdi lukemaan ja edes valitse näistä hakemuksista.Niin ja miksi valitsisi kun tuntevat jonkun kuka sopii.On myös paikkoja, mitkä pyörii työnhaussa eikä oikeasti ole niitä.Mitään rehellisiä lukuja ei ole.Niin se on tietysti mukavaa silloin haukkua kun kukaan ei voi tietää totuutta.
Niin, joukossa on paljon lääkäreiden työkyvyttömiksi toteamia, joille ei kuitenkaan myönnetä sairastamisen tukia vaan käsketään työttömien listoille. Eivät tietenkään ne työllisty, jos eivät parane työkuntoon.
Lisäksi ihmisten syrjäyttäminen tavoilla, joita nykyisin tehdään, johtaa työ- ja toimintakyvyn heikkenemiseen jo ihan itsekseenkin. Siten hyväkuntoinen työttömäksi jäävä voi vuosien jälkeen olla työkyvytön.
Minä kuulun näihin. Olen multisairas keski-ikäinen nainen, ihan elinvikoja ja esim kasvannaisia vatsaontelo täynnä, liikkuminen on vaikeaa puhumattakaan kivuista. Minua on pompoteltu virastojen välillä vuosia vaikka en usein pysty edes fyysisesti saapumaan paikalle. Kun työkyvyttömyyseläkettä..ei..vain..myönnetä..minulle. Olen yrittänyt päästä sille jo yli 10 vuotta. En parannu mystisesti, olen sanonut tämän kelalle kuten muillekin tahoille, minun juoksuttamiseni on vain pelkkää kiusaa. Olen itkenyt tämän takia monet kerrat. Pelkkä arjessa selviytyminen on vaikeaa ja nämä EDELLEEN haluavat että olen työtyön työnhakija. Minulta juuri pätkittiin suoraan puolet tuesta, sain tt-tukea 280e. Kukaan ei elä tuolla summalla, itse joudun vielä ostamaan lisälääkkeitä(ei korvattavia) ja vastaavia joka kuukausi. Miksi ne kiusaavat minua vielökin, miksi en pääse rauhaan? Hämmentää kun kuitenkin lukee jatkuvasti nuorista fyysisesti terveistä nuorista jotka "joutuvat" sairaseläkkeelle. Ja minua vanhaa pystyyn mätänevää raakkia ei päästetä? Nyt vielä vietiin ruokarahatkin..
*korjaus, tarkoitin nuoret työkyvyttömyyseläkkeelle. Pää on ihan sekaisin ahdistuksesta, taas.
Hirvittävää, miten tahallisen julmasti voi ihmistä kohdella.
Kertomuksesi perusteella työkyvyttömyyseläkkeen pitäisi olla selviö ja lääkärisi sitä varmasti ovat puoltaneetkin. Mutta niin vain sieltä nousee sitten joku byrokraatti säästömielessä muuta väittämään ja kaiken kivun ja sairauden keskellä joudut taistelemaan elannostasi kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Olen valtavan pahoillani puolestasi. Oletko jaksanut viedä asiaa oikeuteen saakka, tai pystytkö siihen?
Ehkä meidän sairaiden ja syrjittyjen pitäisi tehdä yhdessä kantelu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Eihän tämä tällainen voi vain jatkua, mutta se kyllä jatkuu, ellei sitä pakoteta loppumaan. Eikä pakottamiseen oikein riitä yksittäisten ihmisten erilliset taistelut, kuten on huomattu.
Tekoäly vie työpaikkoja lisääntyvässä määrin. Työvoimaa on tulevaisuudessa liikaa.
tekoäly ja robotit verolle!
kaikille taiteilija eläke!
Mitä muuta sulle Veeti tänään tarkkiksella opetettiin?
Taidat olla natsi ja oletkin.
AI:n syrjäyttämät Kelan ja työttömyystoimiston ja eläkefirmojen ja verotoimiston virkaloiset joutuvat pian toimeentulotuelle, koska ovat 'huonoa ainesta'. Tekoäly sitten pompottaa heitäkin niin kuin se on ohjelmoitu ihmisiäkin pompottamaan. Kannattaisi ajatella, miten opettaa tekoälyä toimimaan. Osuu pian omaan nilkkaan.
Aika uskomatonta minusta on, että esim. Helsinki mielummin maksaa 25 milliä, kun työllistää työttömänsä.
Eikai kukaan kuvittele et demarit laittaa asiat kuntoon?
Demarit lupasivat nostaa veroja,:
Nasima Razmyar (sd) kertoi perjantaina Helsingin Sanomissa, että Sdp:n tulisi kiristää veroja julkisen talouden tasapainottamiseksi:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011847841.html?utm_term=Autofeed&utm_medium=Toimitus&utm_campaign=is_echo&utm_source=Facebook#Echobox=1772192667
Juuri näin pitäisi tehdä. Yhteisöveron kevennys pitäisi perua ja pelastaa valtion talous.
Toinen keino on perua tämän hallituksen keksimät turhat rahanreiät, kuten tunnin juna.
Onko Kokoomus laittanut asiat kuntoon vai huonoon kuntoon? Mieti.
Kokoomus tuonut vaan laman ja tuhon!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ainoa, joka laittaa asian kuntoon on työnantajat. Heillä pitää olla halu palkata. Nyt on lähinnä kerman latkimista, kun voi valita parhaat päältä.
Pitäisi luoda ympäristö, jossa laillinen pienyrittäminen on mahdollista kannattavasti. Nythän pienyrittäjien asemaa on huononnettu jo pitkään.
Niin semmonen pienyrittäminen jota ei katsota päätoimiseksi yrittämiseksi
Jaa että työnantajan halusta nyt on asia kiinni.
Meinaatko että työnantaja palkkaa porukkaa lorvimaan työpaikalle ja odottamaan jos sitä työtä sattuisi löytymään?
Eilen oli telkkarin uutisissa metsäkoneurakoitijasta juttua, kun metsien maapohjat pehmenevät niin työntekijät ensin vuosilomille ja sitten lomautetuksi, ei yritykillä ole varaa pitää työntekijöitä kirjoilla jos ei ole töitä.
Eikä tuotteita/palveluja kannata myydä tappiolla vain sen takia että työntekijöille löytyy töitä.
Kokemuksesta voin sanoa ettei sekään kelpaa että yrittäjä itse jää pois töistä että työntekijällä olisi töitä sillä siitä seuraa vain kateellisuus kun työntekijät luulevat että työnantaja lorvii täydellä palkalla.
Jos työntekijän työpanoksen tuotetta ei saada myytyä niin silloin ei ole kyse työnantajan halusta työllistää vaan yrittäjä miettii pysyykö firma ylipäätään pystyssä.
Näinhän se on. Siksi hallituksenkin olisi pitänyt puuttua yritystukiin ja niiden vastuullistamiseen sen sijaan, että se puuttui asiaan, joka oli jo kunnossa ja yritti "kannustaa" töihin tekemällä elämästä mahdotonta ihmisille, joilla ei ole töitä.
No eihän se toimi, kun korjaa ehjää ja jättää rikkinäisen ennalleen.
Tämä maailma kulkee rahaa edellä, ja ihmisiä voidaan huoletta polkea sekä tuottaa tarkoituksella huono osaisia. Heidän kuuluisi saada enemmän tukea, ja heidän työllistämisensä ja työn tekemisensä pitäisi olla ensisijaisia. On helppo varastaa heiltä, ja tämä mentaliteetti on suoraan rosvousta sekä heikompien ihmisten sortamista ja hyväksikäyttöä.
Laiskojen hyysääminen verovaroilla saa luvan loppua.
Menkää ulkomaille töihin.
Sdp- äänestäjiä ei tarvitse kukaan.
Sosialismi on kaikkien ongelmien isä & äiti.
Lähde itse ulkomaille. Tuskin olet työelämässä.
Sinua ei tarvitsekukaan typerys mene siperiaan
Siperiassa on kyllä paljon työpaikkoja. Suurimmalle osalle ihmisistä muutto Suomesta Siperiaan olisi huomattava elintason parannus.
Siperiaan (Venäjälle) suuntautuva työnhaku suomalaisille on tällä hetkellä äärimmäisen haastavaa ja epätavallista johtuen muuttuneesta geopoliittisesta tilanteesta sekä Venäjän ja länsimaiden välisistä suhteista.
Siperiaan ei yleensä mennä, sinne viedään.
En ole jolle vastasit mutta olen itse eläkkeellä ja 80 luvulla lähdin ruotsiin töihin ja sieltä kävin myös norjassa töissä.
Joo joo se oli 80 luvulla mutta ihan samalla lailla oli silloinkin niitä jotka eivät saaneet aikaiseksi lähtemistä ja itkivät kotipaikkakunnalla kun ei ollut töitä.
Samoin eräs kaveri joka oli pudasjärveltä kotosin kertoi kun kävi kotipaikkakunnalla, siellä ne koulukaverit istui kaljakuppilassa ja valittivat ettei ole töitä.
Faktaa on ettei ole haluja muuttaa mitään elämässä että löytyisi töitä.
Et voi olla näin lapsellinen...
Taidatkin olla trolli, vai että kaveri pudasjärveltä ja tuon kertomuksen takia kaikki työttömät tällä hetkellä ovat vain laiskoja heh.
Hallitus tekee huonoa työtä, kun se epäsuorasti tuottaa työttömiä. Kilometritehdas vain pitenee ja kasvaa, kun samalla vanhukset jätetään heitteille.
Iso osa kantasuomalaisista on huonoa ainesta, joka ei selviä yhä hektisemmäksi muuttuvasta työelämästä. Juuri tämän takia maahanmuuttoa on edistettävä, jotta heikot laiskat kantasuomalaiset korvataan ahkeralla innokkaalla nöyrällä ulkomaisella työvoimalla.
Ei tarvi kun täällä lukea kommentteja niin tajuaa miten huonoa ainesta.
Elämme maailmassa, jossa pääoma on kansainvälistä ja veljet keskenään, ne saa kansat tappelemaan toisiaan vastaan ja omissa maissaan repimänä railoa rikkaitten ja köyhien välille. Ei ole olemassa enää 'kansaa', joka yhtenäisesti jotain haluaisi. Tai edes pitää huolta niistä, joita juhlapuheissa sanotaan 'omiksi'. Heikot ovat luusereita ja jos on pienikin mahdollisuus sylkeä päälle, se kohentaa sylkijän itsetuntoa? Yleensä köyhä työtön kadehtii toista köyhää työtöntä ja kyttää, tekeekö se pimeästi jotain keikkaa.
Markus
13:7 Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu.
13:8 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.
Ihmiskunnan pahin aika on lähellä. Se kestää vain seitsemän vuotta, mutta harva selviää hengissä. Sinä aikana pelastuu vain marttyyrikuoleman kautta. Tänään on vielä helppoa pelastua ja päästä mukaan ylöstempaukseen juuri ennen ahdistuksen aikaa. Usko, että Jeesus sovitti verellään sinunkin syntisi ja ota tuo rakkauden lahja vastaan omalle kohdallesi.
Meillä on Putin, joka sotii ja tappaa omiaan ja muiden maiden kansalaisia, koska vallassa pysymisellä on hintansa, Trump joka on voittanut rauhan kaikkialla mishin on mennyt, mutta pommittaa 'huvikseen' ja huutaa heikkoja ent. liittolaisiaan apuun. Ja Xi, jolla on rautainen sisäinen kuri ja nousevaa imperialistitsta halua laajentaa valtakuntaa.
Eurooppa on ihmisten viimeinen linnake ja sitä uhataan joka taholta.
Sitten meille jää kolme iloista diktaattoria joiden ainoa huoli on, kenellä on eniten kaikkea.
Höpö.höpö, kyllä hallitus on pyrkinyt lisäämään työttömyyttä tietoisesti. Nostanut veroja (alv) vähentänyt kulutuskysyntää leikkaamalla niiltä, jotka kuluttaa elämiseensä eniten. Aiheuttanut konkursseja ennätysmäärin, etenkin pieni- ja keskisuurissa yrityksissä. Pistänyt julkiselta puolelta hoitohenkilöstöä kortistoon, vähentänyt kuntien mahdollisuutta ostaa yksityisiltä hoivapalveluita, kotihoitoa, lopettanut monenlaiset yhteiskunnan rattaita pyörimässä pitävät tukipalvelut.
Kaikkiaan tukenut sellaista mallia, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee. Muut maatkoon katuojissa.
Totta. Kantasuomalaiset työttömät joiden on vaikea työllistyä, ovat usein yli 50 v, joilta työpaikka on myyty alta jonnekin halpamaahan. Asuinpaikka jossain entisessä tehdaspaikassa, jossa maksettu talo, jota kukaan ei osta. Pitäis lähteä kaupunkiin kilpailemaan vaikkapa ruokalähetin paikoista, siivoustyöstä tma, johon on reippaita nuoria tulossa muualta. Ja halvalla. Eihän aikuiskoulutustakaan enää tueta.
Turha itkeä. Ollaan niin köyhä maa, että vain rikkaita kannattaa tukea. Ei köyhistä hallitukselle ole mitään hyötyä.
Purra sen kertoo, nipsauttaa saksiaan ja irvistää. Kyllä ne on tyhmiä!
... irvisti ja toi maahan 180 000 maahanmuuttajaa 2023-2025. Että olis joku vaalivaltti.
Ooo, sitten saa pyöritellä silmiään ja ihmetellä ja arvioida vaikkapa maanosittain, kuka onkaan heikkolaatuisin.
Mielestäni Purra on elävä todiste siitä, että valkoisen kelmeä iho, siniset silmät ja vaalea tukka ei korreloi ihmisen laadun kanssa. Voi olla monia puutteita, rehellisyyden puute, empatian puute, osaamisen puute jne . Laatuluokituksena kouluarvosanalla 5+, koska osaa lukea. Että ei armovitonen.
Sanna tyttöjen kanssa helpotti maahantuloa. Purralla on kova työ ollut kiristää maahanmuuttoa. Palautuksiakin on tosin ollut enemmän kuin koskaan.
Marinin hallitus pisti rahat kiinni Koronan takia. Niin, että älä valehtele!
Purran tukanvärikin on valhetta. Hän on punatukkainen, mutta värjää haitta-ahon mieliksi hiuksensa vaaleiksi. Näyttää enemmän arjalaiselta, vaikka onkin vinot silmät.
Entäs alatukka?
Kauhaperse???
Hallitus lupasi 100000 työllistä. Tulos jotain muuta. Hallitus siis huonoa ainesta.
Perustuslaissa sanotaan, että hallituksen kuuluu huolehtia siitä, että ihmisille riittää töitä. Perussuomalainen valtiovarainministeri Purra yrittää väittää muuta ja syyllistää ihmiset siitä, että 350 000 työtöntä ei mahdu 20 000:n avoimeen työpaikkaan.
Turha syytellä hallitusta.
Suahan sitä luvata ja kieltäytyäkin, kuten Purra, perintö- ja lahjaveron poistosta. Kaikesta hyvästä. Eivät ne varmaan pysty mihinkään, En tiedä.
Venäjällä on hyvät esimerkit ja bisnekset ollut aina suomalaisille, Venäjä neuvoo ja ojentaa.
Puhuttiimpa venäjän sijoituksista.
Saulille töitä ja korkea-arvoinen virka. Se voisi vaikka soittaa Putelle ja kysyä töitä ja puhua bisneksistä. Sauli osaa ja käynnistää mahtipontisesti venäjän suuret rattaat pyörimään.
Teltta mukaan ja reppuun evästä.
PERSUT PETTÄÄ AINA!
Hallitus on toki huonoa ainesta, mutta he ovat niin laiskoja etteivät edes yritä työllistyä.
Ei aikomus ollut, että perinnön saisi ilmaiseksi. Aikomus oli korvata perintövero luovutusvoittoverolla. Se olisi kurittanut köyhiä ja hyödyttänyt rikkaita.
Ei täällä itä-Euroopassa mitään töitä ole!
Vielä lisäksi tällänen unionin juoksupoika maa!!
Nyt työttömien syy, viimeksi työttömyys ollut edellisen hallituksen, tulevan hallituksen, kuluttajien, mamujen, ukrainalaisten..
Velkajarrukin säädettiin tuleville hallituksille. Ei tälle, joka pelkästään viime vuonna otti veljaa 20 miljardia eli saman minkä Marinin hallitus koko aikanaan.
Helsingin Kontula–Vesala–Kivikko-alueella on lähes yhtä paljon työttömiä kuin koko Keski-Pohjanmaan maakunnassa.
Pajon on kotirouvia...
Miten luokkitelet ihmiset huonoksi?
Syynä usein on ettei sairaseläkkeelle enää pääsee vaikka ei kykene enää töihin. Toinen suuri syy on ikääntyminen, ei kelpaa enää mihinkään.
Onko tämä työntekijöiden syy?
Perheelidrn on myös vaikea vaihtaa asuinpaikkaa.. Jos on omistus asunto sellaisella alueella ette mene kaupaksi.
Pitääkö kaikkien muuttaa suuriin keskuksiin ja jättää puoli suomea tyhjilleen?
Se on sitä Agendaa, johon Aho ja muut maanpetturit Suomenkin sitoivat jo 1992 Rion kokouksessa. Ihmiset asumaan kurjiin kämppiin kaupunkeihin kansalaispalkalla, pakkotyöhön, poistua saa vain 15 minuutin päähän. Omistusasunnot vain rikkaille. Yksityisautoilu vain rikkaille. Sähköön ja nettiin vara vain rikkailla. Ruoan sijaan 'soylent greeniä'.
Äkkiähän maaseudun saisi pysäytettyä, kun maanteiden talviauraus lopetettaisiin. Varmaan pian sekin aika koittaa.
Onneksi ei tarvitse pelätä. Jeesus hakee omansa (ja kaikki pienet lapset, äitinsä kohdustakin) pois pian. Siitä se vasta ahdistus alkaa. toki vain seitsemäksi vuodeksi. Sen jälkeen Jeesus palaa ja ottaa hallinnon tuhanneksi vuodeksi. Sitä kohti saan katsoa ja lohduttaa muitakin uskovia Raamatun lupauksilla.
Enpä ihmettele. On omat heikosti pärjäävät ja vuodesta 1990 meille on rahdattu tai tullut joka vuosi tuhansittain ihmisiä, joka ovat luku- ja kirjoitustaidottomia omalla äidinkielellään. Viime vuosikymmeninä heitä on otettu valtion velalla ja velaksi heitä myös elätetään.
Kielitaidon puute on merkittävä este ulkomaalaistaustaisen työllistymiselle, OECD on varoittanut Suomea.
Vantaan aikuisopiston tunnilla opetellaan kirjaimia. Aikuisopiskelijat eivät ole välttämättä koskaan käyneet koulua.
Leikkaukset uhkaavat opiskelua:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011847998.html
Poliittiset ulostulot, lakimuutokset ja päätökset heikentävät ulkomaalaisten asemaa Suomessa, sanoo rasismia pitkään tutkinut yliopistolehtori Anna Rastas Tampereen yliopistosta.
Vai että oikein ulkomaalaisten "asemaa"..Mitä, tipuuvatko sieltä pilarilta pari senttiä alaspäin vai tulevatko vihdoinkin tavissuomalaosten tasolle?
Anne Rastas voisi tutkia yhä jatkuvaa rasismia ja syrjintää jota kohdistetaan kantaväestöön. Se on KUMMA että tässä maassa jonka pientä vähemmistökansaa on piinattu ja alistettu vuosisatoja ja sama jatkuu edelleen, yksikään "tutkija" ei sano sanaakaan, tästä aiheesta ei puhuta IKINÄ. Se on sitten jonkun lain mukaan oikeutettua alistaa itse kantaväestöä? Mielenkiintoista..
Anne Rastas: "Tutkimusalueitani ovat rasismi ja antirasismi, vähemmistöt ja marginalisaatio, diasporayhteisöt ja kulttuurit (erit. afrikkalaisten diaspora), kolonialismin perintö ja dekolonisaatio / dekoloniaalisuus, intersektionaalisuus sekä museot ja kulttuurituotanto."
Siinä sitä tuli suomivihamielistä koodisanastoa oikein tuutin täydeltä. Tuokin on jo täti-ihminen. Mikä laittaa suomalaisen toimimaan näin? Tuohan oikein uhkuu jambomaan kiimaa vaikka omaa kansaa on alistettu ja etnisesti yritetty "puhdistaa" useamman kerran. Aina rasauttaa myöskin kuulla sana "vähemmistö" kansasta/rodusta jota on miljardi LOL. Suomalaiset joita on aina ollut muutama prosentti eivät ole vähemmistöä? ok..Miksi muutenkaan joku suomalainen tutkii jotain afrikkalaisten jalan tamppaamisia ja koleroita, mitä hittoa se meille kuuluu??
Tällä on varmasti heimomaskeja seinällä..
Löytyy mielenkiintoista antiwhite, suomivihamielistä öyhöttämistä tältä eukolta kun sivuja katsoo, tässä muutamia paloja, huomatkaa aiheiden nimitykset :15th Congress: Virtual Helsinki, Finland 21-24 June 2021 Breaking the rules? Power, participation, transgression, Panel Mat05 :MUSEUMS AS SPACES FOR ANTI-RACISM. Conveners: Anna Rastas (Tampere University) and Carol Ann Dixon " Tässä se öyhöttää jonkun rastapäisen mustan muijan kanssa kuinka museot ovat rasistisia ja ne pitää antikolonisoida. Koskee meitä suomalaisia niin vidusti. Ai niin, meidän omaa kulttuuria ja perintöähän tuhottu ruotsalaisten toimin jo satoja vuosia mutta tästä tuo rasse ei mainitse mitään. Ainoastaan afrot suomessa öyh öyh.
"Black Lives Matter -liikkeen innoittamana tiedekustantamo Palgrave on nyt avannut vuonna 2019 julkaistun teoksen Relating Worlds of Racism. Dehumanisation, Belonging, and the Normativity of European Whiteness (toim. Philomena Essed ym.) kaikille avoimesti luettavaksi nettiin. Artikkelini ”The emergence of race as a social category in Northern Europe” "
Tässä taas öyhötetään jotain käsittämätöntä sontaa siitä kuinka pohjoismaalaiset ovat vaaleita ja se on väärin. Afrikkalaiset öyh öyh.
"Keskustelu rasismista on ollut vähäistä suomalaissa yliopistoissa, mutta nyt yliopistoilta vaaditaan uudenlaista suhtautumista rasismin kysymyksiin. Tuoreimmista kontribuutioistani tähän keskusteluun, ks. Tieteessä tapahtuu lehdessä (2020/2) julkaistu artikkelini ”Rasismikeskustelu suomalaisissa yliopistoissa” , haastateltavana myös seuraavissa: Mahadura & Özberkan, jakso ”Syrjintä ja rasismi yliopistossa” (YLE, julkaistu 23.1.2020) sekä Hilma Toivosen artikkeli ”Luennoilla kuulee rasistista kieltä” – Joukko opiskelijoita kyllästyi yliopiston syrjivään kulttuuriin ja perusti opiskelijajärjestö Students Of Colourin"
Siellä taas syyllistetään suomalaisia jostakin, vaikea saada selvää mistä? Olemme varmaan taas väärän värisiä emmekä palvo afropäitä tarpeeksi näiden tätien mukaan. Huomatkaa makupala "students of color" oikein täällä Suomessa lol. Ihanaa, ovatko nämä niitä jotka raahaavat koko perheensä tänne elätettäväksi suomalaisten varoilla? students of crap, more like it.
Ei voi kun sanoa että tuon suonissa virtaa joko venäläistä tai ruotsalaista verta. Tavallinen suomalinen ei käyttäydy noin. Sen silmät oikein kiiluivat monessa kuvassa huh..
Olisi jännä tietää että onko kukaan "rassetutkija" ikinä tutkinut suomalaisiin kohdistuvaa rasismia ulkomailla? Suomalaisiahan on syrjitty maailman laajuisesti eikä se "vaaleus" ole pelastanut meitä pätkääkään. Miten paljon suomalaiset kohtaavat rasismia varsinkin nk.ruskeissa maissa?
Kopioin netistä sata kasvokuvaa, kaiken värisiä. Laitoin ne sitten suurinpiirtein värijärjestykseen, kalpeimmasta tummimpaan. Mihinkähän kohtaa rassetutkija vetäisi sorron rajan?
Minun ymmärtääkseni ihmisiä on vain yksi rotu. On satoja ihon sävyjä. Kulttuurieroja. Ekonomisia eroja. Uskontoja. Kuitenkin olemme kaikki yhtä ja samaa ihmisrotua. Koko tuo termi 'rasismi' on... well... rasistinen.
Hallituksen tilaustyö . Olo tarkkislaisena hävettää. Syys sysättävä äkkiä jollekin muulle.
En epöile ollenkaan tuota lukua 42%. Kyllä suomalaiset ovat sellaisia Jukolan Jusseja, ettei mitään rajaa.
Perustuslaissa on sanottu, että HALLITUKSEN kuuluu huolehtia siitä, että ihmisille on töitä. Miten menet töihin jos 350 000:lle työttömälle on tarjolla 20 000 avointa työpaikkaa. Olet tainnut nukkua peruskoulun matematiikan tunneilla.
Suomi ei ole kommunistinen maa, niissä ei ole työttömyyttä.
Eikö vaalilupaisten rankastakaan pettämisestä siis saisi arvostella ketään? Muistakaapa persut itsekin tuo oppositiossa ollessanne.
Eli jos meillä olisi osaava ja kunnollinen hallitus, työttömyys voitaisiin puolittaa.
Mutta kun ei ole, vaan on Orpo ja Purra.
Mitähän tarpeetonta haluaisit teettää verovaroin?. Mistä ottaisit ne miljardit lisäeurot? 100000 ihmisen työllistäminen maksaa vähintään 5 mrd pelkkinä palkkakuluina.
Orpo meni kokoomusjohtoisen Elinkeinoelämän keskusliiton lankaan. Hänelle luvattiin EK:sta 100 000 uutta työpaikkaa siitä, kun henen hallituksensa huonontaa suomalaisten työntekijöiden asemaa. Hallituksen ns. potkulaki helpotti suomalaisen duunarin irtisanomista, että tilalle voidaan palkata ulkomaalainen halpatyöläinen. Ei yrittäjän tarvitse välittää siitä, että halpatyöläinen ei tule palkallaan toimeen vaan pitää hakea tukia. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kyllä maksaa.
Yrittäjien EK haluaa tänne 50 000 ulkomaalaista työntekijää vuosittain. Nyt hallitus puuhaa uutta lomautuslakia, jossa kierretään irtisanomisaikoja. Siinä lomatuksesta voidaan ilmoittaa vain viikon etukäteen. Lomautuksen jälkeen työntekijää ei tarvitse palkata enää takaisin vaan tilalle voidaan ottaa se halpatyöläinen.
Noista suuri osa kielitaidottomia mamuja
Suomessa nuorten (alle 25–30-vuotiaiden) työttömyys on kasvanut huolestuttavasti, ja syksyllä 2025 työttömiä nuoria oli lähes 90 000. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt, ja yli vuoden työttömänä olleiden nuorten määrä on noussut merkittävästi. Ongelma keskittyy usein matalasti koulutettuihin, ja se altistaa syrjäytymiselle
Koskee muitakin EUmaita.
Tuo tieto ei pidä paikkaansa! Kyllä käytäntö osoittaa, että kyllä työllistyy, jos on tarjolla työpaikkoja,,, Nythän vika on siinä, että ei ole työpaikkoja, Työpaikkojen määrä taas riippuu siitä, miten hallituksen politiikka synnyttää uusia työpaikkoja. Juuri tässä on nykyisen hallituksen vika. Tämän hallituksen politiikka synnyttää työttömyyttä, niin
että Suomessa on Uusi Euroopan Ennätys työttömin määrässä. Tämä tieto pitäisi todeta ja ryhtyä sitä korjaamaan.. Tämä tilanne ei kaunistelemalla parane. Hallitus luokaa nyt vaikka 300.000 uutta työpaikkaa aluksi ja katsotaan sitten miten Suomella menee. Tällä hetkellä ei mene hyvin! Orpo-Purra hallitus ei ole onnistunut!
Ei nyt ehditä, kun pitää vahtia muutaman pikkutytön huiveja.
Terveisin hallitus.
Hallitus ei ole päättänyt yhdenkään kaupungin lasten huivikiellosta.
"Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan hallitus arvioi, voidaanko kasvojen peittämisen kieltoa tai rajoittamista viedä eteenpäin jo tällä hallituskaudella. Rantanen kertoo asiasta sisäministeriön tiedotteessa.
Ministeriön laatiman muistion mukaan niin sanottua huivikieltoa voidaan lähtökohtaisesti pitää mahdollisena myös Suomessa. Viime aikojen keskustelussa on ollut puhetta kasvojen peittämisen kiellosta yleisillä paikoilla ja esimerkiksi kouluissa sekä muissa julkisissa palveluissa.
Hallituksessa ei ole tähän mennessä syntynyt asiasta yksimielisyyttä. Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) ei ole pitänyt kouluja koskevaa lakisääteistä kieltoa tarpeellisena, koska kasvot peittävien huivien käyttö kouluissa on erittäin vähäistä."
https://yle.fi/a/74-20184540
Maan tapa.
Vai kerrottiin uutisissa niin! !!!
EVA: Yli 40 prosenttia työttömistä erittäin vaikeasti työllistettäviä
https://yle.fi/a/74-20215632
EVA= EK :n äänitorvi!
Tuhon ek säkeet!
EVA ei ole mikään puolueeton laitos se on täysin EK:n käskytyksessä ja jakaa sen mukaista propagandaa
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet käyttävät koko elämänsä jonkun ahneen hyväksikäyttäjän rikastuttamiseksi. Älykäs ihminen huomaa viimeistään koulut käytyään, että on ihan oma valinta, kenen hyväksi elää. Päätin elää itseni ja läheisteni hyväksi, enkä ole ollut päivääkään ilman tuottavaa tekemistä, itse asiassa on käsittämätöntä kutsua työksi monia virkoja, joista on vain haittaa ihmisille.
Työn tekeminen ja työpaikalla oleskelu on monilla sama asia.
Orpo ja purra leikkauksineen ovat pääsyitä massatyöttömyyteen: miksi pitikään ottaa pois työttömyysturvan suojaosuus: jos nyt saisivat sen edes uudistettua, ne auttaisivat edes keikkatöiden saamiseen, entäs nämä nuorten työpajat, jos niihin saisi yhdistettyä suojaosuus uudistettuna, auttaisi edes vähän syrjääntymiseltä! Ottakaa muutkin kantaa tähän!
Hjallitus kovin hyvästi hoidellut asiansa ilmeisesti.
Klopo titi klop
Paljonkos me tällä kaivos - kateus verolla tienataan? Kova oli huuto kuinka miljardit menee ulkomaille. Laittovat laihan malmin kuskauksen verolle ja nyt laitetaan satoja ukkoja pihalle.
Suurempi ongelma on, että töissä olevat potkivat työkavereitaan kortistoon saadakseen lisää palkkaa. Ahneus ja työhulluus etujärjestö-Suomessa.
Eduskuntapuolueet eivät vastusta tätä menoa, vaan ne ovat säätäneet lait tukemaan työikäisten ja työkuntoisten syrjimistä. Omistavan luokan edut on arvotettu ylimmäksi vastoin perustuslain kansalaisten yhdenvertaisuutta korostavaa henkeä. Pähkähullua pätemistä, mistä virallinen media vaikenee visusti.
Siis 42% on huonoa ainesta? Onko persuja tosiaan niin paljon? Apua.
25 % demareita, 12% vassareita ja 5 % vihreitä.
Työttömyys saadaan kokonaan pois kuudessa kuukaudessa, jos Kokoomus ei jarruttaisi.
YLE
Jukka Lindfors
15.3.2010 14:00
•
Päivitetty 22.11.2011 2:27
Suomen maaseudun puolue lupasi poistaa työttömyyden kuudessa kuukaudessa. Niin ei käynyt, mutta Urpo Leppäsen nimeä kantava työllisyyslaki syntyi vuonna 1987.
SMP:n kansanedustaja Urpo Leppänen (1944-2010) toimi Kalevi Sorsan työvoimaministerinä vuosina 1983-1987. Tuore ministeri asetti haastattelussa tavoitteeksi, ettei kenenkään tarvitse olla kortistossa yli 13 kuukautta.
Seuraavan vuoden loppuun mennessä työttömien määrä oli entisestään kasvanut. Leppäsen mukaan toimenpiteiden riittämättömyys johtui muiden hallituspuolueiden haluttomasta asenteesta.
Demarit halusivat Suomesta palveluyhteiskunnan, jossa pestään toistemme likapyykit,, siivotaan jäljet ja avataan kaljapullot. Tässä tulos, rahaa ei kerry yhteiseen kassaan ja työpaikatkin katosivat.
Palveluyhteiskunta on talous- ja yhteiskuntarakenne, jossa suurin osa bruttokansantuotteesta ja työpaikoista tulee palveluiden tuottamisesta teollisuuden tai alkutuotannon sijaan. Vaan kun ei tule.
Ja Zele on Diktaattori!
Komppaan. Ilman terveyspalveluita ei paranis taudeista ja pääsis taas sorvin ääreen, harva pääsee mihinkään työhön ilman koulutusta. Palveluala luo merkittävästi työtä, kasvua ja hyvinvointia Suomeen.
Keskeisiä palvelualojen sektoreita:
Ravintola- ja catering-ala: Kokit, tarjoilijat.
Hius- ja kauneudenhoito: Parturi-kampaajat, kosmetologit.
Logistiikka ja liikenne: Kuljetuspalvelut.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelut:
Toimitilahuoltajat, kiinteistönhoitajat.
Matkailu ja vapaa-aika: Hotellit, urheilu.
Muut palvelut: Vartiointi, konsultointi, media ja digitaaliset palvelut.
Urpo Leppänen hommasi ihmisille kädestä pitäen töitä ja sai siitä ylen haukut
Yrittäjyyttä ja juuri sitä missä konkurssi kohtaaa kun ostovoima otetaan pois.Ulkona ei syödä eikä käydä parturissa kun rahaa on vähän.Onko joku ihme, jos ei viisas ihminen lähde nyt tota riskiä ottamaan? Toinen ongelma, Suomessa asenne on ihan väärä jo hallituksessa kun kuuntelee mustavalkoista keskustelua.Miks aina vaan joku on jonkun vika.Eikö joskus voisi keskittyä siihen, miten kehitämme mahdollisuuksia, joita on vähän.Kaikilta pois pelkät vianmääritykset kuka teki mitä milloin, ellei mitään ratkasta ja kehitetä.
Pääministeri luottaa työllisyysasioiden hoidossa vain demoniin joka on Viktor Orbanin liittolainen. Demonithan tekevät kaikkensa etteivät ihmislapset menestyisi. Ei siis kannata ihmetellä mistä nuo järjettömät velvoitteet ja byrokratia ja esteet työllisyyden edistämisessä johtuu.
EVA on näköjään käynyt tutustumassa meidän pitäjän persuihin, alkoholisoituneisiin aikamiespoikiin! Lopputulos oikea, ei heistä koskaan mihinkään töihin ole. Ei riitä ymmärrys eikä kunto.
HALLITUS ON SYYLLINE!
HALLITUS VASTUUSEEN!
ERO PURRA!
EROA ORPO!
Myöskin LapsiNAAMA: EROA!!!
Osa ei saa töitä kun ovat tulleet vanhoiksi. Se on heidän oma vika
"Jos on yli 50v se on oma moka" sanoi kokoomuslainen yrittäjä. "Nuorentukaa!"
Barerottaja iski. Barabbas läks. Uusvanhoja rahoittelumuotoilijoita- listaa.
Miksi ei kerrota esimerkiksi sitä minkä ikäisiä työnhakijoita nimitellään vaikeasti työllistettäviksi? Totta kai yli 60-ikäinen on vaikeasti työllistettävä, jos hänellä jo on pitkä työttömyysputki alla. Miksi työnantaja ryhtyisi hänen ikäisiä kouluttamaan? Eläkeiän nostaminen on ollut tässä todellisuudessa virhe.
Tästä hyvin erilaisten ihmisten joukosta olisi syytä poimia nuoret joilla oikeasti on ongelmia elämänhallinnassaan ja ammattien oppimisessa ja suunnata työllisyytoimet heihin. Ei tietenkään uhkailemalla ja syyllistämällä vaan esimerkiksi korostaa työnohjauksen merkitystä ja palkita mistä tahansa ammatillisten valmiusten kohottamisesta.
Me muut joudamme kansaneläkkeelle, vaikka ikä ei eläkkeeseen riittäisikään. On hyvä muistaa, että myös eläkkeelta voi työllistyä. Kysehän on vain välttämättömästä perustoimeentulosta.
Vaikeasti työllistettävä on työnantajien lanseeraama käsite. Se johtuu vain siitä että työnantajilla on vaatimuksia joita työnhakijat eivät täytä. Ammattitaitoa ei kuitenkaan saa mistään muualta kuin työsuhteista ja työpaikoilta. Niistä päättää työnantaja. Nyt on tullut köyden pää vetäjän käteen, kun on jätetty huolehtimatta eri alojen ammattitaitoisten määrästä.
Nykyisin 30 vuoden ammattitaidolla ei ole mitään painoarvoa.
Juu ei, voi pyyhkiä perseensä niillä wanhoilla papruilla. Mihin jäi ne takavuosien paskapuheet että saat arvokasta työkokemusta niin oletkin työmarkkinoilla kysytty työntekijä?
Ai niin kun ikää on 40+ tai peräti 50+ niin ikärasismi jyrää meitin.
Tuota se peruskoulupudokkuus tuottaa.
Jokainen on vastuussa siitä että perustaa "yrityksen" ja ryhtyy ruokalähetiksi. Robotit tekee jo osan siitäkin työstä, mutta sittenkin.
Työttömyys on loistojuttu, kertoo Häkämies.
Töitä tehneet ja veroja maksaneet Suomalaiset saavat vain €600/kk
sitten kun töitä ei ole mutta esim Tanskassa samassa tilanteessa
saavat €1.600/kk, ja kummassakin maassa on korkeat verot
ja kalliit hinnat!
Mitä tämä Suomikin niin puhuu itsestään jonain Pohjoismaana
kun monet asiat ovat kuin Balttian Virossa ja muualla itä-Euroopassa!!
Juu, onneton kituraha. Pakko varastaa, ryöstää ja tehdä petoksia että pysyy edes hengissä.
Maa ajettu pisteeseen ettei täällä pärjää kuin rikolliset ja huor...t !
Tanskan valtion velka on Euroopan pienimpiä, Suomen suurimpia.
Katsoin ansiosidonnaisen päivärahan laskurista niin saa 3000€ palkalla 1 738 € ja kelan päivärahaakin 800€ kuukaudessa.
Tanskassa ei ole muuta kuin liitonkorvaus, siellä ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuin kuulua työttömyyskassaan jos haluaa saada työttömyyskorvausta.
Tämä tieto löytyi ihan helposti googlettamalla, tarkistakaa tietoa ennekuin kirjoittelette tänne.
Tanskan minimitoimeentulotuki on yksin asuvalla ja lapsettomalla henkilöllä alimmillaan noin 1 000 euroa kuukaudessa.
Kelan päivärahan määrä VEROJEN JÄLKEEN on €590/kk
Pohjoismaissa on huomattavasti enemmän,
en tiedä toisesta itä-Euroopan maasta Virosta mutta
siellä saattaa olla kuin Suomessa?!
Erona tietysti että Suomessa maksetaan veroja ja
hintataso kuin Pohjoismaissa!
Mutta Suomi on kyllä enemmän Balttiaa,
täällä niitä itse Virolaisiakin on !
Joku itse asiassa sanoikin tuolla että ei ole ennen varastellut mutta
rupeaa kohta varastelemaan mahdollisimman paljon kaikenlaista pientä kun
ja jos on pakko niin maksaa jos pystyy jonkun harvan sakon
ja jatkaa varastelua mahdollisimman paljon,
sanoi että on rahallisesti paljon suurempi mahdollisuus itselleen kuin
harvat ja pienet sakot!
Sanoi vielä että niin ne useat maahanmuuttajatkin tekevät että
joku vartija oli sanonut että niin tapahtuu jo joka päivä
joka puolella missä on ollut kaupoissa, marketeissa.
Huhtikuussa 2023 maassamme oli työttömiä 222 000
Tammikuussa 2026 työttömiä oli 295 000.
Hallitus luo SATATUHATTA TYÖPAIKKAA
Ikoninen Bergbomin vastaus eduskunnan kyselytunnilla
https://www.youtube.com/watch?v=ru_1ZEqnJZA
Nyt pitäis olla 122 000 työtöntä. Niin jos ei olis niitä konkursseja, veronkorotuksia ja julkisista viroista kortistoon laitettuja esim. terveydenhuollosta. Muistan että hallituksella oli 500 erilaista toimenpidettä, jolla luodaan työpaikkoja. Mikään niistä ei ole toteutunut. Hassuin on se, että kun otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille, se 'valuu' vaurautena ja hyvinvointina ja työpaikkoina köyhille.
Työttömällä ei ole ihmisarvoa.
Elämä on pelkkää taistelua nälkäkuoleman ja paleltumisen partaalla.
Kannattaa siis ruveta rikolliseksi, koska silloin on edes jotain oikeuksia.
.model ämericä
Onhan se nähty. Kurjuus luo rikollisuutta, varkautta, tappoja ja huijauksia.
Höpöhöpö.
Kun ei ole mitään menetettävää niin ne ovat vaarallisimpia ihmisiä.
Pitäisi viedä tuet noilta pois.
Jos on yli 50v se on oma moka. Tietenkään ei saa töitä jos on niin vajakki että vanhentuu. Tuet pois niin alkaa nuorentumaan ja työ maistumaan" sanoi kokoomuslainen tissiposkinen yrittäjä.
Kyllä täysin tämän lahtari natzi hallituksen aikaan samaa työttömyyttä. Pelkoa ,ahdistusta talous kuralla suomessa. Velkaperinnässä yli 600,000 ihmistä konkursseja tulee tällekkin vuodelle yli 500,000 tuhatta ,pelkästään nyt on tälle vuodelle yli 1000 konkurssia🤫että eikö ole tämän natzi lahtari paskojen vuoksi🤫
Aina on työttömiä, kuka mistäkin syystä.
Totta.
Aivan, kaikki eivät voi olla rydmaneita ja satosia. Saunan taakse.
Aivan hirveitä natZeja sus siunakkoon eikö niitä saada pois poikkeen?
Purra jakoi jo 40 000 miljoonaa eur valtionvelkaa rikkaille ja ulkomaille!
Suomi taantuu kivikaudelle EU-porvarien tuhoamana
Työttömän syy kun firmat ei palkkaa lukuisista hakemuksista huolimatta?
Mikä järki tässäkin on, ovatko poliitikot totaalisia idiootteja vai onko tässä ideologiset syyt?
Sanktiot firmoille ei työttömille.
99% työttömistä haluaa palkkatöihin kuin ikiköyhyyteen pakotettuna loppuiäkseen.
Kun työtä ei haluta jakaa niin alkavat mellakat jopa Suomessa kun tarpeeksi huonosti alkaa menemään.
Jotkut alkavat rikollisiksi kun näkevät vain sen ulospääsynä nykytilanteeseen. Vankilakin on vain plussaa ja saa kontakteja isommille keikoille.
Tätä näemmä oikein halutaan, no sitä aina saa mitä tilaa.
Miksei hallitus sitten kykene edes 58% työttömistä työllistämään. Hallituksessa vikaa jos ei edes kunnon työvoimaa saa työllistettyä.
Hallituksessa ei olis vikaa silloin jos työttömistä 100% olis huonoa ainesta.
Mutta verohelpotuksia pitää antaa rikkaille? Piti tulla työpaikkoja köyhille, joilla ne maksetaan.
Turha syyttää siis mistä?
PURRA ON SYYLLINEN, ORPO ON SYYLLINEN!
HALLITUS ON PASKA!
Tuollahan on mamu perheitä joille +€4.000/kk
Verokannasta mistäs muualta kuin sinun lukijan perheesi veroista!
Eväät on jo juhlittukin. Juhlaperinteisiin kuuluu viettää aikaa läheisten kanssa, syödä hyvin ja antaa lahjoja.
Niin, ei se ole vain yhden hallituksen syytä. Pitää syyttää hallituksia.
Jos asettuu ehdolle eikä sitten saa asioita kuntoon niin kyllä voi syyttää. Vittuako jokeltavat että minä minä jos eivät hommiin kykene. Eri asia jos pyydettäs jotakuta tehtävään. Silloin se tekis vain parhaansa ja enempää ei vois vaatia.
JUURIHAN HALLITUS TEKI LÄHES 1000 TYÖTÖNTÄ NOSTAMALLA KAIVOSVEROA MONINKERTAISESTI KUN FIRMA SULKEE KEVITSAN JA KITTILÄN KAIVOKSET. NYT ON AIKA TEHÄ PIMEITÄ HOMMIA PS PURRA ANTO LOISTAVAN LUVAN LOISTAVALLA ESIMERKILLÄÄN. ON MYÖS AIKA PIHKA PAATTIIN SURVOO PURRA, SATONEN, ORPO, MARTTINEN JA POTKASTA ITÄ - MERELLE HUKKUKOOT.
Eikö ole hassua.
Ensin kritisoidaan kun kaivostuotto annetaan ilmaiskei ulkomaalaislle ja kun hallitus sitten ottaa isomman siivun tuotosta niin sitten itketään kun seuraa työttömyyttä.
Miksi ei samanlaista kritiikkiä suunnata ay-liikkeisiin?
He päättivät lakon uhalla että nostetaan palkkoja ja kas kummaa tuli työttömiä.'Seuravassa kierroksessa kuoppakorotukset hoitajille ja kas kummaa tuli työttömiä.
Paperliiton johtaja paukutteli henkseleitä että laitettiin työnatajapuoli suotuun ja 2 paperitehdasta lopetettiin suomesta.
Miksi ay-liikkeet ovat pyhiä lehmiä joita ei kritisoida?
Ay-liikkeillä on avaimet käsissä ja valta lopettaa työttömyys.
Menkää töihin!
Ei täällä itä-Euroopassa mitään töitä ole,
ei ole Virossakaan, kaksi marjaa!
Onko purra kognitiivisesti kykenevä toimimaan ministerinä?
HALLITUS ON SYYLINEN
▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄▀▄
Hallitus ei myönnä mokanneensa! Orposta ja Purrasta ei ole vastuun kantoon!
Suomalaisilla oli vuoden 2025 lopussa verovelkaa reilut 4,5 miljardia euroa, kasvua edellisvuoteen oli 336 miljoonaa. Pienyrittäjillä verovelkaa 1,3 miljardia euroa vuonna
– valtaosa maksukyvyttömillä asiakkailla.
Kyllä hallituspolitiikalla on vaikutusta nimenomaan pienyrittäjien elinkeinotoimintaan.
Kun hävikkiruokaa ostetaan, ruokajonoista leipää, paikalliset lähiruokaa tuottavat jäävät toiseksi. Tukat leikataan itse, sumpit juodaan kotona. On konkursseja ravintoloilla, kioskeilla, kaupoilla, leipomoilla, korjaamoilla jne.
Ja sitten se sijoittajien eli koronkiskureitten suosiminen. Tilapäiseen likviditeettiongelmaan otetaan lainaa korkealla korolla, mutta kun toiminta ei kohene, tie konkurssiin on jo viitoitettu.
Hohhoijaa. Mutta noita sijoittajia sitten tuetaan ja hyvätuloisia, jotka eivät tiedä mihin rahansa laittaisivat. Mieluummin varmoihin ylikansallisiin terveysjätteihin esim niinkuin hallituksen ministeritkin. Kuka heistä uskoo, että joku polkupyöräkorjaamo ketään elättäis? Tai ompelimo? Tai kakkukahvila?
Muutama sata miljoonaa otetaan taas vammaisilta ja lapsilta, tukia annettiin sellaisille yrityksille, joilla oli 200 miljoonaa verovelkaa.
HALLITUKSEN SYY!
Syyntakeettomilta nuo vaikuttaa. Niiden äänestäjissä se vika on. Tyhmii ei pitäs päästää äänestämään. Suurimpia syyllisiä näiden hallituksen pikkupuolueiden äänestäjät. Kokkareiden äänestäjät varmaan tyytyväisiä hallitukseen. Pikkupuolueet ja persut ne mahdollistaa kokkareiden toiminnan.
Kertokaa, mitä pitäisi tehdä, jotta työttömille tulisi työtä ja he saisivat kunnollisen elämän. Monet haluavat työtä, mutta eivät saa sitä. Ei ole reilua syyttää heitä heidän olemuksestaan tai kyvyistään. Syyt ovat niin korkealla ulottumattomuuksissa, että työttömiä vain haukutaan saamattomiksi, mikä on todella sydämettömyyttä.
Onko se pelkoa?
HALLITUS EI KANNA VASTUUTA, syytelee vaain aina muita! PASKAT!
Hallituksella VASTUUNKANTO ONGELMA!
ദ്ദി ༎ຶ‿༎ຶ)
Riikka jytkyttää kannatusta alas! 🚧 Valtio 🚧
Putoko Riikka eduskunnasta?
Suojatyöpaikka äkkiä!