SAK:n Eloranta ajaa julkisen alan työttömyyden kasvuaee

SAK lisää työttömyyttä. Teollisuusliitto on ajanut yli 100 000 tollisuustyöpaikkaa ulkomaille. Elorannan ulostulo, jossa paskotaan julkisen palkan maltillistn palkankorotusten päälle, tarkoittaa samalla hengenvedolla suuria itisanomisia, suurempia kuin mitä normaalit valtion vajeen irtisanomiset vaativat.

Valtion velka johtuu liian suurista palkankootuksista 20 vuoden aikana. Palkankorotukset voivat olla korkeintaan tuottavuuskehityksn mukaiset. Tuottavuus ei ole noussut 20 vuoteen. Palkat on maksettu ottamalla lainaa, jonka seuraava, ja sitä seuraavat hallitukset joutuvat maksamaan. Siis ketkä? Me suomalaiset ja meidän lapset ja lastenlapset.

Valtion palkkoja pitää laskea tai väkeä pitää vähentää, kuten SAK:n Eloranta käytännössä esittää.

Sipilän hallitus sai lainakannan kasvun kuriin. mutta SAK/SDP/Rinteen "rahaa on" -hallitus avasi lainahanat. Pahan kierrettä on vaikea katkaista. Ennusteen mukaan valtion laina nousee 260 miljardriin vuonna 2030. Lainan korot ovat noin 5,9 miljardia vuodessa 2030.

SAK ja SDP tanssivat niin kovaa häävalssiaan, etteivät tätä asiaa oikein tajua.

SAK/SDP:llä tuskin on asiaa hallitukseen, jossa joudutaan hoitamaan maan talousasioita kuntoon. Siinä ei suunsoitto ja ideologiat auta. Se aika meni jo.
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työvoiman siirtyminen julkiselta yksityiselle on hyvä asia. Sillä hanskataan työvoimapulaa ynnä valtion liian suuria menoja. Julkisen puolen elätit pääsevät tuottavaan työhön.

Äänestä

Kumpi olet tyhmä vai surkea yrityksenpyörittäjä.

Yrittäjä mikä ymmärtää ammattimiehen arvon, hänen yrityksensä menestyy.

Sinä et kykene tuottavaan työhön, olet tuollainen lökäpöksy.

Äänestä
  • SAK:han se potkii porukkaa ulos työpaikoilta? Hallituksella ei ole työttömien määrään mitään osuutta. 😂

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SAK lisää työttömyyttä. Teollisuusliitto on ajanut yli 100 000 tollisuustyöpaikkaa ulkomaille. Elorannan ulostulo, jossa paskotaan julkisen palkan maltillistn palkankorotusten päälle, tarkoittaa samalla hengenvedolla suuria itisanomisia, suurempia kuin mitä normaalit valtion vajeen irtisanomiset vaativat.

Valtion velka johtuu liian suurista palkankootuksista 20 vuoden aikana. Palkankorotukset voivat olla korkeintaan tuottavuuskehityksn mukaiset. Tuottavuus ei ole noussut 20 vuoteen. Palkat on maksettu ottamalla lainaa, jonka seuraava, ja sitä seuraavat hallitukset joutuvat maksamaan. Siis ketkä? Me suomalaiset ja meidän lapset ja lastenlapset.

Valtion palkkoja pitää laskea tai väkeä pitää vähentää, kuten SAK:n Eloranta käytännössä esittää.

Sipilän hallitus sai lainakannan kasvun kuriin. mutta SAK/SDP/Rinteen "rahaa on" -hallitus avasi lainahanat. Pahan kierrettä on vaikea katkaista. Ennusteen mukaan valtion laina nousee 260 miljardriin vuonna 2030. Lainan korot ovat noin 5,9 miljardia vuodessa 2030.

SAK ja SDP tanssivat niin kovaa häävalssiaan, etteivät tätä asiaa oikein tajua.

SAK/SDP:llä tuskin on asiaa hallitukseen, jossa joudutaan hoitamaan maan talousasioita kuntoon. Siinä ei suunsoitto ja ideologiat auta. Se aika meni jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu